Olen ollut niin jäätävän väsynyt etten ole, vaikka sanottavaa kovin olisikin, jaksanut tänne kirjoitella. Osat asioista ovat myöskins vaikeita sulattaa ja niistä ei halua, tai oikeastaan osaa, tänne kevytmieliseen blogiin kirjoitella.
En suinkaan vain käyskentele turistinähtävyyksissä, tai kavereitten kanssa olusilla rantsulla vaikka äkkiseltään tätä blogia lukiessa näin voisi kuvitellakin. Tiistaina kävin tutustumassa kodittomien mobiilin soppakeittiön toimintaan, joka selvensi aika hyvin mitä ikäviä asioita täältä löytyy. Köyhyyttä ja muita ongelmia on paljon, enemmän kuin mitä Nevskin varrella olevista kerjäläisistä voisi päätellä. Lisäksi olen autellut LBGT-festivaalin järjestelyssä. Toisia ikäviä asioita löytyy täällä myös tältä rintamalta; ihmisoikeusloukkaukset ovat edelleenkin arkipäivää, ja on ikävä tosiasia että festivaali on varsin todellisen sulkemisuhan ja väkivaltauhan alla. Viikonloppuna kävin kuvailemassa karhuja Ermitaasin vieressä. Näitä minimesikämmeniä näkyy erilaisten turistinähtävyyksien lähistöllä aika usein (apinat, naalit, ketut, papukaijat, kotkat ovat muite vaihtoehtoja). Kuva nallukan kera maksaa 200r (n. 5 euroa). Mistä nallukat päätyvät näille kuvankauppaajille en tiedä, ja minne päätyvät turhan isoiksi kasvettuaan en tiedä. Tuo isompi, koiran kanssa leikkivä, näyttää pikkuhiljaa käyvän melko raisuksi ja taitaa pian nallukkaa kutsua hunajaisemmat metsästysmaisemat.
I’ve been quite tired, I haven’t written much here, although I’ve had things to say. Some of the things have also seemed a bit too difficult to write in this rather light and chilled blog.
I don’t only visit touristy places and chill at the beach although you might be inclined to so think after viewing my entries. Tuesday I participated in a homeless soup kitchen, and really saw the destitute that is so often hidden here. I’ve also helped with organising a LBGT-festival. Nasty things happen on that from too, and violations against LBGT human rights are everyday occurrences. There’s a real chance the festival will be closed, or there will be trouble. On the weekend I went to take pics of these bears, they are often found near tourist places. You pay 5e for a picture with them. The bigger seems to be getting bigger and too difficult to control, it’s true nature is starting to show. I don’t think he will be there for a very long time, and the heavenly honey jar will probably call him soon.
perjantai 21. elokuuta 2009
1 kommentti:
Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mielenkiintoinen juttu!
VastaaPoista