maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kuulumisia vk 10

Huh. Tällä viikolla ollaan oltu menossa joka päivä. Viimeksi taisinkin päivitellä melkeinpä viikko sitten?
 





 
 
Maanantaina aloitettiin yrittämällä suomalaiseen muskariin. Yritys hyvä, mutta ennätettiin paikalle jäähyväislaulun aikaan. Eipä se mitään, jäätiin sitten vain kahvittelemaan ja käytiin kävelyllä Regents Parkissa.
 





 
 
Tiistaina kävin punnitsemassa vauvan. Maanantain meininki jatkui ja ehdin paikalle viimeiseksi punnitsijaksi (8.5kg muuten, hyvin kasvaa). Sen jälkeen käytiin kaupungilla shoppailemassa ja mentiin vauvakerhoon. Laskiaisena täällä muuten syödään lettuja. Meillä aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi. Vauvakin sai omansa, aluksi vähän epäluuloa mutta suostui syömään.
 


 
 
Keskiviikkona käytiin pitkällä kävelyllä ja mamma kävi reippailemassa ulkoilmapunttarilla. Myöhemmin päivällä käytiin vielä vauvajoogassa, joka nyt ei kovin rentouttavaa ollut tuollaisen ikiliikkujavauvan kera. Seuraavaksi ajattelin kokeilla jotain muuta, meidän läheltä nimittäin löytyy jos vaikka mitä vauvatoimintaa. Samana päivänä vauva kiukutteli niin paljon vaunuissaan että ostin hälle uuden viihdykemadon.
 

 
 
Torstaina mentiin uimaan, mutta vauvan nukahdettua kovan sukeltelutreenauksen jälkeen ei ennätetty enää perinteiseen iltapäivämuskariin. Päiväunien jälkeen kerettiin kahvittelemaan kavereitten kanssa.
 

 
 
Perjantaina taidettiin ottaa kohtalaisen rauhallisesti päiväsaikaan, tarkkaillen paralympialaisten alkua ja syöden skonsseja (plus tottakai cornish clotted cream ja vadelmahillo) teen kera. Illalla poikkesin kaverin synttäreillä kukkakimpun kera.
 
 
 
 
Lauantaina käytiin moikkaamassa serkkuja ja otettiin valokuvausstudiossa kuvia. Yllättävän väsyttävää muuten! Siinä ja matkoissa kuluikin koko päivä, ja nukahdin illalla sohvalle. Alkoi pikkuhiljaa väsyttämään koko viikon ja huonojen yöunien edestä. Vauva nimittäin on alkanut pitämään parin tunnin pinnasänkybileitä aamuyöstä...
 
 
 
 
Sunnuntaina käytiin aamusella tapaamassa suomalaisia äitejä ja isiä (ja itä-lontoolaisia ankkoja) täällä meidän lähistöllä, ja iltapäivästä poikettiin Ikeassa (just joo, "poikettiin", kaikkihan tietää että Ikeaan mennään pikaisesti hakemaan lihapullia ja sieltä tullaan pois neljän tunnin kuluttua pari säilytyskoria, orkidea, kukkaruukku, ja vaniljakynttilä mukana, kaks sataa köyhempänä ulos). Me ostettiin kengille säilytysratkaisu, tilpehööriä ja tietty niitä lihapullia.  
 
Huh mikä viikko. Sit seuraavalla viikolla huilitaan. Eikunjoo, eipäs huilitakaan, kun joka päivälle on jotain aktiviteettia jo varattu, ja torstaina tulee remonttimiehet... Ääääh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails