torstai 18. maaliskuuta 2010

Eroavaisuuksia

Britit ja suomalaiset ovat melko erilaisia kansallisuuksia. Nyt kun olen täällä Briteissä asustellut jo useamman vuoden, sitä helposti unohtaa mitä se suomalaisuus ja suomalainen kansanluonne olikaan alkujaan. Brittiläinen perinne on ainakin osittain alkanut tuntumaan läheisemmältä. Joissain asioissa silti koen olevani enemmänkin suomalainen, ja jotkut brittikulttuurin tavat eivät vain suostu uppoamaan minun elämääni sujuvasti. Joissain asioissa taas koen olevani melkoinen britti. Eroavaisuuksia näiden kahden kulttuurin välillä onkin mielenkiintoista miettiä ja pohtia kumpaan kategoriaan itseni liittäisin. 




Brittiläinen tapakulttuuri eroaa suomalaisesta vastineestaan melkoisesti. Tapakulttuuri täällä on arvossaan - kiitos, ole hyvä, anteeksi sun muut sanat ovat huomattavasti yleisempiä kuin Suomessa vastaavissa tilanteissa. Vaikken väitäkään suomalaisten olevan sinällään epäkohteliaita, kulttuurinen kohteliaisuus on täällä paljon koristelevampaa ja rönsyilevämpää ja kaikki siloitellaan sanoin. Jopa läksyttäessään toisiaan britit onnistuvat kuulostamaan kohteliailta. Minua joskus moititaankin siitä etten sano kiitos tai muita pikkusanoja tarpeeksi, tai siitä etten ole tarpeeksi "lämmin" muita ihmisiä kohtaan. Moittijana toimii siis brittiläinen kihlattuni, jolle useimmiten vastaan että suomalaisena en pidä ylenpalttisesta lässyttämisestä ja muiden itsetunnon alituisesta hieromisesta. Näytän tunteitani mielummin teoilla kuin sanoilla.




Ylläolevaan liittyen toinen suuri eroavaisuus näiden kahden kansallisuuden välillä on suhtautuminen ulkopuolisiin ja tuntemattomiin, ja ystävystyminen. Briteissä small talk, ja pienten keskustelujen aloittaminen on tavallista eikä lainkaan kummallista, ja tälläinen sanojen vaihto mielestäni tuo paljon iloa päivään. Annas olla jos Suomessa satut jotain mainitsemaan vierustoverillesi, tai hissikumppanillesi. Vastaan saat hyvällä tuurilla pienen hymähdyksen, huonolla tuurilla täydellisen lukittautumisen. Ystävystyminen on tästä johtuen myös helpompaa täällä Briteissä. Toisaalta usein tuntuu siltä että kaveruussuhteet Briteissä ovat kovin löyhissä kantimissa. Jos suomalainen uskaltautuu juttelemaan, ja vieläpä käymään ulkona uuden ihmisen kanssa, on todennäköisempää että on syntymässä koko elämän kestävä ystävyyssuhde. Briteistä taas ei oikein tiedä ollaanko kavereita, vaiko vain siinä vierellä tarjoamassa juttuseuraa pariksi tunniksi kun ei parempaakaan löytynyt.



Urakeskeisyys on eräs asia missä mielestäni suomalaiset myös eroavat brittitovereistaan huomattavasti. Täällä, ihmisiin tutustuessa yksi ensimmäisistä kysymyksistä on usein "So, what do you do?". Viihteelläkin keskustelu kääntyy usein työasioihin ja uravalinnan pohdiskeluun. Suomessa taas tuntuu olevan tärkeämpää saada selville mitä puhekumppani tekee työn ulkopuolella, ja millainen ihminen hän on. Ei ole niin tärkeää mistä sitä rahaa saa, vaan mihin sitä käyttää. Joskus tämän maan urakeskeisyys ahdistaa - olen paljon muutakin kuin koulutustaustani ja työpätkieni summa!




Edelläolevaan liittyen minusta on mielenkiintoista seurailla suomalaisten ja brittiläisten eroavaisuuksia itsensä ylistämisessä, esimerkiksi töitä hakiessa. Suomessahan on, tai ainakin oli vallilla tämä luterilainen itsensä alistaminen ja vaatimattomuuden ylistämisen mentaliteetti. Sillähän ei pitkälle pötkitä muussa maailmassa! Täällä taas on tuttua vähän suurennella ja ylistää, ja jopa keksimällä keksiä kaikennäköistä itsestään sekä kehua muita ylenpalttisesti. Itsensä ylistäminen ja omien kokemuksiensa suitsuttaminen on hyväksyttyä ja jopa odotettua. Suomalaisella mentaliteetilla Briteissä ei pääse pitkälle. Itsetuntoonkin tämä itsensä kehuminen vaikuttaa kohottavasti - vaatimattomuus ei oikeasti kaunista! Itse olen kasvanut itsetunnoltani paljon voimakkaammaksi kun olen huomannut että menneet kokemukseni ja taitoni ovat oikeasti mielenkiintoisia ja tärkeitä.

Te Briteissä asujat, mitäs eroja itse huomaatte suomalaisissa ja briteissä? Ja muut ulkosuomalaiset, haastan teidät kertomaan omista kokemuksistanne kulttuurieroista!

Kaikki kuvat lainattuja

7 kommenttia:

  1. Tämä oli todella mielenkiintoinen juttu! Pitääpi vastailla jossain vaiheessa, vaikka hirveän syvällisesti en voi väittää Japania tuntevani 7 kk:n jälkeen.

    Jos et ole huomannut, esitin pienen juttutoiveen omassa blogissani kommenttiisi vastatessa. Oletko täällä kertonut Japanin vuodestasi? En ole ainakaan löytänyt. Olisi aivan hurjan mielenkiintoista kuulla siitä, samalla tavalla kuin Ranskan ajoistasi (joka oli sekin hurjan mielenkiintoinen juttu, en vain jostain syystä ehtinyt kiittämään ja kommentoimaan).

    VastaaPoista
  2. Ma olen aikalailla samoilla linjoilla noissa sun kanssa. Ihan samoihin asioihin olen kiinnittanyt huomion. Yksi, ehka tuohon kohteliaisuuteen liittyva, on mua jokseenkin paljon arsyttava brittinaisten tapa puhua ja se niiden viljelema yltiokohtelias ja muka ymmartavainen "oooohh..yeaaah..i know what you mean..aww..yeaaah" ja sellainen alyttoman korkealta kieuttu (onko tuo edes sana :D) liverrys "oh hi love, how are you? You look so lovely today"-blabla, joka on aivan yhta tyhjan kanssa kun niilla sanoilla on aivan yhta paljon todellisuuspohjaa kuin Helsingin kaduilla kulkevilla jaakarhuilla. Ai etta arsyttaako? ;D Toisaalta, joissain tilanteissa se saattaa olla ihan kivakin paivan piristys, useinmiten tosin arsyttavaa :)

    Niin joo ja tuohon korkealta liverrettyyn liittyen; brittinaisten tapa lopettaa puhelu on jotain aivan uskomatonta :D Se lapsellisella aanensavylla, korkealta kiekaistu kuitenkin osittain kuiskattu byeeee on aivan oma lukunsa. Sitten kun joku mies viela lahtee samalle linjalle niin ei voi kuunnella pokerinaamalla ;)

    VastaaPoista
  3. Voi hitsi, viimeinen aspekti työhön littyvistä asioista sai kyllä pienen ahdistuksen kasvamaan, en nimittäin elämäni missään vaiheessa oo sulkenut sitä ajatusta pois, että jonain päivänä asuisin Briteissä taas.. Mikä tarkottaisi myös jonkinlaista töiden tekemistä. Joita pitäis ensin jotenkin hakea. Ja minä jos kuka oon maailman surkein kehumaan itteäni, yh.

    Johannan mainitsema 'liverrys' on jännä, ite oon yhdistänyt moisen aina enemmänkin jenkkikulttuuriin.. Mutta eipä näillä länsimailla niin hirveästi eroja olekaan :)

    VastaaPoista
  4. aaw, mä tykkään siitä englantilaisesta. kohteliaisuudesta ja small talkista. se on varsin mukavaa, varsinkin sillon ku on asunu yksin ja on kenties viettäny koko päivän puhumatta kellekään, oli kiva mennä kirpparille ja jutella myyjämummojen kans niistä näistä. niillä onki charity shopeissa enemmän aikaa ku normaaleissa kaupoissa.

    muistan kun palasin vaihtarivuoden jälkeen suomeen brasiliasta ja aloin aina pälättään kaupan kassalla kaikkee kunnes tajusin että kassa tuijotti minua oudoksuen. siihen se sitten kuolikin. tämän ja englantilaisen puheliaisuuden huomioon ottaen on muuten aika hauska katella tätä supermarkettien menoa espanjassa. kun kassa saa näppinsä tuotteisiisi, ne viskataan komealla lennolla ja salamavauhdilla pakkausalueella, ennen kun saat muovipussisi edes auki täytyy jo maksaa, ja kun vihdoin pääset aloittamaan pakkauksen seuraavan asiakkaan kananmunat syöksyvät jo kohti. täällä ollaan muutenkin britin näkökulmasta todella epäkohteliaita, käytäntö on ehkä sama kuin suomessa; please-sanaa ei käytetä, käskymuotoa siis todellakin paljon mutta sillä ei tarkoiteta pahaa. niin vaan tehdään.

    suurin asia minkä mää oon huomannu asuessani englannissa on se kuinka itsenäisiä me suomalaiset ollaan verrattuna brittinuoriin verrattuna. suomessa on tietty halvempaa vuokrata omaa kämppää ja niin edelleen, ja briteissa tyypit aloittavat yliopiston 18-vuotiaana (verrattuna meidän 19v. tai vanhempaan), mutta silti he tuntuvat *mahdottoman* lapsellisilta. asiaan voi myös vaikuttaa se että käyn nk. hienostoyliopistoa jossa suurin osa on valkoisten perheiden rikkaita penskoja joiden ei tarvitse maksaa itse kustannuksiaan ja joiden elämä on ollut hyvin suojattua. ... eikö minun sitten ole? ehkä kuvittelen vain, ehkä suurin osa mun suomalaisista ystövistä on niin pirun kehittyneitä ja maailmaa nähteitä kuten itetsekin :P

    ja vielä; chavssit. en ihan sanoisi että suomen amikset, mutta... chavsit. paljon idiootteja tyttöjä jotka oukeutuvat adidas- ja playboykuteisiin eivätkä lähtisi kirveelläkään museoon, tai lomalle prahaan. luokkien erot ovat briteissä todella vahvoja ja näissä ja niiden vaikutuksista eroon pääseminen ei ole automaattista tai edes yleistä kuten suomessa, jossa kuka tahansa siivoojan lapsi voi lukea lääkäriksi jos haluaa ja osaa.

    VastaaPoista
  5. naurattaa kuinka paljon tossa ylhäällä tuli tehtyä kirjoituserheitä. oon aika väsyny :D

    VastaaPoista
  6. Äh, mun aivot ei ehkä oo ihan täydessä iskussa nyt.. palaan varmaan myöhemmin, mut tässä nyt yks mikä tuli vaan mieleen, miten britit loukkaantuu tosi helposti. Siis, jostain jos oot rehellinen aka nimimerkillä kokemusta vaikka muille jakaa.

    VastaaPoista
  7. Anu, musta olisi ainakin kiva kuulla mietteitäsi japanilaisista. 7kk on kuitenkin jo sen verran että vähän ehtii saada tarttumapintaa :)

    Huomasin muuten vastakommenttisi, mutten tajunnut sen olevan juttutoive... Olen jo jonkun aikaa miettinyt josko kirjoittaisi jotain Japanin ajasta, mutta jättänyt sen aina sikseen sillä kaikki omat kuvat ovat tällä hetkellä paperimuodossa Suomessa, ja niitä olisi ollut hauska laitella mukaan piristämään tekstiä. En tiedä, ehkä pitäisi kuitenkin sit kirjoitella.

    Johanna, Hah hah. Mä en itseasiassa vietä paljoakaan aikaa brittileidien parissa joten olen tuolta kiekaisutyyliltä päässyt välttymään aika hyvin :) Mutta noista kohteliaisuuksista tykkään - vaikka usein tietääkin niiden olevan jonkunverran tyhjänpäiväisiä, kyllä ne usein mun päivää onnistuu piristämään :)

    bubble, Mut hei, kyllähän tuohon oppii. Pitää vain ottaa kunnon asenne hommaan ja pistää itsensä kehumis-moodiin. Olen kyllä itsekin miettinyt joskus työhakemuksia kirjoittaessa että mitä ihme skeidaa taaskin tullut liverreltyä, mutta kyllä se läpi menee jos sen onnistuu perustelemaan :)

    Sofia, Mä kans tykkään englantilaisesta kohteliaisuudesta ja siitä juttelemisesta tuntemattomienkin kanssa. Isoja päivänpiristyksiä nämä aina. Mut just nuo luokkaerot ja niiden tärkeys ihan normaalissa elämässä on jotain mikä tosiaan ärsyttää brittiläisessä yhteiskunnassa. Ja usein ihmisiä arvostellaan sen aksentin, tai muuten taustan perusteella, ja se tuntuu jotenkin niin kummalta ja tarpeettomalta. Kauheaa kyräilyä tää joskus.

    nelli, Heh joo, britit kyllä helposti loukkaantuu jos ei ihan brittien sääntöjen mukaan toimita. Kulttuurierojahan ei katsos ole...

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails