Miten minusta tuli ulkosuomalainen? Osa 2: Ranska

Vaihto-oppilasvuoden (Miten minusta tuli ulkosuomalainen? Osa 1: Japani) jälkeen palasin takaisin lukion kolmannelle vuodelle. Kaukokaipuu oli kova, jonnekin piti päästä lakituksen jälkeen. Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen aloitin työskentelyn urheiluvälinekaupassa ja aloin säästämään rahaa lähtöä varten.

 

Matkakassa oli kasassa puolisen vuotta tarkoitettua myöhemmin, ja Biarritzin surffielämän sijasta päätin lähteä lautailemaan Chamonixiin. Ei sen niin väliä ollut minne, jonnekin vain seikkailemaan. Ranska tuntui kivalta paikalta, se ei olisi liian kaukana, mutta tarpeeksi erilainen, ja ehkäpä sitä oppisi uuden kielenkin. Olen kirjoittanut aikaisemminkin ajastani Ranskassa. Tässä postauksessa enemmän alkushokista ja mitä siellä tulikaan puuhasteltua, tässä ulkosuomalaispostauksessa keskityn enemmän näihin fiiliksiin ja ulkosuomalaisuuteen.

 Pidin ajastani Chamonixissa. Se oli erikoinen ranskalaiseksi kaupungiksi - siellä oli paljon englantilaisia asukkeja ja kausityöläisiä, ja jotkut ranskalaiset kausityöläiset tulivat sinne vartavasten harjoittelemaan englantia, töihin englantilaisten kanssa. Minä yritin parhaani mukaan päästä töihin ranskalaisiin paikkoihin että pääsisin harjoittelemaan ranskaani - opin tilaamaan patonkeja ja olutta, ja ymmärtämään pieniä keskusteluja, mutta en voi taidoillani enää erityisemmin kehuskella. Ranskassa asuessani suomalaista aksenttiani ranskankielessä kyllä kehuttiin todella söpöksi (englantilaisten aksentti ranskaa puhuessa kun kuulemma kuulostaa vain ärsyttävältä).

Viihdyin Chamonixissa. Minulla oli siellä ystäviä, ja pienessä kaupungissa tapasi aina tuttuja, heti kuin vain astui ulko-ovelleen. Mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä että elämä siellä olisi mukavaa, hauskaa, mutta junnaisi paikoillaan. Iltaisin töissä baarissa, päivisin mäessä, vuodesta toiseen. Eikä siinä mitään, mukavaahan se oli, mutta halusin jotain enemmän, jotain älyllisesti mielenkiintoisempaa. Edetä yliopistoon päin, ja se ei ollut mahdollista alppikaupungissa. Oli siis aika palata Suomeen ja miettiä seuraavaa askelta. Varasin lentolipun kesäkuulle, kävin viimeisellä laskulla toukokuun viimeisillä päivillä, ja nautin olusen laskun jälkeen terassilla, katsellen jäätikköä jolla muutama hetki aikaisemmin vielä viiletin. Haikeus.

 

Palattuani Suomeen takaisin katselin horisonttia ja ihmettelin kuinka avaralta maisema näytti. Enää ympärillä ei ollutkaan vuoria, nyt oli silmänkantamattomiin metsiä ja peltoja. Ei enää majesteettisia lumipeitteisiä huippuja joita saattoi katsoa, suunnitellen seuraavaa laskureissua... Nyt oli aika palata normaaliin elämään, käydä töissä, ja valmistautua yliopistohakuun.

 

Jatketaan piakkoin seuraavalla osalla - jossa päädytään Britteihin!

Miten minusta tuli ulkosuomalainen? Osa 1: Japani

 

Lukiolaisena päätin lähteä vaihto-oppilaaksi. Vuosi toisessa maassa, kulttuuriin paneutuen ja kieltä oppien kuulosti niin mielettömältä kokemukselta ettei sitä tehnyt mieli sivuuttaa olankohautuksella. En enää muista mitä kautta kuulin mahdollisuudesta - hyvinkin mahdollista että sysäyksen sain joltain vaihto-oppilasvuodelta palaavalta lukiotutulta, tai ehkäpä koulun käytävillä oli vaihto-oppilasjärjestön juliste. Mutta palava halu minulla oli lähteä jonnekin. Hain vaihto-oppilasjärjestöön, kävin haastattelussa, sain hyväksynnän ja sitten minun tuli valita maa. 

 



 

Olin jo hakiessani mietiskellyt sopivaa maata itselleni. Suurin osa vaihto-oppilaista meni USA:an tai Australiaan. Minä halusin johonkin mahdollisimman erilaiseen ja kaukaiseen maahan - johonkin täysin länsimaista poikkeavaan paikkaan. Silloin kun minä lähdin Japaniin se oli yksi epäsuosituimpia kohteita - silloin kukaan ei ollut vielä kuullutkaat animesta, jPopista tai lolitapukeutumisesta. Jos USA:an tai Australiaan halusi, piti valita kakkosvaihtoehto, jos ei sinne suuren tungun takia pääsisikään. Japaniin pääsivät kaikki. Mutta se ei minua haitannut - halusinhan kokeilla jotain erilaista, ja olinhan tavannut aikaisemmilla matkoillani paljon japanilaisia, ja he tuntuivat kivoilta tyypeiltä. Erilainen maa, jossa paljon kivoja tyyppejä - kuulosti täydelliseltä minulle. Ja uusi kielikin kaiken lisäksi.

 

Ja sinne pääsin. Lopetin lukion toisen vuoden keväällä kesken, vanhojentanssien jälkeen, ja lähdin Japaniin.



Vuoteen mahtui jos jonkinmoista - onnistumisia, iloja, suruja, kriisejä. Ehkä suurimpana asiana kasvoin ihmisenä paljon. Ymmärsin uusia asioita, opin itsestäni, kansallisuudestani, kulttuureista, ja ihmisten välisistä suhteista paljon. Vieraassa maassa, täysin ummikkona asuminen, vieraassa perheessä, tavallaan vieraana ja tavallaan perheen jäsenenä, ja oudossa kulttuurissa asuminen kasvatti. Toisessa perheessä asuminen sai minut arvostamaan omaa perhettäni uudella tavalla. Toisessa kulttuurissa asuminen sai minut käsittämään kuinka ihmiset käyttäytyvät ja kuinka kulttuuritausta heihin vaikuttaa. Toisessa maassa asuminen sai minut ymmärtämään että maiden väliset erot ovat todellakin niitä, eroja, eikä maita voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Ne ovat vain erilaisia.

 

Suomeen palatessani tunsin itseni tavallaan ulkopuoliseksi. Ymmärsin suomalaisuuteni ja kansallisuuteni eri tavalla kuin aikaisemmin. Suomi ei enää ollutkaan se ainoa oikea paikka, jossa kaikki on hyvin. Se oli vain erilainen maa, maa muiden joukossa. Kotimaa, muttei parempi tai sen huonompi kuin Japani. Vietin aikaani enemmän ja enemmän muiden palanneiden vaihto-oppilaiden kanssa, sillä he tuntuivat ymmärtävän tätä erilaisuutta, maailmankansalaiseksi kasvamista, paljon paremmin. Maailmankansalainen... Kuulostaapa kornilta, mutta se kuvaa parhaiten sitä sen hetkistä olotilaani. Ja itseasiassa minkälaisena koen itseni nykyäänkin.

 

Palattuani aloitin kolmannen vuoden lukiossa, jatkaen siitä mihin sen vuotta aikaisemmin jätin. Mutta takaraivossa kutkutti, minne sitä lukion jälkeen... Seuraavassa osassa sitten minne sitä päädyinkin ja miksi.



A blast from the past: koulutyttönä Japanissa

Viime Suomen reissulla kävin läpi romulaatikkoani, eli vanhempien vintillä viihtyvää isoa pahvilaatikkoa täynnä kaikenlaista tavaroitani ennen ulkomaille muuttoa. Siellä ne ovat muhinoineet ja marinoituneet melkeinpä kymmenisen vuotta ja voi vitsit mitä kaikkea sieltä löytyikään. Eniten riemastusta aiheuttivat vanhat valokuvat. En edes muistanut että nämä oli otettu.

 

17v, ranteessa sukelluskello, nahkanauhoja ja Provinssin ranneke

Kun tulin Japaniin, eräs ensimmäisiä host-perheen kanssa tehtyjä asioita oli koulupukukaupassa käynti. Siellä sitä sitten kokeiltiin oikeita kokoja, myyjän tuskastellessa niin "isoa jalkaa" ettei sille löytyisi tyttöjen kokoa (löytyi sille lopulta nippanappa oikea koko).

 

Koulupuku oli, sanalla sanoen, vanhanaikainen. Tummansininen jakku, polvipituinen vekkihame, tiukka tummansininen kangasliivi (samanlainen kuin kolmiosaisen jakkupuvun), pikkuinen punainen rusetti, valkoiset nilkkasukat, mustat nahkakengät. Sisätiloissa käytettiin muovisia sandaaleja. Liikuntatunnilla oli liikuntakoulupuku (valkosiniset verkkarit ja punaraidalliset lenkkarit).

 

 

Kouluun ensimmäisenä päivänä mennessä puin koulupuvun päälle. Hirveän näköinenhän se oli, mutta maassa maan tavalla ajattelin. Hirveältä se näytti muidenkin mielestä - ensimmäisen kouluviikkoni jälkeen pari luokkalaista tulivat salamyhkäisinä supattamaan koulupäivän jälkeen minulle. He veisivät minut ostoksille ja tekisivät minusta muodikkaan.

 

Siinäpä sitten mentiin paikalliseen tavarataloon kuuntelemaan ohjeistusta. Piti ostaa loosesocks-sukat, eli tuollaiset nilkanlämmitinsukat. Koska ne ovat kawaii. Ne liimattiin pohkeen paksuimmalle kohdalle sukkaliimalla, jalka näyttäisi näin kapeammalta. Kangasliiviä ei missään nimessä saisi käyttää, se oli ihan nörtti. Liiviksi ostettiin löysähkö neuleliivi, koska se on cool. Paidan ylimmät napit jätettiin auki, koska se on cool. Rusetti oli optional, mutta siihen laitettiin kumilenksu pidentämään se sopivaksi avonaisemmalle kaula-aukolle. Kesällä paitaa ei tungettu hameen sisään, sillä se ei ollut cool (ja melko epämukavaakin). Helmaan asennettiin kuminauha, joka kiristettiin, ja paita jätettiin pussittamaan sen päälle. Näin se melkeinkuin näytti siltä että se oli hameen sisällä (muttei ollut), näytti hyvältä, eivätkä opettajat päässeet valittamaan.

 

Ja ehkä tärkeimpänä - hame käärittiin (tai rohkeammilla leikattiin) minihameeksi. Koska se on kawaii. Ja se oli niin lyhyt että portaita ylösnoustessa pidettiin kämmenselät takamuksen hameenhelman kohdalla.

 

"Näetkös, tuolta minä tulen"

Kävin englannin kielen puhetunneilla (kuvissa englannin kielen puheen opettaja). Ei liene yllättävää että oli luokan tähtioppilas, japanilaisethan tunnetusti ovat huonoja puhumaan mitään muuta kieltä. Opettaja antoi usein jotain pientä hauskaa, hajukumeja tai kyniä palkinnoksi niille jotka saivat parhaimmat pisteet kuuntelukokeissa. Sen jälkeen kun putsasin pöydän tyhjäksi parin viikon ajan, ja muita oppilaita närkästytti, opettaja poisti minut kilpailusta, että muutkin saisivat mahdollisuuden. Hajukumit oli ihan kivoja, mutta soin ihan mielelläni muille nämä mahtavat palkinnot.

 

Sellaisia muistoja kouluelämästä Japanissa. Tulipa nostalginen olo!