lauantai 5. tammikuuta 2013

Hyvää Uuttavuotta 2013!

Me pääsimme kotiin jo viime vuoden puolella, mutta pienten kiireiden vuoksi vasta nyt pääsen päivittelemään. Tultiin viikko sitten sunnuntaina, töissä jouduin käymään maanantaina, ja vietettiin uuttavuotta ihan rennosti kotosalla. Miehen kaverit tulivat viettämään elokuvailtaa, ja mina nukahdin kymmeneltä. Mies herätti kuitenkin keskiyöltä katsomaan televisiosta ilotulituksia, jonka jälkeen katsottiin vielä Drive -elokuva. Uudenvuodenpäivä menikin sitten näitten kavereitten kanssa elokuvia katsellessa, mm. Inbetweeners tuli katsottua.




 
Tänne tullessa meillä jäi muuten laukut Helsinkiin. Arvatkaapa ärsyttikö tulla tänne kotio tyhjälle jääkaapille kun tiesi että siellä jossain lentokentän uumenissa odottivat useampi kilo suklaata, Oltermannia, ruisleipää ja riistalihaa. Seuraavana päivänä ne silti tulivat, ihan kunnossa onneksi. Ja ollaan jo maisteltu tottakai.


 
Suomesta mukaan tuli myös uusi tietokone eli nyt pääsen taas tänne kirjoittelemaan. Ja remppa on nyt hyvää vauhtia käynnissä! Eli sellaisia uudenvuodenkuulumisia tällä kertaa. 

lauantai 29. joulukuuta 2012

Kahdeksan asian haaste

Haaste tuli Liza in London blogista, eli nyt pitaisi paljastaa kahdeksan satunnaista asiaa itsesta. Naita on taman blogin aikana tullut tayteltya jo muutamia, joten toivottavasti nyt ei kauheasti tule samojen asioiden toistoa. Tuppaan olemaan niita ihmisia jotka toistaa juttujaan saannollisin valiajoin, mutta ei kai se niin justiinsa.

 Pipo Global
Takki Aleksandra (aidilta lainattu pakkasiin)
huivi Marco Polo
farkut Zara
laukku Marc by March Jacobs
 

1. Olen vahan hukassa tyylini kanssa. En oikein tieda mista tykkaan enaa - painonnousu ja muut elamaan liittyvat muutokset ovat saaneet vaatekaapistani jotenkin todella tylsan paikan, enka oikein keksi miten sita uudistaisi nykyiseen elamaan sopivaksi.

2. Olen niita ihmisia jotka vaihtavat nopeasti kotiin tultaessa kotivaatteet, eli jotkut mukavat rohnovaateet. Tamanhetkiset lempparit ovat H&M:n vaaleanharmaa ja pinkki velourasu, eli huppari ja verkkahousut. Opetin tahan miehenikin, joka nykyaan hiihtaa kotosalla Calvin Kleinin pyjamahousuissa. 

3. Saastan joka kuukausi palkastani 100 puntaa saastotilille pahan paivan varalle. Haluan saastotililla olevan pari tonnia jos nyt vaikka jotain sattuisi, ja olen tassa miettinyt turhan hitaan saastotahdin kiristamista. 

4. Haluaisin alkaa sijoittamaan osakkeisiin ja itseasiassa minulla on lukuvuorossa pari sijoittamiskirjaa vasta-alkajille. 

5. Seuraavana syntymapaivanani taytan 30. Tuntuupa todella vanhalta! Ja ihan liian aikaisin tullut tamakin rajapyykki, enhan ole oikein ehtinyt tehda viela mitaan elamallani!

6. Seuraavana vuonna on edessa melkoisen iso elamanmuutos - sita odotellessa ja siihen valmistautuessa!

7. Tana vuonna ei aio tehda yhtakaan uudenvuodenlupausta - kaikki edelliseni (jokailtaista hammaslankausta lukuunottamatta) ovat menestyneet niin surkeasti. 

8. Toinen tammikuuta meilla alkaa iso remontti. Ylakerran pikkuinen makuuhuone ja vintti laitetaan kerralla kuntoon, seka keittioon tehdaan pienia sahkomuutoksia. Palaamme 30. joulukuuta takaisin, itse olen toissa 31. joulukuuta, ja meilla olisi aivan mielettoman paljon raivattavaa ja siivottavaa ennen remontin alkamista. 

En nyt laita tata haastetta eteenpain talla kertaa, olen niin laiska etten jaksa miettia blogisteja jotka eivat tata olisi jo tassa lahiaikoina tehneet. Seuraavalla kerralla sitten!

tiistai 25. joulukuuta 2012

Tampereen jouluhulinat




Saatiin todellinen White Christmas. Mutta kylma on! Niinhan se yleensa taalla Suomessa joulun aikaan tuppaa olemaan. Ennen joulua tuli kaytya tosiaan vahan kaupoilla ostamassa kaikkea pienta. 






Keskustorin joulutorilla riitti vilkuilemista. Mukaan itselle tarttui vain muutama pieni Tallipihan Tinkeli tonttu ja enkeli kuusenkoristeiksi. Naita olen muuten loytanyt jopa Lontoon kirkon joulumyyjaisilta aikaisemmin eli selkeasti suosittuja tuotteita.



Ja Kauppahallissahan tottakai pitaa kayda hakemassa viela muutamia pienia tarvikkeita - itse poikkesin Nygrenilla ostamassa graavilohta. Se kuuluu jouluun kuin voinappi puuroon.

Naine hyvineni painun viettamaan pienta ja ansaittua joululomaa. Kaydaan vanhempien ostamalla uudella merenrantamokilla ja sen jalkeen sukuloimaan Turkuun. Tampereella palattua poiketaan varmaan viela tutustumassa kaverin aatonaattona syntyneeseen vauvaan. Palaillaan asiaan lahempana uuttavuotta!

maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvaa Joulua 2012!

Tana jouluna meilla kuunnellaan Michael Bublea - hyva joulu-CD muuten!



Ja kuusikin on, omasta metsasta vanhempien uudelta mokilta. Taitaa jaada viimeiseksi kerraksi, sen verran slim pickings.Mutta olkoot, kun kerrankin sai hakea ihan omasta metsasta!



Lasiset koristeet ovat Englannista, anopin paikallisesta Nazeing Glass kaupasta. Latvan tonttu taitaa olla veljen lapsena tekema, han kun ei tana vuonna paase rauhanturvaamistehtaviltaan osallistumaan yhteiseen jouluun. Ei sen ihmeempia koristeluja tana vuonna, tuohon kuuseen kun ei oikein mitaan muuta mahtunut. Me menemme viettamaan joulua nailla varustuksin, ja teille hyvia jouluja sinne myos.

Hyvaa jouluaattoa! Lahjarikasta iltaa!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Etukateisjoululahjoja

Tana vuonna kun lahdettiin Suomeen jouluksi, niin kolmantena adventtin kaytiin viettamassa aikaista joulua anoppilassa miehen sukulaisten kanssa. Saatiin myos pienia lahjoituksia.



Kivinen juustotarjotin juustoveitsien kera oli oikein tervetullut, me kun tykataan juustoista ja lautasella tarjoiltuna ei se vaan nayta niin kivalta. Ja mukaan samaan settiin sopivat lasinaluset. Mutta sydanmuoto varmaan yritetaan jossain vaiheessa vaihtaa johonkin muuhun, ei ole ihan meidan tyylia. 

Ja sit noita perinteisia itsetehtyja juttuja. Omena chutney, piccalilly (yok), jouluvodka (nam), mincemeat (eli sekahedelmaseos) ja Christmas pudding. Miehen siskolta nama molemmat.



No mut muita lahjoja sitten. Saatiin ihanan muhkea peitto anopilta, joka tulee tarpeen kylmiin iltoihin taalla. Meilla pelaa lammitys kylla ihan kiitettavasti, mutta viileaa on sisalla pakkasilmojen aikana. Sit tuollainen iso pastakulho pestojuttujen kera miehen tadilta. Ja ihan minulle itselleni sain ihanan kashmir-silkkihuivin. Ihastelin etta sen vari on just sellainen mita usein kaytan vaatteissa, ja anoppi vaan myhaili etta niinpa, siksihan han sen valitsi. Ja saatiin myos ihan selvaa kylmaa rahaa Suomen reissua varten miehen isalta, ohjeistuksena kayda tekemassa jotain kivaa. Ajattelin etta Tiiliholvissa olisi kiva kayda pitkasta aikaa, siella olin n. vuoden toissa ennen Englantiin lahtoa. 

Oli muuten kiva avata lahjoja yli viikko etuajassa - paasi ihan joulufiiliksiin siina! Huomenna sitten kunnon joulu edessa! :)


lauantai 22. joulukuuta 2012

Anoppilan joulutunnelmaa

Aina kun kayn anoppilassa ennen joulua tulee ihasteltua naita joulukoristeluja. Vanha pappilan palvelusvaen asuintila muuntuu tunnelmalliseksi joulunodotuspaikaksi. Muutenkin talo on todella kaunis, oikein vanha englantilainen talo josta loytyy Aga, iso puutarha ja kunnon tassuamme. 

Mutta pitemmitta puheitta. Tervetuloa kylaan.




Eteinesesta sisaan peremmalle olohuoneeseen...




Takan aaressa on kiva istuskella taalla, kylmina talvioina talon paras paikka.




Tutunoloisia koristeita? Parisen vuotta sitten kavimme suomalaisilla joulumarkkinoilla taalla Lontoossa ja anoppi innostui kovasti suomalaisista joulukoristeista. Tontut, huopaomena, olkipukki ja tonttukynttilat ainakin ovat sielta.

Sitten keittion kautta joulupoytaan...




Ja sitten nauttimaan joulukuusesta iltahamarissa.




perjantai 21. joulukuuta 2012

Mita ostin joululahjoiksi

Tata blogia kun eivat vanhempani lue, niin uskallan taalla nain etukateen paljastaa omia jouluostoksia. Minusta on ihan hauska nahda mita muut ostavat / tekevat joululahjoiksi, ja niista joskus saa kivoja ideoita itsellekin.



Isoaidille namusia ja tuollainen lukulamppu jonka voi laittaa kirjaan kiinni. Tosi suosittu vempele taalla Briteissa ja muutama vuosi sitten oli ihan ykkossuosikki stocking filler lahja.




Vanhemmille molemmille omat lahjat. Vanhemmat kavivat viime vuonna Skotlannissa kaveriporukan kanssa ja innostuivat sijoittamaan tynnyrilliseen viskia. Viskilasit kuulemma tulisivat tarpeen, ja nama Glencairnin ovat kuulemma superhyvat sellaiset. Viskikirja siihen kylkiaiseksi. Laura Ashleyn Rhubarb & Vanilla huonetuoksusetti tuoksuu ihanan jouluiselta, joten sekin tarttui mukaan. 


Isovanhemmille. Siella maistuu erityisesti suklaa, eika isoaiti enaa vanhuuttaan oikein mistaan muusta tykkaa joten nyt on vahan maisteltavaa. Shampanjatryffeleita, Bendicksin minttusuklaita ja belgialaisia suklaita. Lukulamppu menee sinnekin ja joulupoytaan vahan englantilaista maisteltavaa.


Tama itseasiassa meni meidan tyopaikan Secret Santa juttuun jonka jarjestin. Ihan loistava pikkulahja jollekin - Body Shopin joulupallo jossa pieni Body Butter ja normaalikokoinen Lip Butter.  Vaihtoehtoja oli muistaakseni Shea Butter, Cocoa ja tama Mango.

Eli tallaisia tana vuonna. Siina ne taisikin olla, ne lahjat mita voi paljastaa, miehenihan tata blogia nimittain lukee... Olin muuten superorganisoitunut ja sain kaikki lahjat (paitsi Secret Santan) ostettua jo marraskuun puolella. Nyt joulukuussa oon vaan hymaillyt kaikille tyokavereille jotka hiihtaa ruuhkaisissa kaupoissa epatoivoisesti etsien lahjoja.
Related Posts with Thumbnails