Suklaata ja Kahvia - in English

Hei - innostuin tekemään tänne teille videon. Viime videopostauksesta onkin aikaa jo yli vuosi - katsoin sen juuri ja voi kuinka vauva siinä olikaan niin pikkuinen. Tällä kertaa vauva ei sulostuta videota, vaan saatte kuulla vain minun höpötystäni. Mutta englanniksi!

 

 

 

Päätin tehdä pikaisen videon minun englanninkielen taidostani. No, se venyi kahdeksaan minuuttiin (eli ei siis mikään pikainen), sillä juttua riitti reippaasti minun englanninkielestäni, miten olen sen oppinut, millaiseksi sen koen ja mitä koen englannissa vaikeaksi. Lopussa on myös teille muille bloggaajille pieni kutsu, jos sinne saakka jaksatte kuunnella (tai skrollata sinne loppuun saakka heti ensimmäisen minuutin jälkeen...).

 

No mutta, miltäs minun englantini kuulosti? Ja jaksoitko katsoa koko kahdeksan minuuttia?

Toivetorstai: Ajatuksia miehen kotona olemisesta

Meillähän on vähän tavallista erikoisempi asetelma kotioloissa, josta joskus kuulee kyselyjä ja kommentteja - minä käyn töissä ja mies on kotona hoitamassa vauvaa. 

Kommentit ovat yleensä neutraaleita, yleensä koskien sitä että on kiva että toinen vanhempi saa olla kotona, mutta joskus kommentit koskevat myös sitä että mies tekee itselleen ja työuralleen näin hallaa. Jälkimmäinen kommentti on ihan periaatteessa totta ja varmaankin miehelle kotona lapsen hoitaminen on vaikeampaa selittää CV:ssä kuin naiselle, ihan vain siitä johtuen että se on tavallisuudesta poikkeavaa.

Mutta kumman vanhemman sitten pitäisi olla kotona... Minun mielestäni on oikeastaan ihan se ja sama kumpi vanhemmista on kotona. Molemmat sukupuolet ovat yhtä hyviä vanhempia, ja hoitavat hommat yhtä hyvin. Luonnehan näissä asioissa ratkaisee. Luin kerran myös eräästä tutkimuksesta että itseasiassa isän kotonaoleminen on parempi lapselle kuin äidin - syynä oli se että lapsi-isäsuhde jää helposti etäisemmäksi jos isä käy töissä, kun taas lapsi-äitisuhde on yhtä läheinen olipa äiti kotona hoitamassa lasta tai kokopäivätöissä. 

Mitäs mieltä minä sitten olen mieheni kotona olemisesta, meidän parisuhteessamme? Olen todella tyytyväinen. Minä saan keskittyä uraani, jos minun täytyy olla töissä myöhään, minun ei tarvitse kiiruhtaa kotiin tai lastentarhaan. Ja koska minä olen aina saanut parempaa palkkaa kuin mies, on meidän järkevämpää satsata minun uraani. 

Ja miten mieheni sitten hoitaa kotia? Ihan hyvin, varmasti paremmin kuin minä. Taaperon kanssa on erityisen vaikeaa olla kotona eikä siinä onnistu oikein mikään muu kuin taaperon elossa pitäminen (kokeiltu on toissapäivänä kun yritin tehdä etäpäivän). Mies onnistuu kuitenkin tekemään useimmiten herkullista ruokaa meille illaksi, ja muutenkin pitämään talon niin pystyssä kuin sitä voikaan tälläisen sottapyttyvaimon ja tuhotaaperon seurassa. 

Kun vaihdoimme "roolia" äitiyslomani jälkeen oli opettelun aika... Täytyy vain oppia siihen että toinen ihminen tekee asiat erilailla kuin itse. Mieheni keskittyy eri asioihin kuin mihin minä keskityin - hän keskittyy enemmän meidän ruokaamme ja siivoamiseen, kun minä kotona ollessa keskityin enemmän vauvan viemiseen leikkiryhmiin, vauvan ruokien kokkailuun ja pyykkiin sun muuhun pikkujuttuihin. Ne pikkujutut saattavat unohtua mieheltä ja miehen jäätyä koti-isäksi pitkän aikaa vauva eli pelkillä kaupan purkkiruoilla... Nykyään hänkin saa isin tekemää ruokaa.

Haluaisinko minä mielummin olla kotona? No, en tiedä. Tykkään työstäni, se on mielenkiintoista, ja samanaikaisesti on kiva palata kotiin. Ideaaleinta olisi jos voisin tehdä töitä joskus kotona ja jos työmatkani olisi lyhyempi että saisin viettää enemmän aikaa vauvan kanssa (tai taaperohan hän nykyään on). Muuten olen ihan tyytyväinen siihen että minä käyn töissä ja mieheni on kotona. Jos olisin kotiäitinä, tuskinpa olisin vain kotiäiti - minulla oli pääkopassa monta projektia/firmaideaa joita olisin voinut toteutella!

Toivepostaus: Unikoulutus

Vielä muutama kuukausi sitten olisin voinut vannoa että meidän vauvaa ei unikouluteta. Hän saisi olla äidin ja isän kanssa niin kauan kuin olisi tarve. Pääsisi meidän väliimme hellittäväksi jos hän sitä tarvitsisi. Ja jonkun aikaa oli ihanaa saada pieni hellyydenkipeä vauva siihen kainaloon, ja herätä pienen tuhisijan vierestä aamuisin.
 

 

 

 

 

Vaan mitä sitten tapahtuikaan... Vauvan oppiessa kävelemään hän alkoi mönkiä ympäri sänkyä. Hän  toisinaan hyppäsi kuin WWE-painija konsanaan mahani päälle ja jäi siihen makaamaan. Ja pyörimään. Kaiveli rinnat esiin ja imaisi vähän maitoa,ensin yhdestä, sitten toisesta. Kierähti toiselle puolelle ja yritti kontata meidän päällemme, ja siitä kuperkeikan kautta kierähtää lattialle. Jos tämä ei olisi ollut tarpeeksi häiritsevää, hän kieltäytyi täysin nukkumasta - heräsi aamukahdelta, ja suostui ummistamaan silmänsä aamuviideltä, jos silloinkaan, ja aamuyön tunnit olivat leikkimistä varten. Ja vanhempia tökittiin, ja puskettiin ja läpsittiin että heidät saataisin ylös mukaan leikkimään.

Minä sain hädintuskin unta ollenkaan, mies vielä vähemmän, sillä hän useimmiten nousi vauvan kanssa ylös, ja painui alakertaan katsomaan Pipsa Possua että minä saisin vähän nukuttua ennen töihin menoa.

 

 

 

 

Muutamaa päivää ennenkuin lähdin Antwerpiin ensimmäiselle työmatkalle aloitimme unikoulun. Tilanne oli siinä pisteessä että sitä ei voinut enää jatkaa, ja meidän tuli keksiä jotain ennenkuin minä lähtisin yöksi pois ja mies jäisi vauvan kanssa yön ajaksi yksin - yleensä vauva kun ei suostunut nukkumaan ilman että äiti hänet nukuttaisi.

Aloitimme tällä perinteisellä unikoululla jota täällä Briteissä suositaan, eli controlled crying. Suomalaisittain se olisi varmaan huudattaminen. Niitä on muutamia eri tapoja, riippuen lähinnä siitä kuinka kauan vauvaa kerrallaan huudatetaan. Perusjutut ovat siinä että vauvalle tehdään nukkumaanmenorutiini, vauva laitetaan sänkyyn, ja annetaan huutaa tietty minuuttimäärä, jonka jälkeen tullaan takaisin huoneeseen, laitetaan vauva makuulle ja poistutaan taas huoneesta tietyksi ajaksi. Ja jatketaan tätä kunnes vauva nukahtaa.

Me teimme sen näin.

Nukkumaanmenorutiini: Hampaidenpesu. Vauvalle luettiin satu. Pehmoleluille heilutettiin hyvää yötä. Maitotankkaus. Halaukset, hyvän yön toivotukset ja lasketaan petiin.

Sitten annettiin olla yksin huoneessaan 2 minuuttia. Aina kahden minuutin jälkeen jos vauva vielä huusi siellä, käytiin huoneessa, rauhoitettiin vauva, laitettiin takaisin makuuasentoon, ja poistuttiin huoneesta. Seuraava odotusaika oli 2min enemmän. Ja niin edelleen. Eli 2, 4, 6, 8, 10, 12, 14, 16. 16 minuuttia kauemmin ei annettu vauvan itkeä, se meni jo liian pitkäksi.

Ei liene yllättävää että maidon ja pehmoisen äitialustan tempomiseen tottunut vauva protestoi, äänekkäästi. Ensimmäisenä yönä meni 1.5 tuntia että vauva vihdoinkin nukahti. Oli aika rankkaa kuunnella lohdutonta itkua, sekuntikello kädessä, minuutti toisensa perään, mutta vakuuttelimme toisillemme että itse nukahtaminen on tärkeä taito joka meidän pitää vauvalle opettaa, hänen parhaakseen (ja meidän parhaaksemme myös).

Seuraava yö oli vähän parempi - kesti vain 1h nukuttamista. Ja seuraava yö vieläkin parempi, vain 30min. Ja niin edelleen, pikkuhiljaa nukuttamisesta tuli helpompaa ja vauva nukahti nopeammin ja nopeammin. Öisin vauva heräili aina silloin tällöin, ja muutaman kerran meidän piti jatkaa huudattamista myös yöllä. Pari kertaa taisimme ottaa hänet väliimme nukkumaan, kun vauva vaikutti hivenen flunssaiselta.

Ja miten meillä nyt menee?

Nyt vauva nukahtaa lähes välittömästi. Hän itseasiassa aika usein yrittää "hypätä" sylistä kehtoonsa, tajuten että nyt on nukkumaanmenoaika, ei mikään tylsä äitinhaliaika.

Hän ei itke nukkumaan mennessä ja herää aniharvoin öisin. Yleensä jos hän herää öisin, hän valittaa minuutin, jos sitäkään, ja nukahtaa taas. Me emme käy hänen huoneessaan ellei hän huuda pitempään kuin 2 minuuttia. Yleensä hän nukkuu ilta-kahdeksasta aamuseitsemään. Eli 11 tuntia putkeen. Takapakkeja ei ole vielä tullut, mutta eiköhän niistä selvitä jos niitä vielä tulee.

Uskomatonta. En olisi voinut uskoa että muutaman tunnin katkonaisista yöunista ja äidin orjuuttamisesta mentäisiin tähän - vauva on oppinut nukkumaan itse ja hyvin.


Mitä mieltä te olette unikoulutuksesta? Lapsen rääkkäystä, vanhempien hermojen pelastamista, toimivaa, ei toimivaa? Ja jos olette kokeilleet sitä, miten meni?

--- edit: Ja jottei kukaan kuvittele että tämä on ihan helppoa, niin n. 1.5kk unikoulun alkamisen jälkeen on alkanut tahtojen taistelu. Vauva ei suostu unille ei millään ja taas ollaan itketyspisteessä. Liekö syy siinä että vauva  oli hetkisen kipeänä joten unille sai mennä vanhempien kanssa vanhempien sängyssä - nyt ehkäpä hän haluaa jatkaa mukavaa köllimistä terveenäkin...

-- edit: Edellinen itkuisuus johtui mitä luultavimmin poskihampaitten ja kulmahampaitten tulosta. Pahimman yli päästyämme vauva on alkanut taas nukkumaan hyvin, ja yleensä menee erittäin helposti, yhtään valittamatta nukkumaan. Toki joskus haluaa kekkaloida ylhäällä, mutta on hyväntuulisesti huoneessaan kunnes vihdoin nukahtaa. Aina silloin tällöin, erityisen hankalina öinä vauva on päässyt meidän sänkyymme nukkumaan, mutta pääsääntöisesti omassa sängyssä, koko yön nukkuminen on onnistunut, ilman itkettämistä. Olen ollut tyytyväinen koko prosessiin!

Toivepostaus: Britteihin muuttaminen - opas

Minä muutin Britteihin vuonna 2006 yliopisto-opintoja aloittamaan. Uuteen maahan muuttaminen on aina täynnä kommervenkkejä, ja kyllä niitä sattui omalle kohdallekin. Tässä muutamia omia pieniä vinkkejä jotka saattavat auttaa teitä muita tänne muuttavia. Ihan kauhean tarkkoja ohjeita en aio antaa, ihan siitäkin syystä että minun muuttoajoistani on sen verran aikaa että jotkut tietyt asiat saattavat jo olla muuttuneita, joten tästä löytyy niitä yleispätevimpiä neuvoja.

Mikä on aluksi hankalinta
Pankkitilin avaaminen ja asunnon löytäminen olivat vaikeimpia asioita. Lisäksi Lontooseen muuttaessa eri kaupunginalueiden tunteminen ja liikkumisen hahmottaminen olivat hankalia. Ystävien saaminen, mutta tämähän on hankalaa aina kun muuttaa johonkin uuteen paikkaan. Tästä voisin tehdä ihan oman postauksen ehtiessäni.

 

Uuteen maahan muuttaminen on aina vaikeaa, asunnon metsästäminen voi olla kovinkin stressaavaa, ja kaikki byrokratian pyörittämiset, kuten lääkärille rekisteröityminen, pankkitilin avaaminen, NI-numeron (verotusnumero) hakeminen jne. on väsyttävää. Mutta jos ei anna periksi niin kaiken saa ennenpitkää järjestettyä. Täysin samaa elämäntasoa mihin Suomessa on tottunut täältä tuskin saa, Lontoo on todella kallis kaupunki ja pääsääntöisesti asumistilat ovat Suomen standardeihin tottuneille aika kauheita. Mutta jostain on aloitettava!
 

Asunnon löytäminen
Tähän kannattaa varautua pitkällä pinnalla ja suurella lompakolla jos ei halaja kimppakämppäilyä. Asuntojen taso on Briteissä huono - kannattaa tarkastaa perusasiat eli että missään ei haise/näy home (sitä mitä luultavammin on vähintään vessassa - normaalijuttu valitettavasti), ja että hanat toimivat ja että tärkeimpänä, asunnon vuokraajalla on oikeus sitä vuokrata. Valitettavasti täällä on jos jonkinlaista huijaria - jos tarjous tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se mitä luultavammin on.

Turvallisimpia, joskin kalleimpia, ovat erilaiset asunnonvälitysfirmat. Minä olen itse aina vuokrannut yksityisiltä, eikä minulla ole ollut mitään ongelmia, mutta erityisesti Lontoossa sattuu ja tapahtuu. Yleisesti ottaen kannattaa olla varovainen, mutta suurin osa ihmisistä on rehellisiä. Takuuvuokra tulee laittaa erityiselle "turvatilille", vuokranantajan tulisi tämä tietää ja sitä ehdottaa ja kunnon paperisopimukset kannattaa tehdä.

Niinjoo, ja kannattaa miettiä asuinaluetta sillä tavalla että missä olisi turvallinen olo kävellä iltaisin. Ja jos mahdollista ottaa kaveri mukaan asuntonäyttöihin. Suurin osa Lontoon alueista on turvallisia, ja yleisesti ottaen Lontoo on yksi turvallisimpia miljoonakaupunkeja. Minulta on kysytty niin monta kertaa sitä missä sitä uskaltaa Lontoossa liikkua... Lähes missä tahansa. Kuriositeettina, jos iltaisin kuulette klassista musiikkia metroasemallanne, tiedätte että liikutte huonolla alueella. Sitä nimittäin soitetaan alueilla joissa on tavallista enemmän väkivaltaa, klassinen musiikki kun kuulemma rauhoittaa.

Byrokratia - pankkitili, lääkärit ja niin edelleen
Paikallisen pankkitilin saaminen on vähän kuin taidetta joskus. Pitää todistaa asuinosoite, joka taas yleensä todistetaan pankkitositteilla... Opiskelijat saavat yleensä yliopistostaan jonkinlaisen kirjeen joka todistaa asuinosoitteen. Muiden kannattaa yrittää saada jokin lasku (kaasu, televisio tms) tulemaan omalla nimellä. Helpoin ja nopein ratkaisu on lisätä nimi kimppakämpän laskupapereihin. Muutenkin kannattaa käydä eri pankeissa kysymässä eri tilejä - nämä saattavat joskus riippua ihan virkailijastakin mitä tarjotaan ja kenelle - ja niistä valita paras tarjous.

Lääkäriin kannattaa kirjautua heti kuin mahdollista. Täällä yleensä kirjaudutaan lähimmälle lääkäriasemalle (GP), ja siinä täytyy myös todistaa asuinosoite. Yleensä on jokin alkutarkastus, ja sen jälkeen pääsee käymään tarvittaessa lääkärillä. Jos on hätä, niin NHS walk-in centerit ja sairaalan ensiapu auttavat ketä tahansa, ei tarvitse olla rekisteröitynyt eikä edes EU-maalainen.

Kavereiden saaminen
Voi olla hankalaa miljoonakaupungissa, mutta toisaalta, täällä on niin paljon tekemistä ja kokemista että tylsäksi ajan ei tulisi jäädä. Ja monet muutkin ovat samassa tilanteessa, eli muuttaneet uuteen kaupunkiin.

Yleisesti ottaen britit saavat kavereita erityisesti töitten kautta, siellä kun vietetään paljon aikaa, ja usein töitten jälkeen jäädään turisemaan olusen äärelle lähipubiin. Sieltä saa kavereita helposti. Lapsiperheille (erityisesti äideille) mahtava tapa saada paikallisia kavereita on liittyä paikallisen NCT-yhdistyksen listoille ja alkaa käydä heidän järjestämissään tapaamisissa. Suurin osa niissä käyvistä tyypeistä etsii sosiaalisia äitikontakteja.

Suomalaisia on lisäksi monissa monissa kaupungeissa ympäri Brittejä - rohkeasti vain etsimään facebookista paikallista ryhmää ja sieltä kysymään tuttavuuksia, jos se siis kiinnostaa.

Avun pyytäminen
Ja kuten sanottu, täällä on paljon suomalaisia. Facebookista löytyy mm. London Finnish mums ja Finnish people living in London -ryhmät joista löytyy avuliaita ja mukavia jäseniä, jotka varmasti vastaavat mielellään uusien tulijoiden kysymyksiin.

Mutta ehkä tärkeimpänä, uuteen maahan muutto on seikkailu - nauttikaa siis uusista kokemuksista!

Tälläisiä mietteitä! Olisiko teillä mitään hyvää ohjetta Britteihin muuttajille?
 

Toivetorstai: Miksi me asumme Isossa-Britanniassa?

Minulle on kertynyt tuonne useampi toivepostaus odottelemaan toteutusta, ja nyt alkavat taas vaihteeksi Toivetorstai postaussarja. Sieltä löytyy jutuntynkää Britteihin muuttamisesta, imetyksestä, kulttuurieroista ja sen sellaisesta, eli jos olette toivoneet jotain tiettyä postausta joskus eikä sitä ole vielä toteutettu niin nyt kannattaa olla torstaisin kuulolla.
 

Miten siis me päädyimme asumaan Iso-Britanniaan ja miksi olemme tänne jääneet?

 

 

Minä en ole tainnut ikinä kirjoittaa siitä miten minä päädyin Britteihin ja ylipäätänsä ulkosuomalaiseksi (joka olisi itsessään ihan mielenkiintoinen tarina), mutta aloitetaan tästä meidän tarinasta. Olen kirjoittanut aikaisemmin postauksen meidän "rakkaustarinasta" eli siitä miten minä ja mieheni tapasimme ja miten meidän tarina siitä eteni. Tarina lyhyemmässä muodossa menee näin: 2006 tammikuussa tapasin lontoolaisen miehen tuolihississä Ranskan Alpeilla, ja aloimme vakavan seurustelun kun tulin syyskussa Lontooseen opiskelemaan.
 

Ennen kuin tapasin (tulevan) mieheni olin lähettänyt juuri hakupaperit Englantiin yliopisto-opiskelua varten. Hain Englantiin opiskelemaan paristakin syystä - minua kiinnosti opiskelu englanniksi, halusin vaihtoehdon pääsykokeisiin tankkaamiselle ja erityisesti, halusin alkaa rakentamaan kansainvälistä uraa, ja uskoin brittiläisen yliopiston valmistavan minut siihen paremmin kuin suomaisen. Paremmat ja laajemmat työmarkkinat Briteissä houkuttivat myös. Pääsin sisään lontoolaiseen yliopistoon, ja aloimme tapailemaan taas uudestaan mieheni kanssa.
 

Aloin rakentamaan uraa ja yhteyksiä Lontoossa täällä opiskellessani. Mietin eräässä vaiheessa jos olisin tehnyt maisterin Suomessa, mutten päässyt sisään suomalaiseen yliopistoon. Pitäkää tunkkinne ajattelin ja tein saman koulutuksen Lontoossa, jäänpä tänne. En vakavissani edes ajatellut paluuta Suomen työmarkkinoille, vaikutti nimittäin siltä etten löytäisi sieltä saman tason mahdollisuuksia kuin Lontoosta millään. En millään. Olihan täällä paljon enemmän mahdollisuuksia. Mies samaan aikaa kävi itse yliopistossa, eikä hän suomenkieltä osaamattomana olisi päässyt suomalaisille työmarkkinoille mitenkään sisään. Ja hänen alallaan (graafinen suunnittelu) työtilanne olisi ollut todella hankala, hankalampi kuin minun alallani.

 

 

Jokatapauksessa, täällä oli meidän kotimme, miehen perhe, ja vaikka Suomessa elämänlaatu onkin mielestämme parempi, Britteihin jääminen oli taloudellisemmin järkevämpi ratkaisu, varsinkin minun uranrakentamisen kannalta. Täältä pääsen myös helpommin rakentamaan kansainvälistä polkua uralleni, sitä haavetta en ole unohtanut, ja sitä kohti varmasti teen jossain vaiheessa jonkun liikkeen.

 

 

 

 

Tänne siis päädyimme, opiskelun ja työn perässä, ja työmarkkinoiden parempi tila sai meidät tänne jäämään. Mites te muut lontoolaiset ja brittisuomalaiset - miten te olette päätyneet asumaan tänne?

Toivepostaus: Vieraskielisyyden haasteita

Minulta kysyttiin tässä taannoin että mitä haasteita vieraskielisyydessä on, ja miten pärjään sen kanssa. Ihan mielenkiintoinen kysymys, sitä kun joskus työmaailmassa pohdin, varsinkin tällä hetkellä. Kuvituksena on muutamia unohtuneita kuvia British Museumin reissulta - se vähän niinkuin liitty aiheeseen kielien ja kulttuurien varjolla, Rosettan kivestä lähtien.
 

 

Mielestäni ehkä kaikista haastavin asia on se, että kun vierasta kieltä ei täydellisesti osaa, tai vaikkapa jos siinä käytetyssä vieraassa kielessä on vain aksentti, niin jotkut natiivit ihmiset pitävät tätä vieraskielistä ihmistä vähän tyhmempänä. Psykologinen juttu, kun kommunikointi takkuaa kielen takia, sitä muun kielistä pidetään typeränä, koska se vaan ei ymmärrä näitä perusjuttuja tai tajua tätä perussanaa, tyhmä mikä tyhmä. Tästä varoiteltiin meitä vaihto-oppilasvuoden aikana - huomasin kyllä sen ihan käytännössä sekä Japanissa ja Ranskassa, kun en osannut maan kieltä oikein ollenkaan, ainakaan alussa.

No, nyt englanninkielisessä maassa, liikun itse vähän jo eri sfääreissä. Täällä suoritettu koko yliopisto-opiskelu, sekä muutaman vuoden työnteko, no kyllähän se kehittää sitä kielitaitoa, uskaltaisinpa väittää ihan natiivitasolle. Kielen käytössä siis. Minulla on edelleenkin kielessäni aksentti, joskin se ei ole kovinkaan voimakas. Ymmärrän kieltä natiivitasolla, osaan tuottaa sitä natiivitasolla, mutta kuulostan ulkomaalaiselta. Joskus sekoan sanoissani tai aivokatkoksen aikana en osaa lausua jotain tiettyä sanaa. Tätähän tapahtuu ihan natiiveillekin usein, mutta minusta siihen ei kiinnitetä samalla tavalla huomiota kuin ulkomaalaisen tekemiin virheisiin - koska nehän on vain siitä syystä että on ulkomaalainen, ei siitä syystä että sekosi sanoissaan.

 

Joskus pohdin sitä pitävätköhän muut minua hivenen yksinkertasena sen aksenttini takia, tai sanoissa sekoamisen takia (jota ei kyllä tapahdu sen useammin kuin natiiveillekaan mutta kun olen ulkomaalainen se kiinnittää enemmän huomiota...). Ehkä. Tai sitten ei. Lontoossa ainakin täällä on niin paljon ulkomaalaisia työelämässä, että täällä on totuttu jos jonkinlaisiin aksentteihin, eikä se menoa haittaa. Päinvastoin, useamman kielen osaamista pidetään vaikuttavana asiana. Aksentilleni en nyt voi mitään, se pehmenee toivottavasti ajan myötä, mutta eiköhän se ole siellä vielä tulevaisuudessakin.
 

 

Toinen haaste mielestäni on se lukunopeus. Suomeksi luen todella nopeasti ja saan pikaluettua kohtalaisen helposti. Englanniksi pikalukeminen ei noin vain onnistukaan, ja lukeminen ylipäätänsä kestää kauemmin kuin suomeksi. En tiedä miksi, sillä olenhan lukenut ihan hervottoman paljon englanniksi, mutta jokin pieni viivästys siihen tulee. Varsinaisesti, tämä ei vaikuta työntekoon mitenkään tai ole vaikuttanut opiskeluihin, sillä luen englanniksikin rivakasti. Lukisin vain nopeammin jos se olisi suomeksi ja saisin enemmän tehtyä. Tosin tarkemmin ajateltuna ehkäpä asia ei menisikään niin. Englanniksi luen asiatekstejä, ja suomeksi viihdetekstejä. Jos lukisin suomeksi samaa huttua mitä töissä luen englanniksi, niin lukemisnopeus olisi luultavasti jurnuttavaa silloinkin. Kirjoittamisessa olen varmaankin parempi englanniksi, sitä on tullut tehtyä niin paljon opiskellessa ja töitä tehdessä, se ei niinkään ole ollut minulle haasteena.
 

 

Kolmas haaste jonka huomaan aivan käytännössä on keskustelun seuraaminen. Meluisassa ympäristössä, tai muussa hälinässä, minun on vaikea kuulla englantia. Jos vaikka ollaan baarissa, tai vaikka työpaikan taukotilassa, minun täytyy pinnistellä pysyäkseni keskustelussa kärryillä. On pakko keskittyä mitä kukin ihminen sanoo, enkä voi kiinnittää huomiotani mihinkään muuhun kuin juuri siinä käytävään keskusteluun. Suomeksi homma hoituisi aivan eri tavalla - voisin keskustella vierustoverini kanssa samaan aikaan kun sivukorvalla kuulisin porukan muun keskustelun, ja voisinpa kommentoida siihenkin satunnaisesti. Ylimääräinen melu tai hälinä ei häiritse suomenkielistä keskustelua, sen kuulee selkeästi hälynkin päällä. Englanninkielinen keskustelu taas uppoaa siihen ylimääräiseen meluun. Jos olette meluisassa paikassa, ja yhtäkkiä joku sanoo huoneen toisessa päässä nimenne, se kuuluu selkeästi hälinän yli. Samalla tavalla minä kuulen suomenkielen hälinässä, mutta englanninkieli on kuin sanottaisiin jonkun toisen nimi.
 

 

Sen enempää haasteita minulle ei tule mieleen. Ei ehkä mitään mittavia, mutta olen asunut englanninkielisessä ympäristössä jo seitsemisen vuotta, ja käynyt täällä yliopistoni, ja nainut engelsmannin kaiken lisäksi. Tässä vaiheessa olisin melko huolissani jos vieraskielisyys tuottaisi edelleen paljon haasteita. Eipä se tuottanut erityisesti vaikeuksia alussakaan, vaikka kielitaitoni on toki petraantunut vuosien varrella paljon.
 

 

Mitäs haasteita teillä on ollut jos olette asuneet tai työskennelleet vieraskielisessä ympäristössä? Tuntuuko teistä koskaan siltä että teitä pidetään vähän tyhmempänä sen takia ettette puhu kieltä täydellisesti? Muitakin heränneitä ajatuksia saa laittaa kommenttiboksiin :)

Toivepostaus: Meidän lastenhoitokuviot ja kylmiä faktoja rahasta

Suomeen verrattuna täällä Briteissä lapset laitetaan todella aikaisin tarhaan. Kun Suomessa päin on vanhempainvapaat, ja sitten hoitovapaat, ja kotona voi valtion tuella olla kolmisen vuotta (ainakin), Briteissä äitiysloma on tasan vuoden, jonka jälkeen työpaikka laitetaan kiertoon. Äitiyslomatuet loppuvat yhdeksän kuukauden tienoilla.

 

Eipä liene yllättävää että suurin osa vauvoista laitetaan tarhaan alle vuoden ikäisenä.  Oman empiirisen kokemuksen perusteella tarhaanmeno ajoittuu sen yhdeksän ikäkuukauden tienoille, joillain vähän aiemmin, joillain myöhemmin.
 

 

Lontoossa päiväkotipaikat maksavat lapsen iästä ja asuinpaikasta riippuen £800-1200 / kk. Se on noin €1000-1500 / kk. Meidän alueella alle kolmivuotiaan lapsen täysipäiväinen päiväkotihoito maksaa £1200/kk (€1500/kk). Vuodessa se on jo pienehkön asunnon käsiraha. Vaihtoehtoisesti ajatellen, päivähoitoon menee kuukaudessa enemmän rahaa kuin useimmilla ihmisillä asunnon lainanlyhennykseen.

 

Sekään ei liene yllättävää että päivähoidon maksaessa näin paljon, aika monille töissäkäynti ei ole järkevää. Minun palkkani on jonkunverran Brittien keskivertopalkkaa yläpuolella. Jos olisin yksinhuoltaja, minun tulisi jättää urani sikseen sillä minulla ei päivähoitomaksujen ja vuokran jälkeen jäisi tarpeeksi rahaa ruokaan eikä työmatkoihin. Ja jos on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta? Täytyy olla todella kova palkka että on järkeä jättää heitä päivähoitoon, jopa kahden aikuisen taloudessa.

 

En ole yksinhuoltaja, mutta kahden ihmisen taloudessakin päiväkotihoitomaksut tekevät melkoisen loven kukkaroon. Jos yhden ihmisen palkka menee lähes kokonaisuudessaan pelkkään päivähoitoon, eikä lasta näe kuin pikaisesti aamulla ja illalla (Lontoossa on pitkät työmatkat ja työpäivät) ja viikonloppuisin, tulee väkisinkin mieleen mitä järkeä siinä on. Onko siinä järkeä? Yleensä äiti jää näissä tapauksissa kotiin. En nyt viitsi aloittaa paasaamaan mielipiteitäni tästä sivuavasta aiheesta (tai ylipäätänsä naisten asemasta työelämässä tai muussa elämässä täällä), mutta sen sanon, että tämä tottakai vaikuttaa naisten työmahdollisuuksiin ja etenemismahdollisuuksiin kansallisella tasolla.
 

 

Pitkän pohjustuksen jälkeen päästäänkin meidän lastenhoitokuvioihin. Ehkä arvaattekin jo. Meistä jää toinen kotiin, sillä siinä nyt ei ole mitään järkeä maksaa oma palkkansa päiväkotiin, eikä nähdä lastaan viikolla ollenkaan. Tavallisuudesta poiketen, minä tuon leivän pöytään ja mies jää kotiin hoitamaan vauvaa. Aika harvinaista Briteissä. Varmaan Suomessakin.

 

Ehkä suurimmista syistä tähän meidän jokseenkin epätavalliseen ratkaisuun on se että minulla on parempi palkka, mahdollisuus parempaan palkkakehitykseen ja mielekkäämpi työ kuin miehellä. Mies taas haluaisi alkaa rakentamaan omaa toiminimeään, ja tehdä free lance hommia. Paljoa hänen ei edes tarvitsisi tehdä töitä, että hänen kotiin jäämisensä olisi meille taloudellisesti kannattavampaa kuin hänen töissäkäyntinsä. Laskeskeltiin että jopa yksi tai kaksi pienehköä projektia kuukaudessa olisi tarpeeksi.

 

 

Toinen suuri syy meille on se että emme halua laittaa vauvaa hoitoon. Meistä kotihoito näin pienelle on parempi. Ehkä n. kaksi- kolmivuotiaaksi asti haluamme pitää hänet kotona, ja sen jälkeen hän voisi mennä tarhaan osa-aikaisesti. Ja kun se taloudellisesti olisi jokseenkin sama onko hän kotihoidossa vai tarhassa, haluamme tämän tottakai toteuttaa.

 

Hassua miten asiat ja asenteet muuttuvat. Ennen vauvan syntymää olin mietteissäni jo menossa töihin muutaman kuukauden kuluttua synnytyksestä. Rakentamaan uraa, mitäs muutakaan Lontoon vilinässä tekisi. Heippa vaan vauva, tarhantädit kyllä pitävät sinusta huolen. Vauvan synnyttyä ajatusrakennelma kupsahti keikahti täysin. Kotona on paras olla, ja mahdollisimman pitkään äidin kanssa. Työelämään minulla ei tosiaan ollut mitään kiirettä, ja kotona olen viihtynyt oikein hyvin. Olisin viihtynyt varmasti pitempäänkin jos se olisi ollut mahdollista.

 

Mitäs ajatuksia teille heräsi lastenhoitokuvioista täällä? Ja miten olette järjestäneet omat lastenhoitokuvionne?



Tervetuloa kylään: Meidän olohuone

Kuvat meidän kodista ovat niitä ikuisuusaiheita joita aina silloin tällöin toivotaan. Näkyyhän tätä vähän aina siellä taustalla, mutta nyt ajattelin että vierassiivoan huoneen kerrallaan niin pääsette tekin vähän näkemään meidän asuinoloja.

 

Olenkin tainnut blogissa jo kertoa että meillä on rempattu taloa pikkuhiljaa useampi vuosi. Viime vuonna ennen vauvan syntymistä tuli rempattua kerralla olohuone, vauvan makuuhuone ja vintti/kotitoimisto kuntoon, ja vauvan syntymän jälkeen on tehty pientä korjailua kylpyhuoneeseen ja meidän makuuhuoneeseen. Pieniä juttuja ympäri taloa on vielä tekemättä, ja joitain oleellisia huonekaluja (makuuhuoneen yöpöydät esimerkiksi) puuttuu, mutta niinhän se aina taitaa olla. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa. Sitten kun sisätilat, tärkeysjärjestyksessä korkeimmat, on laitettu kuntoon, päästään puutarhan kimppuun.

 

 

 

Etuovesta kun tulee sisään on tälläinen näkymä. Kaariaukosta päästään keittiöön, takaovesta puutarhaan. Sohvapöydän alla löytyy Ikean Motorp laatikot, ja päältä pieni karkkikulho Iittalan muodossa. Sohvalla majailee myös yksi meidän häälahjoista - ihan loisto-ostos (kiitoksia tädille)!

 

 

 

 

Sitten kun käännytään takaisin etuovea kohti, on tälläinen näkymä meidän "eteiseen". Valitettavasti eteistä ei sinällään ole, joten siisteyttä helpottaaksemme ostettiin muutama viikko sitten tuo Ikean kenkäkaappi. Vielä kun keksisi jonkun siistin ratkaisun takeille ja muille pikkujutuille, ne asuvat yläkerrassa vaatekaapeissa ja on muuten melko rasittavaa aina ulos lähtiessä poiketa yläkerrassa. Vaunuille sentään löytyy kolo juuri sohvan takaa.

 

Seinällä on Storm Thorgersenilta saatu signeerattu printti, se muistaakseni on Biffy Clyron levynkansi. Sitten meidän häistä kuva, otettu Tampereen Kehräsaaren pikku sillalla, ja sitten vauvan jalat hänen ollessaan seitsemän päivän ikäinen. Ne on ihanat. Kenkäkaapin päällä on synnytyslaitoksella otettu kuva meistä, ja avainkulhona toimii Ugandasta tuotu punottu pikkukori.

 

 

 

Meidän ruokapöytä jota etsittiin todella kauan. Ostettiin se viimein joulun tienoilla, ja on kyllä kivempi syödä siinä kuin sohvalla. Seinällä on pari vauvan synnytyslaitoksella otettua kuvaa ja yksi 3kk kuva, sekä Ugandasta tuotu maalaus. Ostin sen kymmenellä dollarilla eräänä iltana, kadunvarresta etsiessäni minibussia, mieheltä joka maalasi niitä itse. Toin sen miehelle tuliaiseksi ja hän tykästyi siihen niin että se asustelee nyt vakituisesti täällä.

 

 

 

 

Portaissa on pari julistetta/taulua Chamonixista, jossa me tavattiin miehen kanssa. Rakastan erityisesti tuota topografia-karttaa alueen vuoristosta, harmi kun ei tullut otettua lähempää kuvaa. Tuossa kaapiston päällä, siihen valitettavasti kertyy vähän kaikenlaista, pitäisi vähän vähentää noita tavaroita, mutta siinä on häälahjaksi saatu antiikkinen tinatarjotin kynttilöille, häistä puiset nimikirjaimet, äitienpäiväkukkia, ja  pari muuta pientä sisustusesinettä. Kuvat seinällä ovat vauvan 3kk kuvia. Yleensä siinä on myös digitaalinen kuvakehys, mutta se on tällä hetkellä pois päältä kukkien takana.

 

Räpsin kuvat tosi pikaisesti automaattiasetuksilla vauvan syötön jälkeen - oli kiire nauttimaan kesän alusta puistopiknikille muutaman muun mamman kanssa. Mutta näkyy noista sen tarpeeksi, eipä meillä niin iso olohuone ole että siellä tarvitsisi paljoa kuvailla.

 

Olohuone alkaa olla pikkuhiljaa sisustettu. Muutamia pieniä toiveita tosin on - sohvatyynyt esimerkiksi haluaisin uusia Marimekon tyynyillä . Ja muita pieniä juttuja olisi kiva tuoda tänne. Oma unelmasisustustyylini ei ole ollenkaan moderni. Tykkään vaaleista seinistä ja väreistä, mutta myös lämpimästä puusta huonekaluissa, valkoiset ja korkeakiiltoiset kalusteet eivät miellytä ollenkaan. Ja monet erilaiset matkamuistot saisivat tuoda sisustukseen mielenkiintoa, niitä tuolla vintillä olisi muutamia odottelemassa vuoroaan. Seinillä tykkään siitä että siellä on uniikkeja taideteoksia ja omia kuvia, ja muita itselle merkityksellisiä asioita, ei mitään Ikean tms tusinakuvia.

 

Tälläinen olohuone. Seuraavaksi sitten keittiötä.

Toivepostaus: Kaksikielisyyden alkuvaiheita

Meidän "kaksikielisyyttä" on nyt kestänyt seitsemisen kuukautta. Vauva jokeltelee kovasti ja juttelee meille, joskus kovinkin äänekkäästi. Vielä jää nähtäväksi onko ensimmäinen sana suomea vai englantia. Mamamama ja vavavava ovat suosittuja, vavavava erityisesti silloin kun tapahtuu jotain mistä hän ei pidä (puetaan unipussiin, käytetään nenä-friidaa, annetaan lääkettä...) ja mamamama silloin kun hän haluaa saada huomiota. Siitä se lähtee.

Lontoon Marimekko-pop upissa

 

Aluksi vauvalle puhuminen tuntui todella oudolta. Ihan millä tahansa kielellä se tuntui oudolta, sillä eihän vauva mitään ymmärtäisi. Mutta pikkuhiljaa kun alkoi itseään petrata, ja pakotti itsensä juttelemaan vauvalle kaikenlaisia turhanpäiväisyyksiä, alkoi juttu luonnistua. Olen yrittänyt puhua vauvalle lähinnä vain suomeksi sillä kaksikielisyys on tavoitteena. Nykyään huomaan myös että jutellessani kavereitten vauvoille, tuntuu englanninkieli jotenkin väärältä, sillä se ei ole sitä vauvakieltä.  

 

Ihan aina pelkän suomenpuhuminen ei kuitenkaan onnistu. Miehenihän ei puhu suomea ollenkaan. Hän ymmärtää toki joitain sanoja, erityisesti nykyään vauvasanasto alkaa olla hallussa, ja osaa sanoa joitain sanoja, mutta siinäpä se. Jos siis juttelen vauvalle niin että mies on jutussa mukana, puhun englanniksi. Usein kotona ollessa juttelen vauvalle suomeksi, ja tarvittaessa käännän asian miehelle, mutta joskus on vain helpompaa jutella vauvalle englanniksi. Varsinkin jos mies on siinä vierellä ja kärkkyy mitä sitä tulikaan nyt sanottua.

 

Jos olemme jossain kylässä, esimerkiksi sukulaisilla, harvoin tulee juteltua vauvalle (sillä hän tietenkin kiertää sukulaiselta sukulaiselle), mutta silloin oikeastaan aina puhuttelen häntä suomeksi. Se voi ehkä tuntua jostakusta epäkohteliaalta, yleensähän jutskaillaan sillä kielellä mitä kaikki ymmärtää, mutta päätin olla välittämättä asiasta. Mies joskus sanoi että ei pitäisi puhua suomeksi jos kukaan muu ei ymmärrä suomea. Ongelma on vaan siinä että tulemme olemaan suurimman osan ajasta tälläisissä tilanteissa - jos aina puhuisin englantia, eihän tästä kaksikielisyyteen kasvattamisesta tulisi mitään. Ne jotka loukkaantuvat, voivat ihan vain mennä itseensä. Itse en vastaavassa tilanteessa loukkaantuisi.

 

Ihan hyvin tämä on lähtenyt käyntiin tässä vaiheessa, mutta toki paljon on vielä mutkia matkalla. Tämän hetken ärsyttävin mutka taitaa olla se kun mies puhuu vauvalle suomeksi jotain, hän kun sanoo pari sanaa vahvasti murtaen, joka nyt ei taida auttaa yhtään mitenkään ei miehen eikä vauvan suomenkielentaitoa.

 

Muita asioita mitä ollaan tehty kaksikielisyyden tukemiseksi on tottakai tiuhat Skype-palaverit isovanhempien ja isoisoisän kanssa. Soivasta laulukirjasta tulee myös lauleskeltua suomalaisia lastenlauluja. Popsi popsi porkkanaa ja Täti Monika raikaavat tässä huushollissa usein. Joskus tanssahdellaan Hevisaurusten tahtiin, Youtubesta sitäkin materiaalia löytyy. Vauva muuten tykkää Hevisauruksista ja SauruXista todella paljon! Seuraava etappi voisi sitten olla näissä suomalaisen kirkon/koulun järjestämissä pallerokerhoissa käynti. Kun vaan jaksaisikin raahautua niihin, matka tuntuu melko ylitsepääsemättömältä...

Onko kellään teillä yritystä kaksikielisyyteen? Mites meni alkuvaiheet?

Toivepostaus: Äitiyslomat Briteissä

Suomeen verrattuna äitiyslomat Briteissä taitavat olla aika erilaisia. Mitä nyt olen Suomessa nähnyt, ja kuullut, ja netistä lukenut, niin monet äidit jäävät vuosikausiksi kotiin. Ensin äitiyslomalle, jossa saa 70% palkastaan yhdeksän kuukautta (aika huimaa) ja sitten kodinhoitotuelle pariksi vuodeksi. Ja sitten ehkä vielä uudestaan uuden vauvan tultua. Onko oikeasti muuten näin vai olenko käsittänyt ihan väärin? No mutta kuitenkin, sen verran olen käsittänyt että äitiysloma-tuet sun muut ovat huiman paljon paremmat Suomessa jos vertaa Britteihin. Britit taas voittaa USA:n (äitiyslomaa max. 6 viikkoa) tällä saralla.
 

Tän viikon äitiyslomapuuhia - mitenkään nyt varsinaiseen aiheeseen liittymättä...

 

Äitiysloma Suomessa pitää aloittaa viimeistään 30. päivää ennen laskettua aikaa. Briteissä voi olla töissä synnytykseen saakka - äitiysloma alkaa sitten viimeistään automaattisesti seuraavana päivänä lapsen syntymästä. Itse lopetin työt n. 5 viikkoa ennen laskettua aikaa. Olisin voinut kunnon puolesta työskennellä edelleenkin, mutta projekti (jotka yleensä kestivät 1-2kk) loppui juuri sopivasti, ja pitkät työmatkat alkoivat rassata. Olin todella väsynyt ja kotiinpaluun jännittävyyttä lisäsi arvuuttelu heräämisasemasta. Virallisen äitiysloman aloitin tosin vasta viikkoa ennen laskettua aikaa, sillä ennen sitä otin minulle sen kalenterivuoden aikana kertyvät lomat kerralla.

 

 

Tyynekyllikki

 

Äitiyslomaa on pakko pitää (synnytyksen jälkeen) vähintään kaksi viikkoa, tai neljä viikkoa jos on töissä tehtaassa. Maksimissaan saa pitää yhden vuoden alkaen äitiysloman aloituksesta. Työpaikan on pakko pitää sitä äidin työpaikkaa auki puoli vuotta (eli tarkalleen samaan työnkuvaan voi palata jos äitiyslomaa oli vain 6kk.), mutta jos äitiysloma kestää sen kauemmin työpaikan tulee löytää palaavalle äidille vastaavan tasoinen työpaikka, ei välttämättä sama. Yleensä työpaikalle toki palataan takaisin samoihin työtehtäviin, mutta onpa noita joitain oikeusjuttuja ollut lehdissäkin milloin palaaville äideille on annettu junioritason tehtäviä senioritasolle etenemisen jälkeen. Minä palaan työelämään toivottavasti ihan uudelle työpaikalle, joten tätä ei tarvitse miettiä.
 

 

Kaikista tavallisin täällä on statutory maternity pay (SMP) tuki. Jotta sen saa, tulee olla töissä ennen raskauden alkamista muistaakseni n. 2 kk. Siinä saa 90% palkasta ensimmäiset kuusi viikkoa, ja sen jälkeen £135 viikossa seuraavat 30 viikkoa, jos en nyt puhu ihan täysin läpiä päähäni. Kuukaudessa siitä tulee noin £600. Yhteensä jotain tukia saa yhdeksän kuukautta. Viimeiset kolme kuukautta kustannetaan omasta pussista. Tämä SMP on siis se tuki jonka minä saan. Ei ole paljoa. Jos ei ole ollut töissä tarpeeksi (26 viikkoa vuotena ennenkuin vauva syntyy) ei saa minkäänlaisia äitiyslomatukia. Jotkut työpaikat toki tarjoavat paljon paremmat tuet, ja yleensä ehtona on se että äiti palaa takaisin töihin tietyksi aikamääräksi.

 

Näillä minimiäitiyslomatuilla ei tietenkään kauheasti herkutella, joten monet menevät takaisin töihin kohtuullisen nopeasti. Lastentarhat ottavat jo kolmikuukautisia vastaan, jolloin monet taloudellisten pakotteiden takia siirtyvät takaisin työelämään. Omassa kaveripiirissä suurin osa ottaa äitiyslomaa yhdeksästä kuukaudesta koko vuoteen. Itse toivoin että voisin pitää lomaa koko vuoden, mutta pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä että joudun takaisin heti niillämain kun ne vähäisetkin tuet loppuvat. No täytyy vähän miettiä pitäisikö vinguttaa luottokorttia ainakin yhden ylimääräisen kuukauden edestä, sen verran antoisaa tämä äitiysloma on ollut että haluaisin jatkaa sitä niin pitkään kuin vain suinkin mahdollista. Olisi hyvä pitää vauva kotona ainakin vuoden ikään mielestäni, en millään haluaisi laittaa näin pientä pirpanaa vielä tarhaan...

Mites teillä on äitiyslomat menneet? Herättikö mitään ajatuksia nämä Brittien äitiyslomajutut?

Toivepostaus: Graduate-duunien haku Lontoossa - prosesseja ja vinkkejä

Noniin, kuten silloin joulukuussa keksin, nyt alkaa tammikuun toivetorstait, eli puretaan vähän näitä luonnoksiin kertyneitä postaustoiveita. Aloittaen työjutuista, sillä ne tuntuvat olevan toivotuimpia juttuja.

Ihan ensimmäiseksi vinkkaan kahdesta edellisestä postauksesta joita olen aiheesta kirjoittanut. Tämä kertoo kirjallisesta työhakemuksesta ja CV:stä ja tämä taas avaa vähän työnhakua Lontoossa omien kokemuksieni perusteella.

Tämän postauksen ajattelin kuitenkin kirjoittaa ihan graduate-duunien hausta täällä Lontoosta, aiheesta josta minulle nyt sattuu olemaan jonkun verran kokemusta ja ehkäpä muutama vinkkikin jaettavaksi. Graduate-duunit ovat siis niitä töitä joita haetaan vastavalmistuneena tai pian valmistumisen jälkeen. Ideana on enemmänkin se että haetulta alalta ei välttämättä tarvitse olla ammattitaitoa, vaan työpaikka hakee enemmänkin sopivaa henkilöä koulutettavaksi tehtäviin. Ihan esimerkkinä, sitä voi kirjallisuuden opiskelija päästä tilintarkastajaksi, tai insinööri osakkeiden myyjäksi investointipankkiin. Hyvin erilainen systeemi siis kuin Suomessa, jossa oma pääaine taitaa pitkälti päättää ne työt mitä voi hakea. 

 

Haun alkuvaiheet

Paikat avautuvat yleensä elokuussa. Aikaisimmat jopa kesä- tai heinäkuussa, joten jos joku tietty firma kiinnostaa kannattaa tsekata aikatauluja heidän työsivustoiltaan jo kesällä. Mitä aikaisemmin hakee sitä parempi, kaikista kilpaillummat paikat tuppaavat olemaan täytettynä jo loka-marraskuun puolella, ja monilla firmoilla on ns. rolling application, eli nopeammat syövät hitaat.

 

Ensimmäisenä tulee paperihaku. En jaksa toistaa tämän postauksen sisältöä sen tarkemmin kuin että CV kuntoon ja STAR-vastaukset mahdollisiin kysymyksiin. Vilkaiskaa linkkiä jos paperihaun sisältö kiinnostaa tarkemmin.

 

Paperihaun jälkeen tulee melkeinpä aina psykometriset testit - näillä tarkoitetaan numeerisia, verbaalisia, loogista päättelykykyä ja työskentelyä mittaavia testejä. Eri aloilla on eri painotuksia - lakifirmat painottavat verbaalisia, finanssiala numeerisia ja loogisia päättelykykytestejä. Itse inhoan noita verbaalisia, mutta numeeriset ja loogiset menee aina hyvin. Näihin kannattaa harjoitella ehdottomasti ja netistä löytyy paljon harjoitusmateriaalia. Muistaakseni SHL, Kenexa ja Cubiks ovat suosittuja testejä eri firmoilla, kantsii harjoitella niillä testeillä joita joutuu haussa tekemään. Ja tietty kannattaa tehdä ne hyvin nukuttujen yöunien jälkeen jos mahdollista. Persoonallisuustestit ovat hankalempia -kannattaa olla johdonmukainen ja muistaa että yleensä haetaan sellaista tavallista tyyppiä joka osaa toimia ryhmässä, noudattaa sääntöjä, ja on ahkera.

Alkuhaastattelu 

Usein, muttei toki aina, nämä selvitettyä tulee puhelinhaastattelu. Nämä ovat siitä kivoja että ne ovat ohi nopeasti, ei tarvitse raahautua minnekään ja voi olla rennosti kotivaatteissa, mutta siitä ikäviä että luonnollinen vuorovaikutus puuttuu. Haastatteluissa voi odottaa perinteisiä kysymyksiä motivaatiosta, työkuvasta, firmaan liittyvistä uutisista, omista tulevaisuudensuunnitelmista jne. Lisäksi competency questions on todella tavallisia täällä, eli kysytään jostain tietystä tietotaidosta tehdä asiat. Tyypillinen kysymys on esimerkiksi että milloin on joutunut selvittämään ongelman, tai vetämään loppuun haastava projektin. Yleensä firmat tiedottavat sivuillaan ne competencyt joita firmassa painotetaan, ja jokaista varten kannattaa valmistaa kaksi esimerkkiä STAR-tavalla.

Puhelinhaastatteluun mun vinkkejä ovat se että kannattaa pyytää puhelu kotiliittymään, ettei tule ongelmia jos loppuu virta kännykästä (puhelut voi kestää tunninkin) tai puhelu katkea huonon yhteyden takia. Vastatessa kannattaa hymyillä - vanha kikka, mutta toimii, se tosiaan kuuluu puheessa positiivisempana vireenä. Puhelinhaastatteluun voi myös printata omia muistiinpanoja, kätevää! Olen myös lukenut että jotkut tykkäävät pukeutua bisnes-vaatteisiin tai seistä haastattelun aikana, ne kuulemma antavat haastatteluun sopivan olotilan itselle.

Arviointikeskukset
Arviointikeskukset tuntuvat useille olevan melkoisia mörköjä, mutta itse pidän niistä. Niille joille termi ei auennut, tarkoitan siis niitä päivän kestäviä arviointeja, joissa arvioidaan työtapoja ryhmätyöskentelyn, kirjoitustöiden, haastattelujen ja mielikuvaharjoitteiden kautta. Kaikista arviointitavoista nämä tuppaavat olemaan oikeudenmukaisimpia, sillä joka hakijaa arvioi useampi ihminen, ja suoritusta arvioidaan usean eri tehtävän ja osa-alueen kautta. Yksittäinen moka, tai huonot henkilökemiat yhden arvioijan kanssa eivät siis pilaa mahdollisuuksia. Näihin ei myöskään voi valmistautua paljoa, sitä vain menee ja tekee parhaansa, ei siis tarvitse stressata pitkän aikaa etukäteen.

Mun vinkit näihin on että kannattaa ottaa mahdollisimman paljon selvä miten päivä etenee, mitä kykyjä arvioidaan ja mitä harjotustehtäviä tehdään, eipä tule mikään yllätyksenä, ja nukkua hyvät yöunet. Paras vinkki jonka olen kuullut on että kannattaa kuvitella olevansa firmalla jo töissä ja toimia sen mukaan. Siinä pääsee asennoitumaan päivään hyvin heti alusta alkaen. Lsäksi, erityisen fiksua on ottaa mukaan oma sekunttikello! Monet tehtävät ovat aikataulutettuja (esim. 10 min. esitelmä) ja oma ajankäyttö pitää hoitaa. Antaa asiallisen vaikutelman jos kykenee esimerkiksi ryhmätyöskentelyssä auttamaan ryhmän ajankäytössä ja huolehtimaan että tehtävä tulee suoritetuksi ennen ajan loppumista.

Viimeinen vaihe
Ja usein viimeisenä testinä on sitten haastattelu - joko kaksisteen jonkun korkeamman tason tyypin kanssa, tai ehkäpä jopa paneelihaastattelu. Kysymykset kyvyistä ovat tavallisia ja STAR-vastauksia odotetaan. Usein myös kysellään tarkemmin ja syvällisemmin ammattitaidosta ja ymmärryksestä sitä omaa alaa kohtaan.

Ja sitten kaikki nämä testit suoritettua (tai kuten täällä sanotaan, after jumping through all the hoops) saa työtarjouksen (toivottavasti). Korpeaa meinaan aika pahasti jos työnhakuprosessi kosahtaa viimeiseen vaiheeseen - siitäkin on kokemusta - sillä koko prosessiin ja valmistautumiseen menee helposti viikon työtunnit, tai enemmänkin. Sitten alkaakin taustatutkimukset - tarkastus yliopiston suorittamisesta, mahdollisista rikoksista, luottotiedot, suositusten tarkastus jne. Tiettyihin töihin voidaan vaatia aika paljonkin, ja niissä voi kestää useampi kuukausi. Ne päästyä läpi on työtarjous pysyvä ja voikin alkaa töihin.

Semmoista. Toivottavasti postaus selvensi tätä prosessia teille jotka tätä aihetta toivoitte! Onko muuten kellään mitään muuta lisättävää aiheeseen tai omia vinkkejä? Niitä olisi kiva kuulla!

Työnhausta Lontoossa/Briteissä lisää:
Työnhausta Lontoossa
Brittiläisestä työhakemuksesta ja CV:stä

Toivepostaus: Videokuulumiset

Hei. Toivepostauksena videomoikat teille! Teille jotka eivät viitsi videoita katsella (minäkään en ikinä niitä katsele sillä ne vievät ainakin minuutin! enemmän kuin tekstin pikainen selailu) niin alla pari tärkeintä juttua tekstinä. Videossa on oikeasti vähän enemmän sepitystä muistakin jutuista :)

 

 

Mentiin puistoon istuskelemaan sillä unohdin avaimet kotiin. Jouduttiin siis pyytämään miehen äitiä tuomaan meille avaimet puolen tunnin ajomatkan päästä... Huomenna lähdetään Suomeen, joten blogi on noin viikon ajan pikku tauolla, paria ajastettua postausta lukuunottamatta. Livebloggaamaan tuskin ehdin.

 

Tälläiset kuulumiset meillä!

Brittien neuvolakäytäntöä - syntymän jälkeen

Ajattelin kirjoitella nyt Brittien neuvolakäytännöstä syntymän jälkeen, vähän niinkuin jatkumona tälle neuvolakäytäntöpostaukselle. Olipas sanahirviö.

 

Täällä synnytys hoidetaan periaatteella "tulos ja ulos". Sairaalassa ei turhia makoilla ja komplikaatiottomat synnyttäjät pääsevät yhden yön jälkeen pois, hyvin sujuneen keisarinleikkauksen jälkeen ollaan sairaalassa kaksi yötä. Ennen sairaalasta pois pääsemistä vauva tarkistetaan, yleensä pediatrien toimesta. Meidän vauvan kuulo myös tarkistettiin, alueesta riippuen tämä tehdään joko sairaalassa tai sitten myöhemmin jossain neuvolassa / lääkärin vastaanotolla.

 

 

 

Sairaalasta pois lähtiessä saa tämän terveyskirjasen, johon merkitään kaikenlaista vauvan ja sitten taaperon terveyteen liittyen. Kaikki käynnit sairaalassa/tk-lääkärillä/neuvolassa pitäisi tähän merkitä, ja tämä "the Red Book" pitäisi aina olla mukana kun käy lapsen kanssa jossain näistä ylläolevista paikoista. Jos sen hävittää joutuu maksamaan sakkoa uudesta!

 

Kotiuttamisen jälkeisenä päivänä tulee kätilö kotikäynnille, ja tsekkaa sekä vauvan että äidin kunnon. Missään nimessä ei kuulemma saisi minnekään lähteä sinä päivänä, sillä mitään tiettyä aikaa kätilökäynnille ei anneta, vaan kätilö tupsahtaa milloin kerkeää. Mehän ei tätä tiedetty vaan lähdettiin ostamaan kaikenlaista tärkeää vauvatavaraa heti aamusta, onneksi kätilö sitten ennätti meille vasta iltapäivällä. Siinä sitten kyseltiin vauvan vointia, minun vointiani, ja tsekattiin syömistä, ja kaikenlaista muutakin. Vauvalta otettiin verikoe muutaman harvinaisen sairauden varalta.

 

 

 

Seuraava kätilön kotivisiitti on viidentenä päivänä syntymästä ja viimeinen yhdeksäntenä päivänä. Vauvan voinnista kysellään, vauva punnitaan ja vähän äidinkin vointia tarkastellaan. Yhden kotivisiitin aikana oltiin muuten juuri käyty hakemassa lounas Mäkkäristä, kun vauvan kanssa ei vaan ehditty tekemään mitään. Kätilö vähän paheksui epäterveellistä valintaa, mutta rauhoittui nähdessään että ranskalaisten ja limun sijasta olin kuitenkin valinnut salaatin ja smoothien. Jonkun toisen kotivisiitin aikana (toinen) kätilö sitten paheksui vauvan kuivaa ihoa, ja ihmetteli että kai te nyt sentään kosteutatte tätä ihoa. Joo joo, minkä keretään, muutaman kerran päivässä ainakin.

 

Siinä heti sairaalasta päästyä ja vauvan kanssa yötä myöten valvoessa oli kyllä niin sekainen olo, että aika hämäräksi jäi mikä tarkoitus näilläkin visiiteillä oli. Ja unohtui aika hyvin mitä niillä oikein tehtiinkään ja pitikin vilkaista tuosta punaisesta kirjasta muistiinpanoja, joita ei erityisemmin kyllä näistä visiiteistä ollut. Sen muistan että vauvaa punnittiin, ja kyseltiin syömisestä ja siitä millainen olo minulla oli. Käsittääkseni näistä kotivisiiteistä ollaan myös pikkuhiljaa luopumassa, ja tulevaisuudessa nämä hoidetaan jossain klinikalla.

 

Jos ihan totta puhutaan, minusta nämä visiitit olivat aika turhia. Toisaalta oli ihan hyvä että vauvaa käytiin tarkastamassa tiuhaan tahtiin, ja oletan että jos vauvalla olisi ollut joku hätä, niin se olisi siinä bongattu. Ehkä. Vauvan puolesta siis hyvä juttu, mutta mielestäni kätilöt eivät erityisemmin osanneet auttaa asioissa jotka liittyivät minun kuntooni, muuten kuin sanomalla että joojoo, paranee paranee, syö vitamiineja.  

 

Sitten 10-14 päivää synnytyksen jälkeen tulee kotiin käymään health visitor. Nimestä oletin että tämä on joku kodin hygienia-tarkastus, tai että ehkä sairaalassa itkeskelyn takia meille tulee joku ylimääräinen tyyppi käymään. Health visitorin (vauvoihin/lapsiin erikoistunut sairaanhoitaja) soittaessa meille aikaa sopimaan tiukkasinkin mitä he tulevat meille tekemään, ja kuulemma kyseessä oli vain joku pikavisiitti, jolloin meille kerrottaisiin alueen tarjonnasta lapsille. Tämä myöskin oli jonkun verran turha visiitti mielestäni, sillä tämä health visitor siis periaatteessa vain poikkesi meillä, antoi pinkan monisteita, kertoi osoitteen missä pitää käydä vauva punnitsemassa ja pikaisesti kirjoitteli terveyskirjaan muutaman lauseen vauvan ja minun kunnostani. Anekdoottina - myös vauvan etninen tausta merkittiin kirjaan - vauva on kuulemma mixed vaikka ollaan molemmat niin kalpeanvalkoisia kuin olla voi...

 

 

Kahdeksan-viikkoisena vauvalla on tarkastus terveyskeskuksessa, jossa tsekataan vauvan kunto perusteellisesti ja annetaan ensimmäiset rokotukset. No näitten kotivisiittien ja terveyskeskus-tarkastuksen jälkeen ollaan melkein ihan täysin omillaan. Mitään tiettyä neuvolaa ei ole, eikä vauvaa tarkasteta enää uudelleen kuin vasta 8-12 kuukautisena. Sitä seuraava tarkastus on kaksi-vuotiaana, ja koulun aloittaessa tarkastetaan silmät, kuulo, pituus ja paino ja siinäpä se.

 

Näitten tarkastuksien välillä terveyden seuraaminen on paljolti vanhempien oman aktiivisuuden varassa. Sitä voi käydä terveyskeskuslääkärillä tai lapsi-klinikalla kyselemässä health visitoreilta mutta mitään säännöllistä neuvolaa täällä ei Suomen tapaan ole. Eikä tämä meidän läheinen lapsi-klinikka ole edes usein auki - kerran viikossa kaksi tuntia, soittaa sentään saa päivittäin. Vauva tulisi käydä punnitsemassa kerran kuukaudessa tällä lapsi-klinikalla, mutta enpä tiedä tulisiko kukaan kotiin kyselemään jos siellä ei kävisi.

 

Tuntuu vähän että postauksen punainen lanka katosi tässä kirjoitellessa, mutta jos tuli nyt mieleen jotain kysymyksiä tai muita kommentteja niin laittakaa kommenttilaatikkoon. Kuvituksena vaan kuvia tästä the Red Book kirjasesta (ja minun mahtavista pyjamahousuistani). Ja teille joita nämä vertailut yleisesti kiinnostaa, niin blogikolleegani TyyneKyllikki kirjoitteli omista neuvolakokemuksistaan myöskin :)