Suklaata ja Kahvia - in English

Hei - innostuin tekemään tänne teille videon. Viime videopostauksesta onkin aikaa jo yli vuosi - katsoin sen juuri ja voi kuinka vauva siinä olikaan niin pikkuinen. Tällä kertaa vauva ei sulostuta videota, vaan saatte kuulla vain minun höpötystäni. Mutta englanniksi!

 

 

 

Päätin tehdä pikaisen videon minun englanninkielen taidostani. No, se venyi kahdeksaan minuuttiin (eli ei siis mikään pikainen), sillä juttua riitti reippaasti minun englanninkielestäni, miten olen sen oppinut, millaiseksi sen koen ja mitä koen englannissa vaikeaksi. Lopussa on myös teille muille bloggaajille pieni kutsu, jos sinne saakka jaksatte kuunnella (tai skrollata sinne loppuun saakka heti ensimmäisen minuutin jälkeen...).

 

No mutta, miltäs minun englantini kuulosti? Ja jaksoitko katsoa koko kahdeksan minuuttia?

Toivepostaus: Britteihin muuttaminen - opas

Minä muutin Britteihin vuonna 2006 yliopisto-opintoja aloittamaan. Uuteen maahan muuttaminen on aina täynnä kommervenkkejä, ja kyllä niitä sattui omalle kohdallekin. Tässä muutamia omia pieniä vinkkejä jotka saattavat auttaa teitä muita tänne muuttavia. Ihan kauhean tarkkoja ohjeita en aio antaa, ihan siitäkin syystä että minun muuttoajoistani on sen verran aikaa että jotkut tietyt asiat saattavat jo olla muuttuneita, joten tästä löytyy niitä yleispätevimpiä neuvoja.

Mikä on aluksi hankalinta
Pankkitilin avaaminen ja asunnon löytäminen olivat vaikeimpia asioita. Lisäksi Lontooseen muuttaessa eri kaupunginalueiden tunteminen ja liikkumisen hahmottaminen olivat hankalia. Ystävien saaminen, mutta tämähän on hankalaa aina kun muuttaa johonkin uuteen paikkaan. Tästä voisin tehdä ihan oman postauksen ehtiessäni.

 

Uuteen maahan muuttaminen on aina vaikeaa, asunnon metsästäminen voi olla kovinkin stressaavaa, ja kaikki byrokratian pyörittämiset, kuten lääkärille rekisteröityminen, pankkitilin avaaminen, NI-numeron (verotusnumero) hakeminen jne. on väsyttävää. Mutta jos ei anna periksi niin kaiken saa ennenpitkää järjestettyä. Täysin samaa elämäntasoa mihin Suomessa on tottunut täältä tuskin saa, Lontoo on todella kallis kaupunki ja pääsääntöisesti asumistilat ovat Suomen standardeihin tottuneille aika kauheita. Mutta jostain on aloitettava!
 

Asunnon löytäminen
Tähän kannattaa varautua pitkällä pinnalla ja suurella lompakolla jos ei halaja kimppakämppäilyä. Asuntojen taso on Briteissä huono - kannattaa tarkastaa perusasiat eli että missään ei haise/näy home (sitä mitä luultavammin on vähintään vessassa - normaalijuttu valitettavasti), ja että hanat toimivat ja että tärkeimpänä, asunnon vuokraajalla on oikeus sitä vuokrata. Valitettavasti täällä on jos jonkinlaista huijaria - jos tarjous tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se mitä luultavammin on.

Turvallisimpia, joskin kalleimpia, ovat erilaiset asunnonvälitysfirmat. Minä olen itse aina vuokrannut yksityisiltä, eikä minulla ole ollut mitään ongelmia, mutta erityisesti Lontoossa sattuu ja tapahtuu. Yleisesti ottaen kannattaa olla varovainen, mutta suurin osa ihmisistä on rehellisiä. Takuuvuokra tulee laittaa erityiselle "turvatilille", vuokranantajan tulisi tämä tietää ja sitä ehdottaa ja kunnon paperisopimukset kannattaa tehdä.

Niinjoo, ja kannattaa miettiä asuinaluetta sillä tavalla että missä olisi turvallinen olo kävellä iltaisin. Ja jos mahdollista ottaa kaveri mukaan asuntonäyttöihin. Suurin osa Lontoon alueista on turvallisia, ja yleisesti ottaen Lontoo on yksi turvallisimpia miljoonakaupunkeja. Minulta on kysytty niin monta kertaa sitä missä sitä uskaltaa Lontoossa liikkua... Lähes missä tahansa. Kuriositeettina, jos iltaisin kuulette klassista musiikkia metroasemallanne, tiedätte että liikutte huonolla alueella. Sitä nimittäin soitetaan alueilla joissa on tavallista enemmän väkivaltaa, klassinen musiikki kun kuulemma rauhoittaa.

Byrokratia - pankkitili, lääkärit ja niin edelleen
Paikallisen pankkitilin saaminen on vähän kuin taidetta joskus. Pitää todistaa asuinosoite, joka taas yleensä todistetaan pankkitositteilla... Opiskelijat saavat yleensä yliopistostaan jonkinlaisen kirjeen joka todistaa asuinosoitteen. Muiden kannattaa yrittää saada jokin lasku (kaasu, televisio tms) tulemaan omalla nimellä. Helpoin ja nopein ratkaisu on lisätä nimi kimppakämpän laskupapereihin. Muutenkin kannattaa käydä eri pankeissa kysymässä eri tilejä - nämä saattavat joskus riippua ihan virkailijastakin mitä tarjotaan ja kenelle - ja niistä valita paras tarjous.

Lääkäriin kannattaa kirjautua heti kuin mahdollista. Täällä yleensä kirjaudutaan lähimmälle lääkäriasemalle (GP), ja siinä täytyy myös todistaa asuinosoite. Yleensä on jokin alkutarkastus, ja sen jälkeen pääsee käymään tarvittaessa lääkärillä. Jos on hätä, niin NHS walk-in centerit ja sairaalan ensiapu auttavat ketä tahansa, ei tarvitse olla rekisteröitynyt eikä edes EU-maalainen.

Kavereiden saaminen
Voi olla hankalaa miljoonakaupungissa, mutta toisaalta, täällä on niin paljon tekemistä ja kokemista että tylsäksi ajan ei tulisi jäädä. Ja monet muutkin ovat samassa tilanteessa, eli muuttaneet uuteen kaupunkiin.

Yleisesti ottaen britit saavat kavereita erityisesti töitten kautta, siellä kun vietetään paljon aikaa, ja usein töitten jälkeen jäädään turisemaan olusen äärelle lähipubiin. Sieltä saa kavereita helposti. Lapsiperheille (erityisesti äideille) mahtava tapa saada paikallisia kavereita on liittyä paikallisen NCT-yhdistyksen listoille ja alkaa käydä heidän järjestämissään tapaamisissa. Suurin osa niissä käyvistä tyypeistä etsii sosiaalisia äitikontakteja.

Suomalaisia on lisäksi monissa monissa kaupungeissa ympäri Brittejä - rohkeasti vain etsimään facebookista paikallista ryhmää ja sieltä kysymään tuttavuuksia, jos se siis kiinnostaa.

Avun pyytäminen
Ja kuten sanottu, täällä on paljon suomalaisia. Facebookista löytyy mm. London Finnish mums ja Finnish people living in London -ryhmät joista löytyy avuliaita ja mukavia jäseniä, jotka varmasti vastaavat mielellään uusien tulijoiden kysymyksiin.

Mutta ehkä tärkeimpänä, uuteen maahan muutto on seikkailu - nauttikaa siis uusista kokemuksista!

Tälläisiä mietteitä! Olisiko teillä mitään hyvää ohjetta Britteihin muuttajille?
 

Britannia: Kohteliaat britit

Ehkä yksi parhaimpia asioita Briteissä asumisesta on arkipäiväinen kohteliaisuus. Britit ovat (halutessaan) erittäin kohteliaita, ja ne käytöstavat ovat iskostettu selkäytimiin ihan pienestä pitäen. Niitä käytöstapoja opetellaan jo ihan vauvana, ja jatketaan varsin tiukkaan tahtiin koulussa. Joitain näistä tavoista on tarttunut jo minuunkin vuosien varrella.

 

Kuvat St James's Park puistosta

 

 

Käytöstavat ovat tärkeitä - kiitos, anteeksi ja ole hyvä kuuluvat jatkuvasti, kaikkialla. Niitä sanotaan joka väliin, ja suomalaisen korvaan (vaikka täällä jo vuosikausia olenkin asunut) edelleenkin aivan turhan usein. Ne tekevät toki kanssakäymisestä mukavampaa, ja joskus jopa pääsee naureskelemaan, kun sorry kuuluu jokaisen suusta, vaikka mitä tekisi. Sorry sanotaan kaikenlaisessa kanssakäymisessä, se tulee automaattisesti vaikka itse ei olisi ollenkaan syypää mihinkään. Seuraavan kerran kun olette täälläpäin, törmätkääpä brittiin tai astukaapa hänen kengilleen ja katsokaa mitä hän sanoo. Sorry, niinpä. Samaa teen itsekin.

 

 

 

Small talk on tavallista, eli sellainen jutustelu tuntemattomien ja puolituttujen kanssa, jota suomalaiset ehkä nimittäisivät tyhjänpuhumiseksi. Sää, urheilu, junaliikenne, ja kaikenlaiset arkiset asiat ovat parhaita aiheita aivan tuntemattomien kanssa. Kaupan kassojen kanssa jutellaan myös mukavia, ja heitetään huulta kun sille päälle satutaan. Usein kassahenkilöstö tuituilee vauvalle, ja usein tulee juteltua heidän lapsistaan ja vauvan kehityksestä ja muusta lapsiin liittyvästä siinä pakkailun ja maksamisen lomassa. Vähän tutumpien, esimerkiksi naapureitten kanssa pääsee juttelemaan henkilökohtaisemmistakin asioista. Vuosien varrella olen oppinut melkoiseksi läpättäjäksi, ja saan juttua aikaan jos jonkinmoisesta aiheesta, päihiten joskus jopa brititkin. Suomessahan jutustelun yrittäjät vaietaan hiljaisiksi hyvinkin nopeasti, toisen kuumeisesti miettien onkohan kyseessä juoppo vai muuten vain vähän hassu ihminen, mitä se nyt yrittää, olisi jo hiljaa, katselenpa tässä muualle ja hymisen joo.

 

 

 

Jonottaminen on Briteissä pyhä asia - on tietty järjestys, jonka jokainen britti sisäisesti ymmärtää. Muiden edelle ei saa yrittää hyppiä, ja sellaista röyhkimystä ojennetaan hyvin nopeasti. Jos ei muuten, niin supisemalla ja kihisemällä ja huokaisemalla oh the nerve! etuilijan selän takana niin että tyhmempikin huomaa. Bussiin, junaan, kassalle, kaikkialle jonotetaan.

 

Sitten sellaisia pienempiä asioita, kuten oven pitäminen auki takanaolijalle. Suomessa valitettavan usein ovi läväytetään kiinni perään edes vilkaisematta. Kadulla tietä annetaan lapsille, ja vaunuille aivan itsestäänselvästi ja autetaan vaunujen nostamisessa nopeasti. Sydäntä oikein lämmittää kuin pienet teinipojat suurielkeisesti tarjoavat tietä - koulussa näihin käytöstapoihin kiinnitetään paljon huomiota, ja lapset opetetaan pienestä pitäen siihen että muitten edelle ei saa rynniä. Ja mielellään vielä pidetään ovea muille auki siinä samalla. Yksi ehkä pieniä asioita joita ei välttämättä huomaa, on se että miehet usein tietä antaessaan tai naisten kanssa kävellessään asettuvat sille autotien puolelle - sillä se on kohteliasta. Ja miksikö? Että he ovat siinä vaarallisemmalla puolella.

 

 

 

 

Kyllä tämän kaiken kohteliaisuuden joukkoon mahtuu myös roima määrä riitelyä (joka sekin toteutetaan usein sanallisesti hyvin kohteliaasti mutta pippurisesti) ja ulkokultaisuutta, jolloin vain noudatetaan kohteliaisuussääntöjä sen takia että näytettäisiin paremmalta / kuulostettaisiin paremmalta. Mutta yleisesti ottaen britit ovat aivan hurjan kohteliaita, ja se tekee arkielämästä paljon miellyttävämpää kuin esimerkiksi Suomessa. Suomessa käydessä usein hämmästyn kuinka töykeitä ja epäkohteliaita monet ihmiset ovat. Eivät toki kaikki - ihania ja ystävällisiä ihmisiä mahtuu mukaan sielläkin, mutta tiedätte varmasti mitä tarkoitan.

 

Millaisia käsityksiä teillä on brittien ja suomalaisten kohteliaisuuskäytännöistä? Samaa mieltä / eri mieltä?

P.S. Tsekatkaapa huominen maanantai-postaus, jossa on pieni yllätys blogin lukijoille!

Britannia: Eroja suomalaisten ja englantilaisten lastenhoitotapojen välillä

Minun kokemukseni suomalaisista lastenhoitotavoista on peräisin pitkälti nettimaailmasta - blogeista ja erilaisilta nettisivuilta ja vauvafoorumeilta. Muutama pieni käärö on ilmaantunut myös suomalaiseen ystäväpiiriini, sieltä suunnasta olen myös imenyt informaatiota mitä siellä Suomessa onkaan tapana. Paljon paremmin olen selvillä englantilaisista lasteen liittyvistä asioista, eipä liene yllättävää kun tosiaan täällä Lontoossa asustelemme ja suurin osa vauvakavereista on englantilaisia, tai täällä asuvia englantilaistuneita ulkomaalaisia.

 

Tässä silti muutamia ajatuksiani niistä eroista suomalaisten ja englantilaisten lastenhoitotapojen välillä. Lastenhoitotavat määrittelin hyvinkin laveasti - ajatuksia löytyy nimittäin vähän kaikenlaisesta lapsiin ja vauvoihin liittyvästä.

 

Imettäminen - Suomessa imettäminen on iso juttu. Siellä on pakko imettää tai on huono äiti, joka ei välitä lastensa terveydestä tippaakaan. Kärjistettyä, mutta tälläinen mielikuva minulle on jäänyt. Imettäminen jatkuu myös niin pitkään kuin lapsi haluaa. Ei toki aina, mutta sitä pidetään hyvänä asiana että lasta imetetään vuoden ikäiseksi tai jopa vähän ylikin. Briteissä taas imettäminen on ehkä vähän erikoista. On paljon tavallisempaa (erityisesti working class alueilla) syöttää vauva korvikemaidolla, ja imettämistä ehkä jopa vähän häpeillään. Keskiluokkaisilla ja kalliimmilla alueilla imetetään enemmän, mutta sanoisin että niilläkin imettäminen lopetellaan siinä puolen vuoden iässä, pikkuhiljaa. Imettäminen ei ole kovinkaan iso juttu - siitä toki puhutaan, mutta sillä ei syyllistetä, sillä onhan se niin tavatonta että joku imettäisi. Yli puolenvuoden ikäisen vauvan imettäminen on jo ehkä vähän erikoista Briteissä.
 

 

Allergiat  - Suomessa vähän joka toisella vauvalla tuntuu olevan jotain herkkyyksiä, ja äidit mitä erilaisimmilla imetysdieeteillä. Ei maitoa, ei sipulia, ei herneitä, mikä nyt saattaisi vaikuttaa vauvan suolistoon. Vähän vanhemmilla lapsilla taas tarkkaillaan kovasti mitä sinne suuhun pistetään ja mitä sieltä tulee ulos. Täällä Briteissä taas ei kellään ole allergioita - imetysdieettejä ei suositella sillä näin vauva altistuu ärsyttäville ruoka-aineille ja näin pääsee siedätyshoitona alkavista allergioista eroon. Ihan vakavasti puhuen, täällä on ongelmana se että ihan oikeiden allergioiden toteaminen on todella vaikeata eivätkä lääkärit ota äitejä tosissaan. Jatkotutkimuksiin pääsy tarvittaessa on lottovoitto.
 

 

Vaatteet ja trendimerkit - Täällä mitään erityisiä vauvojen trendimerkkejä ei oikein ole. Suurin osa ihmisistä ostaa vauvalleen vaatteita supermarketeista, tai Mothercaresta tai muista vauvakaupoista. Monet myös saavat isoja vaatepaketteja lahjoituksena lapsiperhesukulaisilta, täällä kun ei erityisemmin harrasteta lasten vaatteiden eteenpäinmyyntiä, ne menevät lahjoituksena kavereille ja sukulaisille. Suomessa taas tuntuu että vauvoilla ja lapsilla pitää olla sitä uusinta uutta, ja mielellään Miikkareilta, Popilta, Pompilta, MiniRodinilta tai mitä muita siellä nyt onkaan pinnalla. Ja kun lastenvaatteissa liikkuu jokseenkin isot rahat, niistä ei päästetä ilmaiseksi irti sitten millään - joko kirppareille tai nettimyyntiin hampaat irvessä.

 

 

Rutiinit - Briteissä rutiinit tuntuvat olevan pinnalla. On heräämisaika, ja ruoka-ajat, ja nukkumaan mennään aina kuuden maissa illalla, iltakylvyn jälkeen. Iltakylpy on pakollinen. Ja vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa, eli lapset mahdollisimman aikaisin petiin. Gina Ford ja Supernanny ovat pinnalla. Suomessa taas meininki on vähän rennompaa. Syödään kun on nälkä, mennään nukkumaan vähän myöhempään kun väsyttää, rutiinit ovat ehkä siellä, mutta niistä ei pidetä kiinni tiukasti. Tehdään vähän oman pään ja oman perheen tapojen mukaan, eikä mitään lastenkasvatusoppaita pahemmin seurailla.

 

Käytöstavat - Briteissä lapsille opetetaan pienestä pitäen kiitos ja anteeksi, ja muut kohteliaisuudet, mutta ehkä muuten lasten annetaan olla aika äänekkäitä ja vilkkaita. Joskus näkee aika huonostikin käyttäytyviä kiukkupusseja joiden käyttäytymistä ei mitenkään ruodita (paitsi jos kiitos tai ole hyvä unohtuu). Suomessa lapset eivät ole ehkä niin kohteliaita, mutta paljon hiljaisempia ja käyttäytyvät usein kiltisti ulkoilmoissa.

Ekoilu - Kierrättäminen, kirpputoreilta vauvanvaatteiden osto, ja kestovaipat ovat Suomessa tavallisia. Briteissä taas ei kestovaippoja oikein kukaan käytä, ja jos käyttää, ei kauaa. Kirpputoreilta (tai paikallisista hyväntekeväisyyskaupoista) ei osteta, eihän kukaan halua lapselleen mitään vanhaa. Ja sitäpaitsi, lastenvaatteet ovat halpoja (eikä niissä ole arvolisänveroa ollenkaan) ja niitä ostellaan usein lahjoiksi.

 

Kertokaa te - olenko ihan väärässä ja kumman maan suhteen?

Cambridge viime lauantaina

 

 

Cambridge on kyllä kaunis kaupunki. Sen verran pieni että tälläiselle uuslontoolaiselle ja sen paljasjalkaiselle lontoolaismiehelle se tuntuisi mahdottomalta vakituisena asuinpaikkana, mutta sillointällöin kotimaamatkailun merkeissä se tuntuu mukavalta. Lähdettiin sinne porukalla tapaamaan äitiryhmäkaveria joka muutti sinne töiden (ja paremman työ/perhetasapainon) perässä viime vuoden puolella. Pienessä kaupungissa toki työmatkat ovat lyhyempiä ja perheen kanssa pääsee viettämään enemmän aikaa, puolensa sekin pienissä kaupungeissa. Päivittäin kun käyttää kahdesta kolmeen tuntia työpaikalle menoon ja sieltä tuloon, ei sitä paljoa aikaa muuhun jää. Tiedän sen kokemuksesta, elänhän juuri sellaista elämää tällä hetkellä.

 

 

 

Mutta, Cambridgeen. Kaunis yliopistokaupunki. Naureskelin kaverille että nyt kun Cambridgeen muutitte, nyt on aika prepata tyttöä paikalliseen yliopistoon. Me otamme sitten tavoitteeksi UCL:n tai Imperialin, riippuen pääaineesta. Nyt sitten vaan Baby Einstein -videot ja sormivärit kehiin ja vauvoja kehittämään. Onhan tässä jo ehditty pienimuotoisesti kilpailemaan kuka alkaa ensimmäisenä kävelemään ja kuka sanoo ensimmäisen sanan, kovemmat panokset peliin vain.

 

 

 

 

Kiertelyn jälkeen jäimme vielä lepäilemään ja syömään mehujäitä joen varrelle, katsellen punting - soutelua. Sen verran sunnuntaisoutelijoita (okei, paremminkin voisi sanoa että lauantaisoutelijoita) viihtyi vesillä, että ihmettelen ettei yhtäkään molskahdusta kuulunut. Muutama uhkaava tilanne ohitettiin veneissä pelkällä rempseällä naurulla tasapainoilun lomassa, meidän jännätessä siinä rannalla.

 

 

 

Tänä lauantaina otetaankin sitten vain ihan rauhallisesti, kuunnellaan sateen ropinaa, tehdään syntymäpäivälahjaa huomisiin vauvabileisiin ja täytetään meidän uutta vaatekaappia josta jo instagrammissa mainitsinkin. Huomisiin Britannia-postauksiin saakka siis hei!

 

 

 

Britannia: Miten käyttäytyä kuin lontoolaiset?

Jos joku törmää sinuun, pyydä sinä anteeksi.

 

Jos joku hidastelee edelläsi lippuautomaatilla, portilla, liukuportaissa, huokaa syvään, sadattele sisäisesti (sen tuhannen kertaa) äläkä sano mitään. 

Jos joku kävelee kadulla hitaasti edessäsi, laske kymmeneen, ja huokaa "tourists...". Käy siitäkin huolimatta ostoksilla Oxford Streetillä, ja kahvilla Covent Gardenissa.

 

Jos joku kävelee kaupanjonossa eteesi, huomauta suureen ääneen siitä täällä on jono.

 

Jos joku jättää pienenkin raon metroon tai bussiin jonottaessaan, hivuttaudu jonon kärkeen niin röyhkeästi kuin uskallat.

 

Jos näet metron laiturilla ovet auki, tee Usain Bolt- omainen sprintti ja ovien sulkeutuessa loikkaa vaunuun sisään kuin pituushyppääjä konsanaan. Vaikka tiedät että seuraava metro tulee minuutin kuluttua.

 

Jos joku pyytää sinua kotibileisiin, kiitä kauniisti, sano tulevasi, ja peru koko juttu kun tajuat että joutuisit matkustamaan kaksi tuntia suuntaansa hivenen epämääräisen lähiön keskelle.

 

Jos sovit tapaavasi kaverin viikonloppuna, muista lähettää siitä kalenterimerkintä ja muistutus edellisenä iltana ja aamuna varmistus.

 

Mitäs muita juttuja teille tulee mieleen?

Britannia: Mitä ruokakaupassa käynti kertoo sinusta

Lupailin silloin kuukausi takaperin näitä Brittipostauksia - tästä lähtee siis kuukauden kestävä sunnuntaisarja!

Ruokakaupoista siis. Suomessa on Stokka ja Cittari. Ja K-Kauppa ja Lidl, ja vähän muitakin mukana. Samalla tavalla täällä on niitä kalliimpia ja halvempia kauppoja.  Suomen hintahaitarista tosin voisi sanoa että kyse on kalliista ja vähemmän kalliista, ruoan hintatason hulppeutta kun tulee aina ihmeteltyä Suomessa käydessä.

 

Täällä kaupat eivät ole ihan pelkästään kalliita tai halpoja, vaan myös hyviä ja huonoja. Tai hienoja ja vähemmän hienoja, joissa käyvät erityyliset ihmiset. Luokkayhteiskunnassa kun elellään, niissä kallissa kaupoissa käy ne vähän hienommat ihmiset, keskihintaisissa kaupoissa keskiverrot asiakkaat, ja halvimmista halvimmissa käyvät ne huonommat luokat. Tai näin ainakin ajatellaan, enemmän tai vähemmän oman pääkopan sisäpuolella. Joskus se saatetaan myös sanoa, vähän kuuluvammin ja joskus vähän hiljaisemmin.

Kauppareissulla

 

 

Mites nämä eri kaupat sitten voisi luokitella? Millainen asiakaskunta liitetään mihinkin kauppaan? Tässä muutamia esimerkkejä:

 

Waitrose - Vähän niinkuin Brittien Stokan herkku. Vähän parempaa luokkaa, niin ruoan kuin asiakaskunnankin puolesta.

Marks & Spencers - Myöskin vähän parempaa luokkaa, ylempää keskiluokkaa.

Sainsbury - Keskiluokkainen, mutta ehkä vähän parempi sellainen.

Tesco - Myöskin keskiluokkainen, mutta rankattu hinnan ja laadun puolesta vähän alemmaksi kuin Sainsbury.

Asda - Tämä alkaa jo menemään alempaan luokkaan, halvempi ja työväenluokkaisempi.

Morrisons - Alunperin pohjoisesta etelämpään tullut ketju usein assosioidaan työväenluokkaan ja vähän huonompaan laatuun.

Iceland - Alimmista alin, täältä saa vain pakasteita. Halpaa, ja suurimmilta osilta pakastehamppareita, kanapaloja sun muita. Epäterveellistä, työväenluokkaista mättöä.

 

Ja missäs me käydään? Arvaatteko?

 

Me käydään yleensä isoissa supermarketeissa, autolla kun liikutaan. Maantieteellinen läheisyys merkitsee eniten, sitten seuraavaksi se mitä tuotteita halutaan tai onko kenties jotain erikoisia tarjouksia jommassakummassa kaupassa. Yleensä me käymme Sainsburyssa tai Tescossa. Sellaista todella keskiluokkaista ja keskihintaista.

 

Joskus poikkean Waitrosessa jos olen kaupungilla ja tekemässä pieniä ostoksia, eikä markettiin saakka viitsisi raahautua. Marks & Spencerissä  käyn todella harvoin, joskus ostan jotain keksejä, suklaita, ja ehkä jotain valmisruokaa. M&S tekee myös mahtavia piknikkiviemisiä - yksittäispakattuja viinilaseja! Mutta aika harvoin, ja aika vähän tulee näistä kaupoista ostettua mitään. Eli meitä ei kai kovin hienoiksi voi laskea.

 

Meidän lähistöltä löytyy myös Morrison's supermarketti. Silloin kun saadaan paikallislehden mukana tarjouskuponkeja sinne, niin pakotan aina miehen ostoksille sinne. Hän kun ei muuten suostuisi käymään siellä kuulemma. Itse käyn kaupassa tarjouksien mukaan, en sen mukaan mihin arvoasteikkoon asetan kaupan.

 

Ehkä siis näitten kauppakäyntien perusteella meidät voisi luokitella köyhään keskiluokkaan. Missäs ruokakaupoissa te käytte? Ja kertooko ruokakauppavalinta mitään asiakkaasta? (No siis, eihän se kerro, mutta oletteko samaa mieltä siitä että täällä Briteissä ruokakauppavalinnoille liitetään myös yhteiskuntaluokka?)

Rugby-matsissa ekaa kertaa

Lauantaina poikettiin rugby-matsissa Twickenhamissa, te jotka seurailette instagrammissa sen jo varmaan huomasittekin. Oli kyllä hauskaa. Minun on ollut tarkoitus käydä seurailemassa rugbya jo vaikka kuinka monta vuotta, mutta aina on jotain tullut esteeksi tai muuten ei vain ole kiireiltä ehtinyt. Eikä asiaa auta että Twickenham (eli se missä rugby matsit täällä pidetään) on ihan eri puolella kaupunkia kuin meidän asuinpaikka. Jalkapalloa olen päässyt seurailemaan useamman kerran Emirates-stadiumilla, joka on lähempänä meitä, mutta tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta rugbya katselemassa. Ja olen sentään asunut täällä vuodesta 2006...

 

Hauska tunnelma tosiaan. Ulkopuolella oli musiikkia, pelejä, ja muuta viihdykettä kuten voimistelijoita ja tanssijoita. Ja, ehkä (blogin nimenkin perusteella) parhaana pikkuasiana kaikista - niin paljon pääsiäissuklaita kuin sielu sieti. Napostelin ehkä vähän liikaa niitä Lindtin kultaisia suklaapupuja...

Itse pelistä en kyllä tajunnut oikein mitään muuta kuin että maali tehtiin joko viemällä pallo jompaankumpaan päähän tai sitten potkaisemalla se noitten isojen haarukoitten läpi. Niistä sai vaihtelevasti kahdesta viiteen pistettä. Ja aina silloin tällöin keräännyttiin isoon ryhmään etsimään palloa. Joo, kyllähän minulle selitettiin joitain sääntöjä, mutta aika äkkiä nekin unohtuivat.  

Me kannatettiin London Wasps joukkuetta ja se voittikin. Jee! Miehellä ja muilla oli asiaankuuluvat paidat, minä tsemppasin hengessä ja kasvomaaleissa. Jonotettiin skidien kanssa tunti noita maalauksia... Hah. Ja se olin muuten minä joka ehdotti lapsille että käydääs ottamassa kasvomaalit, taka-ajatuksena tietty se että itsekin saisin ampiaisen poskeen.

 

Menisin uudestaankin, vaikkei (kuten mies tosiaan ilmoitti kymmenettä suklaapupua hehkutellessani) suklaata ei yleensä jaeta.

Ootteko te muuten käyneet katsomassa rugbya, täällä tai jossain muualla?