maanantai 20. heinäkuuta 2009

Lauantai

Viime viikolla ei ole tehnyt juuri mieli kirjoitella tänne mitään. Aika on tuntunut suorastaan valuvan käsistä ja olen ollut kovin väsynyt. Eikä sitä oikein mitään kertomistakaan ole ollut; olen ollut töissä, tavaillut sanakirjaa ja lueskellut venäjän alkeisoppikirjaa. Uudessa paikassa elämän aloittaminen on aina vähän tämänlaista. Mutta nyt viikonloppuna olenkin saanut itsestäni enemmän irti ja käynytkin jossain!



Lauantaina vuorossa oli Iisakin kirkko. Ostin kivan pienen opaskirjan, johon on kirjattu erilaisia kävelyreittejä tärkeimpien nähtävyyksien näkemiseksi eri metro-asemien läheisyyteen. Iisakin kirkko oli ainoa jonne menin sisään katsomaan tällä kertaa, vaikka reitille osuivatkin mm. Eremitaasi ja Kazanin katedraali ja useampia arkkitehtuuriltaan kiinnostavia museo- ja valtion rakennuksia. Olen tottunut Lontoossa kait liian hyvään elämään; siellä lähes kaikkiin museoihin pääsee ilmaiseksi. Täällä täytyy pulittaa ja joihinkin oikein olan takaa ulkomaalaisena. Opiskelijakortillakaan näissä paikoissa käynti ei ole mitään halpaa lystiä, mutta mielelläänhän sen maksaa että pääsee katselemaan jotain suurta ja isoa kun kerran tänne saakka on tultu. Tai no, mielellään ja mielellään, mutta museoissa tykkään silti käydä. Niissä parissa kuukaudessa jotka tulen täällä viettämään taidan ehtiä käymään aika useassa vielä.


Makeet maisemat eikö? / Pretty cool scenery eh?

Kuvat eivät täysin kuvaa sitä kuinka iso ja majesteettinen Iisakin kirkko oikeasti livenä on. Katedraalin kultakupoli näkyy kauas ja kaikkialle; se hallitsee ja symboloi Pietarin kaupunkikuvaa samaan tapaan kuin Big Ben Lontoota. Osallistuin myös vähän aikaa jumalanpalvelukseen kirkossa. Tosin vain jokseenkin lyhyen aikaa, ortodoksisen kirkon palvelukset voivat kestää ties kuin monta tuntia jos ovat ollakseen. Vähän hävetti tosin, en ollut yhtään varautunut että siellä olisi voinut olla jumalanpalvelus (luulin että se oli ko. kirkossa vain sunnuntaisin), ja olin myös pukeutunut ulkona vallitsevan lämpimän sään mukaisesti shortseihin ja t-paitaan. Ei tosiaan mikään kirkkoasu. Naisethan täällä käyttävät jopa huivia pään peittona, noin Suomen ortodoksitapakulttuurista eroten. Kävin silti sytyttämässä tuohuksen ja muuten seisoskelin takarivissä.

Details from the big-ass doors outside

Pretty amazing. Note the dove of peace at the highest dome; I spent ages getting this photo right on my little pocket camera.

And for my darling fiancé who also wants to read my blog while I am away.

Last week I didn’t really feel like writing my blog at all. I’ve just been so tired and haven’t actually been doing much; just working and trying to learn Russian. This weekend I finally managed to do something interesting to talk about! On Saturday I went to St. Isaac’s church. I bought a handy little guide-book that detail different sightseeing walking routes around the central town and took one of the walks; St. Isaac’s church was the only place I went inside though even though the route also had places like the Hermitage and the Kazan Cathedral. Here you have to pay to enter museums unlike in London where almost every one of them is free. Student cards give you some discounts but the entrance fees still are fairly pricey; not that it will stop me from going to museums, I will pay it even if through gritted teeth as I quite enjoy going to museums.


Above the altar

The church is really beautiful, and pictures really don’t do it the justice it deserves. The golden dome of the cathedral is visible from a far; it symbolises the image of St. Petersburg in a similar fashion as does Big Ben for London. I partook in a religious service in a church too. Not the whole sermon though as they can be hours long, I just stood there for a while, probably 20 minutes or so. I was a bit embarrassed, as I was dressed totally inappropriately for a service (although the shorts and t-shirt were very appropriate for the sunny, hot day it was outside). Women here also often cover their head with a scarf in church, being a bit more conservative than in Finland for example. I still went to light a candle and the rest of the time stood in the back row.

Iconostasis (?); the whole place is just filled with different kinds of stones and gold.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails