keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Congratulations to the Class of 2009!

Aika haikeata. Tänään kaikki kaverit valmistuvat kandeiksi asiaankuuluvien juhlallisuuksien kera. Yliopistolla (Lontoossa) on tänään graduation seremony, ja siellä ne sitten saavat hienon diploman, juovat onnittelumaljat ja chillailevat pihalla bändien soittaessa. Ja ottavat kuvansa siinä koulun edessä viitta ja graduation cap päässä. Ehkä vilkaisen netin kautta vähän juhlallisuuksia myöhemmin (facebookissa ainakin tulee olemaan sitten kuvia kyllästymiseen asti) mutta muuten jäävät pippalot minulta väliin ja kolmen vuoden antoisa (joskin toisinaan rankka) työurakka vielä juhlimatta. En vieläkään ole oikeasti käynyt juhlistamassa kunnolla kandiksi pääsyäni, tai tuloksiani. Harmi sinänsä sillä Briteissä juuri tämä kandi on se mitä kunnolla juhlistetaan.

Kolmeen vuoteen mahtui melkoisia kokemuksia, mahtavia ihmisiä ja paljon uuden oppimista (eikä vain kouluympäristössä!). Nyt on aika lähteä kohti uusia seikkailuja. Töihin en vielä halua mennä joten nyt pitää päättää mitä menen ensi vuonna opiskelemaan ja aika vaikea päättää. Nyt kun vihdoinkin pitäisi päättää mikä sitä oikeasti haluaa olla "isona"... Ja minä en tiedä! Niitä on niin monia mielenkiintoisia aloja, jotka kaikki jollain tapaa vetävät puoleensa. Olen aina miettinyt vakavissani lakiuralle suuntaamista, mutta toisaalta opiskelujen aikana syntyi syvä kiinnostus kansantaloustieteeseen. Ja muutamia muitakin ammatteja olen miettinyt vakavissani. Ah, kun osaisikin vain päättää mihin sitä mennä!



It is my graduation day today, and I am not in London. How much fun it would have been, to properly celebrate my three years of sometimes hard, but always rewarding work with the appropriate ceremonies and outfit completed with the funny cap. I might have a look at the ceremony later on via internet, or perhaps via facebook where I am sure will be full to the brim with people's private pictures. I still haven't properly celebrated my graduation nor my results which is a real shame!

Three years of great people, awesome experiences and new skills. It's time to move towards new adventures and finally decide what to be when I "grow up". I don't know yet. I'll have to choose now what to study next year and finally sort out my future profession. I've always been interested in law, but through my studies I got very into economics too. And there are a few other professions too that interest me. If only I could make up my mind!


pic

1 kommentti:

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails