torstai 9. huhtikuuta 2009

Opiskelusta Briteissä - omat kokemukset

Toivepostaus :)

Olen nyt opiskellut kolme vuotta Briteissä tehden kandia. Omat kokemukseni rajoittuvatkin siihen; minulla ei ole omakohtaista kokemusta korkeammalla opiskelusta (joskin olen kuullut että taught MA/Msc on aika samanlaista kuin kandi, korkeammalla tasolla vain) eikä kokemusta yliopisto-opiskelusta Suomessa. Tässä postauksessa halusin lähinnä kertoa omista kokemuksistani Briteissä opiskelusta ja mututiedon perusteella ehkä verrata sitä hieman Suomessa opiskeluun. Listaan siis omat plussat ja miinukset Briteissä opiskelulle vinkeiksi niille jotka ehkä haluavat Britteihin opiskelemaan tai ihan vain mielenkiintoisiksi verrokeiksi Suomessa opiskeleville.





Miinukset

Aloitetaanpa miinuksista niin saa pöydän puhtaaksi heti alta pois. Jotenkin tuntuu siltä että näitä tule olemaan hemmetisti enemmän kuin plussia, vaikka ihan oikeasti tykkään kyllä opiskella täällä :)

  1. Ei akateemista vapautta (ainakaan kanditasolla). Kandi on kolmivuotinen, siihen tulee just ne tietyt kurssit ja ne täytyy suorittaa tasan oikeassa järjestyksessä tai muuten ei tule mistään mitään. Samanlaista sivuaineoikeutta tai akateemista vapautta tutkia ja hutkia kuin esim Suomessa täällä ei tunneta.
  2. Jäykät tutkintorakenteet. Pääainetta ei niin vain vaihdeta ja aikaiset valinnat muovaavat pitkälti omaa tulevaa akateemista suuntaa. Esimerkiksi itse olisin varmaankin vaihtanut pääainettani kansantiedetaloudeksi (nyt semi-sivuaineena) jos olisin voinut vaan ei onnannut. Ja koska relevantit kurssit puuttuu en voi opiskella sitä maisteritasollakaan vaikka ehkä haluaisin.
  3. Stressi. Johtuen jäykästä tutkintorakenteesta esseet ja kokeet ovat aina tietyissä paikoissa vuotta (ja usein samoihin aikoihin) ja niitä ei voi siirtää. Vaikka yliopistot ovatkin empaattisia oikeille kunnon syille (sairaus, lähiomaisen kuolema etc.) ja lisäaikaa voi silloin saada asiat täytyy saattaa päätökseen aina lukuvuoden aikana tai siirtyminen seuraavalle vuosiluokalle ei onnistu.
  4. Koe-systeemi. Monet koko vuoden kestävät kurssit arvostellaan lähes pelkästään yhden kokeen perusteella joka usein kestää vaivaiset 2-3 tuntia. Jonkinlaista osaamistahan se mittaa, mutta mielestäni lähinnä koetekniikkaa. Maisteritasolla esseet saavan enemmän painotusta mutta silti sielläkin kokeet ovat tärkeitä.
  5. Hinta. Kyllä, kanditasolla lukuvuosimaksut ovat £3000 pintaan (itseasiassa hivenen enemmän) ja nousevat inflaation myötä joka vuosi. Suunnitelmissa on kuulemma ollut myös lukuvuosimaksujen korottaminen. Tämäpä tarkoittaa että kandintutkinto maksaa £9000 plus rapiat päälle koroista sun muista. Kallista kyllä. Ainoa hyvä puoli tässä onkin se ettei rahoja tarvitse maksaa kuin vasta kun tienaa yli £15,000 vuodessa eli jos ei tutkinnollaan työllisty ei tarvitse stressata takaisinmaksustakaan.





Plussat

Olipas siinä melkoisesti. Saapi nähdä montako plussapuolta tähän tulee. Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen Briteissä opiskeluun vaikka noita miinuksia näyttikin tulevan. Tällähetkellä on itseasiassa vähän vaikea keksiä mitään plussia kun omat opinnot ja tentti/essee aikataulut ärsyttää suunnattomasti :)

  1. Valmistuu ajallaan. Kun on pakko on pakko, eipä siitä yli pääse. Vaikka tutkintorakenne onkin jäykkä hyvä puoli siinä on että ei tarvitse miettiä turhaan mitä sitä ottaisi ja milloin kun se on jo ennalta päätetty ja aikataulutettu.
  2. Ei pääsykokeita. Sisään pääsee aikaisemmilla arvosanoilla joten jos on mennyt YO-kokeet hyvin on helppo hakea että päästä sisään.
  3. Ei kirjatenttejä. Opiskelussa painotetaan asioiden sisäistämistä ja niistä argumentointia, ei pikkuasioiden handlaamista. Kokeissa voi myös ns. vetää jokerin ja pärjätä vaikka jostain aihealueesta ei oikeasti tiedä mitään mutta osaa muun tiedon perusteella argumentoida sujuvasti.
  4. Yliopistoelämä (Oma ehdoton ykkösplussa!). Täällä on oikeasti vaikka mitä tekemistä jos tekemistä etsii. Yliopistolla on usein älyttömästi erilaisia societeja joista löytyy jokaiselle jotain. Jos ei riippulento innosta, miten olisi suklaanmaistelukerho? Tai jos ranskan kulttuurin harrastus ei kiinnosta miten olisi vaikkapa miekkailu? Joukosta löytyy kaikenlaisia urheiluharrastuksia tavallisimmista jalkapalloista sun muista harvinaisempiin, sekä monia eri aihepiireihin tai maihin painottuvia kerhoja. Näistä saa helposti kavereita ja tekemistä eikä yksinäisyys yllätä. Yliopistoilla myös järjestetään valtavasti vaikka millaista tapahtumaa, erikoisluennoista ilmaisiin elokuvailtoihin ja bändi-esityksiin.
  5. Helpompi saada työkokemusta. Yliopistoissa on usein oma Careers Service joka auttaa työnhaussa ja haastatteluihin valmistautumisessa. Monet myös repivät työkokemuksen tyyppisiä "transferable skills" yliopistokerhoissa toimimisesta ja luottamustehtävistä, helpottaen tulevia töiden hakemisia. Aika usein yliopistoissa myös järjestetään rekrytapahtumia joissa voi tavata kiinnostavia työnantajia
  6. Opettaa ajankäyttöä. Se että esseet ja tentit sun muut täytyy valmistua ajallaan kaiken muun elämään kuuluvan lomassa opettaa ainakin järkevää ajankäyttöä. Aiheuttaa toisinaan myös harmaita hiuksia.





Ehkä eniten kummastusta itsellä on herättänyt Suomen yliopisto-opiskelussa on tämä kun monet aina mainitsee käyvänsä kokeilemassa tenttiä, tai että ei mitään väliä kun pääsee uusintaan, toivottavasti menee läpi yms. Onko se nyt oikeasti niin että tenttiä voi käydä ilman mitään rankaisuja uusimassa? Meillä kun jos sen tentin joutuu uusimaan (ilman hyvää todistettavaa syytä esim äkillinen sairaus) saa automaattisesti huonoimman mahdollisen arvosanan, meni se tentti kuin hyvin tahansa. Ja koska se ei ketään houkuta tentteihin valmistutaan ihan tosissaan ekalla kertaa. Henk.koht minusta parempi näin, ja mielestäni osoittaa ihan erilaista osaamista pääseekö siitä tentistä eka vai tokalla kerralla läpi, vai joutuuko sen koko kurssin peräti uusimaan. Tenttien arvosanoista täällä myös tunnutaan välittävän enemmän, liekö syynä se että työnantajat niitä kyselevät.

Kuvituksena British Library

8 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea juttua brittien opiskelumaailmasta. Löysin blogisi vasta äskettäin, mutta olen mielenkiinnolla lueskellut sitä, itse olen vain käynyt Englannissa joitain kertoja, mutta pidän maasta kovasti.

    Tuosta Suomen yliopistojen tenttikäytännöstä voisin kertoa oman kokemuksen Kuopion yliopistosta. Meillä ainakin käytäntö oli se, että joka kurssin jälkeen oli tentti ja muutaman viikon myöhemmin uusintatenttimahdollisuus, johon siis kaikki saivat vapaasti osallistua ilmoittautumalla ja arvosana oli se mitä tentistä sait, ei siis ollut mitään "rangaistuksia" uusimisesta. Näiden lisäksi vuodessa oli ehkä nelisen kertaa yleinen tenttipäivä, joissa sai tenttiä laitosten ilmoittamia kursseja. Ja ainakin meillä oli aika vähän kursseja, joiden suorittamatta jääminen olisi haitannut opiskeluissa etenemistä. Ja myös seuraavana vuonna kyseisen kurssin tentteihin sai osallistua, jos kurssi oli pysynyt samanlaisena. Paljon vapaampi järjestelmä siis.

    Tuo brittiläinen lukukausimaksukäytäntö oli mielenkiintoinen, että jos et työllisty niin e tarvitse maksaakaan. Miten se käytännössä toimii, maksetaanko maksut joka vuosi ja jos et saa töitä niin rahat tulee takaisin vai miten ihmeessä?

    VastaaPoista
  2. Aika kiva tuo Kuopion yliopiston järjestelmä. Ehdottomasti parempi mielestäni opiskelijan kannalta ja vähentää sitä turhaa stressaamista. Voi kun täälläkin opisttaisiin tuohon... Kadehdin siis Suomen järjestelmää joissain suhteissa :)

    Tuo lukukausimaksusysteemi on itseasiassa tosi kätevä. Laina lukukausimaksuihin järjestyy Student Loan Companyn kautta ja takaajana toimii Brittien hallitus. Se laina sitten siirretään suoraan yliopistolle eikä itse tarvitse tehdä muuta kuin kerran vuodessa täyttää paprut että on edelleenkin yliopistossa. Laina tulee sitten maksuun vasta kun tienaa yli 15 000 puntaa vuodessa ja ylimenevästä osasta otetaan 9%. Siinä sitä sitten maksellaan kun jaksetaan.

    VastaaPoista
  3. aika hyvät listat, olen ihan samaa mieltä noista plussista sekä miinuksista... tässä kun kevään kokeisiin lueskelen ja stressaan niin tekee ihan hyvää vaan huomata että onhan tässä systeemissä hyviäkin puolia... vaikka tällä hetkellä sanoisinko olisin mieluummin opiskelija suomessa ehdottomasti xD

    VastaaPoista
  4. Haha joo aika kova stressi itselläkin päällä. Sit kun on tämä kandintyö vielä ja sekin tulee saattaa valmiiksi olen ollut aika helisemässä tämän koulun kanssa. Nyt on ollut kyllä semmonen fiilis että olisikin Suomessa opiskelemassa...

    VastaaPoista
  5. Kiitos postauksesta! Sanotaanko nyt niin, että yhtä paljonhan siinä LOPULTA on osattava läpäiseekö tentin 1. vai 2. kerralla, vai peräti 3. :)

    Täällä vaan rakenne on niin huomattavasti vapaampi ja monesti sattuu niin että tenttejä on vaikka samana päivänä tai peräkkäisinä päivinä, joten aikaa ei ole valmistautua kaikkiin kerralla.Kursseja kun ei ole mitenkään erityisesti koordinoitu keskenään vaan jokainen ottaa suht vapaasti haluamassaan järjestyksessä. Tosin on meillä joillekin kursseille suositusjärjestys ja silloin niitä tarjotaankin kutakuinkin siinä järjestyksessä vuosittain.

    Tosiaan se tohtoriopiskelu olisi minua kiinnostanut, osaatko sanoa mikä olisi vaikka hyvä sivusto mistä saisi tietoa?

    Kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Heip Meri

    Sama se on täälläkin että kokeet voi olla peräkkäisinä päivinä :) Riippuu vain tuurista miten ne asettuu koekaudelle eli se aika on vain haettava jostain jos niinkseen sattuu.

    Kannattaa käydä www.isory.org ja www.thestudentroom.com sivustoilla kyselemässä opiskelijakokemuksia tohtoriopiskeluista. isoryssa on tässä taannoin tainnut ollakin useampia ketjuja aiheesta ja pari vakkaria opiskelee tohtoriksi että sieltä voisi tietoa saadakin.

    VastaaPoista
  7. Olipas mielenkiintoinen postaus! Mä opiskelen Ruotsissa yliopistossa ja täällä on myös "akateeminen vapaus" ja uusintatentit ilman mitään rangaistuksia. Ihan kiva systeemi, vähentää kummasti stressitasoa :)

    VastaaPoista
  8. Aika hyvä että sama systeemi toimii Ruotsissakin. Tässä pikkuhiljaa alkaa tuntua että skandinaavinen yliopisto olisi ehkä ollut kivempi valinta niin saisi rauhassa omaksua tietoa :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails