keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Silloin ihan pienenä

Nakitin tämän itselleni bubblelta sillä tämä vaan oli niin kiva kysely. Tykkään kaikenmoisista muistelupostauksista joten tässäpä tulee...

Muistatko vielä, miltä tuntui olla lapsi? Kun kaikki oli elämässä vielä mahdollista ja nenä keittiöpöydän korkeudella? Kopioi nämä omaan blogiisi ja korvaa vastaukseni omillasi. Haasta ystäväsikin muistelemaan. Se voi olla joskus tervettä.





1. Missä ja koska synnyit?
Leningradissa syksyllä 1983. Kasvoin kuitenkin Suomessa.

2. Onko sinulla sisaruksia?
Pikkuveli.

3. Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa?
Olin lastentarhassa muistaakseni puolipäiväisesti. Lopun ajan kotona.

4. Oliko teillä lemmikkieläimiä?
Kaloja vain jotka sain pitkän lemmikinkinuamisen jälkeen. Allergiseen perheeseen ei voinut ottaa mitään karvaturreja muttei nuo kalat oikein niitä korvannut.

5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia, vaan keikuttiin etupenkkien välissä tai tapeltiin sisarusten kanssa siitä, kuka saa istua edessä?
En muista että minulla olisi ollut ikinä mitään turvaistuinta, ja papan vanhassa autossa ei ollut takana turvavöitä (siellä minä yleensä sitten pötköttelin maaten ajellessa). Muuten kärsin kyllä niin ikävästä matkapahoinvoinnista että automatkoista minulla ei ole paljoa muistoja...

6. Oliko sinulla mielilelua?
Ihan pienenä minulla oli iso pehmodelfiini joka piti olla aina mukana, myös ruokapöydässä ja sillekin piti olla ruokaa. Minulla on myös hämärä muistikuva prinsessa-nukesta jolla oli maagisia orava-kavereita joilla oli iso karvainen häntä ja ne siellä prinsessan hiuksissa sitten hengailivat. Ne oravat olivat siis sellaisia klipsejä jotka pystyi laittamaan myös omiin hiuksiin. Ei hajuakaan mikä nukke oli kyseessä, varmaankin jonkun telkkariohjelman kylkiäinen. Jos kuulostaa tutulta vinkatkaa :)

7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?
Lääkäri tai prinsessa. En ole valmistumassa kummaksikaan :)




8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?
Kiltti ja melko näkymätön. Tykkäsin mielikuvitusleikeistä ja niissä viihdyinkin eniten.

9. Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen?
Kuljin aika paljon pihoilla leikkimässä mutta äiti taisi olla melkein aina kotona. En muista mitään avainkaulanauhoja.

10. Nukuitko valot päällä?
Ihan pienenä varmaankin. Minulla oli myös sellainen unimato jota vatsasta puristamalla sai sen pään valaistuksi jos pelotti pimeässä nukkuminen.

11. Lempilastenohjelmasi?
Tao Tao, Maija Mehiläinen, Olipa kerran elämä, He-Man

12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?
Juu. Enkä millään hyvällä. Kaaduin ja satutin polveni, etuhammas irtosi matkalla ja koulussa juuri kun olin asettunut luokkaan ja saanut vähän kavereita minut siirrettiin toiseen luokkaan jonkun random-syyn takia eikä se ollut tällaiselle jännääjälle yhtään kiva kokemus.

13. Keräilitkö jotain?
Tarroja, postimerkkejä, kiiltokuvia, pikkukiviä, tammenterhoja (tämä oli joku paikallinen buumi).

14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?
Äidinkieli, matikka ja englanti.

15. Olitko koulukiusattu tai -kiusaaja?
Kiusattu ala-asteella. En ainakaan muista kiusanneeni ketään koskaan, ehkä jotain kavereiden välistä nahistelua vain.



16. Mitä harrastit?
Kävin pienenä satubaletissa ja musiikkileikkikoulussa. Harrastin myös viulunsoittoa pitkään, teinivuosiin saakka. Pikkukokeiluja tein tenniksen, karaten ja tanssin parissa, ja innostuin erilaisista käsitöistä aika paljon (tein esim makrameetöitä paljon). Luin kirjoja myös todella paljon mutta en tiedä voiko sitä nyt harrastukseksi kutsua.

17. Ystäväsi?
Ei kai niitä nimiä voi enää muistaa, ainakaan mitään alakoulujen kavereitten. Muistan kyllä kasvot.

18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?
Ei kyllä tule mitään kovin mieluisaa muistoa mieleen...

19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?
Kiltti, hiljainen, blondi, isokokoinen. Näin ko. opettajan joskus yläasteen jälkeen kylillä ja eipä kyllä ollut niin isokokoinen kuin muistin, varmaankin puolitoista päätä minua lyhyempi (enkä edes ole kovin pitkä!).

20. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri?
Ei. Eikä minua tarvinnut kurittaakaan sillä olin ihan hyväkäytöksinen lapsi.

21. Miten perheesi lomaili?
Mökillä erityisesti pienenä ollessani, sitten vähän vanhempana etelässä.

22. Lempiruokaasi natiaisena oli?
Kesäkeitto, lihapullat ja perunamuusi, kinkkuvoileivät.

23. Tupakoitiinko teillä vielä sisätiloissa?
Ei. Ei tupakoitu ollenkaan.

24. Mitä asioita pelkäsit?
Hulluja murhaajia. Innostuin lukemaan sanomalehtiä ja tietenkin kaikki rikososastot vähän liian aikaisin lapsuudessa järkytti kovasti.

25. Onko sinulla nykyään jo omia lapsia?
Ei.

Napakaa kysely itsellenne jos innostutte!

Kuvat 1, 2 ja 3

2 kommenttia:

  1. Aika samantyyppisiä asioita, kun mitä mullakin tuli tän kyselyn tiimoilta mieleen :)

    Se prinsessanukke oli muuten varmasti Lady Lovely Locks! Siitä oli myös nimittäin piirretty ohjelma. Ne oravat, linnut ym. tyypit jotka hengaili hiuksissa oli Pixietailseja. Niitä tyttöjä oli kolme, ja Duchess Ravenwaves oli sellanen mustahiuksinen pahis, vaikka mun mielestä se on kyllä niistä kaikista paras ;)

    VastaaPoista
  2. Hahaha. Se oli just tuo Lady Lovely Locks! Uskomaton muisti sinulla! Minäkin pidin eniten siitä Ravenwavesista ja halusin sen nuken (tosin en saanut) ja arvaa vaan ärsyttikö. Kävinpä sitten nostalgiapuuskassa kattomassa pari jaksoa youtubessa, oli aika hauskoja :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails