Lontoon ääripäissä

Jotenkin tosi ihana viikonloppu - onpa kivaa olla lomalla!

Sain lauantaiksi ilmaiset liput (taas) teatteriin. Tällä kertaa liput olivat näytelmään Educating Rita, ja kun kihlattu oli menossa serkkunsa polttareihin, pyysin mukaan (tulevan) anoppini. Minä hoidin liput, hän hoiti syötävät ja juotavat, eli hyvä diili! En ole elokuvaakaan koskaan nähnyt, joten olin todella innoissani teatteriin menosta. Saatiin yllättäen vielä istumapaikat talon parhailta paikoilta, oikein läheltä ja keskeltä, ja tuntui kuin melkein olisi ollut itsekin näyttämöllä. Kaiken lisäksi näytelmä oli todella hyvä, itse oikein uppouduin tarinaan ja näyttelijöiden suoritukseen. Kirsikkana kakun päällä oli jumalattoman viileä ilmastointi, joka tuntui taivaan lahjalta tämän viikonlopun helleaalloossa. Ah.

Sen jälkeen käytiin Japan Centerissä, itse ostin melkoisesti japanilaisia herkkuja, ja syötiin sushit siihen päälle, ennenkuin painuttiin shoppailemaan. Ja aika tehokkaasti ainakin minä shoppailin vajaassa puolessa tunnissa. Ostin mustat chinot, korallin pellavamekon, turkoosinvihreän printtipaidan, perusvalkoisen t-paidan ja valkoisen pellavahameen siinä vajaassa puolessa tunnissa mikä viihdyttiin Banana Republicissa. Joka muuten on vanha tuttavuus, josta en ole aikaisemmin oikein pitänyt, mutta nyt se on näköjään muuttunut tosi tyylikkääksi vuosien varrella. Olisin varmasti löytänyt lisää ostettavaa, jos meitä ei olisi potkittu kaupasta sulkemisen takia pihalle. Kuten kuvasta näkyy keskusta oli ihan tukossa turisteista, joten oli kiva lähteä vähän vapaammille maille.

Siirryttiin anoppilaan maalle. Aikamoinen ero. Leicester Squarin vilinästä Essexin kyläpahaseen. Siellä vietettiin sunnuntai, grillaten, leväten ja maaseudulla kävellen. Käytiin kirkkokahveilla, iltapäiväteen asemasta, ja nautittiin lämmöstä puutarhassa markiisin alla.

Ja tottakai ne uudet vaatteet tuli saada päälle, vaikkei t-paituli tuon valkoisen pellavahameen kera ollutkaan ihan nappiyhdistelmä. Mutta pakko mikä pakko. Nätti väriyhdistelmä kuitenkin ja oikein sopiva helteisiin.

Hair - the musical

Eilen oli tylsä päivä. Istuin kotona tietokoneen ääressä, pohtien mitä sitä tekisikään. Suihkun etsiminen vaikutti kaikista lupaavimmalta toiminnalta. 

Mutta yllättäen sain tarjouksen ilmaisista lipuista ja ex tempore päätin lähteä matineé näytökseen kaupungille, katsomaan Hair -musikaalia. Aika hyvä tuuri, tylsänä päivänä kun ei ole mitään muuta tekemistä, saakin ilmaiset teatteriliput :) Kaikenlisäksi, rakastan musikaaleja aivan täysillä! Mikäs sen parempaa. Armaani "musikaalit-on-typeriä-katson-mielummin-telkkaria" jäi kotiin, joten sain myös vähän itsenäistä aikaa itselleni, ja tiesin saavani käydä pienellä shoppausreissulla musikaalin jälkeen, ilman mukana raahustavaa ja nalkuttavaa miestä. Just mahtava päivä :)

Pidin musikaalista todella paljon. Lemppariksi se ei aivan kivunnut, mutta oikein hyvää ajanvietettä se silti oli.  Tarinassa seurataan joukkoa hippinuoria, jotka kasvavat aikuisiksi 1960-luvun sykkeessä. Mukaan mahtuu paljon seksiä, huumeita ja vähän alastomuuttakin. Mielenkiintoisinta musikaalissa oli kuinka paljon yleisöä otettiin huomioon ja yleisöä myös puhuteltiin suoraan useampaan kertaan. Näyttelijät kipusivat yleisön joukkoon, kävellen selkänojilla ja käsituilla, istuivat tyhjille istuimille juttelemaan, lainasivat koruja, pöyhöttivät hiuksia, jakoivat flyereitä. Minunkin ponihäntääni heilauteltiin, vaikken ihan sivuistuimella istunutkaan. Viimeisen laulun aikana yleisö myös kutsuttiin lavalle tanssimaan ja laulamaan viimeistä laulua (Let the sunshine in - se perinteinen hippilaulu). Minäkin menin, tottakai!

Musiikillisesti musikaali mielestäni ratsasti liikaa yhden laulun varjolla, vaikka muutkin laulut olivat hyviä. Hauskuutta ja vitsejä löytyi, ja silloin 1960-luvulla tämän musikaalin alkaessa, se varmasti herätti melkoisesti kohua ja pahennusta (sex, drugs and interracial couples). Kuulemma Janis Joplin ja Jimi Hendrix olivat tämän musikaalin faneja.

Minä tykkäsin!

Harmittavaa kyllä, Youtuben upotustoiminto ei nyt oikein tunnu toimivan minun koneellani, mutta täältä voi tiirailla musikaalipätkiä!

Sovituskoppiriitoja

Olen jo kohtuullisen kauan asunut poissa Suomesta, joten aina kun siellä käyn (yleensä kerran kaksi vuodessa) huomaan jonkun (nykyään) minulle erikoisen asian jota alan ihmettelemään kovasti. Eräs asia mikä minua on erityisesti ihmettänyt jo useamman Suomi-loman ajan on asiakkaiden ja myyjien välinen suhde. Olen kiinnittänyt huomioni siihen, että vaatekaupoissa myyjät olettavat ja jopa pyytävät asiakkaita viemään sovittamansa vaatteet takaisin paikoilleen. Viimeksi Tampereen Gina Tricotissa käydessäni todistin todella kummallista sananvaihtoa. Sovituskopista poistuessaan keski-ikäinen nainen tyttärineen vaatepino kourissaan kysyi myyjältä, että mitä näille vaatteille pitäisi tehdä. "Joo, voitte viedä ne omille paikoilleen" sanoi parikymppinen myyjäneito vinosti hymyillen.

Asiakaspalvelu, hei haloo, maa kutsuu?!?

En tiedä onko tämä ehkä pikkukaupunkien ongelma, ja ehkäpä suuren maailman Helsingissä on päästy tästä eteenpäin ihan oikeaan asiakaspalveluun. Tämä olisi kuitenkin aivan ennenkuulumatonta Lontoossa. Täällä vaatekauppojen myyjät, ne siis jotka ovat kytiksellä siinä sovituskoppien edessä, kysyvät sovituskoppirupeaman jälkeen kauniisti miellyttikö mikään ja ottavat sopimattomat vaatteet itselleen. Ja sitten nämä myyjät vievät ne takaisin kauppatilaan, oikeisiin paikkoihin. Vähän paremmissa kaupoissa myyjät myös juoksevat sinulle uusia kokoja ja värejä haluamistasi vaatteista. Jos joku kuvittelisikaan juoksuttavansa asiakkaita tekemässä omaa (palkattua) työtään, ei neiti (tahi herra) siinä palkatussa työssä pitkään olisi.

Eniten minua ihmetyttää miten vaatekauppojen omistajat hyväksyvät tuollaisen käytöksen? Jos minä omistaisin vaatekaupan, pitäisin tasan tarkkaan huolen siitä että asiakkailla olisi mahdollisimman paljon aikaa käyskennellä kaupassa katsomassa vaatteita antaen heille mahdollisuuden löytää ostettavaa. Kuvitteleeko joku muka että ravaaminen ympäri vaatekauppaa tehden myyjien työtä (kyllä, näille vaatekaupoissa juoruaville tytöntylleröille maksetaan ihan oikeaa palkkaakin) on kaupalle jotenkin kannattavaa? Olen sivusilmällä seurannut vaatekauppojen myyjien työtä, ja siinä ei oikeasti näytä olevan kovinkaan paljoa tekemistä. Ravintola-alalla pitkään työskennelleenä olen tottunut siihen että niiden palkkapennosten eteen saa oikeasti juostakin ja huhkia hommia hiki hatussa, ja oikein puistattaa katsoa kun jotkut vaatekaupan neidit eivät välitä nostaa edes sormeaan tehdäkseen ihan oikeaa raakaa työtä.

Minua on pyydetty parisen kertaa Tampereen Hennesissä viemään sovittamani vaatteet takaisin paikoilleen. En tosiaankaan vie. Olen tullut vaatekauppaan löytääkseni sieltä jotain ostettavaa, ja näin välillisesti maksamaan myyjien palkkoja. En todellakaan meinaa tehdä vielä heidän hommiaan siihen päälle. Kerran itseasiassa riitelin erään myyjän kanssa aiheesta, ja kysyinkin häneltä suoraan että maksetaanko hänelle palkkaa pelkästä perseellään istumisesta. Myönnetään, taisin olla tavallista äkäisämpi sinä päivänä, yleensä lykkään vaatteet vain ensimmäiseen rekkiin sovituskopin ulkopuolella myyjiä sen kummemmin haastamatta, vaikka silloin tosin pidän huolen siitä että näillä röyhkeillä myyjillä on edes suora näköyhteys tähän rekkiin. Vaikea uskoa että muutama vuosi sitten vein vaatteet aina kiltisti paikoilleen, Suomen systeemeihin oppineena. Nyt olen oppinut paremmille tavoille.

Viettekö te vaatteet kiltisti paikoilleen?

Kesälomapäivien kiireitä

Uskomatonta, mutta näinä kesälomapäivinä tuntuu tekevän hurjasti paljon enemmän kuin tavallisina koulupäivinä.  Tulee luettua dekkaria, käytyä kaupungilla aleshoppailemassa, ja illallisilla tai lounailla ulkona tai kihlatun sukulaisilla, ja aina sopivassa välissä nukuttua pienoiset nokoset. Ollaan tässä välissä ehditty käymään IKEAssa ostamassa erilaisia säilytysratkaisuja kaikenmoiselle roinalle, haettua kihlatulle uusi puku kesähäihin (ei siis meidän), ja kulutettua puolitoista vuotta sitten saamamme kihlajaislahjakortti Debenhamsiin melkoiseen kasaa keittiövempaimia. Nyt on meillä uusi hieno ja kiiltävä leipälaatikko, vispilä, bambuhöyrytin, pressopannu ja kakkuvuokia. Meillä on tällä hetkellä meneillään myös kylpyhuoneremontti, joten suihkun perässä juoksemista on tullut myös harrastettua - lähinnä käyden sukuloimassa pikasuihkun verukkeella. 

Minun ei itseasiassa enää oikeasti tee edes mieli löytää kesätöitä, harrastaisin tätä mukavan kiireistä  ja aikaansaavaa joutilaisuutta pidemmänkin aikaa. 

Viikonloppuna vahdittiin kihlatun sisarenpoikia, vuosia kaksi ja viisi. Söpöjä veijareita. Isompi askarteli meille tälläiset hienot korut, ihan omasta aloitteestaan. Minulle hienot korvikset, ja kihlatulle hienon hiuskorun (headress, mikä se nyt suomeksi onkaan). Saatiin vielä mukaan todella hieno askarteltu taideteos johon viisivuotias veijari käytti tuubillisen hileliimaa ja kaksi pussillista oikein värikkäitä ja kiilteleviä sydän- a pallokoristeita. Se on nyt aitiopaikalla olohuoneessa :)

Eihän mun pidä löytää töitä, eihän? Voinhan jäädä vielä lomalle, voinhan? :) 

Uudet ihanat...

... aurinkolasit!

Olen ihan fiiliksissä, ja käytän näitä ihan jatkuvaa syöttöä ja blogin kuvissakin ne ovat jo vilahdelleet. Peilailen ja kyselen rakkaalta että enkös olekin kovin chic nämä päässäni. Just tälläisiä neliskanttisen pyöreitä retrolaseja olen metsästänyt ja nyt löytyi. Erityisesti tykästyin tuohon helmeen sangassa - ihan pieni yksityiskohta joka tekee muuten simppeleistä laseista varsin erikoiset. En kehdannut tehdä järsimistestiä kaupassa, vaan vasta kotona, mutta kyllä ne helmet olivat sitten ihan aidot. Yllätyin positiivisesti.

Etsin juuri tälläisiä klassisen näköisiä laseja, joita voi käyttää useampia vuosia niiden näyttämättä "vanhoilta". En erityisemmin myöskään tykkää isoista strassilogoista jotka kiljuvat merkkiä metrien päähän - nämä olivat sopivan hillityt ja simppelit.

Seuraavaksi aurinkolasilistalla voisivat olla joko valkokehyksiset retrot, tai klassiset Raybanin Aviatorit. Tai ehkä Wayfaret, joillaisia käytin viimeksi ala-asteikäisenä. Nyt olisi melkoinen aurinkolasikuume itsellä päällä - nää vaan on niin käteviä asusteita joilla saa helposti erilaista ilmettä samanlaisiin asukokonaisuuksiin.

Juhannuskuvia vol. 2

Ja vähän vielä lisää, lähinnä venereissulta. Meillä oli tosiaankin ihan mahtijuhannus.

Saaren nimi oli Vuorikattila muistaakseni, ja se on kuulemma melko mukava grillauspaikka. Makkaraa nuotiolla, nam nam. Me jätettiin tällä kertaa ruokailut väliin.

Ja otettiin paljon tyhmiä kuvia kallioilla. Hyppyjä, sun muita pelleilyjä. Tuota leppäkerttua yritin pitkän aikaa asettaa nenälleni sillä olin satavarma että siitä tulisi aivan mahtava kuva. Kihlattu piti koko ideaa typeränä eikä suostunut ottamaan kuvaa. Annoin periksi kun leppis tippui kolmatta kertaa paidan sisälle.

Juhannus 2010

Juhannukseksi painuttiin sukulaisten mökille Turun rannikolle. Aurinko paistoi ja grilli rätisi rennon jutustelun säestämänä - mikäs sen parempaa? Kuten aina joka vuosi, ylensyötiin niin että ylänappia kiristi ja vihdottiin saunassa kuin viimeistä päivää. Kokko jäi tänä vuonna tekemättä, mutta käytiin vähän veneilemässä ja ihailemassa saaristomaisemia. Nättiä oli. 

P.S. Kuvanlaadun yllättävästä paranemisesta Suomen loman ajaksi on vastannut kihlatun uusi kamera. Hän saisi sitä käyttää vähän useamminkin, onhan näitä kuvia himskatin paljon kivempi katsella kuin sitä tavallista pokkarisuttua :)