Synnytyskertomus

Mietin pitkään tulisinko tätä täällä jakamaan. Jotenkin tuntui että ehkä synnytyskertomus on TMI (too much information) ja mietin pitkään myös sitä miltä minusta tuntuisi se kirjoittaa ylös. Ja tiesin että tästä tulisi aivan älyttömän pitkä teksti... Päätin loppujen lopuksi kuitenkin kirjoittaa sen niin hyvin kuin muistan ja jakaa sen täälläkin. Ennen synnytystä minusta oli auttavaa lukea muiden kertomuksia, synnytyksen jälkeen se taas on ollut vapauttavaa, joten tässä on oma (erittäin pitkä) korteni kekoon. Kertomus siis käynnistyksestä ensisynnyttäjänä normaalin, terveen raskauden jälkeen.
 

Maanantai - Käynnistys alkaa

Maanantaiksi olimme sopineet synnytyksen käynnistämisen paikallisen rutiinin (41+5 päivänä) mukaan ja tie vei meidän synnytyslaitoksen vuodeosastolle. Aamuyhdeksältä lääkäri nopeasti ultrasi vauvan asennon ja lapsiveden määrän ja antoi puhtaat paperit käynnistykseen. Kätilö tarkasti kohdunsuun (1cm auki) ja laittoi prostaglandin-pessaarin ja sitten odottelemaan. Jouduin makoilemaan käyrillä (mahan päälle laitetaan kaksi anturia - toinen mittaa supistuksia ja toinen vauvan sydänääniä) tunnin, jonka jälkeen saatiin lupa lähteä kävelylle vauhdittamaan supistusten tuloa. Sairaalan alueelta ei saatu kuitenkaan poistua ja takaisin käyrille piti tulla kahden tunnin kuluttua.

 Ulkona oli kaunis ilma ja käveltiin ympäriinsä pihalla ja pysähdyttiin sairaalan pikkupuistoon ottamaan viimeisiä masukuvia. Hyvä fiilis, ja naureskeltiin että kohta se vauva sieltä sitten tulee. Takaisin osastolle tultua minä otin tarjotun lounaan ja passitin miehen kotio syömään ja lepäämään. Halusin ottaa pienet nokkaunet siinä käyrillä ollessani, edelliset yöunet jäivät melko vajaiksi jännityksen takia. Torkuin ja fiilis oli melko hyvä. Supistukset alkoivat jo olla melko säännöllisiä, mutta ne eivät tuntuneet vielä missään. Vaivuin uneen. 

Tunnin kuluttua heräsin. Monitorin tuutatessa, vastaavan kätilön läpsiessä minua poskille ja kahden kätilön kääntäessä minua vasemmalle kyljelleni. Unenpöppyrässä en aluksi tajunnut mitä tapahtuu, kunnes vastaava kätilö selitti että vauvan sydänäänet tipahtivat alle 80bpm (normaalia on 120-160), käski keräämään kimpsut ja kampsut, ja että nyt mentäisiin suoraan synnytyssaliin lääkäreitten valvonnan alle. Tekstasin miehelle pikaisesti että nyt olisi aika tulla takaisin.

Heti synnytysosastolle tultaessa iskettiin monitorit mahaan ja jouduin olemaan käyrillä yhtäjaksoisesti ties kuinka monta tuntia. Siltä ainakin tuntui, sillä mahtavan raskausmasun kanssa vessassa käynti oli melko tiivistä ja olo oli tukala siinä maatessa. Vessassa käydessä kätilö hoputti toimimaan nopeasti... Vauvan sydänäänet kuitenkin olivat tässä vaiheessa täysin normaalit, ja pysyivät hyvinä koko päivän ja illan, eikä mitään erityistä näyttänyt tapahtuvan.

Illemmalla sain luvan taas käydä kävelyllä ulkosalla. Supistukset alkoivat jo tuntumaan kovien kuukautiskipujen tapaisina ja olivat melko säännöllisiä. Kipeitä, mutta vielä siedettäviä, ja käveltiin miehen kanssa sairaalan pihalla ympäriinsä. Yön tullessa mies olisi halunnut jäädä kanssani osastolle, mutta sekä minä ja kätilö suostuttelimme hänet lähtemään kotiin keräämään voimia. Vauva ei tänä yönä näillä supistuksilla kuitenkaan syntyisi ja olisi parempi jos hän tulisi hyvin levänneenä takaisin. Huomenna tulisi kuitenkin olemaan pitkä päivä... Minulle tarjottiin kipulievitystä Diclofenacin muodossa (parasetamoli-tyyppinen vaikutus kuulemma) ja se vei pahimman terän kivuilta auttaen nukahtamaan.


Tiistai - Uudelleenkäynnistys ja synnytyksen alkaminen

Yön aikana sain jonkin verran nukuttua, joskin joka tunti heräsin käymään vessassa supistusten voimistuessa. Neljän aikaan yöllä huomasin että limatulppa tuli ulos pessaarin mukana. Ilmoitin kätilöille asiasta ja menin takaisin nukkumaan. Supistukset pikkuhiljaa hellenivät ja lopulta loppuivat ja sain nukuttua muutaman tunnin häiriöittä. Tilasin mieheltä Mäkkäri-aamiaisen -sairaalan kuiva paahtoleipä ei oikein houkuttanut tietäessäni että tänä päivänä alkaa tapahtua.

Aamulla minua tuli tapaamaan osaston vastaava lääkäri parin nuoremman lääkärin kera. He esittelivät itsensä ja keskustelimme hieman seuraavista askelista käynnistyksessä, kivunlievityksestä ja synnytystoiveistani. Itse olin toivonut vesisynnytystä, mutta lääkäri torppasi tämän heti, kuulemma joutuisin olemaan niin usein käyrillä ettei se onnistuisi. Ja verenvuodon vaara oli käynnistyksen takia liian suuri. Kätilö tarkasti kohdunkaulan tilanteen. Musertavana tuomiona oli 1cm auki ja vain vähän eilistä lyhyempi - 24 tuntia käynnistyksen jälkeen mitään edistystä ei ollut tapahtunut melko tuntuvista supistuksista huolimatta. Aika surkea fiilis. Laitettiin astetta järeämpi Cytocec tabletti kohdunsuulle, ja niitten pakollisten käyrien jälkeen päästiin taas käymään kävelyllä. Käytiin sairaalan ravintolassa syömässä pizza ja taas takaisin käyrille. Vauva voi käyrien mukaan oikein hyvin, ja pikkuhiljaa supistuksetkin lähtivät käyntiin taas.

Päivä meni käyrillä makoillessa ja ulkona kävellessä. Illemmalla supistukset alkoivat olemaan melko kivuliaita ja kävely oli vaikeaa. Jouduin usein tukeutumaan mieheen supistusten tullessa. Törmättiin eräällä iltakävelyllä erääseen synnytysvalmennuskurssilaiseen sairaalan ulkopuolella - hänen kysyessään että miltä tuntuu, supistus iski ja miehessä roikkuessani vaikeroin vain että it hurts.

Illemmalla aloin jo hengittämään ilokaasua supistuksia helpottamaan. Kokeilin eri asentoja, seisten, maaten, kyljellä, kontilla, mikään ei oikein auttanut. Lopulta huomasin että tyynyihin tukeutumalla ja kontilla ollen oli hivenen helpompaa. Ilokaasu auttoi yllättävän paljon kun sitä hengitti oikein - ennen supistuksen alkamista monta kertaa syvään. Päässä alkoi huimata ja tuli melko sekava olo, mutta kipu tuntui häviävän.

Iltakymmeneltä olin 3-4cm auki ja lapsivedet puhkaistiin synnytyksen jouduttamiseksi. Siitä hetkestä papereihin kirjattiin synnytyksen virallinen aloitushetki ja siitä hetkestä alkoivat helvetilliset kivut.

Hengitin ilokaasua kuin viimeistä päivää, mutta pahimmissa kivuissa unohdin miten hengittää sisään enkä voinut tehdä muuta kuin vaikeroida. Illan edetessä vaikerointi muuttui täysin kontrolloimattomaksi huudoksi joka supistuksen iskiessä. Parin tunnin kuluttua kätilöopiskelija tarkasti kohdunsuun tilanteen - kuulemma 8cm auki. Olin niin onnellinen, kauaa ei tätä kipua kestäisi. Kun varsinaisen kätilön tarkastaessa tilanteen kuulin että 8cm oli täysi virhearvio ja oikeasti oltiin vasta 4cm auki oli fiilis todella surkea - ei mitään edistystä järkyttävistä kivuista huolimatta. En kestänyt kipua enää ja halusin nukkua hetkisen.

Keskiviikko - Synnytys

Keskiyöllä pyysin kipupiikkiä (petidiiniä - synteettinen morfiini) ja sainkin sen välittömästi. Vaivuin uneen, herätäkseni kahden minuutin kuluttua takaisin huutamaan. Sama jatkui useamman tunnin - makasin sängyllä puolikontillani tyynyjen päällä puoliunessa ja joka supistuksen kohdalla heräsin järkyttävään kipuun huutaen. Pidin miestä kädestä ja itkin. Sanoin kuulemma että toista lasta meille ei tule.

Seuraava muistikuva on neljän aikaan aamuyöstä jolloin petidiinin vaikutus alkoi häipymään ja olin taas jokseenkin tajuissani. Kivut olivat järkyttävät enkä osannut supistusten aikana hengittää ilokaasua, huusin vain. Tässä vaiheessa 7cm auki. Yritin olla seisaallani vauhdittaakseni synnytystä, nojasin sänkyyn ja mies tuki minua. Minulle tuli voimakas ponnistamisen tarve ja muistan miettineeni etten kai saisi vielä ponnistaa. Supistusten aikana kuitenkin jalkani menivät kuitenkin automaattisesti yhteen, kiristäen lantioluita vauvan esteeksi, ikäänkuin kroppani yritti estää vauvaa tulemasta ulos. Tai ehkä minä yritin alitajuisesti saada synnytyksen loppumaan. Mietin ettei tämä tule ainakaan tällä tavalla onnistumaan, onpas epäergonominen asento. Kivut olivat järkyttävät. Niitä on vaikea kuvailla (ja edes muistaa), muuten kuin että tuntui kuin koko alavatsa ja lantio olisi tulessa. Pyysin/huusin/itkin epiduraalia ja paikalla oleva kätilö sanoi nyt olevan jo liian myöhäistä.

Seuraava muistikuva minulla on siitä että minua käännettiin selälleni ja iskettiin vasaralla polviin ja kyynärpäihin. Kello oli noin kuusi aamulla. Ympärilläni parveili henkilökuntaa ja kätilö selitti minulle että korkean verenpaineen johdosta täytyisi tehdä jotain lisätutkimuksia. Kyynärtaipeisiin oli ilmaantunut lisää pumpulipalloja - ihmettelin että missäköhän vaiheessa verikokeet otettiin sillä minulla ei ollut siitä mitään muistikuvaa. Minulta kysyttiin minne sattuu - I don't know, everywhere, ei ollut oikea vastaus. Muutaman tarkentavan kysymyksen jälkeen sain selitettyä että ei, minua ei sattunut ylävatsaan, vain alavatsaan, ja mietin että olikohan epäilyksissä pre-eklampsia.  Tehtiin uusi sisätutkimus, eikä oltu edistytty minnekään kahden tunnin tuskan jälkeen, edelleenkin vain 7cm auki. (Mies sanoi myöhemmin että hän olisi voinut tintata lääkäreitä sillä jokainen tutkimus sai minut huutamaan kivusta entistä enemmän. Samaan aikaan kätilöt huusivat lääkäreille että verenpaine oli selkeästi kovien kipujen aiheuttamaa ja he vain lisäsivät tuskiani. Jokaikinen tutkimus kuitenkin suoritettiin loppuun.)

Minut passitettiin vielä antamaan virtsanäyte. Siinä supistellessa, pusertaessa ja ponnistaessa huusin ja itkin. Itkin miehelle että miksi en ole saanut vielä epiduraalia, pyysin sitä jo kaksi tuntia sitten. Huoneeseen palatessamme vastaava kätilö tuli kysymään mieheltä olimmeko miettineet järeämpiä kivunlievityskeinoja ja ehdotti että nyt epiduraali olisi paikallaan (Niin, olisi ollut jo kaksi tuntia aikasemmin...). Miehen kysyessä eikö se muka ollutkaan liian myöhäistä 7cm avautumisella, kätilö sanoi että ei hänen käsittääkseen mutta anestesialääkäri osaisi sanoa paremmin. Mies lähti keskustelemaan anestesialääkärin kanssa, joka miehen mukaan hämmästyneenä kuulemma sanoi että kyllä epiduraalin voi saada vaikka olisi 9cm auki, kunhan vain pystyy pysymään paikallaan.

Puoli seitsemältä anestesialääkäri oli edessäni ja selitti epiduraalin haittapuolista ja vaaroista. Vaivuin aina välillä uneen ja havahduin hänen ravistellessaan minua. Kuulemma minun tulisi olla paremmin tajuissani ja kuunnella jos haluaisin epiduraalin. Teki mieli sanoa muutama valittu sana siitä että olin jo ottanut asioista selvää ja tiesin erittäin hyvin haittapuolet ja tekotavan ja riskit, mutta päätin pitää suuni kiinni ja kuunnella litanian loppuun niin hyvin kuin pystyin.

Istuin sängyllä ja anestesialääkäri selitti että minun täytyisi istua pedillä kunnolla käpertyneenä eteenpäin. En tiedä kauanko siinä kesti (kauan varmasti, ehkä jopa kymmenisen minuuttia) että edes pääsin istumaan sängylle, ja lääkärin hoputtaessa minua istumaan paremmin tai en voisi saada epiduraalia huusin että I know, I'm trying. Lopulta pääsin oikeaan asentoon ja lääkäri vielä selitti että minun tulisi olla täysin liikkumatta kun neula oli nikamien välissä tai hän saattaisi halvaannuttaa minut. Kun supistuksiin tuli tauko sanoin että nyt voit pistää, ja hoin päässäni äläliiku, äläliiku, äläliiku, sano jo että voin liikkua, sanojo, sanojo, sanojo... Suljin silmät ja keskityin. En muista että epiduraalin laitto olisi tuntunut yhtään missään. Piston jälkeen minut ohjattiin makaamaan kyljelleni ja seuraava muistikuva on kymmeneltä, taisin siis nukahtaa. (Mies kertoi minulle myöhemmin että anestesialääkäri oli ollut todella vaikuttunut siitä että pysyin niin liikkumattomana, eikä aluksi uskonut että pystyisi laittamaan epiduraalin minulle ollenkaan)

Herätessäni minulla oli ensimmäistä kertaa koko synnytyksen aikana hyvä olo. Minua ei sattunut, pystyin ajattelemaan selkeästi, olin rauhallinen. Olin saanut nukuttua muutaman tunnin. Makasin sängyllä ja pyysin mieheltä juotavaa (Lucozade-juomaa) ja suklaata (Lion patukoita) naposteltavaksi. Niitä mies säännöllisin väliajoin kävi ostamassa sairaalan kaupasta. 

Makoilin sängyllä ja keskustelin kätilöitten kanssa. Juttelin miehen kanssa. Sain levätä vihdoinkin. Tehtiin sisätutkimus ja 8cm auki, vielä olisi siis aikaa ennenkuin mitään alkaisi tapahtumaan. Odoteltiin siis kohdunsuun avautumista siinä rauhassa ja annostelin kipupumpusta lisää epiduraalia tarvitessa. Hermoilin oliko meillä nyt varmasti parkkimittarissa tarpeeksi rahaa (ei, miehen täytyi käydä ostamassa uusi lippulappu) ja oliko yhteiseltä tililtä varmasti mennyt kaikki laskut normaalisti (joo, mutta pakotin miehen silti soittamaan pankkiin ja laittamaan lisärahaa varmuuden vuoksi). Kaikkea sitä miettiikin.

Kello kahden maissa olin 10cm auki, mutta minulle sanottiin että voisin vain levätä vielä ja antaa vauvan edetä omin nokkineen alaspäin että ponnistusvaihe lyhenisi. Istuskelin puoli-istuvassa asennossa tunnin ja odottelin, kivutta. Täyttä autuutta. Lisäsin kipupumpusta lisää epiduraalia supistusten tullessa taas kipeiksi.

Tiistaina tapaamani vastaava synnytyslääkäri poikkesi aina välillä tarkastamaan tilannetta. (Mies kertoi minulle myöhemmin että tiistai-illalla kyseinen lääkäri oli jo käynyt häntä etukäteisonnittelemassa, sanoen että vauva syntyy varmasti aamuyöllä tai aamulla eikä hän meitä enää ehdi näkemään. Niinpä niin.)

Puoli neljän aikaan vauva oli edennyt jo melko alas ja sain luvan alkaa ponnistamaan. Epiduraali vaikeutti tuntemuksia, ja kätilöiden piti minulle useimmiten kertoa milloin supistus alkoi ja milloin ponnistaa. Aluksi oli vaikea keksiä miten sitä ponnistetaan, mutta sekin loppujenlopuksi alkoi luonnistua. Seuraavan tunnin aikana minulla oli varsinainen kannustuskuoro synnytyssalissa - kätilö, kätilöopiskelija, mies ja aina silloin tällöin tämä vastaava lääkärikin toistamassa että veeery good, good push. Ko. lääkärin taputtaessa käsiään ja toistellessa voimakkaalla intialaisella aksentillaan kuinka ponnistukseni olivat veeery good oli vaikea pitää naamaa peruslukemilla ja mietin vain että ovatkohan ne nyt oikeasti hyviä vai yritetäänkö minua nyt vain tsempata parhaimman mukaan.

Tunnin ponnistelun kuluttua vauva ei vieläkään ollut ulkona ja kuulin lääkärin pyytävän kätilöä valmistelemaan pihdit. Sain vielä kuulemma ponnistella lisää sillä homma eteni koko ajan. Päänahkakin tuli näkyviin. Yritin laittaa kaikki voimat peliin sillä nyt oltiin jo niin loppusuoralla enkä todellakaan halunnut pihtisynnytystä, niin monia kauhutarinoita olen niistä kuullut. Kaikista mahdollisista synnytystavoista tämä oli minulle se eniten pelätty. Äidin täydellistä repeämistä reiästä reikään, lapsen kallovaurioita ja hermovaurioita. Tiesittekö muuten että syy miksi Sylvester Stallone puhuu niin hassusti on pihtisynnytyksessä vaurioituneet kasvohermot? Tässä välissä sorkittiin alapäätä useamman kertaa ja lääkäri ilmaisi mielipiteensä siitä että tiukoilta paikoilta vaikuttaa eikä vauva varmaan pääsisi ulos ilman apua. Kätilöt keskustelivat voisiko kyseessä olla tarjontavirhe joka vaikeutti synnytystä. (Ajattelin että ei kai, olihan vauva ollut raivotarjonnassa jo yli kuukauden.)

Kun olin ponnistellut yhtäjaksoisesti puolitoista tuntia tiesin että pihdit tulisivat esille piakkoin. Yleensä annetaan ponnistaa vain tunti, jonka jälkeen tehdään avustettu synnytys. Lääkäri tuli valmistelemaan pihtejä ja minä kysyin vielä että miksi ylipäätänsä tehdään avustettava synnytys. Lääkäri näytti käyriä ja selitti että vaikka vauva oli vielä hyvävointinen, vauvan sydänäänet alkoivat näyttämään väsymisen merkkejä ja palautuivat hitaammin ja hitaammin ja hänestä kehitys oli huolestuttavaa. Imukupissa on käsittääkseni pienemmät riskit ja kyseenalaistinkin pihtien valinnan, mutta imukuppia ei kuulemma voinut meidän tilanteessa käyttää sillä vauvan päänahka oli pitkän synnytyksen takia niin turvonnut että se ei toimisi / aiheuttaisi liikaa vahinkoa vauvalle. Annoin suostumuksen pihteihin.

Suljin silmäni kun pihtejä valmisteltiin. Tunsin inhottavaa painetta kun ne asetettiin paikalleen, mutta luojan kiitos epiduraalista eikä mitään kipua tuntunut. (Mies kertoi myöhemmin että lääkäri oli aika hermostuneen näköinen kun ei vähään aikaan saanut pihtejä lukkiutumaan ja minä kiemurtelin paikallani.) Pihtien avulla yhden tai kahden ponnistuksen jälkeen vauva syntyi 16.58. Mieheni käski avaamaan silmäni ja lääkäri asetti vauvan vatsalleni sanoen "Mom, meet your baby". Vauva tapitti minua isoilla silmillään.

En kuitenkaan osannut nauttia tästä hetkestä. Minulle tärkeimmät asiat (joita oli pitkään mietitty ja paljon tutkittu) synnytyssuunnitelmassa oli napanuoran jättäminen leikkaamatta kunnes se lakkaisi sykkimästä ja istukan syntyminen luonnollisesti. Mies taas olisi halunnut leikata napanuoran itse. Epätoivoisesti yritin pelastaa edes jotain suunnitelmasta ja kysyin voisiko jättää napanuoran leikkaamatta. Ei, liian vaarallista. Voisiko mies leikata sen? Ei, nyt ei ehdi. Onko pakko ottaa se istukan syntymistä jouduttava pistos? On, muuten liian suuri verenvuodon vaara. Napanuora leikattiin ja vauva vietiin tarkastukseen. Siinä sitten oltiin, lääkäri kiskomassa istukkaa ulos napanuorasta ja hieromassa kohtua. Olo oli kuin Mansikilla, eläinlääkäri kyynärpäitään myöten sisuksissa, kuvotti koko juttu.

Vauva vietiin tarkastukseen huoneen perälle ja vauvan itkusta päättelin voinnin olevan vähintään kohtuullinen. Pian lääkäri hyppäsi alta pois ja manasi kenkiään kun lattialle losahti veret. Mies vertasi verimäärän näkemistä sotaleffan katseluun (ei tietenkään sanonut tätä siellä vaan vasta jälkikäteen). Arvioitiin että menetin noin kaksi verenluovutuspussillista verta (ei ihmekään että pyörrytti yli viikko synnytyksen jälkeen...). Minulle alettiin tekemään tarkastusta. Helpotti kuulla että säilyin kohtuullisen yhtenäisenä pihdeistä huolimatta, eikä episitomian ja parin minimaalisen repeämän lisäksi ollut mitään muuta vahinkoa. Huokaisin helpotuksesta, kaikki siis meni ihan hyvin loppujen lopuksi.

Synnytyksen jälkeen

Vauva oli tarkastuksessa ja minä tikattavana pöydällä. Mies jutteli vauvalle ja vaihtoi ensimmäiset vaipat ja katselin heitä. Tärisin kuin horkassa, mutta tiesin että epiduraali voi aiheuttaa melkoista tärinää jälkikäteen joten en erityisemmin miettinyt asiaa sen enempää. Minua alkoi paleltamaan todella paljon ja pyysin peittoa suojakseni. Tikkaamisen jälkeen sain vauvan syliini taas ja mies otti meistä kuvia ja minä tapitin vauvaa.

Pian kuitenkin minua alkoi huimata ja pyysin miestä ottamaan vauvan pois sillä pelkäsin pudottavani hänet. Kätilöt kävivät mittaamassa kuumeen joka oli päälle 40 astetta - peitto pois, ikkunat auki ja tuuletin viereen. Mitattiin uudestaan puolen tunnin kuluttua - 39.6. Taisin tässä välissä saada suonensisäisiä antibiootteja, ja kuume lähti laskuun. Makoiltiin siinä vielä muutama tunti kun miehen äiti ja isäpuoli tulivat käymään (ja tuomaan herkkuja) ja sen jälkeen suihkun kautta siirryttiin pienempään huoneeseen synnytyslaitoksella. Illan mittaan kuume sahasi ylös alas laskien normaaliin ja taas nousten 38 tai 39 asteisiin, ja taisin saada lisää antibiootteja ennen lopullista sammumistani.

Yön aikana vauva vietiin lastenosastolle saamaan suonensisäisiä antibiootteja ja minun nukkuessa ja miehen lähtiessä kotiin nukkumaan kätilö hoiti vauvaa. Kuulin jossain vaiheessa yövastaavan kutsuvan minua sepsis ladyksi - oli aika nolona kun huomasi minun kuulleen. Aamulla meitä kävi mikrobiologi moikkaamassa, mutten saanut oikein selkoa mikä oli lopullinen diagnoosi, vai oliko mitään muuta keksitty kuin sopivan ympäripyöreä yleisinfektio. Suunnitelmana oli jokatapauksessa suonensisäiset antibiootit kaksi päivää minulle (ja varuiksi myös vauvalle joka ei mitään tulehduksen merkkejä onneksi näyttänyt), jonka jälkeen katsottaisiin molempien verikokeitten tulokset ja tehtäisiin uusi jatkosuunnitelma lääkityksestä ja päästäisiinkö pois sairaalasta.

Seuraavana päivänä siirryttiin vuodeosastolle jossa sain onneksi oman huoneen. Oli aika surkeaa olla siellä, olin niin toivonut että olisimme päässeet kotiin jo seuraavana päivänä. Siellä me sitten oltiin, molemmat kaksi kertaa päivässä tipoissa, vaikea liikkua kipujen ja huimauksen takia, vauva vielä valohoidossa jonkun aikaa keltaisuuden takia, vauva ei kyennyt syömään rintaa joten kuppi- ja pulloruokinnassa, ja inhottavan kiireinen ja meluinen osasto. Osa kätilöistä oli todella mukavia, osa melko ilkeitä ja saivat minut itkemään hormonihuuruissa useamman kerran. Ruoka sentään oli hyvää, silloin kun sitä ehti vauvan hoidolta syödä.

Mitä mietin jälkikäteen

Papereihin oli merkitty synnytyksen kestoksi 17h 33min. Supistuksia (enemmän tai vähemmän) olin kuitenkin kestänyt jo lähemmäs 48 tuntia, maanantai-iltapäivästä lähtien. Ei mikään ihmekään että olin todella väsynyt, eikä synnytys tuntunut etenevän minnekään. Jälkikäteen ajatellen olisin vaatinut epiduraalia paljon aikaisemmin - uskon että rauhoittuminen ja kipujen väheneminen olisi auttanut ja nopeuttanut avautumisvaihetta. Petidiinin olisin jättänyt sikseen, se ei auttanut millään tavalla, ja mahdollisesti teki vauvasta melko letargisen muutamaksi päiväksi (tosin myös pihdit voivat aiheuttaa tätä).

Käynnistys oli aivan hirveää kipujen vuoksi, enkä tiedä lähtisinkö uudestaan käynnistysrumbaan jos meille lisää lapsia ikinä tulee. Toisaalta vauva oli selkeästi yliaikainen, ilman lapsenkinaa ja kuiva repaleinen iho. Yrittäisin varmaan ns. luonnollisia käynnistysmenetelmiä suuremmalla innolla. Ja vaikka akupunktiota tai muita vaihtoehtomenetelmiä.

Että tämmöinen tarina. Pitkä mutta kyllähän sitä menoa ja meininkiä riittikin maanantai-aamusta keskiviikko-iltaan! Vuodeosastolta päästiin vasta lauantai-iltana pois kun vauvan tulehdusarvot oli todettu terveeksi ja minä sain jatkolääkityksen. Vaikka synnytys menikin ihan eri tavalla mitä toivoin, synnytyslaitoksella ollessa tuntui että minua kuunneltiin ja vaikka en "saanutkaan" mitään toiveitani, päätökset selitettiin ja ymmärsin että minun ja vauvan parasta ajateltiin aina. Aika ikävä olo silti jäi synnytyksestä, sen huonon etenemisen, kovien kipujen ja jälkikomplikaatioiden takia. Kotiin pääsy kuitenkin helpotti, on se vaan kurjaa olla sairaalassa. Kaikki meni loppujenlopuksi hyvin, terve vauva ja terve äiti.

Äitiysvaatteet - omia vinkkejä ja omia asuja

Mahan kasvaessa tuli päivitettyä vaatekaappia tipoittain ja ainakin itsestä oli kiva lukea muiden mietteitä ja ideoita miten raskausmasua puetaan järkevästi. Tässä muutamia omia mietteitä ja vinkkejä näin yhdeksän kuukauden kokemuksella!

Aika maltillisesti otin ostokset, sillä melkoisen lyhyt aikahan raskaus on. Yritin pärjätä mahdollisimman pitkälle omilla vaatteilla, mutta muutamia valittuja ostoksia tuli tehtyä. Heti raskauden jälkeen masu on vielä turvonnut, n. 4-6kk näköinen aluksi, joten ainakin jonkun aikaa synnytyksen jälkeenkin tulee käytettyä raskausvaatteita, ainakin housuja.

Parhaimmat ostokset ovat mielestäni olleet pitkät narutopit. Nämä kävivät vähän minkä tahansa tavallisen paidan tai bleiserin alle peittämään mahaa. Olen nyt käyttänyt niitä myös imettäessä varsinaisten imetystoppien sijasta - sen kun vain vetäisee rintojen alle tarvitessa. Eivätkä maksa paljoa - H&M:stä n. €5 kipale.

Äitiyshousut olivat minulle ehdoton ostos - yhdet farkut, plus vaaleat ja tummat kangashousut. Näitä kierrättämällä pärjäsi pitkälle. Ostin myös mustat leggarit ja sukkahousut, sillä ne saa vedettyä melkein sinne kainaloihin saakka peittämään masua, ja tuntuvat kivemmalta kuin tavallisten sukkisten runttaus mahan alle. Lisäksi mukaan tarttui pari raskaus-mallista t-paitaa, farkkupaita ja trikoo kotihengailuun äitiysosastolta.

Muuten tuli ostettua ihan tavallisia vaatteita vain sitä silmälläpitäen että niitä voisi raskauden jälkeenkin käyttää. Trikoomekot ja neulemekot toimivat erityisen hyvin kasvavan masun kanssa. Normaalin masun kohdalta löysähköt topit ja paidat olivat hyviä myös.

Maksimekot ja pitkät hameet ovat mielestäni ihania raskausmasun kera! Oi jos säät olisivat vaan suosineet niin näitä olisi tullut käytettyä jatkuvasti.

Ostin myös Belly Beltin, eli sellaisen vyönauhaa pidentävän kangaskappaleen. Sitä tuli käytettyä alkuraskaudesta kun varsinaiset housut alkoivat kiristää liikaa muttei äitiyshousuja vielä ehtinyt ostaa. Käytin niitä myöhemmin joskus tunikoiden alla, mutta yleisesti ottaen pidin varsinaisista äitiyshousuista enemmän. Belly Beltin kanssa joutui miettimään turhan paljon mikä toppi sen vyönauhan tarpeeksi peittäisi.

Eli tälläisiä mietteitä. Mites te hoiditte raskausvaatetuksen?

Vastauksia osa 1 - Perhe ja lapset, Oma elämä ja henkilökohtaiset kysymykset

Tässä nyt ensimmäinen osa vastauksia kysymyksiin! Näitä oli ihan hauska kirjoitella, seuraavassa vastauspostauksessa sitten nuo kysymykset opiskelusta, töistä, Lontoosta, Briteistä ja ulkosuomalaisuudesta. Tässä kuvituksena muutama otos viimeviikon retkestä meidän lähikartanon puistoon vanhempieni kanssa.

  Canadanhanhi-poikasia!

Perhe ja lapset

Tuleeko lapselle kokonaan englantilainen nimi vai tuleeko jotain suomalaista?

Lapsella on yksi suomalainen ja yksi englantilainen etunimi. Sukunimi on miehen, eli englantilainen.

Minkälaisella ikäerolla haluatte lapsenne? Monta lasta?

Minulle riittää kaksi, mies haluaisi kolme. Synnytyksen aikana tosin sanoin että toista ei ole tulossa, eli nähdään nyt sitten mikä fiilis tulevaisuudessa... Ikäeroa ei ole mietitty sen kummemmin, mutta ihan minun iänkin puolesta kovin suurta siitä ei saisi tulla. Muutama vuosi olisi varmaan optimaalisin?

Minkälaisia kasvatusmetodeja aoit käyttää?

Hellyyttä ja maalaisjärkeä :) Lapsentahtista kasvatusta. Yritetään istuttaa joitain rutiineja (mm. nukkumaanmenoaika), mutta ei huudateta. Jos lapsi itkee, niin se itkee syystä. Itse olen myös sitä mieltä että lapset ovat yllättävän fiksuja ja ymmärtävät järkipuhetta kyllä jos se toteutetaan lapsen tasolla. Eli yritetään pysyä rauhallisina ja saada lapsi tottelemaan sääntöjä selittämällä ne kunnolla.

Kummassa maassa mielummin kasvattaisit lapsenne?

Pidän Suomen koulutussysteemistä enemmän - minusta 4-5 vuotiaiden joutuminen "kouluun" on typerää. Lisäksi koulut ovat täällä todella jäykkiä, eivätkä mielestäni anna lapsille paljoa. Lastentarhasysteemit ovat täällä myös todella kalliita ja hankalia järjestää töiden kannalta - pitkät työmatkat ja työpäivät melkeinpä pakottavat yhden vanhemman jäämään joko kotiin tai osa-aikaiseksi. Eli Suomessa.

Oliko sairaalakassissa mitään turhaa? (Tämä kommentti joutui itseasiassa roskapostilaatikkoon josta tietty vahingossa poistin sen - päätin nyt ympätä kysymyksen miten sen muistan tähän postaukseen sillä en huomannut kumpaan postaukseen se tuli....)

No ne lukulehdet. Supistusten alkaessa maanantai-iltapäivällä ei kyllä tehnyt mieli enää lueskella mitään. Lisäksi mies piti minulle seuraa suurimman osan päivästä ja illasta ja yöllä yritin (huonolla menestyksellä) vain nukkua. Meikkiä ei myöskään tullut käytettyä, hyvä kun jaksoi hampaita pestä. Vichyn suihkittava kasvovesi oli kyllä toisaalta melkoinen hitti kuumina päivinä ja pikafreesaukseen. 

Oma elämä ja henkilökohtaiset kysymykset

Miten tapasitte miehesi kanssa?

Tavattiin mieheni kanssa tuolihississä. Tästä on postauskin.

Onko sinulla paljon ystäviä Lontoossa?

Hmm, ei kai paljon, mutta ihan tarpeeksi. Kavereita melko paljon, mutta harvemmin tulee nähtyä pitkien välimatkojen ja työkiireitten takia. Nyt olen saanut useamman mammakaverin tästä lähistöltä joita varmasti tulee tavattua tiuhaan tahtiin.

Tuletko toimeen miehesi vanhempien kanssa?

Tulen, ovat oikein mukavia.

Millainen olet ollut teini-iässä?

Hyvä koulussa tekemättä oikein mitään sen eteen. Yläasteella olin paljon omissa oloissa koulussa, en tosiaankaan kuulunut suosittujen joukkoon ja kavereita minulla oli lähinnä koulun ulkopuolella. Lukiossa alkoi bilehilekausi ja sain paljon kavereita, koulusta ja muista ympyröistä. Kävin paljon reiveissä, joista jäi paljon hauskoja muistoja.

Onko sinulla hyvät välit omiin vanhempiisi?

On, oikein hyvät.

Millainen asunto teillä on?

Rivitalonpätkä (vuokrattu) Lontoon esikaupunkialueella. Kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö, suihku/WC-tila ja kotitoimistoksi rempattu vintti. On meillä puutarhakin, mutta se on niin surkeassa kunnossa ettemme ikinä mene sinne.

Asumiskustannukset? Vuokrat? Omistusasunnot? Lämmityskulut?

Korkeat! Kovat hinnat ihan kaikesta. Mitä lähemmäs keskustaa menee sitä kalliimmaksi tulee. Mitä kauemmas keskustasta menee, sitä enemmän käyttää rahaa junalippuihin, mutta rahalleen saa enemmän vastinetta eli saa isomman kämpän.

Lempiruokasi?

Sushi ja pizza. Japanilainen ruoka ylipäätänsä.

Oudoin ruoka, mitä olet syönyt?

Ehkä raaka merimakkara - sushiravintolassa. Maistui voimakkaan suolaiselle ja tekstuuri oli höttöinen ja pehmeänmärkä, limavaahtomainen.

Lempivärisi?

Vihreän eri sävyt jos olisi pakko valita. Minulla ei sinällään ole lempiväriä, mutta pukeutumisessa lempparit ovat koralli, mintunvihreä, valkoinen ja denim/tummansininen. Sisustuksessa neutraalit taupeen ja ruskeaan taittavat sävyt miellyttävät eniten.

Top3 maat joihin haluat matkustaa?

Tiibet, joku Karibbian saari ja Australia. Tiibet on ollut toiveena jo parikymppisestä saakka, Australia teini-iästä ja Karibbialle haluaisin nyt vaan päästä lepäilemään turkoosin meren ja valkoisen hiekan ääreen...

Millainen olisi unelmien talosi?

Isot korkeat huoneet, paljon valoa, isot ikkunat, vaalea-sävyiset muttei kuitenkaan valkoiset seinät - vaaleanharmaa ja -taupe, vaaleanbeige, vaaleansininen ja vaaleanvihreä miellyttävät sisustuksessa. Melko moderni pohja-ratkaisu, ja avokeittiö isossa olohuoneessa. Kunnon moderni keittiö!

Ehkä neljä makuuhuonetta, niin olisi tarpeeksi tilaa ottaa vastaan vieraita ja pitää vierashuoneet normaalisti harrastehuoneena ja toimistona. Hyvät säilytysmahdollisuudet - Briteissä on usein aika huonot varastot/säilytystilat kodeissa. Sisustuksessa tuoreita kukkia, muistoja maailmalta ja antiikkikalusteita. Televisio saisi olla piilotettu johonkin kaappiin.

Mistä asioista haaveilet?

Hyvästä urasta, onnellisesta perheestä ja tapahtumia täynnä olevasta elämästä. Terveyden säilyttäminen - ilman sitä on vaikea nauttia mistään. Materiatasolle jos mennään niin haaveilen toimivasta vaatekaapista, parista merkkilaukusta, kivasta sisustuksesta ja parista ulkomaanmatkasta per vuosi.

Kiellettyjä herkkuja

Nyt kun raskaus ja sen tuomat ruokarajoitteet kun ovat ohi, niin on tullut nautittua niistä viime kuukausien kielletyistä herkuista.

Ennenkuin mentiin käynnistykseen ostettiin useampi haisulijuusto jääkaappiin - ihan kaikkea lampaanmaitojuustoista pehmeisiin homejuustoihin ja sinihomejuustoihin. Pidettiin pian kotiutumisen jälkeen juustoilta ja maisteltiin kaikenlaisia uusia juustoja. Tätä oltiinkin jo odotettu!

Heti kotiutuksen jälkeen käytiin ruokakaupassa ja ostettiin kylmäsavulohta. Rakastan kylmäsavulohta leivän päällä ja sitä on tullut kaivattua paljon raskauden aikana. Parasta on lämmin bagel tuorejuuston, kylmäsavulohen ja muutaman rocket-lehden ja sipulinsiipaleen kera, lorauksella sitruunamehua.

Aamiaiseksi on tullut usein valmistettua kananmunia ns. sunny side up. Mmm. Eggs and soldiers annos ehkä huomisaamuna vaihteluksi. 

Onpa jopa tullut juotua yksi pieni ale-olutkin. Vielä kun pääsisi syömään muutaman kunnon sushi-annoksen ja vetämään pari vaaleaa leipäpalaa paksun voikerroksen ja lohenmädin kera niin raskauden aikana yltyneet ruokahimot olisivat tyydytetyt.

Oliko teillä mitään tiettyä ruokaa mitä erityisesti kaipasitte raskauden aikana?

Vauvan pesä

Vauvan pieni pesä rakennettiin oman sängyn päätyyn. Siellä kelpaa kölliä ja halailla pöllöä. Kehtoa voi keinuttaa nukkumisen avustamiseksi ja lukita asentoon. Nurkassa on miehen kitara jolla hän on soitellut masulle raskauden aikana, ehkäpä tutut tuutulaulut auttavat myös.

 

Saimme monella sukulaislapsella kiertäneen Mamas and Papas kehdon - siinä on uinunut jo ainakin viisi pientä ennen meidän. Isomman osto on sitten muutaman kuukauden kuluttua edessä, silloin kun pieni siirtyy omaan huoneeseensa.

Saisit tulla pieni rakas jo, masuasuminen vaan taitaa olla turhan mukavaa...

 

Ensi viikolla pieni tänne viimeistään tulee, keinolla millä hyvänsä. Huomiseksi minulle on varattu sairaalassa käynnistys. Jotenkin tuntuu epätodelliselta että pian hän on täällä - ei tunnu yhtään siltä että olisin valmis äidiksi.

Pubilounaalla

Vihdoinkin! Täällä on vihdoinkin aurinkoa ja lämmintä! Onhan tässä kärvistelty harmaan taivaan ja sateisen sään kera tarpeeksi kauan.

Masu 41+3

Housut H&M Mama, merinovillapaita Banana Republic, laukku H&M Marni, kengät Bianco

 

Kävimme nauttimassa säästä ja perinteisestä pubilounaasta anopin ja miehen veljenpojan kanssa perjantaina. Briteissähän pubilounailla käydään tiuhaan tahtiin - annas jos joku ehdottaa lounastreffejä niin britti ehdottaa lähipubia. Taso on vaihtelevaa, jotkut paikat parempia ja jotkut huonompia. Itse yleensä otan burgerin, sitä harvemmin onnistuu huonompikaan kokki pilaamaan.

Olisikohan tässä nyt sitten viimeiset asumasukuvat? Nyt on meneillään 41. viikko ja kovasti odotellaan pienen syntymistä. Mies on varsinkin erityisen kärsimätön ja ehdottelee masulle päivittäin että "follow my voice, it is time to come outside". Jos asiat eivät tästä etene, niin maanantaiksi minulle on jo varattu käynnistys. Toivottavasti pieni päättää tulla ilmoille omin nokkinensa tässä viikonloppuna!

40 viikkoa ja ennustuksia

En ole vielä jakaantunut pitkästä radiohiljaisuudesta huolimatta - raskaana edelleenkin - mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä että ehkä pian on aika...

Paita ja housut H&M Mama, huivi by Malene Birger, laukku MBMJ, kengät Brooklyn

 

 

Lauantaina kävimme ostoksilla paikallisessa lastentarvikemarketissa ja seuraamme lyöttäytyi afrikkalainen isoäiti-ikäinen leidi. Hän tuli kysymään odotimmeko mahdollisesti tyttöä ja vastasimme että niin meille on ennustettu.

Vauvaa pitelevän tyttärensä huudellessa taustalla että äiti, oot niin nolo, tule jo, rouva jäi vielä vähän pitemmäksi aikaa kanssamme juttelemaan. Hän ennusti meille että vauvastamme tulisi erityisen tyytyväinen ja onnellinen, contented little baby, sillä välisemme rakkaus oli käsinkosketeltavaa ja vauva imi sen kaiken itseensä. Saisimme vielä ainakin kaksi lasta lisää. Lisäksi vauvasta tulisi musikaalinen ja musiikki tulisi olemaan hänelle tärkeää, piano, piano, I'm telling you. Minusta tulisi luonnollinen äiti, a real earth mother, ja hän näki kuinka kauniisti aurani säteili, siksi hänen oli tultava meille juttelemaan. Toivotti meille kovasti onnea tulevaan.

Masu: 40+5

Heh, ihan mukavia ennustuksia - toivotaan että käyvät toteen! Minulle on joskus aikaisemminkin muuten ennustettu kolmea lasta, nähdään miten tässä käy.

Laskettu aika tänään!

Tänään paukahti täysiaikaiseksi tämä beibi. 40 täyttä viikkoa, kova potkinta ja kiemurtelu mahassa ja pistoksia aika tiuhaan tahtiin.

Kotiintuloasu

Tänään kävimme vain TGIF:ssä onnittelulounaalla ja ostoksilla paikallisissa vauvaliikkeissä. Ja otettiin paljon masukuvia kotiin päästyä. Otettiin rennosti. Perjantaina sitten seuraava tarkastus, ja katsellaan miten tästä eteenpäin.

Nämä ovat ne lempparikuvat

 

Koti alkaa olemaan aikalailla kunnossa, vielä on joitain pieniä osioita kuten ikkunankarmeja maalailematta. Vielä voisi siivoilla vähän - vaaterekkejä itseasiassa vielä paljonkin. Uusi mikro tulisi ostaa. Kehtoon tulee vielä ostaa patja ja lakanat. Vauvanvaunut ja turvakoppa ovat vielä tien tiettymättömillä - tulossa kuulemma ensi viikon alussa. Mitäköhän muuta vielä uupuu? Aika alkaa käymään vähiin... Remontti tosiaankin venähti yli kuukaudella siitä alkuperään sovitusta loppumisesta, vähän kyllä on tässä kiukuttanut sillä ilman remppamiehen suurpiirteisyyttä aika moni asia olisi jo ollut hoidettu.

 



Mutta sellaisia kuulumisia. Alkaa jännittämään tuleva koitos, ja mietityttämään milloinkahan vauva nyt tulee syntymään... Toivon ettei sentään ihan vielä - ja oman myöhästeleväisen luonteeni sekä itse kaksi viikkoa myöhässä syntyneenä luulen että tama menee vielä reippaasti yliajalle.

Arvatkaapas tekin kommenttiboksissa minä päivänä beibi suvaitsee tulla maailmaan!

Raskausajan ohjeita Brittien malliin

Raskauden aikana on tullut otettua selvää näistä kaikista ruokasäännöistä ja muista ohjeistuksista. Eri maat myös eroavat toisistaan jonkin verran - ota näistä nyt sitten selvää mitä kannattaa ja pitää tehdä, muuta kuin käyttää omaa järkeään. Sen verran olen asioita tarkastellut että muutama juttu varsinkin Suomen ja Iso-Britannian suosituseroista on jäänyt mieleen, eli tässä muutamia.

Kala ja liha:

Itse olen kovasti kylmäsavustetun lohen perään. Täällä kylmäsavustettu lohi (graavilohta täältä ei oikein löydä joten siitä ei suosituksia ole) on ihan OK raskausajan herkku. Suomessa taas kylmäsavustettu ja graavilohi vakuumipakkaukset suositellaan jättämään sikseen raskausajan ajaksi listeriavaaran vuoksi (n. 1/50 kylmäsavulohipakkauksista sisältää listeriaa). Mutta tuore graavikala jota ei ole pakattu on kuulemma OK ja sitä söin joulupöydässä itse. Muuten olen vakuumipakatut kalat jättänyt syrjään tai kuumentanut ne esim. pastan kanssa syötäväksi.

Riimiliha, parmankinkku ja muut cold cured lihat ja leikkeleet ovat Briteissä hyväksyttyjä, mutta Suomessahan näitä suositellaan vältettäviksi. Näitten kanssa itse en ole ollut erityisen varovainen, sillä tuppaa aina unohtumaan mikä lihoista nyt onkaan OK ja mikä ei, syön sitä mitä tekee mieli. Nyt olen tosin yrittänyt valita vain niitä tavallisia kypsennettyjä kinkkuja, ihan vain varmuuden vuoksi. Mitään maksaruokia ei Briteissä suositella, Suomessa taas kohtuullisesti nautittu maksamakkara on OK.

Sauna ja kuumavesialtaat:

Tämä minua ihmetytti kovasti, mutta täällä suoraan kielletään saunassa ja kuumavesialtaissa käyminen raskauden aikana ettei sikiö kuumennu liikaa. Keity siellä mahassa tai jotain muuta hölmöä... Suomessahan sauna (ja ne kuumavesialtaatkin) ovat taas ihan OK juttu, vaikka vähän varoitetaankin siitä että kannattaa ottaa iisisti ettei pökerry matalan verenpaineen vuoksi. Taitaisivat britit saada melkoiset sydärit jos tietäisivät että Suomessa sauna on ollut perinteinen syntymäpaikka - mm. oma isoisäni syntyi pirtin saunassa. Ja joo, saunassa on Suomessa tullut käytyä raskauden aikana itsekin, tosin itse en erityisemmin välitä kovista löylyistä muutenkaan.

Juustot:

Kaikenlaiset homejuustot tuntuvat Suomessa olevan pannassa, ja ovat Britanniassa myös kiellettyjä. Paitsi että stilton juusto, joka varsin homeinen on, on ihan hyväksytty herkku Briteissä sillä se on kuulemma "kova" juusto. Tiedä hanta - itse söin hyvällä ruokahalulla stiltonia joulun alusiksi sillä se nyt vaan kuuluu jouluun!

Tee- ja kahvijuomat:
Lisäksi, rooibos on Suomessa myös kieltolistalla, Briteissä ei asiasta ole mainittu mitään. Kofeiinia taas saa nauttia Suomessa enemmän kuin Briteissä, johtuneeko sitten kahvin kulttuurisesta tärkeydestä Suomessa.

 

 

Onhan näitä eroja muitakin, nämä nyt tulivat äkkiseltä mieleen. Tuleeko teille mieleen mitään suosituseroja?

Sairaalakassi

Noniin, nyt se sairaalakassi on vihdoista viimein melkein täysin pakattu. Joudun mahdollisesti olemaan paikalla vielä vuorokauden synnytyksen jälkeenkin, joten tässä on melkoisesti tavaraa.

Siellä on:

Antenatal notes ja lukulehti

Pikkupyyhe suihkuun ja toinen kasvoille

Flipflopit suihkuun

Imetysliivit

Kosteuspyyhkeitä

Toilettitarvikkeet

Lämpimät sukat

Pyjamapaita ja toppi

Kertakäyttöalkkareita

Terveyssiteitä

Snackseja minulle ja miehelle

 

Ja keksejä kätilöille - tuoko kukaan ikinä mitään kätilöille taukohuoneeseen, vai tullaanko minut vain tuntemaan sinä hulluna keksinaisena jos nämä tuon?

Toilettitarvikkeissa on:

Peruspuhdistusjutut ja kasvovoiteet

Vichyn suihkittava kasvovesi

Käsivoidetta

Huulivoide

Peiteaine ja kiillonpoistopapereita

Hiuspanta ja ponnareita

Vartalovoide (jos vaikka mies hieroisi selkää)

Vielä uupuu:

Hiusharja

Pyjamahousut

Synnytykseen vanha T-paita

Kolikkokukkaro

Silmälaput ja korvatulpat

Ripsari

Ja ehkä lisäsnackseja kuten vanukkaita tai hedelmähyytelöitä - mikään muu ei varmaan uppoa tositilanteessa viime kerran väärän hälytyks-kokemuksen perusteella

Jäiköhän uupumaan vielä mitään oleellista?

39. viikon valmisteluja

Hui, pian on vauva tulossa - nyt on jo vähän alkanut jännittämään tuleva synnytys! 

Mekko H&M, leggarit H&M Mama, laukku MBMJ, kengät Massimo Dutti

Tämän viikon aikana on tullut osteltua uusia vaatteita (vauvalle), muita pieniä tarvikkeita, ja yritettyä siivoilla kotia vauvan tuloa varten. Vielä olisi paljon tekemistä, ja ne pirun ovenkarmit ovat vieläkin maalaamatta! Mutta sairaalakassi on melkein valmis...

Masu 39+4

Tästä mekosta on tullut yksi lemppareita raskauden aikana - mukava ja helppo. Tämä tuntuu valikoituvan päälle aina kiireessä, jota tässä viimeaikoina on ollut paljonkin.

Viime viikon aikana olen itseasiassa keskittynyt ihan vain aika turhamaisiin valmisteluihin. Juurikasvu ja ne muutamat viimeaikoina ilmaantuneet ensimmäiset (ei niin) hassut harmaat hiukset on nyt värjätty piiloon. Hiukset vihdoinkin leikattu kuosiin, sääret epiloitu kesäkuntoon ja manikyyri ja pedikyyri tehty. Tulikin mieleen kuvaa katsoessa että kulmakarvatkin voisi langoittaa kuosiin... Tärkeää valmistelua tämäkin, sillepä ei taida olla erityisemmin aikaa enää vauvan synnyttyä. 

 

 

Isoin tämän viikon valmistelu oli kuitenkin miehen kolmikymppiset! Ostin hänelle lahjaksi liput Peter Gabrielin keikalle O2 -areenalle ja järjestin hänelle pienet yllätys-syntymäpäiväbileet muutamien hyvien ystävien kesken. Oli muuten vaikea pitää bileitä salassa - kävin kaupassa aikaisemmin viikolla ja piilotin mässyt ja muut tarvikkeet ullakolle, ja itse eilisenä juhlailtana hätistelin miehen makuuhuoneeseen odottelemaan siivotessani olohuonetta ja valmistellessani tarjottavia. Siinä vaiheessa mies tottakai jo aavisteli että meille tulee vieraita. Hauskat bileet silti vaikka ihan yllätyksenä en onnistunutkaan pitämään ja turistiin kavereitten kanssa pitkälle aamuyöhön saakka. Päästiin nukkumaan joskus kahden kolmen maissa!

38 viikkoa ja pieni säikähdys

Huomenna pärähtää käyntiin 39 raskausviikko ja nyt tuntuu siltä että ihan loppumetreillä ollaan - niinpä sitä taidetaan ollakin. Viikonloppu meni mukavasti - kävin kaverin kanssa kahvilassa, valmennuskurssin kavereitten kanssa ravintolassa ja anopin luona lounaalla. Masukuvat ovat viikonlopulta, 38vk + 5pv.

Trikoobleiseri Primark, farkut H&M Mama, toppi H&M, huivi Stockalta ostettu

Sairaalakassi pitäisi tästä varmaan pakata - mies on nalkuttanut asiasta jo muutaman viikon. Vauvakassin pakkasin jo pari kuukautta sitten, mutta omat tavarat vielä uupuvat. Nyt mies sai uutta tuulta purjeisiin sillä olin maanantaina sairaalassa yön yli, ilman sitä sairaalakassia tietenkään.
 

Laukku: vihdoinkin joku muu kuin MBMJ!

Ihan väärä hälytys loppujenlopuksi - mahakipuilu alkoi illan kestäneen selkäkipuilun jälkeen aamuyöllä ja yritin torkkua parhaani mukaan.  Neljän maissa päivällä teki niin inhaa että piti käydä sairaalassa tarkastuksessa. Mitään muuta merkkiä mahdollisesta alkavasta synnytyksestä ei siis ollut, mutta sattui aivan älyttömästi. Siinä vaiheessa mietittiin että tästäköhän se alkaa - ja että ei kai nyt vielä - meillä on vielä ovenkarmit maalaamatta ja vauvan huone vielä sisustamatta! Ja aamulla huomattiin talossa kaasuvuoto, joka sekin täytyy saada kuntoon!

Vauvan sydänäänet kuunneltiin ja hyvin voitiin masussa, mutta epämääräinen kipuilu jatkui, joten jäin sairaalaan odottelemaan lääkäritarkastusta. Meneillään olevien hätäkeisarien takia lääkärien paikalletulo venyi aamuyöhön saakka joten tuli vietettyä sairaalassa yö.

 

Iso, isompi, isoin? 38+5

Aamulla olin taas elämäni kunnossa - ei enää kipuja ja pystyin liikkumaan normaalisti ja vähän kärsimättömänä mietin että voisin kyllä tästä lähteä kotiinkin vaikka heti. Lääkäri veikkasi syyksi lihaskipuja, eli ehkä venäytin jotain, tai harjoitus-supistukset vaan olivat tavallista ärhäkämpiä. Mistäs näitä tietää. Kaasuvuoto ei kuitenkaan aiheittanut oireita. Tänään tuli kuitenkin otettua iisimmin ja jätin keskustassa käydyn kielikurssini väliin ja jäin kotiin pakkailemaan sitä hiton sairaalakassia.

Mutta nyt on tosiaan ihan hyvä fiilis eikä tosiaankaan tunnu siltä että vauva olisi tulossa vielä vähään (toivottavasti ainakaan) aikaan. Ja saa mielellään oleilla masussa vielä vähän lasketun ajan ylikin, tässä olisi vielä jonkun verran järjesteltäviä juttuja!

 

37. viikon raskaustunnelmia

Itseasiassa tänään pärähti lasiin 38. raskausviikko, mutta ei anneta sen haitata.

Masukuvia olen yrittänyt kuvailla joka viikko, vähän niinkuin päivänasukuvien tapaan. Onhan nämä päivän(m)asukuvat jo nähty (taitaapi olla sama laukkukin ollut mukana vähintään viimeiset pari kuukautta) mutta yrittäkää jaksaa.

Masu 37vk + 6pv

En tiedä miten muilla on raskaudet menneet, mutta minulla on tuntunut olevan todella helppo ja melkoisen neutraali raskaus. Itseasiassa olen yllättynyt kuinka helppoa tama on ollut. Raskauden alkuaikoina jokaisella tuntui olevan tarinoita sitä kuinka hankalaa raskaus on, kuinka raskas olo tulisi ja varsinkin viimeiset viikot olisivat sellaista tuskaa jossa ei jaksa tehdä mitään muuta kuin maata sohvalla ja nukkua. Kun viime viikolla mainitsin eräälle vointiani kysyvälle raskaaana olevalle tuttavalleni että minusta ei oikein edes tunnu kuin olisin raskaana, että niin hyvin voin, mietin että taidanpa olla varsin ärsyttävä tyyppi hänen mielestään.

Tottakai minulla on ollut ajoittain jos jonkinmoisia kolotuksia, liitoskipuja, huonoja yöunia, alituisia vessareissuja, ja liikkuminen on joskus hankalaa. Portaitten nousu hengästyttää. Masuasukin kovat pyörimiset joskus sattuvat. Pitkään seisominen tuntuu selässä. Lattialta tai kyykystä noustessa tukea täytyy ottaa. Liikun hitaammin, eikä bussin perässä juoksu enää luonnistu vaikka onnistui vielä muutama viikko sitten.

Mutta muuten olo on yllättävän hyvä. Joskus on naurattanut kuinka Alien-elokuva fiilikset jotkut masuasukin liikkeet ovat antaneet, mutta siellähän se pyörii mukavasti mukana. Raskaus on muutenkin tuntunut melkoisen neutraalilta - että tässäkö tama nyt sitten oli, eihän tässä mitään ihmeellistä ollutkaan?

Käväisin muuten eilen kahveella Tyynekyllikin kanssa Covent Gardenissa. Yleensä en näistä silent statue tyypeistä perusta, mutta tämä oli aika hauska - vähän aikaa piti kelata mites tämä nyt onnistuikaan tässä. Keksittekö jutun juonen heti vai menikö teilläkin hetkinen?

Brittien neuvolakäytäntöä

Minulta kyseltiin Brittien neuvolakäytännöistä niin ajattelin tehdä pienen postauksen omista mielikuvistani. Ihan aluksi disclaimer että jotkut käytännöt (muut kuin käyntien lukumäärät ja muut perusjutut) voivat vaihdella aika paljon eri asuinalueilla. Mutta näin minun kohdallani.
 

Raskaudesta varmistuttua pyydettiin ottamaan yhteyttä lääkäriin, ja varaamaan aika tapaamiselle. Siinä kyseltiin perinteiset mahdolliset taudit sun muut läpi, annettiin ohjeistusta vitamiineista, tupakasta ja alkoholinkäytöstä, ja varattiin jatkoaika neuvolaan 8. viikolle. Lääkäritapaaminen oli jokseenkin turha sillä tiesin jo kaikki jutut etukäteen, mutta sainpa laitettua paperit pyörimään ja sain maternity exemption (tms.) kortin muutaman viikon kuluessa. Tällä kortilla saa kaikki reseptit ilmaiseksi, sekä kunnallisen hammashuollon ilmaiseksi vielä vuoden lapsen syntymän jälkeen.

Neuvola oli 8. viikolla, jossa kyseltiin samat jutut ja tehtiin lisätestejä, veret, virtsat, verenpaineet, paino, pituus yms. ja varattiin aika ensimmäiseen ultraan 12. viikolle, rakenneultra on viikolla 20. Neuvolan aikana sitten päätetään kuuluuko mahdollisesti mihinkään riskiryhmään, ja sitä mennään joko kätilöitten ohjaamaan tai lääkäreitten ohjaamaan äitiysvalvontaan. Minä menin ihan normaalille kätilö-linjalle ja käyn sitten synnyttämässä kätilölaitoksella. Lääkäreitä ei periaatteessa välttämättä edes raskauden tai synnytyksen aikana näe!
 

Neuvolasta saa mukaansa antenatal-kirjan (tai kansion), joka tulee olla mukana joka kätilötapaamisessa. Sitten on kätilön tapaaminen viikoilla 16, 25, 28, 31, 34, 36, 38 ja 40, ja yliajalle mennessä joka viikko. Joka kätilövierailulla tehdään perinteiset testit virtsanäytteineen ja verenpaineineen, ja mitataan mahan koko. Viimeisillä käynneillä aletaan tunnustella sikiön asentoa myöskin. Tämä taitaa olla melkoisen sama systeemi kuin Suomessakin?

 

 

Ensikertalaisilla äideillä on 10 neuvola/lääkäri-tapaamista keskimäärin, minulla taisi tulla yksi ylimääräinen tapaaminen verikoehäsläysten ja kirjan hukkumisen takia, ja kätilö halusi tavata minut erikseen viikolla 21. Jo synnyttäneillä tapaamisia on 7. Muuten ylimääräisiä tapaamisia ei yleensä tehdä, ellei tule joku ongelma.
 

Se käsittääkseni eroaa Suomen systeemeistä että täällä ei tehdä sokerirasitustestejä rutiininomaisesti, eikä äidin painonnousua/laskua tarkkailla. Kuulemma sokerirasitukseen ohjataan vain jos kuuluu johonkin riskiryhmään (tai virtsasta löytyy sokeria), eikä painonnousua mainita ellei satu todella voimakkaasti lihomaan. Mikä tahansa pariinkymmeneen kiloon saakka tuntuu olevan täysin normaali painonnousu. Sikiön kokoa ei myöskään arvioida sen tarkemmin, ellei loppuraskaudessa ole liian pieni maha. Jättiläisvauvat käsittääkseni pyritään havainnoimaan vasta siinä synnytysvaiheessa, eli jos mahtuu hyvä juttu, jos ei, niin hätäkeisarileikkaus.
 

Toinen ero Suomesta on esimerkiksi se että neuvola tai mikään äitiyslääkärinkäynti (kunnallisella) ei maksa mitään, lisäksi hammashuollon ja reseptit saa ilmaiseksi raskauden aikana ja 1v. synnytyksen jälkeen. Sairaalakäynnit tai sairaalassa/synnytyslaitoksella olo ei myöskään maksa mitään. Synnytyksen jälkeen pääsee pois 6 tunnin kuluttua halutessaan, mutta usein suositellaan jäämään yön yli.

 

 

Minusta on se ollut erityisen mukavaa että ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen minulla on ollut aina sama kätilö joka on tutkinut minut joka kerralla. Näin on kuulemma tarkoituskin, mutta se ei tietenkään kaikissa kunnissa toteudu. Mutta on kiva että on saanut jutella saman kätilön kanssa joka kerta ja luoda häneen syvempi suhde. Synnytyksen jälkeen on myös tarkoitus että sama terveyskeskuksesta tuttu kätilö tulee käymään perheen kotona 1 päivää, 5 päivää ja 10 päivää synnytyksen jälkeen tarkastamassa vauva ja äiti. Näin ei aina tietenkään tapahdu, kätilöilläkin on vapaa-päiviä, ja täällä meilläpäin ollaan nyt siirtymässä siihen käytäntöön että äitien tulisi raahautua sinne neuvolaan/terveyskeskukseen syntymän jälkeen. Meidän kätilö sanoikin että hänestä on mukava käydä äitien kotona tapaamassa ihan livenä sitten se vauva jota on tullut tunnusteltua vatsanpeitteitten kautta, ja häntä harmittaa tama tuleva muutos.

 

Kuvia antenatal-kirjastani

Mitäs muuta? No ehkä se että täällä kannustetaan paljon siihen että jos tuntuu mikään olevan väärin, niin kannattaa mennä heti sairaalaan tarkastukseen, eikä tarvitse odotella seuraavaa kätilökäyntiä. Eli pitäisi opetella oman sikiön rytmejä ja kuulostella omia vointeja. Olen itse pari kertaa kysellyt jotain asiaa lääkäriltä puhelimitse, ja vastaus tuppaa olemaan aina samanmoinen - "En usko että mitään ongelmaa, mutta jos sinua kovasti huolettaa mene suoraan sairaalaan, pitää kuunnella vaistoja".
 

Synnytykseen liittyen, jos ei ole odotettavissa mitään komplikaatioita, niin täällä kannustetaan mahdollisimman luonnonmukaiseen synnytykseen kätilöiden avustuksella. Kotisynnytys on mahdollinen, ja silloin saa kätilön kotivierailulle. Synnytyslaitoksilla on usein kaikenlaisia palloja, tuoleja, vesialtaita sun muita apuvälineitä joita saa käyttää aktiivisen synnytyksen apuna. Me käytiinkin tutustumassa meidän synnytyslaitoksella muutama kuukausi sitten, ja varsin järkevältä paikalta vaikutti.

 

 

Tulipas mahtipostaus! Mitäs mielipiteitä teillä on näistä jutuista? Oliko samanlaista teidän maissanne?