Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokaohjeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokaohjeet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. marraskuuta 2014

Täytetyt paahdetut kurpitsat / bataatti-cheddar-puree

Nyt tässä Halloweenin jälkeen piti syödä koristekurpitsat pois meiltä kuljeksimasta, ja tässä viikonloppuna kehittelemäni resepti. Superhyvää!
 
 
 
 
Tarvitaan:
6 pientä kurpitsaa, noin kahden nyrkin kokoluokkaa (tai 1-2 isoa kurpitsaa)
oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä, kuorittu ja hienonnettu
1 purjosipuli, hienonnettu
3 keski-isokokoista bataattia, pieninä lohkoina
200g vahvaa cheddar juustoa (mature cheddar), raastettuna
tuoretta persiljaa (myös kuiva käy hätätapauksessa)
suolaa ja mustapippuria
 
 
 
 
Tekotapa:
Esilämmitä uuni 200 °C. Leikkaa kurpitsoista kansi pois, kuovi sisältä siemenet ja "langat" pois, ja hiero oliiviöljyä, suolaa ja pippuria kurpitsanlihaan. Älä unohta myös niitä kansia, ne kannattaa myös paahtaa ja käyttää koristeina, ja niissä useimmiten on kohtuusuuri määrä kurpitsanlihaa. Laita uuniin 45 minuutiksi. Tämä on hyvä aika pienille kurpitsoille, mutta suuret voivat vaatia enemmän aikaa pehmetäkseen sisältä tarpeeksi.
 
Kurpitsansiemenet voi valmistaa tällä tavalla makupaloiksi, älä siis heitä niitä pois.
 
Valmista bataattimuussi tällä välin. Kattilassa lämmitä oliiviöljyä, paista valkosipulinkynnet, ja lisää purjosipuli, ja kuullota. Lisää bataatti ja kiehuvaa vettä, ja annan kiehua kunnes bataatti on pehmeää. Valuta vesi, muussaa bataatit ja sekoita mukaan cheddar ja persilja, mausta suolalla ja mustapippurilla.
 
Ota kurpitsat uunista, täytä bataattiseoksella, ja laita uuniin vielä 15 minuutiksi. Ota ulos, laita kans päälle ja tarjoile. Nam!
 
 
 
 
Itse söin nämä itsetehdyn omenachutneyn ja free range possumakkaroiden kera. Toimi hyvin.
 
Kertokaahan jos meinaatte kokeilla, tai jos kokeilitte niin mitä tykkäsitte :)

torstai 5. kesäkuuta 2014

Top 3 suosituinta ruokareseptiäni

Nyt on taas viikonloppu jo melkein täällä ja ehtii kokkailemaan jotain tälläinen työläinenkin. Oma viikonloppu vietetään tällä kertaa synttärihulinoissa erään pienen sankarin kera (arvaatte varmaan kenen), mutta teille muille halusin vinkata pari kivaa reseptiä joita tuolta minun blogin uumenista säännöllisin väliajoin kaivetaan. Vaikka nyt sitten viikonloppupuhteiksi.
 
 
 
 
 
Tässä aivan mahtava resepti meksikolaiselle nyhtöpossulle, joka menee mainiosti hampurilaissämpylän tai tortillan välissä. Lisänä linkin takaa löytyy myös salsa-resepti. Tämä on aivan huisin hyvää, petollisen koukuttavaa...
 
 
 
 
 
Tässä resepti uunijuustokakulle, jossa raparperia ja mansikoita. Tämä oli sopivan makeaa, olematta liikaa sokerinen. Raparperin hapokkuus sopivasti tasoittaa makua. Sopii mahtavasti kesäjuhliin ja taitaapi olla juuri nyt sesongissakin.
 
 
 
 
 
Tässä erittäin nopeassa pastareseptissä pääaineina on kylmäsavulohi, herneet ja tuorejuusto. Vetää vertoja Jamie Oliverin 15 minuutin aterioille, sillä tämän oikeasti saa (ilman vuosien keittiömestarin kokemusta ja kallista keittiöihmekonetta) jääkaapista syötäväksi 15 minuutissa.  Ja on hyvää.
 
Mites, innostuisitteko kokeilemaan jotain näistä resepteistä? Tai ehkä olette jo kokeilleet?

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Melkein kaikenkattava sushinteko-opas osa 2

Noniin, ja sit jatkoa tuolle edelliselle sushipostaukselle, joka keskittyi riisinkeittoon ja sen maustamiseen. Sinne tästä.


 
Nyt siis oletetaan että edessä on keitetyt ja etikkaseoksella maustetus ja jäähdytetyt riisit. Lisäksi tarvitaan toki merilevälituskoja, wasabia, eri täytteitä ja päällysiä, ja sushimatto (mikä lie oikealta nimeltään, siis tuo matto jolla makit eli sushirullat kääritään).
 


 
Merileväliuska asetetaan matolle niin että karhea kiilloton puoli on ylöspäin. Riisiä mätkäistään sopiva annos ja se varovaisesti levitellään merileväliuskalle. Itseä lähimpään reunaan jätetään n. sormenlevyinen osa riisittä, ja itsestä kauimmaisempana olevaan reunaan jätetään n. 5cm riisittä. Kannattaa käyttää apuna puista tai muovista lusikkaa tai lastaa jota aina silloin tällöin kastellaan kylmässä vedessä. Riisi ei tartu levittimeen kiinni ja sitä on helpompi levittää.



 
Hifistelijät voivat laittaa riisiä vähän paksummalti sinne yläreunaan (ihan kuin siellä olisi ylösalasoleva kolmio), ideana on että makeja kääriessä se auttaa siihen että täyte on nätisti siinä keskellä. Jokatapauksessa, makit rullaillaan kiinni niin että yritetään saada se itseä lähinnä oleva merileväsiivu kiinni riisilevyn yllä olevaan merileväpalaan.  Kotikeittiössä se nyt on aika sama onko täyte vähän sivussa, tai onko sisällä peräti merilevää spiraalimaisesti, samalta se kaikki kuitenkin maistuu ja tärkeämpää on saada rullat tehtyä ja syötyä. Ja kuten noista minun kuvistani näkee, taidot olivat täälläkin ruosteessa. Hyviä silti!




 
Makit kannattaa jättää lepäilemään taitekohta alaspäin vähintään kymmeneksi minuutiksi että merilevä kiinnittyy. Kun rulla leikellään palasiksi, kannattaa kastella veitsi usein kylmään veteen, auttaa siinä ettei riisi takerru veitseen ja palasista tulee siistimpiä.
 
Jos tykkäätte mielummin tehdä makeja ilman merilevää, matolle kannattaa levittää muovikelmu, ja sen päälle riisiä, ja sitten täyttää se maki ja rullata se muovikelmun avulla. Itse en noista uramakeista (merilevättömät rullat) välitä, mutta jotkut pitävät niitä parhaina versioina.
 
