Eilen illalla käytiin siis lunastamassa mun syntymäpäivälahja, eli poikettiin Royal Opera Housessa, ylläri ylläri, katsomassa ooppera. Liikenneruuhkien takia selvittiin paikalle sen verran myöhässä että napattiin vain pikainen purilainen Maxwell'sistä, joka on melkeinpä siinä Covent Gardenin metroasemaa vastapäätä. Siellä saa purilaiset nopeasti eteen jos vain mainitsee että nyt olisi kiire teatteriin.
Royal Opera Housessa käynti olikin ensimmäinen laatuaan, muttei varmasti / toivottavasti viimeinen. Puitteet olivat todella upeat. Sisältä paikka tuntui paljon pienemmältä ja intiimimmiltä miltä se paikkakarttojen perusteella näytti, ja siellä tiiraillessa tuntui että jopa kaikista halvimmilta permantopaikoilta olisi näköyhteys aika hyvä. Seisomapaikoilla tosin varmaan vähän puuduttavaa, oopperat kun pahimmillaan kestävät monta tuntia.
Käytiin katsomassa Wozzeck ooppera. Traaginen tarina ensimmäisen maailmansodan sotilaasta joka sekosi ja puukotti naisystävänsä. Ja hah, jälleen kerran moderni vaikkei enää ns. contemporary. Seuraavalla kerralla sitten jokin oikeasti tosi perinteinen ooppera vaikka Mozartilta tai Vivaldilta.
P.S. Kertokaas, onko näistä kännykkäkuvia kauhea katsella varsinaisessa postauksessa? Mua ehkä vähän sattuu silmiin, mutta kaikkialle nyt ei vaan jaksaisi kantaa kameraa mutta muutama räpsy olisi silti kiva ottaa...
P.P.S Ihan jälkihuomautuksena kun unohtui kirjoittaa alkuperäiseen tekstiin. Esityksen jälkeen mainitsin miehelle että mielestäni paras laulaja teknisesti ja tyylillisesti oli naispääosan (Marie) esittäjä. Tiirasin sitten ohjelmalehtisestä, ja sehän olikin Karita Mattila. Nauroinkin miehelle että tottakai hyvä kun on Suomesta. Aivan upea laulaja!
P.P.S Ihan jälkihuomautuksena kun unohtui kirjoittaa alkuperäiseen tekstiin. Esityksen jälkeen mainitsin miehelle että mielestäni paras laulaja teknisesti ja tyylillisesti oli naispääosan (Marie) esittäjä. Tiirasin sitten ohjelmalehtisestä, ja sehän olikin Karita Mattila. Nauroinkin miehelle että tottakai hyvä kun on Suomesta. Aivan upea laulaja!
Mun mielesta kannykkakuvat on kivempia kuin ei kuvia ollenkaan :) Ja ihan totta tuon kameran kanssa, ei sita vaan aina jaksa kantaa mukana, puhelin nyt kuitenkin on melkein aina mukana. Ja ihan ok kuviahan tuolla iPhonella nakojaan saa kuitenkin.
VastaaPoistaMinkalainen on muuten pukeutumistyyli taalla oopperaan tai teatteriin, tuolla katsomossa nayttaisi ainakin osalla miehista olevan ihan puku paalla mutta sitten osalla tavallisempaakin vaatetta? Itse ei ole tullut viela kertaakaan kaytya :)
Joo, mäkään en välittäisi lukea pelkkää tekstiä. Ihan isoina kuvina nää kännykuvat on aika järkkyjä (vaikka oon kyllä niitäkin tänne isoina pistänyt) mut ehkä tälläisinä pienempinä kollaasiversioina menettelee vielä?
PoistaCome as you are on pukukoodi :) Ei tarvii pukeutua mitenkään erikoisesti, ehkä smart casual enemmän smartin puolella olisi sellainen hyvä. Nuoret (kuten me :D) pukeutui aika rennosti, vanhemmalla väellä hivenen siistimpää, mutta harvoinpa mummelit mihinkään farkkuihin muutenkaan pukeutuu. Täytyy kans muistaa et tää oli perjantaina, eli monet tulivat varmasti töistä suoraan, ja siellä on monella pukupakko.
Heihei! Minusta noi kännykkäkuvat ovat ihan ok, tottakai se kameran raahaaminen kaikkialle ei kannata. Ja jos kuvat jäisi ottamatta, vieläkin pahempi juttu, :( Toi oopperatalo näyttä aivan upealta, mutta Sinä kun olet asunut Pietarissa (jos nyt oikein muistan), varmaasti kivaa verrata teatterimiljöötä, katsojia sekä pukeutumista. Virossa teatterikäyntiä varteen yleensä pukeututaan juhlavammin, miehet aina puvuissa ym. Mutta kun tulijoita on muualtakin kun teatterikaupunkista, niin saappaat sekä siistit farkutkin ovat sallittuja. En edes ole käynyt teatterissa Suomessa, eroako se pukutyyli taas brittiläisestä? Joka tapauksessa pääasia on esitys, ja tosi kiva käydä joskus nimenomaan oopperassakin. Se oli kiva lahja Sinulle! :)
VastaaPoistaJoo, ja mulle tulee aina kuvattomuudesta mieleen että Pics or it didn't happen lause :)
PoistaSuomessa pukeudutaan usein aika juhlavasti, tai selkeästi teatteriin menessä panostetaan siihen pukeutumiseen. Ei mitään iltagaala-asuja tietenkään, mutta selkeästi juhlavaatteita ja muuten siistimpiä vaatteita näkee. Täällä asukoodi on hyvin vapaa ja siellä näkee vaatetusta farkuista pukuihin. Kova tälläytyminen taas musta näyttäisi täällä aika erikoiselta. Mulla itsellä oli eilen puuvilla biker, siistimpi silkkitoppi, pillihousut, cross body bag ja mustat korkeakorkoiset saappaat, hyvin casual, ja sulauduin joukkoon oikein hyvin. En sit toki tiedä onko ensi-illoissa siistimpää pukeutumista.
Ja sen tuosta Pietarista sanoisin, että ei siellä mitenkään erikoisesti pukeuduttu teatteriin. Ihan normaalisti. Mä muistelisin että itse kävin siellä teatterissa ihan farkuissa. Täytyy muistaa että monet siellä teatteriin menijöistä on turisteja (venäläisiä tai ulkomaalaisia) eikä se välttämättä inspaa ketään kuljeskella kaupungilla koko päivää ykkösiin tälläytyen :)