keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Nevan rannalla

Täällä sitä ollaan. Saavuin paikalle viime perjantaina ja nyt pikkuhiljaa olen alkanut asettautua aloilleni. Asumisolosuhteet ovat vähintään mielenkiintoiset, mutta siitä ehkä enemmän joskus toiste. Ärsyttävää oli että minun aluksi tuli asettautua asumaan Nevski Prospektille. No viisumisotkujen takia kämppä meni jonnekin muualle ja asun nyt Vasilin saarella, Primorskajan lähellä. Sanookohan tuo kenellekään mitään? No jokatapauksessa, nyt asun ydinkeskustan sijasta suburbiassa. Eipä siinä, ihan mukava ja rauhallinen aluehan tämä on, olisi vaan ollut aika makeaa asua aivan keskustassa.

Kielen kanssa on ollut aika paljon ongelmia. En ole venäjää opiskellut piiiiiiiiitkiin aikoihin ja sen kyllä huomaa. Aksenttini on muuttunut aivan järkyttäväksi, minun on vaikea ymmärtää itseänikin kun puhun ääneen venäjää. Järkyttävää. Ja sepä onkin saanut minut jännittämään puhumista aivan liian paljon kun juurikin pitäisi yrittää puhua mahdollisimman paljon ja harjoitella venäjää. Tavoitteena on että tämän harjoittelun jälkeen puhuisin (ja kirjoittaisin) kohtuullista, keskitasoista venäjää. Tällä hetkellä tuntuu kuin kuuhun ja tähtiin kurkottelisi ja kohta katajaan kapsahtaisi. Vai mitenköhän se sananlasku taas menikään… Olen unohtanut niin paljon näitä sananlaskuja ja joskus kun niitä yrittää muistella niin niistä tekee ihan omia versioita, ja joskus niitä värittää suorilla käännöksillä englantilaisista sananlaskuista. Ja sanat menevät sekaisin.





Näitä laivoja oli Nevan rannalla useampia. Jotkut Itämeren purjehduskisat päättyivät tänne ja täällä oli isot pippalot monikansallisten purjehtijoiden kunniaksi.

Ja muuten, kyselyn perusteella keskikokoiset kuvat ovat parhaimpia. Niita sitten tulevaisuudessakin. Aika hyva idea tuli myos kommenteissa etta jos on vain yksi kuva niin voisi olla iso, ja jos monta kuvaa samassa postauksessa niin sitten keskikokoisia, eli siita varmaankin muodostuu tuleva ohjenuora :) Viestia saa jattaa blogin ulkoasusta, olen itse melko surkea sen saatamisessa kohdilleen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails