Everyday Minerals

Nykyään olen siirtynyt meikkivoiteista täysin muille maisemille. Sen jälkeen kun tutustuin mineraalimeikkivoiteisiin (jotka itseasiassa ovat puuterimuotoisia) ja niiden suunnattoman suureen värimaailmaan en ole vilkaissutkaan takaisin perinteisiin meikkivoiteisiin. Olen löytänyt omaan ihoon täydellisesti sulautuvan sävyn, ja mineraalimeikki vieläpä levittäytyy kuultavaksi ja keveäksi pinnaksi - luonnollisuus on mielestäni tärkeintä meikkauksessa!

Tälläinen paketti (plus kuvasta eksynyt sävytetty huulirasva miinus aikaisemmin ostettu minikabuki) saapui männäviikolla. Oikeasti maksoin vain kahdesta meikkipohjasta (isot purkit), yhdestä poskipunasamplesta  (pikkupurkki) ja siitä huulirasvasta. Muut tuotteet (eli 5 noista pikkupurkeista) tulivat kaupan päälle tilaajalahjoiksi. Yhteensä tilaus maksoi alle $40. Aika hyvin, vai mitä? 

Parin vuoden kokemuksella voin vakuuttaa Everyday Minerals -tuotteiden toimivuuden. Meikkipohjien värivalikoima on todella laaja, josta takuulla löytää jonkun sävyn joka sopii omaan ihoon täydellisesti. Väreistä saa myös neljää eri pohjakoostumusta - itse pidän semi-matte-koostumuksesta, joka peittää kevyesti ja on keveän kuultava. Sanoisin että ihoni on nykyään paremmassa kunnossa näiden tuotteiden myötä - tosin tähän on varmasti vaikuttanut myös iän kerttyminen. Tuotteet ovat myös edullisia ja kylkiäisiä saa mukavasti. Värikosmetiikassakin löytyy paljon erilaisia värejä ja itse olen ihastunut varsinkin poskipuniin. Uusi mukava tuttavuus on myös sävytetty huulirasva, joita taidan tilailla lisää tulevaisuudessa.

Jos innostutte, niin käykääpä täällä tutustumassa!

Kylmä? Mutta olet suomalainen...?

Bisquits kirjoitteli tuossa toissaviikolla Suomi-kliseistä. Aikamoisia kliseitä olen itsekin joutunut kuuntelemaan, eli pitihän tähän aiheeseen tarttua itsekin.

Suurin ihmetyksen aihe taitaa olla miten suomalainen voi tuntea kylmää. Suomessahan on aina kylmä, joten suomalaisten tulisi olla jo tottunut vaikka mihin arktisiin olosuhteisiin ja pitää suunsa supussa vaikka missä pakkasissa. Mutta sitä nämä ihmettelijät eivät tiedä, että vaikka Suomessa onkin kylmä, Suomessa myös varaudutaan kylmyyteen aivan eri tavalla kuin lämpimämmissä maissa. Rakennustaito on hyvä sekä talot ovat tiivistettyjä ja hyvin lämmitettyjä. Keskityslämmitys ei ole ollenkaan niin tavallista Pohjois-Euroopan maiden ulkopuolella. Ulos myös varustaudutaan lämpimin vaattein. 

Itse olen sitä mieltä että monet muut kansallisuudet ovat paljon paremmin tottuneita kylmään kuin suomalaiset. Esimerkiksi Briteissä rakennustaito on niin heikoissa kantimissa ja monet asuvat antiikkiaikaisissa asunnoissa, joissa vetää joka raosta. Jo lapsesta pitäen britit tottuvat vetoon ja kylmyyteen. Missään muussa maassa en ole myöskään nähnyt nuorten naisten vetävän pikkupakkasissa avonaisilla korkkareilla ja pikkumekoissa, vain siitä syystä että ollaan menossa yödiskoon ja takin laittaminen narikkaan maksaisi ainakin yhden olusen verran. Täällä tuntuu olevan myös käsitys siitä, että jos paistaa aurinko, on lämmin ja ulkona tarkenee t-paidalla (ja vaikkei tarkenisikaan, sitä ei näytetä eikä kotiin mennä vaihtamaan). Nykyinen asuntoni on muuten lämmityksen puolesta ihan mukiinmenevä - ensimmäisessä asunnossani täällä vietin talvisajan talvitakki päällä 24/7.

Japanissa suuri ihmetyksen aihe olivat suomalaisten (kuulemma) täydelliset hampaat. Xylitoli, tuo ihmeaine, on saanut kaikkien suomalaisten hampaista vahvat, virheettömät ja valkoiset. Tämä käsitys perustui Japanin televisiossa erääseen aikaan ahkerasti pyörineistä mainoksista, joissa skandinaaviset pellavapäät kirmailivat hammaslääkärin tuolin ympärillä ja pelloilla ja irvistelivät kameralle, näyttäen kaikki hampaansa. Usein kun minun kuultiin olevan Suomesta, seuraava kysymys liittyi siihen voisinko näyttää kunnon hammashymyn puhekumppaneilleni. No, minähän näytin. Vuosi kuluikin melko tiuhaan tahtiin irvistellessä. 

Kolmas asia, josta aina syntyy juttua kun joku kuulee minun olevan suomalainen on urheilu. Vuosikymmen (tai ehkä vähän enemmänkin) taaksepäin, niin minulle hehkutettiin Mika Häkkistä ja/tai muita formula-ajajia. Hehkutetaanpä Häkkistä vieläkin. Mäkihyppääjistä ja jääkiekkotähdistä myös joskus kyseltiin, mutta harvemmin, ne kun eivät aivan niin suosittuja lajeja ole Pohjois-Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Nykyään jos urheilusta joku uskaltautuu minulle puhumaan aiheeksi otetaan useimmiten jotkut suomalaiset jalkapallotähdet (joista minä en siis tiedä mitään) mutta joista perus-pallohullu-brittimies tietää yllättävän paljon. 

Oletteko te joutuneet kärsimään kliseistä? :)

Kevät tulloo

... ja niin tulloo myös tenttikausi. 

Tässä hienoja makroekonomisia malleja päähäni paukautellen ja matikanlaskuja vääntäen olen saanut lahjakkaasti kulutettua aikaani. Mökkihöperyys on oven takana - viimeisen viikon aikana olen poistunut asunnostani käymään kaksi kertaa ruokakaupassa ja kerran elokuvissa. Yllättävää kuinka paljon sitä aikaa menee opiskeluun. En lue kuin ehkä 6 kunnon tuntia päivässä, mutta kaikkeen muuhun (kuten teetaukoihin, ruoan laittamiseen ja silmien lepuuttamiseen) menee aikaa luvattoman paljon. Tavoitteena on ollut lukea 8 tuntia päivässä, mutta aivan niille maille ei olla vielä päästy. Ehkä sitten viimeisellä viikolla ennen kokeita tuntimäärät kohonevat paniikinomaisesti. Vielä tuntuu hyvältä, parin viikon päästä ei varmaankaan. Nyt vaan toivon että olisin vuoden aikana opiskellut vähän ahkerammin.

Minulla on siis kaksi koetta vähän alle kolmen viikon kuluttua, ekana matikankoe joka on melkeinpä plakkarissa jos vain jaksan laskeskella vähän esimerkkilaskuja. Toinen koe onkin painajaismaisempi ja pikkutarkkaa hallintaa vaatima makroekonomia. Tulin nyt lukujen välissä tänne nettiin tekemään vähän muita töitä ja arvatkaapa paljonko olen saanut tässä tunnin aikana mitään tehtyä. No niinpä, en mitään.

Piuha pois ja takaisin laskujen pariin...

Uutta keittiössä...

Olen aina rakastanut keittokirjoja. Vesi kielellä tarkastelen kauniita kuvia, tutkin reseptejä ja suunnittelen seuraavaa ostoslistaani tarvittavien ruoka-aineiden mukaan. Ylioppilaslahjaksi pyysin Iittalan Verna-sarjaa ja vapaavalintaisia keittokirjoja. Jos pyörin kirjakaupassa aikaani kuluttamassa, minut löytää mitä luultavammin ruokakirjojen osastolta. Suomeen minulle onkin jäänyt pieni kirjasto kokkauskirjoja, mutta täällä Briteissä kirjastoni on valitettavan suppea. Mutta ehkä se näistä pääsee alkuun.

Vinkin Harumi Kuriharan, tuon Japanin Delia Smithiksi kutsutun rouvan, keittokirjoihin löysin Haikuluotaimesta. Tämän yhden kirjan perusteella liityn tämän japanilaisen rouvan fani-joukkoihin. Helppoja ohjeita, ja juuri sellaista perinteistä japanilaista kotiruokaa jota kaipasin. Iloa toivat myös kirjan helpommasta päästä löytyvät reseptit, joita muistan Japanissa kotitalouden tunneilla kavereiden kanssa tehneeni. Amazon kauppasi myös kylkiäisenä Chingin kirjaa, joka päätettiin ottaa myös kokeiluun. Käsittääkseni Ching on melko suosittu täällä Briteissä, ja tämän keittokirjan perusteella ei suinkaan syyttä. Herkullista ja helppoa kiinalaista ruokaa!

Tämä on Everyday Harumi -kirjasta. Tonkatsu on yksiä ehdottomia omia suosikkejani tälläisestä tavallisesta japanilaisesta ruoasta. Kirjasta löytyi myös erilaisia donbureja, udon- ja soba-keittoja, muutamia tofu-annoksia sekä resepti toiselle ultimate-suosikilleni, eli kara-agelle (marinoituja ja friteerattuja kanapaloja). Reseptien konstailemattomuudesta kertoo myöskin se, että löysin tästä kirjasta useamman ruokalajin joita muistan vääntäneeni Japanin lukiossa kotitaloustunnilla. Virkistävää ettei koko teoksessa ollut yhtäkään sushi-reseptiä, joka usein tuntuu länsimaissa olevan se ainoa syötävän arvoinen japanilainen ruoka. Tai no, olihan siellä yksi chirashi-zushin tyyppinen viritelmä, mutta sekin hyvin "kodinomaiseen" tapaan toteutettuna. 

Tämä taas on pieni makupala Chingin kirjasta. Kiinalaisesta keittiöstä en tarpeeksi tiedäkään voidakseni kirjaa sen kummemmin arvostella, mutta hyvältä ohjeet näyttivät. On annettu tarpeeksi länsimaisia vaihtoehtoja raaka-aineille, joten tälläiset vähän tyhmemmätkin eivät ole sormi suussa kun lähimailta ei löydykään kiinalaista ruokatavarakauppaa. Suosittelen!

Avatar

Käytiin vihdoinkin katsastamassa se suurta hypetystä saanut Avatar. Eihän se raina ole pyörinyt teattereissa kuin vasta kolme kuukautta... No, vaikka myöhässä oltiinkiin olen ihan tyytyväinen että päästiin vihdoinkin katsomaan tämä leffa. Tämä oli nimittäin kolmas kerta kun mentiin elokuvateatteriin tätä elokuvaa katsomaan - aikaisemmilla kerroilla lippujonot olivat niin pitkiä että ne nähtyämme käännyttiin suosiolla takaisin koti-iltaa viettämään. Eilen näistä kokemuksista viisastuneina käytiin sitten ostamassa liput jo päiväsaikaan ja illalla ei tarvinnut muuta jonottaa kuin popkornia. 

Mutta leffasta... Olen tytyväinen siitä että vihdoinkin nähtiin tämä elokuva omin silmin ja voidaan muodostaa ihkaoma mielipide siitä. Elokuvahan on ollut tapetilla aika paljon - osa ihmisistä hehkuttaa sitä maailman parhaana elokuvana, osa taas tyrmää elokuvan heikon juonen ja omaperöisyyden puuttumisen vuoksi. Minä itseasiassa pidin elokuvasta. Visuaalisesti elokuva oli hieno ja todella yksityiskohtainen, ja niin hyvin tehty että se oli oikeasti uskottava maailma. Olen myös melko ihastunut 3d-tekniikkaan, ja se sopikin tähän elokuvaan ja teki Avatar-maailmasta vieläkin kauniimman. Kihlatun mielestä elokuva oli visuaalisesti hieno, mutta hänen mielestään taas 3d-tekniikka häiritsi yksityiskohtien huomaamista. 

Juoni oli mielestäni ihan mukiinmenevä. Mitään älyllistä riemuvoittoa ei tältä elokuvalta kannata odottaa - ilkeä jättifirma haluaa tuhota luontoarakastavat ja sen kanssa harmoniassa elävät alkuasukkaat saadakseen käsiinsä maailman arvokkainta metallia. Kuulostaa varmaankin tutulta? Pieniä naurunpyrskähdyksiä (minun kohdallani ainakin) aiheuttivat melko mielikuvituksettomat nimenvalinnat. Tämän arvokkaan metallin nimitys oli nimittäin unobtainium ja ihmisten käyttämää alkuasukasruumista kutsuttiin avatariksi. Unobtanium ja avatar? Oikeasti? 

Mielikuvituksettomuus valitettavasti jatkui pidemmälle kuin vain täysin itsestäänselvien nimityksien valinnaksi. Jos juoni kuulosti melko tutulta, se on siksi että juoni-ideat ovat lähes täysin kopioitu aikaisemmista elokuvista. Tanssii susien kanssa on melko oiva vertaus Avatarissa käytetyille ideoille - toinen elokuva jota Avatarissa kopioitiin (ja osittain niin tarkasti ettei varmasti ollut kyse vahingosta!) oli Ferngully, tuo 1990-alkupuolen Disney-leffa. Vähän tuntui siltä että Cameron, elokuvan käsikirjoitusta tehdessään, käski kirjoittajien miksata alkuasukas-symboliikkaa Costnerin leffasta, ja metsäideologiaa tuosta animaatiosta ja siirtää koko höskä ulkoavaruuteen että elokuva vaikuttaisi olevan omaperäinen.

Kyllä tämä elokuva silti minulle upposi, jos ei muuta niin muutaman tunnin tiukkana viihdytyksenä. Tosin, persehän siinä kolmen tunnin aikana puutui ja loppumetrit tekivät aika tiukkaa. Jos tämän haluaa nähdä, se kuitenkin kannattaa käydä elokuvateattereissa ja 3D:nä katsomassa, niin hyvä elokuva tämä ei ole ettäkö se toimisi televisiossa.

Tunnistatteko kuka siinä kuikuilee? Ei ole Neytiri, vaan minä! Täällä saa leikittyä jos tulee tylsää.

Miehistä sisustustyyliä

Yhdessäasuminen vaatii aina pieniä kompromisseja. Mutta en minäkään voi ihan kaikkea sulattaa. Katsokaas näitä miehen vaatimia sisustuselementtejä pölyä keräämässä. 

Star Wars -figuriineja. Olen käynyt väsytystaistelua jo puolisen vuotta että nämä saisi laittaa laatikkoon ja vintille piiloon pölyä keräämästä. Siivosinkin ne jo kerran pois, ja figuriinit löysivät tiensä takaisin näille olohuoneessa sijaitseville avohyllyille. Kyseessä on kuulemma monien satasien arvosta keräilyharvinaisuuksia jotka ansaitsevat aitiopaikan. Arvokkaasta tavarasta ei kuitenkaan valitettavasti ole oikeasti kyse - googletin nimittäin näille hintoja ja maksimihinta tuosta yhdestä Luke Skywalker -boksista on n. £30. Muut lelut ovat £3-£8 punnan "arvoisia". 

Lisää Star Wars -leluja. Sekä sormibongot. Arvaatte varmaan mitä mieltä olen näistä tavaroista / pölynkerääjistä. Pari parempaa pienoismallia menisi vielä mahdollisesti kitschin ominaisuudessa, mutta näin monta on vaan liikaa. Kaiken kruunaa vielä n. 300 CD:tä jotka vievät yhteensä vähintään 3 metriä hyllytilaa. Väsytystaistelua olen käynyt myös näiden CD:iden viemisestä piiloon. Syyksi ei käy se että me kuuntelemme musiikkia nykyään vain MP3 muodossa, tai se ettei meillä edes ole CD-soitinta. Ei, CD:t ovat esillä kuulemma sen vuoksi että ne ovat esteettistä taidetta, että esittelevät miehen hyvää musiikkimakua meillä käyville kavereille jne. Muutamia omia kirjojani olen sijoitellut nyt näitten musiikkikokoelmien päälle, että tämä kirjahylly edes jotenkuten palvelisi oikeaa funktiotaan.

Aika ärsyttävää.

Eroavaisuuksia

Britit ja suomalaiset ovat melko erilaisia kansallisuuksia. Nyt kun olen täällä Briteissä asustellut jo useamman vuoden, sitä helposti unohtaa mitä se suomalaisuus ja suomalainen kansanluonne olikaan alkujaan. Brittiläinen perinne on ainakin osittain alkanut tuntumaan läheisemmältä. Joissain asioissa silti koen olevani enemmänkin suomalainen, ja jotkut brittikulttuurin tavat eivät vain suostu uppoamaan minun elämääni sujuvasti. Joissain asioissa taas koen olevani melkoinen britti. Eroavaisuuksia näiden kahden kulttuurin välillä onkin mielenkiintoista miettiä ja pohtia kumpaan kategoriaan itseni liittäisin. 

Brittiläinen tapakulttuuri eroaa suomalaisesta vastineestaan melkoisesti. Tapakulttuuri täällä on arvossaan - kiitos, ole hyvä, anteeksi sun muut sanat ovat huomattavasti yleisempiä kuin Suomessa vastaavissa tilanteissa. Vaikken väitäkään suomalaisten olevan sinällään epäkohteliaita, kulttuurinen kohteliaisuus on täällä paljon koristelevampaa ja rönsyilevämpää ja kaikki siloitellaan sanoin. Jopa läksyttäessään toisiaan britit onnistuvat kuulostamaan kohteliailta. Minua joskus moititaankin siitä etten sano kiitos tai muita pikkusanoja tarpeeksi, tai siitä etten ole tarpeeksi "lämmin" muita ihmisiä kohtaan. Moittijana toimii siis brittiläinen kihlattuni, jolle useimmiten vastaan että suomalaisena en pidä ylenpalttisesta lässyttämisestä ja muiden itsetunnon alituisesta hieromisesta. Näytän tunteitani mielummin teoilla kuin sanoilla.

Ylläolevaan liittyen toinen suuri eroavaisuus näiden kahden kansallisuuden välillä on suhtautuminen ulkopuolisiin ja tuntemattomiin, ja ystävystyminen. Briteissä small talk, ja pienten keskustelujen aloittaminen on tavallista eikä lainkaan kummallista, ja tälläinen sanojen vaihto mielestäni tuo paljon iloa päivään. Annas olla jos Suomessa satut jotain mainitsemaan vierustoverillesi, tai hissikumppanillesi. Vastaan saat hyvällä tuurilla pienen hymähdyksen, huonolla tuurilla täydellisen lukittautumisen. Ystävystyminen on tästä johtuen myös helpompaa täällä Briteissä. Toisaalta usein tuntuu siltä että kaveruussuhteet Briteissä ovat kovin löyhissä kantimissa. Jos suomalainen uskaltautuu juttelemaan, ja vieläpä käymään ulkona uuden ihmisen kanssa, on todennäköisempää että on syntymässä koko elämän kestävä ystävyyssuhde. Briteistä taas ei oikein tiedä ollaanko kavereita, vaiko vain siinä vierellä tarjoamassa juttuseuraa pariksi tunniksi kun ei parempaakaan löytynyt.

Urakeskeisyys on eräs asia missä mielestäni suomalaiset myös eroavat brittitovereistaan huomattavasti. Täällä, ihmisiin tutustuessa yksi ensimmäisistä kysymyksistä on usein "So, what do you do?". Viihteelläkin keskustelu kääntyy usein työasioihin ja uravalinnan pohdiskeluun. Suomessa taas tuntuu olevan tärkeämpää saada selville mitä puhekumppani tekee työn ulkopuolella, ja millainen ihminen hän on. Ei ole niin tärkeää mistä sitä rahaa saa, vaan mihin sitä käyttää. Joskus tämän maan urakeskeisyys ahdistaa - olen paljon muutakin kuin koulutustaustani ja työpätkieni summa!

Edelläolevaan liittyen minusta on mielenkiintoista seurailla suomalaisten ja brittiläisten eroavaisuuksia itsensä ylistämisessä, esimerkiksi töitä hakiessa. Suomessahan on, tai ainakin oli vallilla tämä luterilainen itsensä alistaminen ja vaatimattomuuden ylistämisen mentaliteetti. Sillähän ei pitkälle pötkitä muussa maailmassa! Täällä taas on tuttua vähän suurennella ja ylistää, ja jopa keksimällä keksiä kaikennäköistä itsestään sekä kehua muita ylenpalttisesti. Itsensä ylistäminen ja omien kokemuksiensa suitsuttaminen on hyväksyttyä ja jopa odotettua. Suomalaisella mentaliteetilla Briteissä ei pääse pitkälle. Itsetuntoonkin tämä itsensä kehuminen vaikuttaa kohottavasti - vaatimattomuus ei oikeasti kaunista! Itse olen kasvanut itsetunnoltani paljon voimakkaammaksi kun olen huomannut että menneet kokemukseni ja taitoni ovat oikeasti mielenkiintoisia ja tärkeitä.

Te Briteissä asujat, mitäs eroja itse huomaatte suomalaisissa ja briteissä? Ja muut ulkosuomalaiset, haastan teidät kertomaan omista kokemuksistanne kulttuurieroista!

Kaikki kuvat lainattuja

Äitejä juhlistamassa

Briteissä äitienpäivä oli tänään, ja isänpäivä on kesäkuussa. Edelleenkin olen aina näinä päivinä pienessä paniikissa, sillä en ikinä muista minä päivänä ne nyt olivatkaan Suomessa, ja sitten pohdin kuumeisesti pienessä päässäni mitä sitä tekisikään päästäkseen pälkähästä. Järjestäisikö kukkalähetyksen seuraavaksi päiväksi ja väittäisi lähettien mokanneen, vai riittäisikö onnittelutekstiviesti, opiskelijabudjetilla kun täällä ponnistellaan? Noh, nyt tsekkasin Wikipediasta tarkat päivät niille Suomen päiville, ja merkkasin kalenteriin, joten enää ei parane unohdella näitä. Tai muutenkaan panikoida.

Tänään tosiaankin käytiin sitten äitienpäivälounaalla juhlistamassa kihlatun äitiä, siskoa ja siskonsa miehen äitiä. Aamulla mukaan napatut tulppaanitkin parahiksi ehtivät aukenemaan autossa matkalla kohti pääkallopaikkaa. Piti ottaa pitkästä aikaa päivännasu-kuvakin, lämpimän kevätpäivän, aurinkoisien nahkatakkikelejen ja viimeviikkoisen kampaajakäynnin kunniaksi mutta siinä lähtötohinassa jäivät kamerat kassiin. Vaikka uutta hiuksistoa on nyt kovasti kehuttu mikään järisyttävä muutos ei ollut kyseessä, kunpahan vain vanhaa reuhkaa vähän siistittiin pitkästä aikaa. Juurikasvu vielä värjäämättä, mutta eiköhän sekin saada piiloon pian. 

Eipä muuta kuin aurinkoisia viikonalkuja kaikille :)

M&M's cookies

Nomnomnom. Tässä hieman muuteltu resepti M&M's kaurakekseistä - alkuperäinen resepti löytyypi täältä, monien muiden M&M's reseptien kera. Olivat muuten aivan hullun herkullisia, erityisesti lämpiminä ja vielä pehmeinä...

Tarvitaan:

250g voita
2 dl ruokosokeria (ruskeaa)
1 dl sokeria (valkoista)
3,5 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 iso kananmuna
1 tl leivinsoodaa
1 tl suolaa
pussi M&M's namusia

Tee näin:

1. Sulata voi. Vatkaa sokerit ja sula voi vaahdoksi.
2. Riko kananmuna joukkoon ja sekoita vaahtoon.
3. Yhdistä kaurahiutaleet, vehnäjauhot, suola ja leivinsooda erillisessä kipossa, ja sekoita. Sekoita vaahtoon.
4. Levitä kukkurainen ruokalusikallinen taikinaa pellille ja muotoile keksiksi. Painele muutama M&M's karkki seokseen.
5. Paista 190 asteessa 8-9 minuuttia, tai kunnes keksit ovat jähmettyneet hiukan. Varo ylipaistamasta. Anna jäähtyä pellillä minuutti ennen siirtämistä lautaselle.
6. Herkuttele maidon kera.

Näistä saa paremmannäköisiä jos jaksaa muotoilla. Meikältä loppui kärsivällisyys kesken.

Nakupellenä luokses pompin...

Tiedättekös Spencer Tunickin? Mies pykää maisemavalokuvia maustettuna alastomilla ihmismassoilla.En tiedä onko herran teoksissa sen kummempaa sanomaa, mutta vaikuttavilta ne näyttävät. Haastateltaessa mies on vedonnut tekevänsä perinteistä taidetta ihmiskehoista. "I'm trying to create flesh architecture ... I aim to get a sculptural feel for groups of bodies, as well as create performance art."

Tunick on käynyt kuvaamassa teoksiaan ympäri maailmaa ja kävi myös Suomessa kuvailemassa kahdeksaisen vuotta sitten. Halusin mennä silloin mukaan installaatioon, mutta jätin väliin erinäisistä syistä. Homma kaatui omalta osaltani siihen, että tuntui niin hankalalta lähteä Helsinkiin ilman omaa autokyytiä, eikä kavereitakaan (kai) kiinnostanut. Jälkikäteen katselin erään installaatioon osallistuneen tuttavan omaa kuvavedosta ja tunsin pienen kateuden pistoksen.

Noh, herra on nyt tulossa tänne Britteihin (Manchesteriin tarkemmin sanottuna) ja meikä laittoi meidän molempien nimet vapaaehtoisten listalle. Lisää tietoa, ja tietoa siitä päästäänkö mukaan, tulee sitten vähän päälle kuukauden päästä. Toivotaan parasta!

Hakusanoja

Tähän blogiin päädytään useimmiten aika tuikitavallisilla hakusanoilla; suurimpia vetäjiä ovat erilaiset suklaan ja kahvin yhdistelmät, sekä erilaiset kosmetiikka- ja hiustuotteet joita on täällä ruodittu. Lontooseen ja Pietariin liittyvät hakusanat ovat myös suosiossa. Mutta mites sitten ne vähän erikoisemmat? 

pyörtynyt imaami: Tämä on muuten erilaisine versioineen melko suosittu hakusana. Jos ette ole vielä tehneet pyörtyneitä imaameja suosittelen kokeilemaan. Todella herkullisia. Resepti löytyypi täältä. 

alue 11 pariisi: Ööh, olisko Montmartre. Ainoa alue jonka Pariisista tiedän joten aika arvalla heitetty tämä vastaus. Otettiin sieltä hotelli kun viimeksi matkailtiin Pariisissa.

blini täyte: Näihin voi laittaa vaikka mitä! Omia lemppareita ovat juusto ja kinkku, kondensoitu maito, ja mäti ja smetana.

bongata: Kenties lintuja? Tai junia? En itse harrasta.

chamonix offarit: Sieltähän niitä löytyy, kaikenlaisille tasoille. Le Tour alueen takapuoli (puuteripäivinä), että Vallee Blanche (lähinnä maisemien ihailuun) olivat omia suosikkeja.

count monte cristo malta: Tykkäsin tästä kirjasta pienenä. Maltalla en ole koskaan käynyt, mutta olen kuullut kyseessä olevan ihan mukavan paikan. Sitä en ymmärrä miten nämä kaksi liittyvät toisiinsa.

englantilaisia lapasia: Eivätköhän ne ole samanlaisia kuin muuallakin... Tosin, englantilaiset ovat sen verran laiskaa porukkaa käyttämään mitään käsineitä. En ole itseasiassa kenenkään ikinä nähnyt käyttävän lapasia täällä, oli kuinka kylmä tahansa.

epämuodostunut hevonen: Aika kauheaa ajatellakin näitä, mutta kaipa niitäkin löytyy. Olen joskus käynyt vanhantyylisissä museoissa joista löytyi vaikka minkälaisia epämuodostuneita, siiamilaisia eläinten ja ihmisten luurankoja. Aika karmivia.

gruusialainen ravintola pietari: Tätä kysytään aika paljon. Gruusialaisia ravintoloita sieltä löytyy melkoisesti. Paras omasta mielestä oli KET Cafe (Stremyannaya Ulitsa 22, M - Mayakovskaya). Muita hyviä: Rustaveli (Nab. Moika 9, M - Nevski Pr) ja Kaf-Kas (Italyanskaya Ulitsa 37, M-Nevski Pr)

hauska unipäiväkirja: Minä kirjoittelen unipäiväkirjaa aina kunhan muistan. Niitä unia on aika hauska jälkikäteen lueskella, ja ihmetellä kuinka voikaan olla niin sekaisia ja kummia unia. Yleensä unissani seikkailen tuntemattomissa maisemissa, tai lahtaan jotain pahiksia.

Siinäpä tarpeeksi tällä kertaa. Vielä jäi useampia hassumpia hakusanoja tänne syövereihin ja kommentoimatta, eli eiköhän niistäkin kuulla vielä. Onko teille tullut jotain aivan älyttömiä hakusanoja?

Alice in Wonderland

Käytiinpä eilen tarkastamassa Alice in Wonderland leffan ensi-ilta. Visuaalisesti aivan mieletön elokuva. Kaikki ne pienet yksityiskohdat, vahvat henkilöhahmot, silmille tulevat tehosteet... 3D-tekniikka teki tästä leffasta todella hienon kokemuksen, jopa niinkin uskottavan että teki mieli joskus väistää kankaalta kohti tulevia esineitä. Helena Bonham-Carter teki todella hienon roolisuorituksen punaisena kuningattarena, ja oli oma ehdoton lemppari koko elokuvassa ja oli juuri sellainen joksi kuningattaren olisin kuvitellut. Johnny Depp taas, vaikka hyvän roolin tekikin, ei aivan tuntunut saavan aivan niin paljoa hahmostaan irti. 

Isoin harmitus elokuvassa oli kuitenkin se, että vaikka kyse olikin visuaalisesti vaikuttavasta ja hienosta elokuvasta, tuntui siltä että tarinasta puuttui jotain. Kaikki tarvittavat osaset olivat paikallaan, mutta elokuvan ydin, sielu, jäi tyhjäksi. Silti, elokuva oli ehdottomasti näkemisen arvoinen, ihan pelkän visuaalisuuden ja roolisuoritusten ansiosta. 

Itseä muuten harmitti elokuvaa katsoessa se, etten ole koskaan lukenut alkuperäisiä kirjoja. Runsaitten populaarikulttuuriviittausten perusteella tiedän tarinan perusytimen, mutta veikkaan että olisin nauttinut elokuvasta himpun verran enemmän, jos minulla olisi ollut enemmän tarttumakohtaa alkuperäiseen tarinaan. Eli jos olette menossa katsomaan tätä elokuvateattereihin (suosittelen!), kannattaa ehdottomasti tarttua Carrolsin kirjoihin etukäteen. Vaikka vain muistin virkistykseksi.

Tigi Brunette Goddess

Tigin Brunette Goddess testissä tällä kertaa. Tottapuhuen, tämä satsi on ollut omassa kaapissa jo useampia kertoja ja useampia vuosia, ja hoitoainetta aina tulee ostettua lisää, joten aivan tuoreesta testistä ei ole kyse. 

Tuoksu on kermainen ja täyteläinen, jopa vähän imelä. Parhaan kuvan tuoksusta saa jos sitä vertaa toffeeseen, tai Baileys'iin. Suurpiirteisesti sanoisin että hyvä setti. Shampoo pesee hellävaraisesti, hoitoaine kosteuttaa todella hyvin. Miinuspuolena on se että sekä shampoossa että hoitoaineessa on silikoneja, eli aivan kaikille eivät välttämättä sovi. Itse en nykyään käytä BG-shampoota lainkaan, sillä se saa oman päänahkani jatkuvassa käytössä rasvoittumaan ja kutisemaan. Satunnaisesti käytettynä tätä haittaa ei ole, mutta en silti osta tätä enää itselleni sillä purtilo ei varmaan koskaan tyhjenisi. BG-hoitoaine on taas nykyisiä suosikkejani peruspesuun. Silikonit siloittavat ja kiillottavat hiusta, mutta kosteuttavien ainesosien ansiosta ne myös tuntuvat ihan oikeasti hoidetuilta ja terveemmiltä. Parhaiten tämä toimii mielestäni hieman pitemmällä vaikutusajalla (5 -10 min.) eli ihan lyhyet vaikutusajat ovat pannassa. Hoitoaine on melko paksua ja kermaista jankkia jota  saa laittaa hiuksiin aika paljon, ja ainakin omat hiukset tuntuvat oikein imaisevan tätä. Vähemmän riittoisempaa siis kuin muut hoitsikat. Onneksi nämä Tigin jättipönikät eivät ole hinnoilla pilattuja :)

Shampoo

+ Vaahtoaa hyvin

+ Pesee hellävaraisesti

+ Tuoksuu toffeelta

- Pitemmässä käytössä voi rasvoittaa päänahkaa ja aiheuttaa kutinaa (silikonit)
 

Hoitoaine

+ Tuoksuu Baileys-kermalikööriltä

+ Levittyy hyvin

+ Kosteuttaa

+ Tuo kiiltoa

+ Hyvä INC

- Paksua kamaa, jota saa levitellä runsaasti

- Paras tulos pitemmällä (5-10 min.) vaikutusajalla

Mitäs olette itse tykännyt näistä?