Täytteistä... Mielikuvitus on rajana, sisälle toki kannattaa sipaista vähän wasabia. Itse tykkään kalifornia makista, jossa on raputikkua, majoneesia, avokadoa, ja salaatinlehtiä. Tosi helppo ja hyvä on myös kappamaki, jonne laitetaan kurkkua (josta on leikattu se vetinen osa pois) ja sesaminsiemeniä.




 
Nigirit eli riisipallot tehdään sen kokoisiksi että ne saa suuhun kokonaisina. Näitä tehdessä kannattaa kastella käsiä jatkuvasti kylmään veteen että riisi ei takerru sormiin. Niitä ei tulisi puristella liikaa että ne pysyvät pehmeinä. Päälle sipaistaan wasabia ja sitten laitetaan mitä nyt sattuu tekemään mieli. Itse käytin kylmäsavulohta tällä kertaa. Raaka lohi on mielestäni parasta, mutta siitä täytyy sitten olla varma että se on merilohta (järvilohissa voi olla loisia).



 
Yksi hyvä päällyke nigireille on tamagoyaki, eli tuollainen japanilainen munakas. Se on helppo tehdä ja paljon parempaa itsetehtynä ja tuoreena kuin ravintoloissa useimmiten käytetyt valmismunakkaat. Minun versiossani oli neljä kananmunaa, tilkka vettä, loraus soijaa, neljä rkl sokeria (oikeassa ohjeessa on dashia ja miriniä myös). Kananmunaseos vatkataan tasaiseksi. Pannulle laitetaan 1/4 seoksesta, annetaan hyytyä niin että se on vielä hivenen kostea päältä, ja sitten se käännellään varovasti rullalle. Sitten pannulle taas 1/4 seoksesta, ja rullaa nostetaan sen verran että sen allekin pääsee munaseosta. Sitten rullaillaan ja toistetaan prosessia kunnes kananmunat loppuvat. Taloupaperin avulla kananmunarullaa voi vähän puristella ja jättää jäähtymään kunnes se leikataan palasiksi ja merileväsiivujen avulla kiinnitetään nigirien päälle.


 
Tämä sushinteko on todella helppoa, mutta aikaavievää näpertelyä. Jos haluaa päästä helpolla ja pitää sushibileet, niin hyvä idea on tehdä riisit ja täytteet valmiiksi, asetella pöytään kaikkien muitten tilpehöörien kanssa, ja käskeä vieraita rullailemaan omat sushinsa. Näitä kutsutaan temakeiksi, eli käsirulliksi. Perinteinen juttu, ja isännälle varmaankin helpoin ratkaisu.
 
Vähän sanastoa: sushi = maustettu riisi jonka kanssa voi olla mitä tahansa täytteitä tai päällisiä, nigiri = sushiriisipallo jonka päällä jotain, maki = täytetty sushirulla jonka ympärillä merilevää, uramaki = täytetty sushirulla ilman merilevää ympärillä, wasabi = piparjuuritahna



 
Ja miten sitä sushia sitten syödään? No miten vaan, pari pientä sääntöä on jos niitä haluaa noudattaa. Misokeittoa yleensä hörpitään veden sijasta. Soijaan sekoitetaan halutessa wasabia maun mukaan. Nigireitä soijaan dipatessa ei suinkaan dipata sitä riisiosaa, vaan se käännetään ja vain kalaa (tai muuta päällistä) dipataan soijaan. Sushit tulisi syödä yhtenä suupalana, eikä haukata niistä. Ihan käytännön puolesta, ne muuten hajoavat helposti. Ja aina eri sushien välillä napataan pala säilöttyä inkivääriä joka puhdistaa makuhermot ja auttaa nauttimaan uudesta sushipalasta puhtain suin.

Avecille annettiin raputikku sushimaistiaisiksi... Upposi!

 
Tämä nyt oli vähän enemmänkin tälläistä ajatuksenjuoksua sushista ja sen teosta, mutta toivottavasti tämä innosti jotakuta kokeilemaan. toivottavasti ei unohtunut mitään järisyttävän tärkeää. Jos innostutte kokeilemaan näitten ohjeitten perusteella olisi kiva jos viitsisitte huikata siitä kommenttiboksin puolella :)

tiistai 6. toukokuuta 2014

Meidän sushilounas ja aika täydellinen opas sushin tekemiseen osa 1

Olenkohan koskaan kertonut täällä että olen ollut töissä japanilaisissa ravintoloissa muutaman vuoden, josta vuoden omistin pelkälle sushinpyörittelylle? No nyt olen. Olen lupaillut miehelle seitsemisen vuotta että tekisin meille kotona sushia, ja olen tainnut sitä yhden kerran tehdä. Nyt sit bank holiday-viikonloppuna urheilin sushipötköt meille pöytään toisen kerran ja tällä kertaa kuvamateriaalin kera. Ajattelin että jakaisin täällä teillekin vähän sushitietouttani, mutta jaan tämän ihan suosiolla kahteen osaan, sen verran pitkäksi tämä tulee muuten...


Before


After


Sushinteko on muuten helppoa kuin heinänteko. Aikaahan näissä valmisteluissa palaa, mutta helppousaste on varmaan jossain siellä yhden tai kahden tähden tienoilla. Eli ei kannata pelätä vaikka keittiössä olisikin peukalo keskellä kämmentä - siellä se peukku minultakin löytyy.

Aloitetaan ihan perusjutuista. Sushiriisi on medium grain rice, eli keskipitkä(?)-jyväistä riisiä. Tähän ei siis käy tavallinen riisi, kuten basmatin riisi, joka on pitkäjyväistä, sillä se ei paakkunnu. Lyhytjyväinen riisi, kuten puuroriisi tai risottoriisi, taas mössööntyy liikaa. Tärkeä juttu. Aika monet kaupat myyvät nykyään sushiriisiä ihan sillä nimellä, mutta periaatteessa mikä tahansa keskipitkäjyväriisi kelpaa. Auttakaas muuten ulkosuomalaista, onko termit mulla hallussa?


 
Sitten riisin keittoon - supertärkeää sillä huonosta riisistä tulee vain huonoa sushia! Keittoon itse suosisin riisinkeitintä jos meillä sellainen olisi. Mutta kun ei ole niin näillä ohjeilla tulee aina aivan täydellistä riisiä sushiin, tai sitten japanilaisen tai kiinalaisen ruoan kyytipojaksi.
 
1. Otetaan kaksi kuppia riisiä (tai vaikka 2dl).
2. Ensin riisiä täytyy huuhdella muutaman kerrankylmällä vedellä niin että vesi on kohtalaisen kirkasta.
3. Sitten riisi valutetaan, ja laitetaan kattilaan, Tärkeää - kattilalla tulee olla tiukka kansi, jos mahdollista niin lasinen.
4. Kattilaan 2.5 kuppia vettä (tai 2.5dl - suhde on siis 2dl riisiä : 2.5 keitinvettä).
5. Nyt riisin tulisi olla 30 minuuttia rauhassa. Okei, itse yleensä en jaksa tätä vaihetta, mutta perinteisesti se olisi näin.
6. Kiehauta vesiriisit korkealla lämmöllä ilman kantta.
7. Heti kun riisi kiehuu, kansi päälle ja lämpö ihan matalalle. Jätä 15 minuutiksi. Älä nosta kantta! Jos on lasinen kansi, niin sen kautta voi tarkkailla riisiä - siinä vaiheessa kun vesi on imeytynyt ja riisin pintaan on tullut pieniä koloja on aika seuraavalle vaiheelle. Mutta jos riisiä ei voi tavallisen kannen takia nähdä, on tärkeää että luottaa vain kelloon, eikä avaa kantta kertaakaan.
8. Kun ylläoleva 15 minuuttia on mennyt, lämpö laitetaan kokonaan pois, ja otetaan kattila otetaan levyltä pois ja jätetään hautumaan 10 minuutiksi.
9. Viimeinen askel - kansi pois, ja riisi sekoitetaan kevyesti ja se on valmis nautittavaksi.


 
Sit sushiriisiä maustamaan. Etikkaseoksen voi valmistaa itse, tai ostaa valmiina. Edelläolevan reseptin määrä riisiä vaatii seurakseen tälläisen sekoituksen - 4rkl riisiviinietikkaa, 2rkl sokeria ja 2tl suolaa. Seosta voi lämmittää vähän että sokeri ja suola sulaa sinne nopeammin. Jos riisiviinietikkaa ei löydy, valkoviinietikka käy kans. Mausta tätä pientä huijausta ei erota kuin hardcore-sushihifistelijät. Etikkaseos sekoitetaan riisiin varovasti riisiä käännellen, ettei riisi muussaannu liikaa. Makuja on monia (itse esimerkiksi tykkään laittaa etikkaa vähän tavallista enemmän), mutta sushiriisin ei ole tosiaan tarkoitus olla kovin etikkaista. Etikan pitäisi olla vain sivumaku, eikä peittää riisin tai kalan makua. Eli maltti on valttia riisin maustamisessa.


 
Ja sit annetaan riisin jäähtyä. Riisin määrästä riippuen se kestää tunnista pariin. Ravintolassa me aina joko löyhyteltiin riisiä viuhkoilla, tai sitten laitettiin se astiaan, ja astia kylmään veteen ja se nopeutti prosessia.

Koska ihan näistä perusasioista tuli jo paljon asiaa, tästä on tullut jo nyt niin pitkä postaus että ajattelin tämän olevan parempi kahdessa osassa. Seuraavassa osassa sitten varsinainen sushin teko. Coming soon - meikän sushinpyörittelykoulu!

Edit: Ja tästä pääsee sushikoulun seuraavaan osaan - miten tehdä makeja, täytteitä ja nigireitä.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Maustetut lohkoperunat

Halusin jakaa tämän täällä teillekin, sillä tämä on yksi lempireseptejäni. Kopsattu Rachel Allenin keittokirjasta (suosittelen muuten, helppoja ja nopeita reseptejä), ja tätä tehdään varmaan kerran viikossa meillä. Ihan superhyvää, ja todella helppo tehdä, jopa väsyttävän päivän tai viikon jälkeen. Loistavaa perjantaimässyä siis!
 


 
1tl sokeria
1tl suolaa
1tl paprikajauhetta (cajun-mausteseos toimii myös mainiosti)
10tl (=50ml) oliiviöljyä
6 keskikokoista perunaa
 
Lohko perunat. Sekoita sokeri, suola, paprikajauhe ja oliiviöljy kulhossa. Laita perunat kulhoon ja kääntele perunoita niin että ne peittyvät tasaisesti mausteseokseen.
 
Lämmitä uuni 230 asteeseen (210 kiertoilmauunissa), ja laita perunat uuniin 25-30 minuutiksi.
 
Herkuttele!
 

torstai 19. joulukuuta 2013

Luukku 19 - Pipariohje Brittimalliin

Tämä päivän luukkuna ajattelin jakaa oman pipariohjeeni. Tumma siirappi ja jauhettu kardemumma ovat oikeastaan ainoita asioita joita täällä on vaikea löytää (ei toki mahdotonta) ja siirapin korvaan paikallisella vastaavalla. Kardemumman tuon Suomesta mukana, mutta olen joskus aikaisemmin jauheen puuttuessa käyttänyt kardemumma-siemeniä ja jauhanut ne morttelilla.
 
 

 
 
Kuvituksena aikaisempina vuosina tehty piparkakkutalo.
 
Pitemmittä puheitta, tässä oma lempiohjeeni:
 
250g voita
2dl sokeria
1.5dl Lyle's Golder Syrup (suomalaisessa ohjeessa tämä olisi tummaa siirappia. Sillä Lyle's ei ole tummaa siirappia, piparit jäävät hailakoiksi. Jos haluaa vähän väriä lisää pipareihin, voi lisätä Black Treacle siirappia ruokalusikallisen - ei sen enempää sillä se antaa muuten palaneen maun pipareille)
1.5tl kanelia
1.5tl jauhettua kardemummaa (kantsii tuoda Suomesta... vaikka kuuleman mukaan täälläpäin intialaisista ruokakaupoista löytyy jauhettua kardemummaa)
1tl neilikkaa
1tl inkivääriä
 
 
 
 
Nämä sekoitetaan yhteen ja kiehautetaan. Annetaan jäähtyä ja sitten lisätään (kuivat aineet ensin sekoitetaan yhteen perinteiseen leivontatapaan):
 
2 kananmunaa
1tl suolaa
2tl soodaa
9dl vehnäjauhoja
 
Kohmeta jääkaapissa yön yli. Paistetaan 200 asteessa 6-10 minuuttia. Nam!
 
 
 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Luukku 15 - Itsetehty Jouluvodka (Christmas Pudding Vodka)

Tässä ohje erääseen alkoholiherkkuun jota löytyy jouluisin meidän antamista joulukoreista. Kyseessä on siis jouluiseen makuhermoon maustettua vodkaa, johon on otettu inspiraatiota perienglantilaisesta Christmas Pudding jouluherkusta. Vielä ehtii valmistaa omaan pukinkonttiinkin!


Joo, se on tyhjä, mutta tälläiseen se loppujen lopuksi tulee
 
Tarvitaan:
Vodkaa 1 litra
Sokeria 150g
Kuivahedelmiä (pieninä kuutioina) 350g
3 tl mixed spice (tässä hyvä resepti - vaihtoehtoisesti itse miksaisin kanelia, neilikkaa, inkivääriä, korianteria, maustepippuria ja muskottipähkinää samassa suhteessa - ei se jouluna niin vakavaa ole)
8 mausteneilikkaa
1 appelsiinin ja 1 sitruunan kuoret raastettuna
muskottipähkinää (1/2 pähkinää raastettuna / puolikas teelusikallinen)
kanelitankoja 3
 


 
Ohje:
Laita kaikki kuivat aineet, isohkoon ilmatiiviiseen purkkiin, valuta vodka päälle. Sulje purkki, sheikkaa että ainekset sekoittuvat ja jätä muutamaksi päiväksi. Sheikkaa muutaman päivän kuluttua purkkia uudestaan. Toista tätä parin viikon ajan, siivilöi vodka pulloihin harson läpi. Purista kaikki vodka irti niistä kuivatuista hedelmistä harson avulla - ne imaisevat sisäänsä desin jos toisenkin. Ja sitten nauti. Erityisen hyvää appelsiinimehun kanssa!

Ohjetta voi toki maun mukaan vähän muutella. Esimerkiksi tänä vuonna mies laittoi appelsiinin ja sitruunan kuorten sijasta klementiinejä mehuineen päivineen - saa nähdä miltä se maistuu.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Viikuna-timjami-vuohenjuusto-piirakka

Tulipas oltua taas vähän kauempaa täältä poissa, ollaan oltu kovasti harrastamassa ;) No, palaan nyt takaisin bloggailun makuun tällä kivalla reseptillä joka bongattiin paikallisen supermarketin reseptihyllystä (tässä linkki alkuperäiseen ohjeeseen) ja joka testailtiin kotona pian sen jälkeen. Oli muuten hyvää, ja lisäansiona visuaalisesti nätti. Visuaalisuutensa ansiosta sopisi mainiosti vaikka juhliin piirakaksi, suolaiset piirakat kun usein tuppaa olemaan aika tylsän näköisiä.


Riittää neljälle lisukkeiden kanssa, tai kahdelle isoon nälkään. Kestää n. 55min valmistaa.
Tarvitaan:
1rkl oliiviöljyä
4 arkkia valmista filo taikinaa, jokainen puolitettu
75g (n.70ml) creme fraichea (smetana tai kermaviilikin varmasti kävisi)
125ml sinistä maitoa
15g parmesaania, tai muu samantyyppinen juusto, raastettuna
3 kananmunaa
5-6 tuoretta timjaminoksaa (n. 7gr), pesty ja lehdet riivitty irti
125g vuohenjuustoa (semmoinen pehmeä murusteltava, ei kova eikä sellainen sisältä sula)
4 viikunaa, puolitettuna

Työohjeet:
1. Lämmitä uuni 180 C-asteeseen. Voitele 18cm levyinen irtopohjavuoka osalla oliiviöljyä ja laita yksi (puoliarkki) filotaikinaa vuokaan. Laita loput filotaikinalevyt vuokaan limittäin, voidellen jokaisen arkin väliin oliiviöljyä.
2. Laita creme fraiche, maito, raastettu parmesaani, kananmunat ja suurin osa timjamista kulhoon ja sekoita yhteen. Sekoita mukaan murusteltu vuohenjuusto, mausta mustapippurilla ja laita sekoitus vuokaan.
3. Asettele puolitetut viikunat, sisäpuoli ylöspäin, sekoituksen päälle ja ripottele päälle loppu timjamista.
4. Paista uunissa 45min, kunnes kullanvärinen ja kiinteähkö.
5. Anna jäähtyä hetken ennen tarjoilua.

Lisukkeeksi sopii perinteinen vihreä salaatti!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Supernopea kylmäsavulohipasta

Tämä on muuten yksi arkiruokabravuureistani - arkiruokana haluan että ruoka on nopeasti valmistettu ja siitä jää mahdollisimman vähän tiskiä. Tämän saa pöytään haarukoitavaksi 15 minuutissa, ja tiskiä ei jää muuta kuin kattila, kauha, keittiöveitsi, siivilä, ruokakulho ja ruokailuvälineet.
 

 
Ja sitten menoksi!
Tarvitaan (3-4 henkeä):
Kylmäsavulohta n. 150-200g
Pakasteherneitä n. ruokakulhollinen
Pastaa (n. 5 kourallista)
Tuorejuustoa n. 175g
suolaa, mustapippuria ja vapaavalintaisesti tilliä/persiljaa
 
Ja itseasiassa nuo mitat ovat hyvinkin summittaisia, ja itse laitan ihan maun mukaan. Joskus enemmän ja joskus vähemmän.
 
 
 
Ja sitten valmistukseen:
Vedet vedenkeittimeen, pastat suolan kera kattilaan. Aseta tulille 5 minuutiksi. Pastan kiehuessa leikkele kylmäsavulohi ohuiksi siivuiksi pakkauksessaan. Pastan kiehuttua 5 minuuttia laita pakasteherneet samaan kattilaan ja aseta tulille vielä 5-6 minuutiksi.
 
Kun pasta ja herneet ovat keittyneet tarpeeksi, nappaa muutama kauhallinen keitinvettä yhteen ruokakulhoon. Valuta herne-pastaseos, ja kippaa takaisin kattilaan. Lisää tuorejuusto ja tarpeeksi vettä notkistamaan seos ja sekoita. Ihan viimeisenä lisää mausteet ja lohi, joka kypsyy ihan pikkuisen kuuman pastan vaikutuksesta ja sekoita hyvin. Tässä vaiheessa voi lisätä vielä vähän keitinvettä jos tuntuu liian tönköltä lohen lisäämisen jälkeen. Ja tarjoile!
 
Tätä on myös helppo muutella ja siihen voi lisäillä kaikenlaista mitä sieltä jääkaapista myös löytyy. Mm. limetin ja sitruunanmehu toimii kivana lisänä, lisätä voi myös esim kapriksia tai oliiveja tai vaihtaa tavallisen tuorejuuston tilalle jokin maustettu tuorejuustoversio. Itse tällä kertaa lisäsin limetinmehua ja oliiveja, niitä kun sattui olemaan jääkaapissa menossa vanhaksi.
 
 
 
Toinen kiva versio on laittaa herneiden sijasta sokeriherneitä, lohen tilalle jättikatkaravunpyrstöjä (valmiiksi kypsennettyjä eli niitä vaaleanpunaisia) ja tavallisen tuorejuuston tilalle sweet chilli- mausteista tuorejuustoa. Nam!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Carnitas tortillat - meksikolainen haudutettu porsas

Taas pitkästä aikaa resepti - carnitas, eli pulled pork. Suomeksi ehkä tämä olisi haudutettua porsasta. Tarjoillaan tortilloissa, salsan ja juuston kera, ja riisiäkin saa olla jos haluaa. Voi tätä syödä sellaisenaankin, minä napostelin pelkkää possua myös sillä tämä oli ns. moorish...

Mies kokkasi tätä meille viime viikolla - tortillat ovat hänen erikoisosaamistaan keittiön puolella eikä tämä resepti pettänyt. Se on pitemmälle kehitetty versio Homesick Texanin reseptistä (mies suosittelee lämpimästi k.o. kokkausblogia), maustettu Wahacan (ravintola Lontoossa jota suositellaan me molemmat) ideoilla ja oli aivan USKOMATTOMAN HYVÄÄ. Kannattaa kokeilla omassa keittiössä kanssa.






Carnitas porsas:
1.4kg porsaan masua (pork belly) / crackling joint (myös 1kg OK)
5 valkosipulin kynttä - ilman kuorta mutta kokonaisina
kourallinen tuoretta timjamia (thyme) - oksineen kaikkineen
2 tl kuivattuja chili-hiutaleita (flaked chili)
2 limettiä
115g laardia eli sianihraa
1l appelsiinimehua
2 laakerinlehteä
 
 
Salsa:
2 kypsää avokadoa
1 iso punainen sipuli
3 tomaattia
2 paprikaa (1 vihreä, 1 punainen)
1 limetti
2 chiliä, ilman siemeniä
kourallinen tuoretta korianteria
150-200g creme fraichea





Porsas: Leikkaa porsaan maha 5cm viipaleisiin, hiero suolaa paloihin ja jätä huoneenlämpöön tunniksi. Lämmitä uuni 150 C (kiertoilmauuni 130C) asteeseen. Laita kaikki tarvikkeet isoon uuninkestävään kattilaan - tänne possunpalat, valkosipulinkynnet, timjami, chili-hiutaleet, laakerinlehdet ja limetit (leikataan kahtia, purista mehut kattilaan ja heitä lopuksi kuoret sisään kanssa). Leikkaa laardi kuutioiksi ja heittele ympäri pataa. Peitä appelsiinimehulla koko höskä nippanappa - appelsiinimehua jää varmasti yli jonkun verran, koko litraa ei tarvitse käyttää. Peitä kannella ja laita liedelle kunnes alkaa kuplimaan. Siirrä uuniin (150 C / kiertoilmauuni 130C) ja jätä sinne kolmeksi tunniksi. Tässä onkin sopiva hetki tehdä salsa possun seuraksi.
 
 
Salsa: Pilko ainekset (avocado, sipuli, tomaatti, paprika) kuutioiksi, yhdistä lime-mehun, chilin ja korianteri-silpun kera, suolaa ja pippuria mukaan ja jätä maustumaan jääkaappiin porsaan teko-ajaksi.
 
 
Porsas: Kolmen tunnin haudutuksen jälkeen ota possukattila ulos, ota pois timjami, laakerinlehdet ja limetinkuoret. Laita liedelle (medium-high) ilman kantta ja anna nesteiden haihtua kokonaan, aina välillä hämmentäen. Tämä kestää puolesta tunnista tuntiin. Lopussa porsaan liha tulee myös rikkoa lusikalla - tämän pitäisi olla todella helppoa ja lihan tulisi lähes pilkkoutua itsestään.




Tarjoile herkkupossu tortillojen ja raastetun juuston kera. Myös riisi ja refried beans toimivat jos haluaa tehdä burritoja. Riisi on herkullista jos sen maustaa tuoreella korianterilla.  
 
 
Lisävinkkejä: Laardia ei tarvitse välttämättä käyttää, mutta se lisää makua ja tuo jotain vähän erikoista! Porsaan liha-määrä muuten jäi meille vähän epäselväksi - minä olen sitä mieltä että käytettiin 1.4kg, mies muisteli että possua olisi ollut 1kg. Suosittelen kokeilemaan ensin 1.4kg annoksella ihan vain sen takia että tämä on niin herkullista että se menee nopeasti. Jos tuntuu että makua voisi olla enemmänkin, niin sitten seuraavalla kerralla vähentäkää lihan määrää.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

The Help elokuvan suklaayllärikakku

Me olemme miehen kanssa molemmat sellaisia ihmisiä, että jos näemme jotain erikoista (syötävää) elokuvissa (ja joskus kirjoissakin) sitä pitää kokeilla. Lapsena se oli Enid Blytonin kurkkuvoileipiä ja kermalimonaadia, näin aikuisena se on amerikkalaisia elokuva-kakkuja ja perinneherkkuja.
 
Viikolla mies innostui meille tekemään The Help elokuvasta tutun Minnien suklaayllärikakun. Tämä resepti on kopsattu Food & Wine sivustolta, olen vain siihen muutellut eurooppalaiset mitat helpottaakseni ja lisännyt pari kommenttia suomalaisille. Mikä ylläri kakussa sitten oli? Katsokaa elokuva! Sekä kakku ja elokuva olivat erittäin hyviä.



1 packaged pie dough crust (shortbread crust - tavallinen piirakkapohja jonka voi tehdä itse)
1 1/2 cups sugar
3 tablespoons unsweetened cocoa powder
4 tablespoons unsalted butter, melted
2 large eggs, beaten
3/4 cup evaporated milk (makeuttamaton nestemäinen maitotiiviste, ei siis venäläinen kondensoitu maito, ehkä vaikea löytää Suomesta muualta kuin etnisistä kaupoista mutta sitä voi yrittää tehdä itsekin)
1 teaspoon pure vanilla extract
1/4 teaspoon salt
Whipped cream, for serving

  1. Preheat the oven to 200 C (180 Celsiusta kiertoilmauunissa). Ease the pie crust into a 9-inch pie plate (22-23cm - saa olla aika korkea piirakkapohja, irtopohjavuoka toimii hyvin) and crimp the edges decoratively. Prick the crust lightly with a fork. Line the crust with foil or parchment paper and fill with pie weights or dried beans. Bake for 15 minutes or until set. Remove the foil and weights and bake for about 5 minutes longer, just until the crust is dry but not browned.
  2. Meanwhile, in a bowl, whisk the sugar with the cocoa powder, butter, eggs, evaporated milk, vanilla and salt until smooth.
  3. Pour the filling into the pie shell and bake for about 45 minutes, until the filling is set around the edges but a little jiggly in the center. Cover the crust with strips of foil halfway through baking (mielestäni tarpeeton välivaihe). Transfer the pie to a rack and let cool completely before cutting into wedges. Serve with whipped cream.

Säilyi jääkaapissa kaksi päivää, eli sen voi tehdä etukäteen.  


Minnie ja yllärikakku :)

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Sitruuna-rusina-juustokakku



En olekaan pitkään aikaan laittanut tänne mitään reseptejä, joten tässä reseptinä eilinen (paistettu) juustokakku. Oli todella hyvää - juuri sopivan sitruunainen! 
 
Pohja:
50g self-raising flour + 1/2 tl leivinjauhetta (suomalaisittain tämän korvaa 1dl jauhoja, johon sekoitettu 1 tl leivinjauhetta)
50g pehmennettyä voita
50g (n. 0.5dl) sokeria
1 iso kananmuna 
 
Täyte:
225g (n. 2.25dl) sokeria
4 isoa kananmunaa
400g pehmennetty Philadelphiaa tai muuta samantyyppistä maustamatonta tuorejuustoa
40g (n. 0.8dl) jauhoja
1 sitruuna - raastettu kuori ja mehu
75g (n. 1dl) rusinoita
142ml soured cream (suomalaisittain n. 1.5dl ranskankermaa)
 
1. Lämmitä uuni 170 Celcius-asteeseen. Ota esiin 22cm irtopohjavuoka, rasvaa se ja laita pohjalle leivinpaperiympyrä.
2. Pohjan valmistus: Self-raising flour + leivinjauhe, voi, 50g sokeria ja kananmuna sekoitetaan hyvin ja vatkataan 2-3 minuuttia. Levitä irtopohjavuoan pohjalle.
3. Täytteen valmistus: Erottele 4 jäljelläolevaa kananmunaa kahteen eri kulhoon. Vatkaa keltuaiset ja 225g sokeria kunnes seos on muuttunut paksuksi ja kermaiseksi. Sekoita tuorejuusto mukaan hyvin. Sekoita varovaisesti sitruunanmehu ja -kuori, 40g jauhoja, rusinat ja ranskankerma mukaan täytteeseen. Vatkaa kananmunavalkuaiset kiinteäksi vaahdoksi ja varovasti sekoita (kääntele) mukaan täytteeseen ja kaada tama irtopohjavuokaan.
4. Laita uuniin 1h - 1h 15min ajaksi, kunnes keskeltä painettaessa juustokakku on joustava mutta kiinteä. Laita uuni pois päältä, laita uuninsuu raolleen ja jätä juustokakku uuniin tunniksi hautumaan. Sitten laita jääkaappiin tekeytymään, yön yli jos mahdollista.
 
P.S. Rusinoitten tilalle kannattaa kokeilla jotain muutakin kuivahedelmää/marjaa - itse veikkaan että kuivatut karpalot olisivat tässä makoisia, ja mikseipä jopa aprikoosipalaset.
 
P.P.S: Ilkeän näköisen halkeaman juustokakun keskellä saa yleensä estettyä jos vetäisee terävällä veitsellä juustokakun reunat irti vuoan reunoista ennenkuin sen antaa jäähtyä - itse unohdin tällä kertaa.

torstai 20. joulukuuta 2012

Itsetehty jouluherkkuvodka

Tana talvena talle Englannin perheelle teimme herkkukorin. Noh, mies teki kaiken muun kuin piparit. Mukaan tuli Christmas Pudding vodkaa, eri makusokereilla (mansikka, piparminttu, appelsiini, sitruuna, vanilja) maustettuja suklaamakeisia, pipareita ja stiltonia.



Tuo Christmas Pudding vodka oli meinaan hyvaa ja suosittelen kokeilemaan. Ennen joulua ehtisi viela sita tehda pukinkonttiin silla valmisteluun kuluu vain kolme paivaa. Siihen tulee vodkaa, sekahedelmaseosta (silputtuja kuivahedelmia), mixed spice (kaneli, korianteri, muskottipahkina, inkivaari ja kumina auttaa sekoittelemaan omaa seosta jos ei tallaista valmista mausteseosta loydy), hienoksi raastettua appelsiinin kuorta, ja sokeria, ruskeaa jos mahdollista. 

Tiiviiseen purnukkaan kolmeksi paivaksi, ja sheikataan pari kertaa joka paiva. Sitten siivilan tai harson kautta pullotettavaksi ja juotavaksi. Sopii erityisen hyvin appelsiinimehun kera.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Herman the German - ystävyyskakku

Me saimme miehen siskonpojalta ystävyyskakun joululahjaksi. Saimme taikinajuuren että tiukat ohjeet miten Herman-kakkua tulee hoitaa ja syöttää kymmenen päivän ajan ja kuinka se tulee sitten jakaa eteenpäin ystäville. Ja mehän jaoimme.



Aika herkullinen kakku. 

Tässä teille ohjeet jos haluatte aloittaa oman ketjuleivonnaisen:

Juuri


Ingredients:

  • 460g flour
  • 500ml milk
  • 230g sugar
  • 90ml warm water
  • 2 tbsp active dry yeast


Instructions:

  1. Sprinkle 1tbsp of sugar over the warm water
  2. Sprinkle the yeast over this and leave in a warm place for around 10 minutes, as it grows to twice its size
  3. Mix in the milk, sugar, flour to the yeast mixture and stir with a wooden spoon
  4. Cover the bowl loosely with something like a tea towel
Keep in a warm place and stir. When you are ready, follow the 10 day cycle to make your Herman cake.


Ohjeet kymmeneen päivän hoitoon

Hello, my name is Herman.
I am a sourdough cake. I'm supposed to sit on your worktop for 10 days without a lid on.
You CANNOT put me in the fridge or I will die. If I stop bubbling, I am dead.
Day
  1. You get Herman and put him in a large mixing bowl and cover loosely with a tea towel.
  2. Stir well
  3. Stir well
  4. Herman is hungry. Add 1 cup each of plain flour, sugar and milk. Stir well.
  5. Stir well
  6. Stir well
  7. Stir well
  8. Stir well
  9. Hungry again. Add the same as day 4 and stir well. Divide into 4 equal portions and give away to friends with a copy of these instructions. Keep the 4th one.
  10. Herman is very hungry. Stir well and add the following:
  • 1 cup sugar
  • half tsp (teaspoon) salt
  • 2 cups plain flour
  • 2/3 (two thirds) cup of cooking oil
  • 2 eggs
  • 2 tsp vanilla essence
  • 2 cooking apples cut into chunks
  • 1 cup raisins
  • 2 heaped tsp cinnamon
  • 2 heaped tsp baking powder
Mix everything together and put into a large greased baking tin. Sprinkle with a quarter of a cup of brown sugar and a quarter of a cup of melted butter. Bake for 45 minutes at 170-180C. If still raw in the middle cover with foil and bake for additional 20 minutes. When cold cut into finger pieces. Cake freezes well and is also delicious warm with cream or ice-cream.

Oli ihan hyvä kakku! Kostea ja maukas, suosittelen kokeilemaan.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Merimiehen simpukoita

Nythän on meneillään parhain simpukkakausi. Ranskassakin kuulemma syödään simpukoita vain niinä kuukausina joina kuukauden nimessä on r-kirjain. Eli syyskuusta huhtikuuhun? Mekin olemme nyt innostuneet herkuttelemaan simpukoilla. Pitkän aikaa olin sitä mieltä että liian hankalaa valmistaa simpukoita itse, mutta kunhan ensimmäistä kertaa uskaltauduin simpukoita ostamaan, niin ei se kyllä ollenkaan niin vaikeaa ollut. Itseasiassa, ihan luvattoman helppo juttu!





Simpukoitten puhdistuksessa kestää eniten aikaa, itse valmistaminen on nopea, noin viiden minuutin juttu. Simpukoitten puhdistaminen on kuitenkin helppoa. Huljuttele kylmässä vedessä liiat liat pois, juuriharjalla rapsuta pahimmat moskat kuorista, ja simpukan "parta" vedetään  nopealla nykäisyllä (saranapuoleen päin) pois. Vain elävät, suljetut simpukat käytetään. Jos aukioleva simpukka ei pöydänkulmaan tai veitseen kopautettaessa sulkeudu, se tulee heittää pois, kuin myös rikkonaiset simpukat. 

Ja mitäs näillä simpukoilla sitten? Tässä perinteinen moules mariniere (eli merimiehen simpukoita) resepti.





*****************************

Moules Mariniere (neljälle)

Tarvitaan

1,75kg simpukoita (saa olla vähemmänkin, kahdelle riittää n. kilo, eikä tarvitse muita reseptimääriä muuttaa)
2 valkosipulinkynttä
2 shallottia / pieni sipuli
25g voita
100ml kuivaa valkoviiniä
120ml kermaa
kourallinen tuoretta persiljaa
patonki kyytipojaksi
ja iso kannellinen kattila/pannu valmistukseen, niin suuri että simpukat vievät tilavuudesta noin puolet

Valmistaminen

1. Puhdista simpukat, silppua sipuli pieniksi paloiksi, kuori ja murskaa valkosipuli, silppua persilja
2. Isolla pannulla (me käytetään teflon-"wokki"-pannua) lämmitä voi ja iske sipuli ja valkosipuli pehmenemään
3. Muutaman minuutin paistamisen jälkeen viini pannulle ja kuumenna kiehuvaksi.
4. Iske simpukat pannuun ja kansi kiinni. Aina silloin tällöin heiluta pannua vaakasuunnassa voimakkaasti niin että simpukat pääsevät liikkumaan. Höyrytä simpukoita noin 4-5 minuuttia, kunnes suurin osa on avautunut.
5. Ota pois liedeltä, sekoita mukaan kerma ja persilja.
6. Annostele kulhoihin ja tarjoile patongin kera.


Ja sitten vain herkuttelemaan!
(Paitsi sulkeutuneilla simpukoilla - ne tulee heittää pois)





P.S. Olen nähnyt muuten aika paljon reseptejä joissa simpukat lähinnä keitetään suuressa määrässä lientä. En tykkää. Tässä lientä on vain n. 200 ml, mutta näin höyryttäessä simpukat antavat paljon enemmän aromia liemelle, jota on kiva särpiä ja johon on herkkua dippailla patonkia.

P. P.S. Minulla olisi pari muutakin simpukkareseptiä jaettavana, pitää kirjoitella ne joskus tännekin.

torstai 31. maaliskuuta 2011

Chocolate and Guinness Cake

Tämä oli se herkkukakku joka tuli leivottua synttärisankarille tuossa viikonloppuna. Ja oli meinaan täyttävää. Ja herkullista. Guinness ei valmiissa kakussa maistu, tuo vain hivenen syvyyttä ja maltaisuutta kakulle. Resepti on muuten Hummingbird Bakery -kirjasta ja vaikka siinä on aika monta vaihetta, se oli yllättävän simppeli ja helppo kakku tehdä.




Kakkuainekset:

250 ml Guinnessia
250 g suolatonta voita
80 g kaakaojauhetta
400 g sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljauutetta
140 ml buttermilkiä (kaupoista vaikea löytää - vastiketta on helppo tehdä itse sekoittamalla 1 tl sitruunamehua lasilliseen täysirasvaista maitoa ja antaa asettua klimppiseksi 5+ minuuttia)
280 g jauhoa
2 tl soodaa
½ tl leivinjauhetta
Kuorruteainekset:

50 g pehmennyttä voita
300 g tomusokeria
125 g täysirasvaista tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
kaakaojauhetta koristeluun

+ yksi 23cm läpimittainen irtopohjavuoka


Ohjeet:

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen.
2. Mittaa olut kattilaan, pilko voi (250g) joukkoon ja sulata se sekaan liedellä pienellä lämmöllä.
3. Mittaa sokeri ja kaakaojauhe sekaan ja sekoita kunnes ovat liuenneet joukkoon. 
4. Ota pois liedeltä, nuuskuttele huumaavaa tuoksua ja maista pari lusikallista.
5. Sekoita kananmunat, vaniljauute ja buttermilk keskenään ja sekoita olut-suklaa-seokseen.
6. Sekoita vehnäjauhot, sooda ja leivinjauhe keskenään isossa kulhossa, ja sekoita joukkoon mukaan kananmuna-olut-suklaa seos. Tämä kannattaa tehdä sähkövatkaimella. 
7. Vuoraa irtopohjavuoan (läpimitta 9 tuumaa / 23 cm) pohja leivinpaperilla, voitele sivut voilla ja kaada taikina sisään.
8. Paista 180 asteisessa uunissa 45 minuuttia, tai vähän enemmän jos kakku on jäänyt sisältä raa'aksi (tämän voi testata tökkäämällä tikun kakun sisään - kypsänä siihen ei tulisi tarttua mitään). 
9. Nautiskele loppu-Guinness. 

Sitten kun kakku on täysin jäähtynyt (tähän voi mennä aika monta tuntia - itse jätin yön yli jäähtymään) voi tehdä kuorrutuksen.

1. Vatkaa pehmeä voi tomusokerin kanssa hiekkaisen oloiseksi. Sähkövatkain edelleen kannattaa.
2. Lisää tuorejuusto ja vatkaa pehmeän kermaiseksi, aluksi matalalla nopeudella ja sitten keskinopeudella.
3. Tilttaa kakun päälle ja levitä tasaisesti ympäri kakkua. 
4. Koristele siftaamalla kaakaojauhetta.
5. Popsi ja nauti!

Tämä on jo parissa muussakin blogissa esiintynyt - aika samantyyppinen ohje näyttää olevan sekä Cupcake Housewifessä ja Voisilmäpelissä. Eriävät tässä ylläolevasta ohjeestä näköjään vähän aineksissa ja kuorrutuksessa, en sitten tiedä kumpi on herkullisempi (no tämä minun tietty! :D).

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Raparperijuustokakku.


Niihin viime keskiviikon grillibileisiin tein vietäviksi raparperijuustokakkua. Samanlaisen kakun vein myös sunnuntai grillibileisiin ja se sai aivan yhtä hyvän menestyksen molemmissa. Herkullinen resepti kun on niin halusin nyt täälläkin jakaa tämän herkun ohjeet. Se oli nimittäin hemmetin hyvää! Ei ollenkaan liian painavaa, ja raparperin kirpeys teki kakusta raikkaan eikä ollenkaan niin äklömakean kuin juustokakut joskus tuppaavat olemaan. Mansikoiden hieno makeus myös sopi kirpeän raparperin kanssa mainiosti. Todella herkullista.




Tarvitaan

Pohja
1 kuppi (2,5 dl) jauhoja
1/4 kuppia (0,6 dl) sokeria
115 g voita

Raparperiseos
3 kuppia (7,5 dl) paloiteltua raparperia (tuoretta tai pakastettua)
1/2 kuppia (1,25 dl) sokeria
1 rkl jauhoa

Juustokakkutaikina
450 g tuorejuustoa (maustamaton Philadelphia käy mainiosti)
1/2 kuppia (1,25 dl) sokeria
2 kananmunaa

Päällykerros
2 dl hapankermaa (sour cream - kermaviili tai rahka varmaan kelpaa myös)
2 rkl sokeria
1 tl vanilja-essenssiä (vaniljatankoa voi myös käyttää)










Vaiheet








1. Lämmitä uuni 190 C-asteeseen. Yhdistä pohjan ainekset (jauho, sokeri ja voi) ja sekoita kunnes seos on murumainen. Taputtele seos irtopohjavuoan (halkaisijaltaan n. 25 cm) pohjalle.
2. Sekoita raparperiseoksen ainekset yhteen (raparperi, sokeri ja jauho) ja kaada murupohjan päälle. Paista uunissa 15 minuuttia. Ota ulos uunista ja laita syrjään. Vähennä uunin lämpötila 175 asteeseen.
3. Vispaa tuorejuusto ja 1,25 dl sokeria isossa kulhossa kunnes seoksesta on tullut kermaisa. Vältä ylivatkaamista ettei kakusta tule sitkeä. Vatkaa kananmunat yksitellen joukkoon. Kaada kuumien raparperien päälle.
4. Paista n. 30 minuuttia, tai kunnes juustokakku on hyytynyt. Hyytymisen näkee siitä kun kakkua hytisyttää, niin vain keskiosan tulisi hytistä vähän.
5. Sekoita päällykerroksen ainekset (hapankerma, sokeri, vanilja-essenssi) keskenään ja levitä kuuman kakun päälle.
6. Sujauta terävä veitsi juustokakun ja vuoan väliin ja leikkaa varovasti juustokakku irti vuoasta. Näin jäähtyessään juustokakku ei halkea.
7. Koristele jäähtynyt kakku mansikoilla.





keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Fried Sweet Chilli Chicken

Ei tässä ihan vielä olla valumassa ruokablogien kastiin, mutta halusin jakaa täälläkin tämän lempparireseptini. Juuri toissapäivänä kun tätä innostuttiin taas tekemään. Parisen kuukautta sitten hankittu Ching's Chinese Food in Minutes pikapikaa nousi lempparikokkikirjojeni kärkeen. Tästä kirjasta poimittu Fried Sweet Chilli Chicken resepti on nykyään yksi meidän ehdottomista suosikeista, ja halusin antaa teillekin mahdollisuuden kokeilla tätä. Kannattaa!


Tarvitaan

Kanapalat: 
350-400g kanafileitä, sopivankokoisiin paloihin leikattuna
1 kananmuna
4 rkl vehnäjauhoja (kirja suosittaa 2 valkuaista ja maissijauhoa - mutta tämäkin yhdistelmä toimii jos on laiskana liikenteessä niinkuin minä melkein aina)
rypsiöljyä uppopaistamiseen (tai muuta vastaavaa)
suolaa ja valkopippuria

Kastike:
3 valkosipulinkynttä hienoksi paloiteltuna
2,5cm pätkä inkivääriä, kuorittuna ja hienoksi siivutettuna
1 punainen chili, ilman siemeniä ja hienoksi paloiteltuna
1 rkl soijakastiketta
6 rkl sweet chilli -kastiketta
1 limen mehu
kourallinen tuoretta korianteria hienoksi silputtuna


Vaiheet 

1) Paloittele kananfileet ja mausta suolalla ja valkopippurilla. Sekoita kananmuna ja jauhot, ja sekoita kananpalaset joukkoon, niin että jokainen kananpalanen saa sekoitusta päälleen.

2) Täytä wokin syvyydestä kolmasosa rypsiöljyllä ja lämmitä se 180 celcius-asteeseen. Katso vinkit postauksen lopusta!

3) Taikinoitetut kanat laitetaan yksitellen öljyyn, ja annetaan paistua 5 minuuttia kunnes ne ovat kullankeltaisia ja rapeita. Nosta ylös puikoilla tai pihtimillä (tms) ja laita talouspaperin päälle. Itse laitan kanat aina kahdessa setissä, muuten wokki on vähän turhan täynnä ja kananpalaset tarttuvat toisiinsa. Kaada öljy siivilän kautta kuumuudenkestävään astiaan (kattila tms)

4) Kastikkeen tekeminen. Pyyhi wokki ja lämmitä korkealla liekillä. Lisää yksi rkl siivilöityä öljyä ja kun se alkaa savuta lisää valkosipuli, inkivääri ja chili ja paista muutama sekunti. Lisää sitten sweet chilli -kastike, soijakastike ja limen mehu (vinkki - minä yleensä sekoittelen nämä ainekset yhteen jo ennen kokkauksen aloittamista, tässä on meinaan sen verran kiire ettei sitä ehdi kunnolla limeä puristelemaan). Sekoita hyvin.

5) Laita kana takaisin wokkiin ja kääntele niin että kastike peittää palaset hyvin. Kääntele mukaan korianteri ja tarjoa.



Itse yleensä tarjoan tämän, kuten kuvasta näkyy, riisin ja joko tulisen pak choi-shiitake muhennoksen tai valkosipulipinaatin kera. Aika herkullista! En ole erikoisempi ruokakuvaaja, tämä on meinaan himputisti herkullisempaa suussa kuin tuossa kuvassa!

Pari hyvää vinkkiä - öljy on tarpeeksi lämmintä kun sinne tiputettu leipäpalanen paistuu kullanruskeaksi 15 sekunnissa ja nousee öljyn pinnalle. Siivilöidyn öljyn voi käyttää uppopaistamiseen uudestaan, ainakin pari kertaa, eli sitä ei kannata heittää pois. 


Miltäs vaikutti tämä resepti?
Related Posts with Thumbnails