Olenkin aikaisemmin sanonut että ennen äidiksi tuloa en edes ajatellut että olisi mitään sellaista konseptia kuin hoitolaukku - vaipoille ja muulle vauvakamalle omistettu laukku. Mutta onhan niitä, ja vaikka millaisia, ihan luksuskastista sinne vaippapaketin kylkiäisiin.
Tuo meidän kylkiäislaukku alkoi tylsistyttämään, joten bongasin itselleni uuden laukun Storksakin valikoimista. Tämän laukun nimi on Emily Leather ja värinä suklaanruskea. Tykkäsin kovasti myös mallista Elizabeth, mutta tämä tuntuu olevan kaikilla, joten halusin jotain vähän erilaisempaa ja vähän rennompaa. Storksakin Gigi on muuten bongattu Angelina Joliella, sekin oli oikein nätti, itse tosin halusin ehdottomasti nahkalaukun.
Sisältä löytyy ne perustavarat hoitolaukkuun, ja edellistä hoitolaukkua enemmän sisätaskuja jonne jemmata tavaroita. Ja molemmissa sivuissa on vetskalliset pullotaskut. Tuo laukussa roikkuva pinkki pallo on muuten Miltonin matkasteriloija tuteille, ihan huippuhyvä ostos!
Tämmöinen tämä on - kuvista ei näy välttämättä kovin hyvin, mutta nahka on kulutettu aika rennoksi ja vähän kalkitun oloiseksi. Tosi makean näköinen laukku luonnossa ja uskon että sitä tulee käytettyä sitten ihan normaalielämässäkin vauvan kasvamisen jälkeen.
Oletteko te mammat ostaneet hoitolaukkua erikseen vai meettekö laukkukylkiäisillä?
Magee laukku!
VastaaPoistaMulla meni vähän toisinpäin - ostin laukun jo raskausaikana ja nyt olen miettinyt, että olikohan se välttämätön, vai olisikohan noista vanhoista löytynyt... Mä ostin laukun, jonka olin halunnut jo aiemmin, mutta jolle en ollut keksinyt tarvetta. Ensin siis bongataan laukku ja sitten keksitään tarve ;) Saman taisin tehdä vielä repunkin kanssa eli halusin Fjällravenin Kånkenin ja keksin, että sehän on suorastaan aivan välttämätön rintarepun kanssa (jota käytän todella harvoin!).
No enhän mäkään tätä tarvinnut, teki vaan mieli saada... Sama juttu täälläkin, bongasin laukun ja keksin tarpeen :) Olishan se kylkiäinenkin mennyt mut on se vaan kiva aina joskus hemmotella itseään materialla :)
PoistaHei, kiitos sinulle elämänmakuisesta blogista :) Omassani on sinulle haaste, mikäli ennätät vastaamaan! http://lifeinlondonbys.blogspot.co.uk/
VastaaPoistaKiitti :) Mä käyn poimimassa mukaan ja vastailen tässä keretessäni :)
PoistaMoikka!
VastaaPoistaTilasitko laukun suoraan stroksakilta vai jotain muuta kautta? Oon niin rakastunut tuohon laukkuun, että se on pakko saada, en vaan vielä ole raaskinut sitä tilata..
Mä itseasiassa ostin tän ebaysta. Storksakin omilla sivuilla ei muistaakseni ollut tätä ruskeaa, siellä oli vaan musta, mut oon kyllä näitä ruskeita nähnyt muissa lastentarvikenettikaupoissa. Ei nyt kyl tuu mieleen mitä ne oli, mut eiköhän ne googlella löydy :)
Poista