lauantai 24. elokuuta 2013

Meidän pikku Britti

Parisen viikkoa sitten saime vihdoinkin käsiimme passin pienimmälle. Oli muuten tehty hakeminen vaikeaksi. Ensin täytyi lapsi rekisteröidä, henkilökohtaisesti virastossa, ja ajanvaraus onnistui vasta kolmen viikon päähän syntymästä. Passikuva ei ihan sellaisenaan myös kelvannut. Vauvan passikuvan piti todistaa hänen omaksi kuvakseen ja tähän piti olla joku monivuotinen ystävä ammatiltaan poliisi, lakimies, lääkäri, opettaja, tilintarkastaja tms. muu virallinen sertifioitu ammattinimike, jonka tuli kirjoittaa passikuvan taakse että I certify that this is a true likeness of...  Sitten piti täyttää lomake mustalla kuulakärkikynällä ja lähettää se passikuvan kera käsiteltäväksi. 



No arvatenkin, mies täytti lomakkeen mustalla geelikynällä ja hakemus tuli bumerangina takaisin, ja taas koko höskä uudestaan. Ja tämä lakimieskaveri oli jossain Nizzassa aurinkoa ottamassa. Mutta saatiin passi sitten vihdoinkin muutaman viikon viiveellä. Ja sitten mitä pikimmin ostettiin liput Suomeen että päästään näyttämään vauveliinia isovanhemmille (uudestaan) ja isoisovanhemmille (ensimmäistä kertaa).  Nyt ollaan tosiaan lähdössä Suomeen lomalle ensi viikonloppuna.

Ja tämä kuva seuraavat viisi vuotta... Aww...

Nyt vain jännittää tuo ensimmäinen lentomatka. Lennetään Finnairilla Lontoosta Helsingin kautta Tampereelle. Ollaan nyt harjoiteltu tuota kantorepun käyttämistä ja ajattelin varautua kertakäyttökorvikepulloilla jos ei imetys noustessa/laskeutuessa onnistu, mutta mihin muuhun pitäisi varautua? Kolme vaatekertaa mukaan sekä isälle, äitille ja vauvalle?

Ja mites sen turvakaukalon kanssa? Jos se on pakko laittaa ruumaan niin voi tulla vaikeuksia. Lentokoneeseen sen saa mukaan jos on tilaa mutta Lontoo-Helsinki-koneet tuppaavat olemaan aina aika täysiä. Meillä on nimittäin aika tiukka siirtyminen Helsingissä, ja jos turvakaukalo jää sinne, niin milläs me päästään lentokentältä keskellä yötä vanhemmilleni... Enkä muutenkaan mielellään laittaisi turvakaukaloa ruumaan, sillä vähän arvelluttaa kovat kolaukset. Jos noita turvakaukaloita kovasti kolauttelee, niin niiden teho oikeassa onnettomuudessa huononee, samalla periaatteella kuin pyöräilykypärä, enkä oikein usko lentokenttämiesten kohtelevan mitään hellällä kädellä... Mites te olette hoitaneet asian?

12 kommenttia:

  1. Mä en tiedä turvakaukaloista tai lapsen kanssa lentämisestä mitään mutta olisin kysynyt ihan toista asiaa :) Mua nimittäin aina kiinnostaa kansalaisuusasiat ja jos kysymys ei ole sulle liian henk.koht, niin olitteko ajatelleet hakea vauvalle myös Suomen kansalaisuutta? Ihana passikuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olis kyllä tarkoitus. Hänhän saa kansalaisuuden automaattisesti kun äiti on suomalainen. Mutta suomalaista passia ei välttämättä hommata (ennenkuin sit täysikäisenä on pakko), kun siitä ei mitään brittipassia ylimääräistä hyötyä oo.

      Poista
  2. Meillä on turvakaukalo vaunuissa kiinni adapterilla ja tämä kombo on ollut lentäessä ruumassa. Hyvin on säilynyt ehjänä.

    Nyt tosin mietitään matkarattaita ja niihinhän ei kaukalo mene kiinni (eikä lapsi enää kauan edes kaukaloon mahdu vaan tarvitsee uudenlaisen istuimen) eli pitää miettiä uudestaan että mistä muutumme lastenistuimeksi ulkomailla ollessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK, hyvä! Täytyy miettiä jos tosiaan uskaltaa ottaa omia mukaan - autonistuin täytyy varmaan joktap ottaa mukaan jos mennään taksilla metroon/lentokentälle tms ja sit vaan pakkailla johonkin tuplakuplamuoviin kentällä jos menee ruumaan.

      Tämähän ei teille vielä mene, mut sit kun lapsi on isompi (yli 3v) niin tämä http://www.trunki.com/Shop/BoostAPak/ vaikuttaa aika kätevältä matkoille!

      Poista
  3. Mitä jos ei ole kaveria joka on lakimies, opettaja, poliisi tms? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurikin käy, ja joku "person of good standing in the society" tms (mitä se nyt tarkoittaakin) käy. Hätätapauksessa käy varmaan joku lapsen opettaja tai tk-lääkärikin. Kyllähän noi keinot löytää, käy vaan hankalaksi :)

      Poista
  4. Heiippa

    Nyt oli pakko tulla kommentoimaan. Luin joskus aikoja sitten blogiasi ja ihastuin siihen totaallisesti. Koneeni joutui huoltoon ja samalla blogit katosivat kirjanmerkeistä. Hirveä pettymys huonomuistiselle joka ei saanut osoitteita päähän, ei sitten millään. Eilen illalla yksin sängyllä surffaillessani luin kotirouva lontoossa vanhaa blogia blogspotilta ja kuinka ollakkaan törmäsin siellä sivupalkissa sinun blogiisi, voi sitä ilon määrää. :D Kulutin yötäni aamun puolelle lukiessani blogiasi taakse päin, siihen asti minne viimeksi olin jäänyt. Ja jestas, vauvakin oli tullut. <3 Vauvakuumeisena jatkan blogisi seurailua ja nyt on osoite tallennettu puhelimeen ja koneelle jajaja. Onnea pienokaisesta! <3 Hyvää syksyn alkua! -Aava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, loistavaa :) Kiva kun löysit taas tänne! :) Mulla on kans katoillut joitain vanhoja suosikkeja, ja se on aina niin hämäävää jos ei tosiaan saa nimeä muistiin, muutama hävinnyt kivuus jäi harmittaankin. Mut tosiaan, tervetuloa messiin mukaan (taas)!

      Ja kiitti onnentoivotuksista :)

      Poista
  5. Yritin tuossa aikaisemmin jo kommentoida matkustukseen, mutta onnistuin hävittämään tekstini taivaan tuuliin.

    Se rintareppu on tosiaan mun mielestä se olennaisin apuväline vauvan kanssa matkustaessa. Muutenhan sitä kantaa mukana samoja juttuja vauvalle kuin mitä muutenkin kotoa lähtiessä eli perussetin hoitovälineitä. Heathrowlla saa todennäköisesti pitää rattaat koneeseen menoon asti (jos haluaa), mutta esim. Hki-Vantaalla ei kai juuri koskaan saa (finavialla on lainarattaita kentällä, mutta ne on kuulemma isommille lapsille sopivia). Rintareppu on kätevä siis jo kentällä, en mä ainakaan jaksaisi kannella meidän poikaa ilman. Heathrowlla voisi olettaa, että saisitte pitää turvakaukalon koneeseen asti/ottaa koneeseen. Mutta jos ette ja se jää matkasta, niin Tampereen päässähän on mahdollista tilata taksi, jossa on turvakaukalo valmiina.

    Mekään ei oltu käytetty rintareppua kuin vissiin kerran ennen matkaa, mutta onneksi poika siinä ihan kohtuuhyvin viihtyi. Mennessä jouduttiin tosin ottamaan hänet pois siitä nousun ja laskun ajaksi, mutta tullessa saatiin pitää siinä, kunhan vaan turvavyökin oli kiinni (ohjeistus vaihtelee).

    Paras vinkki taidettiin saada meidän vieressä istuneelta naiselta, joka oli matkustanut paljon lastensa kanssa. Ja se oli suurinpiirtein niin, että ei kannata miettiä itkeekö vauva tai ei. Siitä vaan kasaa itselleen turhaa jännitystä ja käy raskaaksi. Toki siis jokainen vanhempi haluaa varmasti muutenkin pitää vauvansa mahdollisimman tyytyväisenä, mutta siis lähinnä se, että ei stressaa liikaa muiden ihmisten reaktiota, vaikka vauva sattuisi huutamaan. Sille kun ei määräänsä enempää voi. En tiedä selitinkö kovinkin epäselvästi, mutta siis tehdä parhaansa, mutta jos itkua on, niin sitten on.

    Ja syöminen tai tuttihan on tietty hyvä nousun ja laskun aikana. Me tosin viimeksi ehdittiin syödä koneessa jo aina ennen nousua (toisella kertaa poika ehti nukahtaakin) eikä poika ottanut silloin vielä tuttia. Nyt seuraavalla reissulla yritän sitä vähintään pitää, kun se on hyväksi korville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuota rintareppua mekin ajateltiin että se olis ihan ehdoton hankinta. Ollaan jo harjoiteltu sen käyttöä muutaman kerran, ja vauva ainakin vaikuttaa ihastuneen kanteluun kun on nin hiljaa. Tai sit on vaan niin pelosta jäykkänä ettei uskalla piipahtaakkaan :D

      Soittelin muuten Finnairille sit tuosta turvakaukaloasiasta, ja meille sanottiin että jotkut istuimet saa ottaa koneeseen jos on tilaa, mutteivät siellä puhelinneuvonnassa osanneet sanoa mitkä kaukalot käy. Vielä ei olla päätetty otetaanko se mukaan vai ei.

      Vaikkei tuolle itkulle välttämättä mitään voi niin toivottavasti silti saadaan pidettyä meidän pieni mahdollisimman tyytyväisenä lentokoneessa. Yleensä on kyllä aika rauhallinen mut olis sydäntäsärkevää kuunnella itkua kun se johtunee usein korvakivusta, jolle ei oikein mitään voi tehdä.

      Ääh, jännittää jo etukäteen! Toivottavasti sujuu hyvin!

      Poista
  6. No hei, miten teillä meni lennot? Me saatiin Heathrow'lla ottaa turvaistuin koneen ovelle asti, sit se oli luovutettava ruumaan (ja saatiin se Helsingissä muiden matkatavaroiden mukana) ja Hgin päässä yllättävän kiva Finskin virkailija katsoi, että koneessa oli just sen verran tilaa, että saatiin ottaa istuin koneeseen asti. Me saatiin vaunut lainaan Suomen päässä, eli se helpotti kummasti. Lennettiin Suomeen BA:lla ja Lontooseen Finnairilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lennot meni hyvin, eika vauva erityisemmin itkenyt, oli ihan kiltisti. Olin varmaan itse enemmn hermona lentamisesta :-)

      Meilla on muuten nyt Suomen paassa siella vakituisesti asustelevat turvakaukalo-vaunusetti, joten ei tule tarvetta roudata naita tavaroita lentokoneeseen. Heathrowilla lahtiessa oltaisiin ehka voitu ottaa se koneeseen, en tieda kun sita mukana ei tosiaan ollut, silla saatiin ylimaarainen istumapaikka meidan viereen. Helsingista Lontooseen kone oli sen verran taynna ettei saatu ylimaaraista paikkaa. Molemmat lennot Finnairilla.

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails