keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Oopperamenoja

Koe oli ja meni, yllättävän hyvin. Koe oli yllättävän helppo ja suurin osa porukasta lähti kokeesta pois hyvissä ajoin. Itse istuin siellä peukaloitani pyöritellen ja hioen laskujani koko vaaditun kolme tuntia. En ole oikein ikinä käsittänyt miksi lähteä kokeesta etuajassa pois, mikäs kiire siinä on minnekään. Jos aikaa on riittämiin teen sitten tehtävät hitaasti ja tarkasti, kuten eilen, ja vaikka piirtelen jos niikseen. Jos vaikka tulisikin jonkinmoinen epiphany. Kokeen jälkeen lounaalle parin kurssitoverin kera, ja sitten kirjastoon "lukemaan". Tosin lukemisesta ei oikein tullut mitään - itselläni on ainakin kokeiden jälkeen aina ihmeellinen väsynyt, sekava ja hajamielinen olo - joten painuin sitten vapaailtaa viettämään. 
 



Veljenihän muuten tuli eilen tänne Lontooseen interreiliä aloittamaan. Tuore ylioppilas tyttöystävänsä kera saapuivat tuossa toissapäivänä, juuri koetta edeltävänä iltana. Vaikka olinkin oikein iloinen vierailusta voitte arvata mitä olin mieltä ajankohdasta :) Mentiin sitten eilen katsomaan oopperaa Trafalgar Squarelle, Carmenia. Ulkoilmanäytös siis, Royal Opera House oli sinne järjestänyt isot screenit ja kajarit, ja paikalliset toivat piknikkikamat messiin ja nauttivat kulttuurista. Aika ihanaa :) Kesällä on luvassa lisää samantyyppisiä tapahtumia, balettia, oopperaa sun muuta, ja jos vain ilmat kestävät meikä menee ehdottomasti uudestaan!




Nyt pitäisi painua takaisin opintojen pariin, enää matikankoe jäljellä ja sitten olen VAPAA! 

Tuli muuten aika hyviä uutisia tänään, sain unconditional maisteripaikan juuri siltä kurssilta ja siitä yliopistosta johon halusin kaikista eniten. Jee, ensi vuosi on nyt lyöty lukkoon, ei tarvitse enää stressata mitä sitä tekisi. 

Tämmöinen oopperaporukka meillä - veli, sen tyttöystävä ja väsynyt opiskelija. 


2 kommenttia:

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails