perjantai 28. maaliskuuta 2014

Äidin oma aika

Eilen äitikavereitten kanssa kahvilla käydessä juteltiin siitä yksisarvismaisen harvinaisesta äidin omasta ajasta. Tänään vauvan ollessa päiväunilla, talon hiljentyessä pohdin samaa aihetta kahvikupposen äärellä.
 
 
 
 
Sitä niin kaipaa. Omaa aikaa. Aikaa jolloin voisi vain olla ja tehdä juuri sitä mitä huvittaa. Eikä tarvitsisi miettiä mitä nyt sitten vauvan kanssa. Eikä tarvitsisi pelätä että juuri kun on saanut jotain aluilleen, äitiä tarvitaankin jossain. Että yhtäkkinen hätähuuto raikaa koko talossa, oli tarpeena sitten nälkä, jano, vaipanvaihto tai pelkkä leikkiseuran kaipuu.
 
 
 
 
Mutta arvatkaapas mitä. Sen harvinaisen oman ajan tullessa vastaan, oli se sitten kuntosalilla käymistä, ulkona lenkkeilyä, kavereitten kanssa viihteellä oloa, tai kahvikupposen ääreen hiljentymistä, ei se niin mahtavaa olekaan. Vaikka sitä kuinka kaipaa arkipäivän aikana. Eikä siitä sen erityisemmin nauti. Sitä vain mietityttää mitäköhän lapsi puuhailee, onkohan kaikki hyvin, pitäisiköhän ihan pikaisesti pirauttaa. Ja vauvan ollessa päiväunilla, ihan siinä lähellä, ja itsekin tietää että kaikki on hyvin, jo tunnin kuluttua sitä alkaa miettimään että koskakohan olisi herätyksen paikka. Vähän olisi jo ikävä. Kahden tunnin päiväunien jälkeen on jo kova ikävä ja sitä miettii pitäisiköhän sitä vilkaista makuuhuoneeseen, onkohan siellä kaikki kunnossa.
 
Pian palailen takaisin työelämään. Siinäpä sitä, joka päivä kahdeksan tuntia omaa aikaa, plus työmatkat päälle. Vauvan jättäminen päiväksi kerrallaan tulee olemaan haikeaa, mutta ehkäpä sen pakotetun oman ajan jälkeen sitä jaksaa olla läsnä aivan uudella tavalla.
 
Tämmöisiä mietteitä tänään.
 
P.S. Nuo Moninin siirapit on juuri niitä joita käytetään Starbucksissa ja muissa kahviloissa. Noilla saa saman kahvilafiiliksen ihan kotioloihin, suosittelen. Hazelnut on oma lemppari.

4 kommenttia:

  1. Juuri niinhän se on! Hyvin kirjoitettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) On se joskus vaan niin hankalaa tää äitinä olo, milloinkaan ei oo hyvin :)

      Poista
  2. Hyvin sanottu tosiaan! Itse rentoudun parhaiten iltaisin, kun lapsi nukkuu kotona omassa sängyssään (ei tarvi miettiä, mitä tekee jne). Tsempit työnaloitukseen! :-) Jos jaksat kirjoittaa postausta paikallisista päiväkodeista tai lapsenhoitosysteemeistä, niin minua kiinnostaisi tietää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Itseasiassa mulla on jo luonnoksissa valmiina teksti tuohon postaukseen, se on nimittäin tullut toiveena jo aikaisemmin joltain muulta. Tai postaus on enemmänkin meidän lastenhoitokuvioista, mutta tietty selitän aika paljon näistä paikallisista systeemeistä siinä kanssa, se kun nyt kuuluu asiaan. Tulossa jossain vaiheessa! :)

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails