Ensimmäinen äitienpäivä ja tietty se päivänasukin

Sunnuntaina täällä Briteissä oli äitienpäivä. Monta sellaista on täällä tullut vietettyä anoppia ja miehen siskoa onnitellessa, mutta nyt sitten oli ensimmäinen sellainen onnittelupäivä omalla kohdalla. Pyysin saada äitienpäivälahjaksi nukkua aamulla ja aamiaisen sänkyyn. Ja sitten tietty kukkia. No, nousta ehdin jo ennen aamiaisen valmistamista, mutta juhla-aamiaisella (smoked salmon with scrambled eggs) olin vain kahvivastaavana, joten turhia ei tämän äidin tarvinnut huhkia. 

 

Vauvan asuna oli tuo joululahjaksi saatu juhlamekkoasu Marks & Spencersiltä. Päädyin tähän mekkoon lähinnä sen takia että olisi kiva käyttää näitä juhlavempiakin vermeitä ennenkuin ne jäävät täysin pieneksi, ja sitäpaitsi, mekon oli ostanut anoppi, joka oli muuten hyvillä mielin tämän nähdessään.

Minulla oli oikea mangomainen asu. Kaikki Mangosta, paitsi kengät (Massimo Dutti) joita ei kuvissa maksihameen alta näy. Vauva lantehilla (ja napituksen unohtaneena) paita asettuu vähän hassusti, mutta livenä oli minusta paljon kivemman näköinen. Mikäköhän siinä on että joskus livenä vaatteet näyttävät paljon kivemmalta kuin kuvissa... Valehteleeko siinä sitten kamera vai peili?

 

Päivään kuului tottakai kukkia. Kukkia ja kukkia vähän lisää. Nämä eivät tosin ole kukkia minulle, vaan anopille.

 

 

 

Sain minäkin kukkia vauvalta (okei okei, ehkä hän sai vähän apua..). Kuulemma kaupassa mies kysyi vauvalta mitäs otetaan äidille. Ja näitä kukkia hän vilkaisi. Eli ihan itse valittu äidille! 

 

Esimmäinen äitienpäivä. Hauska ajatus. Päivänä ei kai mikään sen ihmeellisempi kuin muutkaan päivät, mutta veikkaan että tähän tulee rutkasti lisää tenhoa kun tarhaikäiseltä ja vanhemmaltakin pieneltä alkaa tulla itsetehtyjä kortteja, ja niitä kivoja pieniä sukkahousuista tehtyjä koristeita, tai käden muotoon tehtyjä astioita. Ah. Koulussa tehtiin niitä ainakin. Muistan kaksi tekelettä vieläkin. Yksi oli äidille. Sukkahousukankaasta tehtiin pallo, sisään pumpulia, ja se liimattiin minikokoiseen kukkapurkkiin. Avot, siinäpä sulle neulatyyny. Ja isänpäiväksi tein kerran muistitaulun. Puupala, johon kirjoitettiin itsetekemä runo (en muista mikä runo se oli, mutta sen muistan että se oli tosi hieno... tottakai!) ja sitten siihen liimattiin pyykkipoika. Mahtavia aarteita, mitäköhän minä saan sitten muutaman vuoden kuluttua... Oletteko te saaneet mitään hyviä itsetehtyjä lahjoja lapsilta?

Unikouluun(ko?)

Kaksi tuntia. Viime iltana siinä kesti kaksi tuntia että sain vauvan nukahtamaan omaan sänkyynsä. Kahden tunnin itkun, kitinän, valituksen, naureskelun, pinnasängyssä pomppimisen, pinnojen taakse "piiloutumisen" ja tuutulaulujen jälkeen vauva vihdoin simahti täysin uupuneena.

 

Vauva nukkuu parhaiten kainalossani. Minun vieressäni, maitohörppyjen jälkeen. Vauvan ollessa ihan pieni vauva vielä, nukutimme hänet aina omaan sänkyynsä. Sinne hän nukahti, ihan itse, ilman suurempia kitinöitä tai valituksia.

 

 

 

Sitten tuli hampaat. Ja sitten tuli eroahdistus. Ja sitten helpoin ja nopein tie nukahtamiseen oli imetys ja sen jälkeinen sylittely, yhdessä sängyssä kelliminen. Nyt vauva on siihen tottunut, ja nukahtaa vain ja ainoastaan minun ollessa vieressä, tuntien hengitykseni kasvoillaan. Isä ei kelpaa, vain äiti.

 

Toisaalta tämä on mielestäni aika ihanaa. Vauva tarvitsee minua. Haluaa olla syliteltävänä. Päivällä hereillä ollessaan vauva vain panee menemään eikä halittelu kelpaa. Öisin vauva heräilee muutaman kerran, mutta nukahtaa pian pienen maitohörpyn ja äidin viereen pääsyn jälkeen. Yöt ovat repaleisia, mutta näin vauva on sentään nukahtanut ja itse on päässyt jatkamaan unia kohtalaisen pian. Sitä joko nukahtaa vauvan viereen, ja herää muutaman tunnin kuluttua varsin epämukavasta asennosta niskat jäykkänä, mutta on sentään nukkunut, tai sitä laittaa vauvan pinnasänkyyn pian maitotankkauksen jälkeen, ja nukkuu vähän vähemmän mutta paremmin. Sitäkin olen miettinyt että vauvan elämässä, tämä takertuva yövaihe on niin pieni, että pitääkö siitä muka ottaa stressiä ja ehdointahdoin lopettaa se. Ei se nyt niin rasittavaa minulle ole. Jaksan kyllä, ainakin näin äitiyslomalla. Ja hän on vielä niin pieni, tuntuu julmalta ottaa näin pieneltä äidin syli yöajaksi pois. Jos joku tarvitsee lohtua ja läheisyyttä niin se on vauva.

 

 

 

 

Mutta nyt on työelämään siirtymisen aika, ja mietityttänyt on miten jaksan työelämässä jatkuvien yöheräilyjen kanssa. Mies kun ei niissä voi auttaa, sillä hän ei tässä tilanteessa kelpaa vauvalle. Ja mieskin on antanut oman mielipiteensä asiaan. Kuulemma vauva on jo "iso vauva" jonka tulisi osata nukahtaa itse omaan sänkyynsä, ja tämä tämänhetkinen tilanne on vauvalle haitaksi, ja minulle haitaksi työelämässä.

 

Eilen miehen kanssa keskustelun päätteeksi päätin yrittää vauvan nukuttamista hänen omaan sänkyynsä. Ei onnistunut kovinkaan hyvin. Vauva oli lähes jo unenpartaalla kun nostin hänet sänkyynsä, mutta heräsi heti sängynpohjalle päästessään. Ja itku, kitinä, konttailu, ja pelleily jatkui kaksi tuntia. Nukahti lopulta, mutta yöllä heräsi, ja väsyneenä annoin tulla viereen nukkumaan. Siinäpä sitä unikoulua... 

 

 

 

Kuulemma uusien rutiinien saamisessa alkuun kestää kolme päivää. Jaksankohan tätä, sillä tämä ei minulle edes tunnu niin tärkeältä? Tykkään vauvan vieressä nukkumisesta (joskin okei, tänä aamuna niskat kipeina vauva vieressä herätessäni mietin että äääh). Mutta työelämässä en tiedä jaksanko jatkuvia repaleisia öitä ja kipeitä niskoja, oli se kuinka ihanaa tahansa sylitellä vauvan kanssa.

 

Oletteko te unikouluttaneet ja miten sujui? Mitä tekniikkaa käytitte?

Äidin oma aika

Eilen äitikavereitten kanssa kahvilla käydessä juteltiin siitä yksisarvismaisen harvinaisesta äidin omasta ajasta. Tänään vauvan ollessa päiväunilla, talon hiljentyessä pohdin samaa aihetta kahvikupposen äärellä.

 

 

 

 

Sitä niin kaipaa. Omaa aikaa. Aikaa jolloin voisi vain olla ja tehdä juuri sitä mitä huvittaa. Eikä tarvitsisi miettiä mitä nyt sitten vauvan kanssa. Eikä tarvitsisi pelätä että juuri kun on saanut jotain aluilleen, äitiä tarvitaankin jossain. Että yhtäkkinen hätähuuto raikaa koko talossa, oli tarpeena sitten nälkä, jano, vaipanvaihto tai pelkkä leikkiseuran kaipuu.

 

 

 

 

Mutta arvatkaapas mitä. Sen harvinaisen oman ajan tullessa vastaan, oli se sitten kuntosalilla käymistä, ulkona lenkkeilyä, kavereitten kanssa viihteellä oloa, tai kahvikupposen ääreen hiljentymistä, ei se niin mahtavaa olekaan. Vaikka sitä kuinka kaipaa arkipäivän aikana. Eikä siitä sen erityisemmin nauti. Sitä vain mietityttää mitäköhän lapsi puuhailee, onkohan kaikki hyvin, pitäisiköhän ihan pikaisesti pirauttaa. Ja vauvan ollessa päiväunilla, ihan siinä lähellä, ja itsekin tietää että kaikki on hyvin, jo tunnin kuluttua sitä alkaa miettimään että koskakohan olisi herätyksen paikka. Vähän olisi jo ikävä. Kahden tunnin päiväunien jälkeen on jo kova ikävä ja sitä miettii pitäisiköhän sitä vilkaista makuuhuoneeseen, onkohan siellä kaikki kunnossa.

 

Pian palailen takaisin työelämään. Siinäpä sitä, joka päivä kahdeksan tuntia omaa aikaa, plus työmatkat päälle. Vauvan jättäminen päiväksi kerrallaan tulee olemaan haikeaa, mutta ehkäpä sen pakotetun oman ajan jälkeen sitä jaksaa olla läsnä aivan uudella tavalla.

 

Tämmöisiä mietteitä tänään.

 

P.S. Nuo Moninin siirapit on juuri niitä joita käytetään Starbucksissa ja muissa kahviloissa. Noilla saa saman kahvilafiiliksen ihan kotioloihin, suosittelen. Hazelnut on oma lemppari.

gNappies - maailman parhaat (ja meidän lemppari-) kestovaipat

Viime vuoden puolella kirjoittelin meidän kestovaippailusta fiiliksiä ja mainitsin sivulauseessa nämä meidän lempparit. Halusin näistä vielä vinkata teille joita nämä jutut kiinnostaa, sillä nämä ovat aivan loistavia. (Te ei-äityli-ihmiset muuten, peljätkö älkää, en aio kadota mammabloggailun mustaan aukkoon jossa esiintyvät vain hoitolaukut, kestovaipat, hyökkäysvaunut, imetyspohdinnat ja vauvan suolentoiminnan ihmettely - äitiyslomani loppuu kuukauden kuluttua ja sitten elämään mahtuu muutakin... kuten työtä, keskusta-Lontoossa hengailua, uran ja äitiyden yhteensovittamista ja duunivaatekaapin ratkomista).

Mutta siis. gNappies. Oikeasti ihan loistavia kestovaippoja. Kokeiltu on Bambino Miot, Baby Beehindsit, Itti Bitti Tuttot, Myllyn Muksut, Imse Vimset. Mikään ei yltänyt lähellekään gNappiesejä (ja nykyään mun mieheni kieltäytyy laittamasta vauvalle muita kestoja kuin gNappies-vaippoja). Näitä ei käsittääkseni saa Suomesta mistään, mutta suosittelen tsekkaamaan netin tarjonnat. Amazonista näitä löytyy ainakin ja käsittääkseni ne voi lähettää myös Suomeen.

Ja miksi me sitten näihin niin tykästyttiin? Kaikista kokeilluista vaipoista nämä toimivat yksinkertaisesti parhaiten. Istuvat napakasti ja pitävät tavaran sisässään. Näissä on erikseen ulkokuori, sisäpussi ja imu. Vähän samantyyppinen idea kuin kertakäyttövaipoissa, eli se sisäosa istuu napakasti taipeessa, ja ulko-osa pitää koko systeemin paikoillaan. Kestovaipathan falskaa vähän helpommin kuin kertakäyttövaipat, mutta nämä todella harvoin. Tarpeeksi tiuhaan vaihtaessa (joka 2-4 tunti) nämä falskaavat suunnilleen yhtä usein kuin kertikset.
 

Muita hyviä pointteja näistä: Tarrakiinnitys takana, joten vauva ei saa rapsuteltua näitä auki. Kankaasta tehtyä ulkokuorta voi käyttää pari kertaa, sisäosan pussi ja imu vaan vaihdetaan uusiin. Jos sisässä on vain pikkupissa, voi pelkän imun vaihtaa. Ei siis synny älyttömiä pyykkikasoja. Niin, ja näihin saa ostettua myös kertakäyttöimuja noitten monikäyttöisten sijasta, jos haluaa vähänniinkuin kestoilla, muttei ihanniinpaljon panostaa siihen. Ja mun mielestä nämä ovat söpöjä! Kokoja on vastasyntyneestä XL:ään. Me aloitettiin S:stä, jota kestivät n. 3kk saakka, ja sit vaihdettiin kokoon M, joka nyt 9-10 kuukauden iän tienoilla alkaa jäädä hivenen pieneksi.

 

Ainoat miinukset tulee siitä että ulkopinta tuntuu joskus nahkealta, ja saa vaatteiden pepan nahkeaksi kanssa. Liekö pientä hiostusta, tai jotain, mutta kun se ei ole varsinaista märkyyttä, en vaihda vaatteita pelkän nahkeuden takia, se kun ei vauvaa haittaa. 

 

Tässä muuten on hyvä opas näitten gNappies-vaippojen käyttöön, ihan kuvineen ja kaikkineen. gNappies firman omilla sivuilla on myös hyviä vinkkejä.

Onko teillä jotain muuten omia kestovaippalemppareita?

Sisustus- ja puutarhaideoita messuilta ja pohdintaa omasta kodista

Poikettiin eilen Ideal Home Show messuilla fiilistelemässä sisustusta ja puutarharakennelmia (ja vähän kaikenlaista messusälää jota tuli ostettua ihan liikaa...). No mut, ihan hyviä ideoita sieltä löytyi, ja ehkä jotain jäisi käyttöön meilläkin.

 

Mentiin messuille itseasiassa moikkaamaan kaveria joka maahantuo näitä suomalaisia puutarhatuoleja. Harmi että nämä Nordeck tuolit ei millään kyllä mahdu meidän puutarhaan, niissä olisi mukava paistatella päivää. Mukava niissä oli istua!

 

 

Tekstiileillä ja kalusteilla väriä city-puutarhaan, ihan kivalta näyttää. Erityisesti tykkäsin punaisten kalusteiden kuvan minitakasta - aika hauskahan se oisi illanhämyssä ihastella elävää tulta omalla pihalla, vaikka sitten noin tylsän paloturvallisella tavalla. Violetin kalusteiden puutarha näytti tyylikkäältä, ja erityisesti minulle iski silmään tuo puutarhapöytä. Tuollainen olisi varmasti helppo tehdä itsekin. Tarvitaan vain lava, valkoista maalia, irtopyörät vaikka Ikeasta, muutamia purnukoita ja yrttejä sun muita kasveja.

Ekassa kuvassa tykkäsin värimaailmasta. Harmaata ja hiekkaa, rauhallista ja ihanaa. Kivetykset oli kivan näköisesti tehdyt. Tokan kuvan lattia oli kanssa aika kivasti tehty, tuommoiset ruoho/kivetysportaat.

Mä oon aina haaveillut puutarhasta jonne saisi tuollaisen pienen hämyisen pakopaikan. Tuohon kehikkoon kun kasvattaisi (muutaman vuoden projektilla) köynnöksiä sun muita, siitä tulisi vehreä hämyinen salainen puutarhapallo. Jossa voisi istua päivät pitkät, ainakin kun ei sataisi ihan kaatamalla. Tai ehkä silloinkin jos kasvistoa olisi tarpeeksi. Kakkoskuva oli muuten vaan hauska, siinäpä sitä kierrätystä vanhoille romupianoille.

Ja sit viimeisenä lapsille... Mun pieni sisäinen lapsi innostui noista ihan täysillä. Firma on Master Wishmakers. Oikeasti, kuinka siistiä olisi jos olisi tuollainen ollut oman pihan perällä?

 

Okei, suurin osa näistä puutarhaideoista oli lähinnä puutarhaideoita miljonääreille. Sitä lottovoittoa odotellessa voihan näitäkin ihailla...

Otin kuvia myös sisustushuoneista. Tykkäsin makkarin ja olohuoneen kattolampuista, ehkä jotain samanlaista löytyisi meillekin. Kylppärin valkoiset laatat ja mustat saumat miellyttää silmää, ehkä sit tulevaan asuntoon... Kylppärin aika makeat peilit ikkunankarmeista tehtyinä miellytti kanssa silmää. Olohuoneen mustat taulunkehykset ja mustavalkoiset kuvat miellyttivät kanssa. Oon joskus nähnyt jossain sisustuslehdessä/blogissa seinän jossa noita oli lattiasta kattoon - aika näyttävän näköinen jos siihen sopiva seinä talosta löytyy.

 

 

Viime vuoden messuista ja nimenomaan puutarhaideoista kirjoittelin täällä, jos innostutte vilkaisemaan. Tuli itsekin vilkaistua sitä, sillä tämän vuoden kesäsuunnitelmissa oli oman puutarhan laitto. Saa nähdä, sisätiloissa olisi vielä reippaasti hommaa, ehditäänkö puutarhaa hommailemaan ollenkaan. Se oli nimittäin suunnitelmissa viime vuonnakin... Ja se on edelleen oikea murheenkryyni, oikea naapuruston häpeäpilkku.

Meillä on ollut sisustus nyt paljon mielessä viime vuoden aikana, ja aika paljon on täällä meillä tapahtunutkin. Voisin kuvailla joku kerta meidän nurkkia, sitä on nimittäin joskus toivottu. Nykyään, pitkän ja aika piinallisen työrupeaman jälkeen, täällä meillä alkaa pikkuhiljaa näyttää kivalta. Ja ihan oikeitten aikuisten kodilta, eikä vaan opiskelijakämpältä jossa kaikki on perittyä eriparisutta. Mut on täälä vielä paljon työtä, eikä se tunnu ikinä loppuvan! Case in point, viime viikon makkariepisodi... Huoh. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa. Huone kerrallaan.

Stokke MyCarrier kantoreppu - ensimmäiset 9kk ja fiilikset

Me ostettiin Stokke MyCarrier kantoreppu vauvan ollessa n. 2-3 kuukauden ikäinen. Tarkoituksena oli käyttää sitä lentokentillä, ja erinäisissä tapahtumissa/paikoissa jonne ei pääsisi vaunujen kanssa. Kokeiltiin muutamia eri malleja, ja luettiin arvosteluja, ja kyselin neuvoja blogissa, ja lopulta päädyttiin Stokkeen. Ja olen ollut tyytyväinen. Todella tyytyväinen. Tämän yhdeksän kuukauden kokemuksella olen suositellut sitä jokaiselle joka on kantoreppua halunnut.

 

 

Ja miksi? Tärkein valintaperuste meille oli se että repun saisi muuntautumaan moneen asentoon ja että vauvalla olisi ergonominen asento. Repun saa kolmeen asentoon - edessä kasvot aikuiseen, edessä kasvot menosuuntaan, ja taakse reppuselkään. Me olemme käyttäneet kahta ensimmäistä asentoa, nyt kun vauva on tarpeeksi iso reppuselkään (n. 74cm ja 9kg), kokeillaan pian sitäkin. 

 

 

 

 

Tämän yhdeksän kuukauden aikana ollaan kannettu vauvaa edessä kasvot aikuseen päin, ja muutaman kerran kasvot menosuuntaan rauhallisissa tilanteissa. Vaikka kasvot menosuuntaan voi kai vauvoja jonkinverran pelottaa, halusin että se vaihtoehto on mahdollinen, jos vauva sattuu olemaan kovin uteliasta ja kurottelevaa sorttia. Vauva on tykännyt molemmista, ja viihtynyt repussa monesti yli tunnin pätkiä. Ja varmasti viihtyisi pitempiäkin aikoja, repussa tuntuu olevan vauvalle mukava asento. Ergonomisesti vauva on oikeassa "sammakko"-asennossa sekä kasvot aikuiseen että kasvot menosuuntaan.

 

 

 

Ja ihan yhtä tärkeää on ollut että reppu on aikuiselle ergonominen. Se tuntuu tukevalta päällä ja sen saa kiristettyä kaikkien remeliensä avulla juuri itselleen sopivaksi. Olen kantanut tuota kahdeksan kilon jötikkää eturepussa useamman kerran reippaan tunnin ajan, eikä selkäni ole kertaakaan kipeytynyt, eivätkä hartiat jääneet jumiin. Tottakai hartioita alkaa jossain vaiheessa väsyttämään, ja repun (ja vauvan) pois ottaessa se paino kyllä tuntuu niissä, mutta kipeäksi ne eivät kertaakaan tulleet. Reppu jakaa painon tasaisesti koko selälle, iso bonus jos tätä aikoo käyttää kunnon pätkiä.  

 

 

 

Repussa oli melko paljon remeleitä, ja sen käyttöön piti vähän aikaa tottua, mutta nyt vauvan saa sinne helposti aseteltua ihan yksinkin ja asetukset säädettyä itselle sopiviksi. Seuraavaksi päästään tosiaan testailemaan Stokkea selkärepun ominaisuuksissa, ja kirjoittelen sitten vielä kunnon postauksen, plussine ja miinuksineen tästä kantorepusta. Mutta näin yhdeksän kuukauden kantokokemuksella suosittelen lämpimästi Stokkea. Ihan mahtava reppu. Aivan paras!

 

Onko teillä kokemuksia Stokesta? Ja mikä on teidän mielestä paras kantoreppu?

Edit: Aikaisempaan kantoreppupostaukseeni tuli hyvin linkkivinkkejä lukijoilta jos kiinnostaa kantaminen ja kantoreppuvinkit (muutkin kuin Stoket)!

Lisää maaseutukuvia

Evakkona olo täällä anoppilassa jatkuu. Kuten tavallista remppailuun menikin/menee odotettua enemmän aikaa pienten ylläreiden takia. Makuuhuone on nyt vielä maalia vaille valmis takaisin muuttoa varten. Päätettiin myös tehdä vähän ylimääräistä remppailua makuuhuoneeseen ja meille tulee uusi vaatekaappijärjestely jota on tässä pohdittu. Kipeästi kaivattu muuten, järkevästi rakennettu säilytystila perusenglantilaisissa taloissa on lähes ennenkuulumatonta. Toivotaan että se sentään valmistuu ennätysajassa ja päästään tavalliseen päiväjärjestykseen.

 

Mutta ei se mitään. Täällä landepaukkuna oleillessa on ehtinyt käymään ulkona kävelyillä kameran kanssa. Tässä siis vähän lisää landekuvia täältä anoppilan suunnasta.  

 

 

 

 

Rakastan näitä englantilaisia puutarhoja. Tunnelmallisia, vähän rehottavia, mutta toisaalta tiukasti rajattuja ja säännösteltyjä. Paljon vihreää, vähän värikkäitä kukkia, ja paljon yrttejä.

 

 

 

 

Ja maalaistalot. Ihania. Valkoiseksi kalkittuja pikku kartanoita. Pihalla puutarha. Ja ehkä pari kanaa. Voisin muuttaa tälläiseen talviajaksi. Kesäajat asuisin jokipaatissa.

 

 

 

Täällä maalaiskylän kirkon pihalla ollaan joskus käyty sunnuntaisin iltapäiväteellä. Istumassa siellä muitten mummojen seurassa, lipittäen kitkerää teetä ja syöden vadelmahillolla ja kreemillä täytettyä täytekakkupohjaa. Eipä paljon perienglantilaisempaa teehetkeä voisi olla.

A blast from the past: koulutyttönä Japanissa

Viime Suomen reissulla kävin läpi romulaatikkoani, eli vanhempien vintillä viihtyvää isoa pahvilaatikkoa täynnä kaikenlaista tavaroitani ennen ulkomaille muuttoa. Siellä ne ovat muhinoineet ja marinoituneet melkeinpä kymmenisen vuotta ja voi vitsit mitä kaikkea sieltä löytyikään. Eniten riemastusta aiheuttivat vanhat valokuvat. En edes muistanut että nämä oli otettu.

 

17v, ranteessa sukelluskello, nahkanauhoja ja Provinssin ranneke

Kun tulin Japaniin, eräs ensimmäisiä host-perheen kanssa tehtyjä asioita oli koulupukukaupassa käynti. Siellä sitä sitten kokeiltiin oikeita kokoja, myyjän tuskastellessa niin "isoa jalkaa" ettei sille löytyisi tyttöjen kokoa (löytyi sille lopulta nippanappa oikea koko).

 

Koulupuku oli, sanalla sanoen, vanhanaikainen. Tummansininen jakku, polvipituinen vekkihame, tiukka tummansininen kangasliivi (samanlainen kuin kolmiosaisen jakkupuvun), pikkuinen punainen rusetti, valkoiset nilkkasukat, mustat nahkakengät. Sisätiloissa käytettiin muovisia sandaaleja. Liikuntatunnilla oli liikuntakoulupuku (valkosiniset verkkarit ja punaraidalliset lenkkarit).

 

 

Kouluun ensimmäisenä päivänä mennessä puin koulupuvun päälle. Hirveän näköinenhän se oli, mutta maassa maan tavalla ajattelin. Hirveältä se näytti muidenkin mielestä - ensimmäisen kouluviikkoni jälkeen pari luokkalaista tulivat salamyhkäisinä supattamaan koulupäivän jälkeen minulle. He veisivät minut ostoksille ja tekisivät minusta muodikkaan.

 

Siinäpä sitten mentiin paikalliseen tavarataloon kuuntelemaan ohjeistusta. Piti ostaa loosesocks-sukat, eli tuollaiset nilkanlämmitinsukat. Koska ne ovat kawaii. Ne liimattiin pohkeen paksuimmalle kohdalle sukkaliimalla, jalka näyttäisi näin kapeammalta. Kangasliiviä ei missään nimessä saisi käyttää, se oli ihan nörtti. Liiviksi ostettiin löysähkö neuleliivi, koska se on cool. Paidan ylimmät napit jätettiin auki, koska se on cool. Rusetti oli optional, mutta siihen laitettiin kumilenksu pidentämään se sopivaksi avonaisemmalle kaula-aukolle. Kesällä paitaa ei tungettu hameen sisään, sillä se ei ollut cool (ja melko epämukavaakin). Helmaan asennettiin kuminauha, joka kiristettiin, ja paita jätettiin pussittamaan sen päälle. Näin se melkeinkuin näytti siltä että se oli hameen sisällä (muttei ollut), näytti hyvältä, eivätkä opettajat päässeet valittamaan.

 

Ja ehkä tärkeimpänä - hame käärittiin (tai rohkeammilla leikattiin) minihameeksi. Koska se on kawaii. Ja se oli niin lyhyt että portaita ylösnoustessa pidettiin kämmenselät takamuksen hameenhelman kohdalla.

 

"Näetkös, tuolta minä tulen"

Kävin englannin kielen puhetunneilla (kuvissa englannin kielen puheen opettaja). Ei liene yllättävää että oli luokan tähtioppilas, japanilaisethan tunnetusti ovat huonoja puhumaan mitään muuta kieltä. Opettaja antoi usein jotain pientä hauskaa, hajukumeja tai kyniä palkinnoksi niille jotka saivat parhaimmat pisteet kuuntelukokeissa. Sen jälkeen kun putsasin pöydän tyhjäksi parin viikon ajan, ja muita oppilaita närkästytti, opettaja poisti minut kilpailusta, että muutkin saisivat mahdollisuuden. Hajukumit oli ihan kivoja, mutta soin ihan mielelläni muille nämä mahtavat palkinnot.

 

Sellaisia muistoja kouluelämästä Japanissa. Tulipa nostalginen olo! 

Kuvia Essexin maaseudulta

Kauniin ja lämpimän (jopa 16 astetta!) päivän kunniaksi käytiin pienellä iltapäiväkävelyllä vauvan päiväunien jälkeen. Vähän hengittämässä maalaisilmaa kaupunkipakokaasukatkun jälkeen. Ei bongailtu mitään sorsia ja joutsenia kummempia lintuja tällä lintubongareitten suosimalla alueella mutta annoin kameran laulaa maisemia ihaillessa.

 

Tosi kaunis alue pikku kävelyreissulle ja kiva vaihteeksi nähdä vähän uusia maisemia, sitä tulee niin usein käveltyä niissä samoissa lähipuistoissa.

 

 

Olen täällä jo ainakin kerran kertonut rakkaudestani jokilaivoihin, eli noihin narrow boat paatteihin. Haaveilen edelleen romanttisesti matkasta pitkin kanaaleja ympäri Englantia, pikkukaupungeissa poiketen, kesästä nauttien, oman veneen katolla aurinkoa paistatellen. On ne vaan niin ihanan vanhanaikaisia.

 

 

Huppari ja tennarit! On jo ihan oikea kevät ja melkein jo kesä! Heh, vaikka täällä kyllä sanotaan että Don't cast a clout until May is out. Toivotaan silti parasta ja vähän lämpimämpää kevättä, vaikka sitten viime

 

Farkut Zara, huppari Superdry, kengät Onitsuka, huivi H&M

 

Rakastan muuten noita meidän vaunuja (Joolz Day) - ne on ihan parhaat ja mielestäni ne on ihan yhtä hyvät (ja reippaasti halvemmat) kuin Bugaboot (vaikka ihan käytännönkokemusta noista jälkimmäisistä ei minulla tietenkään ole). Teen varmaan jossain vaiheessa niistä postauksen tänne, kiinnostaisko teistä ketään? Itse lueskelen mielelläni tietoa vaunuista, vaikkei meillä nyt edes ole mitään suunnitelmia vaihtaa mallia tahi merkkiä.