Miten minusta tuli ulkosuomalainen? Osa 1: Japani

 

Lukiolaisena päätin lähteä vaihto-oppilaaksi. Vuosi toisessa maassa, kulttuuriin paneutuen ja kieltä oppien kuulosti niin mielettömältä kokemukselta ettei sitä tehnyt mieli sivuuttaa olankohautuksella. En enää muista mitä kautta kuulin mahdollisuudesta - hyvinkin mahdollista että sysäyksen sain joltain vaihto-oppilasvuodelta palaavalta lukiotutulta, tai ehkäpä koulun käytävillä oli vaihto-oppilasjärjestön juliste. Mutta palava halu minulla oli lähteä jonnekin. Hain vaihto-oppilasjärjestöön, kävin haastattelussa, sain hyväksynnän ja sitten minun tuli valita maa. 

 



 

Olin jo hakiessani mietiskellyt sopivaa maata itselleni. Suurin osa vaihto-oppilaista meni USA:an tai Australiaan. Minä halusin johonkin mahdollisimman erilaiseen ja kaukaiseen maahan - johonkin täysin länsimaista poikkeavaan paikkaan. Silloin kun minä lähdin Japaniin se oli yksi epäsuosituimpia kohteita - silloin kukaan ei ollut vielä kuullutkaat animesta, jPopista tai lolitapukeutumisesta. Jos USA:an tai Australiaan halusi, piti valita kakkosvaihtoehto, jos ei sinne suuren tungun takia pääsisikään. Japaniin pääsivät kaikki. Mutta se ei minua haitannut - halusinhan kokeilla jotain erilaista, ja olinhan tavannut aikaisemmilla matkoillani paljon japanilaisia, ja he tuntuivat kivoilta tyypeiltä. Erilainen maa, jossa paljon kivoja tyyppejä - kuulosti täydelliseltä minulle. Ja uusi kielikin kaiken lisäksi.

 

Ja sinne pääsin. Lopetin lukion toisen vuoden keväällä kesken, vanhojentanssien jälkeen, ja lähdin Japaniin.



Vuoteen mahtui jos jonkinmoista - onnistumisia, iloja, suruja, kriisejä. Ehkä suurimpana asiana kasvoin ihmisenä paljon. Ymmärsin uusia asioita, opin itsestäni, kansallisuudestani, kulttuureista, ja ihmisten välisistä suhteista paljon. Vieraassa maassa, täysin ummikkona asuminen, vieraassa perheessä, tavallaan vieraana ja tavallaan perheen jäsenenä, ja oudossa kulttuurissa asuminen kasvatti. Toisessa perheessä asuminen sai minut arvostamaan omaa perhettäni uudella tavalla. Toisessa kulttuurissa asuminen sai minut käsittämään kuinka ihmiset käyttäytyvät ja kuinka kulttuuritausta heihin vaikuttaa. Toisessa maassa asuminen sai minut ymmärtämään että maiden väliset erot ovat todellakin niitä, eroja, eikä maita voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Ne ovat vain erilaisia.

 

Suomeen palatessani tunsin itseni tavallaan ulkopuoliseksi. Ymmärsin suomalaisuuteni ja kansallisuuteni eri tavalla kuin aikaisemmin. Suomi ei enää ollutkaan se ainoa oikea paikka, jossa kaikki on hyvin. Se oli vain erilainen maa, maa muiden joukossa. Kotimaa, muttei parempi tai sen huonompi kuin Japani. Vietin aikaani enemmän ja enemmän muiden palanneiden vaihto-oppilaiden kanssa, sillä he tuntuivat ymmärtävän tätä erilaisuutta, maailmankansalaiseksi kasvamista, paljon paremmin. Maailmankansalainen... Kuulostaapa kornilta, mutta se kuvaa parhaiten sitä sen hetkistä olotilaani. Ja itseasiassa minkälaisena koen itseni nykyäänkin.

 

Palattuani aloitin kolmannen vuoden lukiossa, jatkaen siitä mihin sen vuotta aikaisemmin jätin. Mutta takaraivossa kutkutti, minne sitä lukion jälkeen... Seuraavassa osassa sitten minne sitä päädyinkin ja miksi.