perjantai 27. joulukuuta 2013

Meidän joulupäivä kuvina - vauvan ensimmäinen joulu

Tänä vuonna käytiin taas valmiiseen joulupöytään anoppilassa. Syötiin englantilaisia jouluruokia, pelailtiin pelejä ja nautittiin yhdessäolosta.
 



 
 
Vauva sai kauheasti lahjoja - lähinnä vilkkuvia ja välkkyviä ja äänekkäitä muovileluja. Ah kun tulee olemaan hauskoja päiviä meillä... Mutta tuli niitä käytännöllisiä vaatteitakin jonkun verran!
 
 



 
 
Kun jaettiin lahjoja, eräs sukulaisperhe kantoi meille ja erityisesti vauvalle melkoisen kasan lahjoja. Olipa niinkin noloa ettei meillä ollut heille lahjaa antaa ollenkaan. Äkkiä pienen takahuoneessa pidetyn neuvottelun jälkeen hoidettiin asia niin että annoimme heille eräälle toiselle, vasta seuraavana päivänä paikalle tulevalle sukulaisperheelle valmistetun jouluherkkukorin (itsetehtyjä suklaita, maustettua vodkaa ja pipareita).
 
 





 
 
 
Mietittiin sitten että mitä ihmettä sille toiselle sukulaisperheelle tapaninpäivänä lahjoitetaan - kaupat olivat nimittäin kiinni, joulu- että tapaninpäivänä. Ja meillä oli keitiönkaapit tyhjää täynnä, muutamaa laatikkolusikallista lukuunottamatta. Mutta ei hätiä mitiä. Anopilta lainattiin voita, sokeria ja jauhoja, sekä iso stilton-kimpale. Lisäksi joululahjoihimme kuului vodka-pullo. Siinä sitten kotiin palattua meikä valmisti yömyöhään piparkakkutaikinan, mies astiapesunkoneen avulla (kikka kolmonen) pikaisen makuvodkasekoituksen, ja aamulla leivottiin, pullotettiin ja pakattiin kaikki nätisti ylimääräisen sellofaanin avulla pieneksi koriksi. Joulu pelastettu!
 
 


 
Lelurikas joulu - vauva ihastui erityisesti kirjoihin! (Äitin tyttö selkeästi...)
 
Ja nyt sitten on tämän vuoden joulu käsitelty blogissa ja siirrytään uuden vuoden tuuliin! Kotiin joulu saa jäädä vielä vähäksi aikaa, mutta pikkuhiljaa siirtyvät nuo holly-oksat, tonttuset ja joulukortit muille maille...
 

6 kommenttia:

  1. Kiitoksia paljon mielenkiintoisesta joulureportaasista blogin kautta! Vauva on todellinen pikku enkeli ja koko kalenteri ajensi aina kurkkamaan mitä uusi päivä tullessa tuo.Täytyy pahoitella omaa kalenterinpitoa, mä putosin reeltä jo melkein alussa, syynä milloinkin työkiireet, tai useat vieraat, tai joku muu syy. Seurava vuosi taidan olla vähän ahkerampi. Hauskaa ja onnekasta siirtymistä nyt Uuden vuoden maille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tätä kalenteria oli kyl hauska tehdä mut itsekin tipahdin raiteiltä siinä lopussa, kun tosiaan noi jouluvalmistelut vei sen verran aikaa. Tee ihmeessä joulukalenteri sit ens vuonna! Hauskaa uuttavuotta sinnekin päin!

      Poista
  2. Onpa suloisia kuvia! Etenkin toi missä ootte prinsessoina kruunut päässä :) Hyvää Joulua vielä näin vähän jälkijunassa (tosin venäläinen Jouluhan on vasta ensi vuode puolella! ;))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa kiitoksia :) Noi on niin perinteiset noi paperikruunut, pitäiskin joku kerta ottaa selville mistä ne tulee. Venäläistä joulua mä en oo muuten koskaan viettänyt, onkohan se kovinkin erilainen?

      Poista
  3. Ihania kuvia! Me kans todettiin kauhuksemme, että olis pitäny olla extra lahjoja takataskussa kun tuli lahjoja yllättävältä taholta eikä ollut edes pelivaraa kehitellä mitään...Noloa! No ens vuonna sit viisaampana :) Bongattiin teidän ihastuttava pikku tonttu (ja tuleva filmitähti) joulupäivänä telkkarista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on tosi noloa... Mut ens vuonna sit vaikka kaksinverroin! :)

      Jos oisin tiennyt että se porukka oli tulossa niin olisin ehdottomasti vääntänyt heillekin lahjakorin. Me oltiin siinä mielessä onnekkaita että tosiaan oli yks "ylimääräinen", joten saatiin tilanne hoidettua vähin äänin :D

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails