Jakku Jigsaw, housut ja paita H&M Mama, huivi H&M, laukku Stoksak, kengät Ugg
Täällä on ollut poikkeuksellisen lämpimät kelit taas ja ulkona tarkeni ihan vaan kevyessä jakussa. Uskomatonta että on jo joulukuu mutta toisaalta olihan minulla vielä kesäkengät jalassa marraskuussa... Okei, en ihan kauheasti viettänyt aikaa ulkosalla, mutta silti.
Nyt minun on valitettavasti pakko luopua noista maailman mukavimmista äitiyshousuista - ne nimittäin eivät enää pysy konstilla eikä toisellakaan ylhäällä. Hyvä toisaalta, sillä mahdun taas mainiosti takaisin vanhoihin housuihini. Hetkisen olin jo epäuskossa siitä menisivätkö vanhat housut minulle enää ollenkaan lantion ollessa kuukausikaupalla leveämpi kuin kilomäärät olisivat antaneet ymmärtää. Mutta asettuivathan ne luut vihdoinkin takaisin paikoilleen, huoh. Olen nimittäin kuullut että joillekin ne voivat pysyvästi jäädä leveämmälle (ja kenkäkokokin kasvaa) ja siitä olin vähän huolissani.
Ja niitä työmietintöjä. Kävin viikolla toisessa työhaastattelussa (samanlainen päivän kestänyt arviointikeskus kuin aikaisemminkin) ja se tuntui menevän kohtuullisen hyvin. Nyt olenkin miettinyt että mitä jos saan positiivisen vastauksen tästä kakkospaikastakin - en osaa millään päättää kumman ottaisin. Ykköspaikka on ehkä enemmän prestigious, kakkospaikassa taas ehkä paremmat exit opportunities. Kun kerroin että minulla on jo työtarjous, minulle promottiin kakkospaikkaa oikein olan takaa ja kyllä se niihin mielipiteisiin vaikutti. Aikaistahan tämä on vielä miettiä kun sitä myöntävää vastausta ei ole vielä, mutta jos sattuisikin olemaan niin hyvä asema että pääsisin valitsemaan, joudun tekemään päätöksen aikataulujen vuoksi todella nopeasti, joten sitä sopisi jo vähän pohtia. Nyt täytyy tosiaan pohtia, etsiä tietoa ja ehkä vaivata vanhoja opiskelukavereita ja muita tuttuja alalla ja kysellä sisäpiiritietoa paikoista.
Tälläisiä pikakuulumisia.
Tsemppiä pohdintaan! Ei nimittäin varmaan ole helppo päätös. Mä olin kahden paikan valintatilanteessa silloin kun hain täältä Lontoosta töitä ja mietin vielä sunnuntai-iltana kymmenen aikaan kumpaan menen, kun maanantaina piti aloittaa! Vaikeeta oli.
VastaaPoistaMulla muuten kävi niin, että kengänkoko kasvoi. Ei ole kivaa! Pieneksi jäi hyviä kenkiä, mutta onneksi ei ihan kaikki. Nyt on jalka todella hankalan kokoinen, kun ei edes täältä meinaa löytyä sopivia, vaikka on niitä puolikkaita kokoja aika paljon. Ennen oli siis myös helpompi koko. En tiedä onko perinnöllistä ollenkaan, mutta äitillä ja tädillä oli käynyt ihan samoin.
Joo, ei olisi helppo valinta jos se nyt tulisi kohdalle. Tosiaan täytyy nyt miettiä jo etukäteen kun sit se päätös pitää tehdä nopeasti, jos siis sattuu niin onnekkaasti että saan valita.
PoistaVoi ei ton kengänkoon kanssa! Mulla ei onneksi käynyt noin, ja jalka säilyi hyvin samankokoisena raskaudenajan (vaikka tietty turvotuksen takia osa kengistä ei mennyt jalkaan), mutta ois kyllä jäänyt harmittamaan jos olis jäänyt kenkiä pieniks... Mut positiivisesti ajateltuna sullahan on nyt hyvä syy ostaa kaikkia uusia kivoja kenkiä :)