Perhepiknikki kartanon puistossa

Te jotka seurailette instagrammissa ehkä jo näittekin että meidän villi lauantai-ilta kului perhepiknikillä paikallisessa kartanopuistossa. Taustalla siinsi yksi Lontoon kauneimpia historiallisia kartanopalatseja, ja viereisellä lammella kotkottivat kanadanhanhet. Meillä oli mukana kinkkuwrapseja, omena-elderflower-mehua, ja skonsseja cornish clotted cream kerman ja vadelmahillon kera.  

 

Ostin tuon piknik-korin keväällä, monen vuoden haikailun jälkeen. Nyt vihdoinkin päästiin käyttämään sitä, kun oli kerrankin OK sää viikonloppuna eikä mitään muita suunnitelmia. Nyt meillä on oikea kunnon välineistä - piknik-kori ja Porin jazzeilta ostettu piknikmatto - ei enää mitään tekosyitä miksikö ei voida mennä piknikille.  

 

Ja namskis!

Tässä kirjoitellessa ajattelin sitä kuinka monella eri tavalla elämän voi kokea ja siitä kertoa. Keskittyykö sitä siihen kuinka herkullista olivat skonssit, ja kuinka ulkoilmassa syöminen saa kaiken maistumaan paremmalta. Onko se tärkeintä että vauva söi ruokansa mukisematta, ja maisteli innolla skonsseja ja mehua, ja että piknik-kori ihastutti minua joka kerta kun silmäni siihen osuivat. Vai keskittyykö sitten siihen että oli kiire kun vauva piti saada nukkumaan, ja ruoka tuli hotkittua, ja vauva onnistui pyllähtämään mutaan heti ruokailun päätteeksi, ja siinäpä sitten putsailtiin kun vauva taapersi mutaisilla kengillään vielä piknik-maton päälle tallustelemaan... 

 

Kyllä minä mielummin keskityn edelliseen, ja pidän sen muistoissani visummin kuin jälkimmäisen. Elämä on mukavaa, miksipä sitä jaksaisi keskittyä siihen arkipäiväiseen ja vähän tylsempään puoleen kun voi keskittyä täysillä siihen mukavampaan puoleen. Joskus kuulee mielipiteitä siitä kuinka somessa (ja miksei blogeissakin) kiillotellaan pintaa, ja pidetään yllä jonkinlaista idylliä ihanasta elämästä. Mutta kun se elämä on sitä mihin sitä huomionsa kiinnittää. En ymmärrä miksi sitä pitäisi välttämättä olla niin realistinen kaikessa - mukavampi keskittyä niihin kauniisiin ja miellyttäviin asioihin.  



Sitten seitsemän pintaan olikin jo aika lähteä kotiin nukkumaan, nappasin vielä aika kivan kuvan kartanosta. Vauvaa muuten unikoulutetaan tällä hetkellä... Siitä vielä lisää postausta jossain vaiheessa!

Vauva 13kk

 

"Uuk! At!"

Näin vauva aloitti ensimmäistä kertaa keskustelun. Uuk tarkoittaa look eli katso. Se sanottiin käden osoituksen ja sormen ojennuksen kera. "Uuk, uuk!". Katsoa piti yleensä kissaa, tai jotain muuta eläintä. At tarkoitti ehkä that, tai ehkä cat, eli joko tuo tai kissa. Kissa se luultavasti oli, sillä ne ovat vauvan lempieläimiä, niitä tuli osoiteltua useamman kerran päivässä.

 

 

 

 

Muita sanoja joita on tullut ovat ain (eli mine ei minun), mama ja daddy. Eli englanninkielisiä ensimmäisiä sanoja tosiaan. Ei mikään ihmekään, mieshän on hänen kanssaa päivisin. Vauva ymmärtää kyllä suomenkieltä, ja tulee antamaan pusuja jos pusuja pyytää, osaa heiluttaa ja taputtaa käskystä ja niin edelleen, mutta varsinaista suomalaista ensimmäistä sanaa ei ole vielä tullut.

 

 

 

 

Muuten ei mitään erikoisia kehityksiä tapahtunut 13. kuukauden aikana. Vauva otti ensimmäiset askeleensa jo 10 kuukauden iässä. Sen jälkeen hän konttaili paljon, ja pikkuhiljaa treenaili kävelyä. Edelleen 12 kuukauden iässä hän käveli vähän, mutta aina jos jonnekin tuli mennä nopeasti (yleensä vanhempien unohtaessa keittiön tai portaitten vauvaportit auki...) vauva taantui konttaamaan. Se oli nopeampaa ja helpompaa. Meidän pikku laiskuri...

 

 

 

 

Kuten heh huomasitte ehkä, tämä postaus tulee yli kuukauden myöhässä. Se jäi tekemättä kun tuli Suomeen lähtö todella kiireisen työviikon jälkeen. No, työkiireet jatkuvat edelleen, mutta pian tulossa sitten 14kk postaus joten päästään taas takaisin aikatauluun vauvapostauksissa.

 

Viikonloppu grillailemassa

 

 

Viikonloppuna käytiin anoppilassa eli mummolassa. Sieltä autotallista ja vintiltä löytyy aina aarteita toisensa perään. Minun hääpukuuni löytyi pitsiä 50-luvulta. Vauvalle löytyi 58 vuotta vanha taaperokärry. Sellaista menoa ja meinikiä taaperokärry sai sunnuntaina kokea että hirvitti tuleekohan se näkemään 59. vuottaan... 

 

 

Englannissa sanotaan että jos haluaa pitää grillibileet, ne täytyy aina järjestää kun näkyy pilkahdus aurinkoa aamulla. Etukäteen niitä ei voi järjestää - arvaamaton saaristosää katsokaas. No aamulla pilkisti aurinko joten grilli saatiin hyvillä mielillä kuumennettua.



Juhlittiin niitä meidän ja anopin hääpäiviä - ne ovat muistaakseni noin viikon erolla. Ensimmäisenä hääpäivänä kävimme italialaisessa Michelin-tähti-ravintolassa. Ajattelin että tämäpä olisi hauska perinne - käydään testailemassa Lontoon Michelin-ravintoloita vuosittain. Siitä seuraavana vuonna tuli vauva, ja iltasella kävimme paikallisessa perheravintolassa syömässä fajitakset. Tänä vuonna oli taapero, työpäivä ja univelkaa viikkojen ajalta - mies osti pakastepizzan ja minä poikkesin kotimatkalla lähikauppaan shampanjapullon perässä. Vähemmän ja vähemmän panostusta näköjään, heh. Mitäköhän ensi vuonna keksitään? Ehkä voitaisiin käydä Mäkkärissä!



 

 



No, ilta lopetettiin sit pienellä kylvyllä ja lähdettiin kotiin sulattelemaan grillimasuja. Sellainen viikonloppuhulina.

Tervetuloa kylään: Meidän kylpyhuone

Eh, no kylpyhuone on ehkä vähän suurellinen nimitys isohkolle mutta aika kolholle suihku/WC-tilalle. Mutta näin meillä, jatkoksi noille edellisille postauksille.

Keittiöstä sisään, vasemmalla on lavuaari ja oikealla suihkukoppi, josta en tainnut ottaa kuvaa.

WC-puoli jossa on yläpuolella meidän laatikostot. Mun ja miehen.

Miten niin naisilla on liikaa kaikkea roinaa? Mulla kaksi 9-litran laatikkoa yläkerrassa vielä täynnä hius ja ihotuotteita, plus sitten vielä n. 9 litrainen kassi täynnä erilaisia hiushoitotuotteita. Pikkuhiljaa käyttelen ja ehkä ne joskus vielä mahtuu tuohon yhteen, tällä hetkellä tupaten täynnä olevaan kaappiin kaikki.

Pyyhkeitten lämmittäjä on luksusta talvella! Ja tuo Brabantia pyykkikori on mun lempparitavara koko kylppärissä. Hinguin sitä vaikka kuinka kauan, se kun on vähän tavallista pyykkikoria kalliimpi (ja miehestä se oli turhaa rahanhukkaa), mutta tein sit jossain välissä päätöksen että se muuttaa meille vaikka mikä olisi. Ja on se ihana. Pyykkikori. Pienet ilot! :)
 

Jos saisin täältä jotain muuttaa, on nuo englantilaistyyliset kuuma- ja kylmähanat. Sieltä saa joko käsiä polttelevaa keitinveittä, tai jääpuikoiksi sormet saavaa hyisyyttä. Siinäpä on sitten kiva pestä vauvan peppua, vuorotellen yrittäen käteen sekoittaa kuumasta ja kylmästä hanasta jotenkin sopivaa haaleaa vettä. Kosteuspyyhkeet siis meillä yleensä käytössä tähän tarkoitukseen, kuten melkein kaikissa muissakin brittiperheissä. Lisäksi käsienpesualtaan alla saisi olla säilytystilaa, sitä ei nimittäin liiemmälti ole. WC-pönttökin on tosi nihkeän näköinen.

 

Mut ehkä sitten kun meillä on oma talo!

Saako lapsen kuvia julkaista netissä?

Lapsella ei ole sananvaltaa siihen mitä kuvia tai mitä tekstiä hänestä julkaistaan netissä omien vanhempiensa toimesta tai heidän luvallaan. Joten saako hänestä julkaista kuvia, ja jopa kirjoittaa hänestä nettiin? Siellä kuvat ja niihin liittyvä oheistieto on mahdollisesti aina, kaikkien nähtävillä, ikuisuuden, eikä hän ole sille antanut lupaa. Lapsen yksityisyyden suoja on rikottu. Samanlaisia pohdiskeluja joskus kuulee käytävän erilaisten some-kanavien kohdalla, eli saako lapsesta laittaa kuvia facebookkiin tai vaikkapa instagrammiin jos hän ei tosiaan voi antaa siihen varsinaista suostumusta.

 

 

 

Minun mielipiteen varmasti tiedätte jo tämän blogin kuvapolitiikan perusteella. Minä en oikeastaan edes ymmärrä kysymystä. Vanhemmat tekevät jatkuvasti jonkinsorttisia eettisiä päätöksiä lastensa kasvatuksesta. Kastaako lapsi kirkkoon vai ei (ja mihin uskontokuntaan), syöttääkö lapselle tehotuotettua lihaa vai alkaako kasvissyöjäksi, laittaako lapsi unikouluun vai ei.... Antaako lapsen esiintyä televisiossa? Onhan noita erilaisia valintoja. Lapsen yksityisyyden määrittäminen on yksi valinta muiden joukossa, joka tulisi jättää vanhempien omaksi pohdinnaksi kuten nuo kaikki muutkin. Vai koskas muka kuulette hämmästelyä siitä että tuo bloggaaja-Pirkko meni ja järjesti ne ristiäiset sitten, eihän se vauva edes ymmärrä mihin liittyy...

 

 

 

 

Minä itse uskon siihen että minun lapseni on vanhempana vain tyytyväinen siitä että hänestä on pidetty niinkin tarkkaa seurantaa ja muistoja löytyy kirjallisina että hyvänlaatuisina kuvina. Käsi ylös, kuinka moni on löytänyt vanhan vauvakirjansa ja ollut salaisesti vähän pettynyt siitä että ainoita ylöskirjattuja asioita olivat ensimmäinen sana ja milloin käveleminen aloitettiin? Nykyinen netissä lähesä kasvanut ja kasvatettu sukupolvi näkee asiat varmasti täysin eri tavalla kuin vähän vanhemmat sukupolvet - on normaalia olla netissä omana henkilönään, se on vain tämän live-maailman yksi olomuoto. Näin itse näen nettimaailman, samanlainen henkilö olen sielläkin kuin tavallisessa maailmassa. Ja minulla ei ole mitään antipatioita siitä jos joku minut livemaailmassa tuntevat henkilö löytäisi minut netissä, tai toisinpäin. Molempia on tapahtunut jo, eikä minulla ole mitään salattavaa. Lapsesta julkaisen vain sellaista mistä en usko hänenkään erityisemmin välittävän jos se olisi kaikkien muidenkin tiedossa.

 

Kova paranoidisuus siitä että kuka niitä kuvia katselee tai pääsee niihin käsiksi on mielestäni aika... No miten sen nyt sanoisi. Naiivia. Netissä on niin paljon materiaa, että suurin osa kuvista hukkuu siihen joukkoon. Ja kuinka monia ihmisiä oikeasti kiinnostaa heille täysin tuntemattoman, tai puolitutun lapsen kuvat? Kun näette teille tuntemattomien tai puolituttujen lasten kuvia, kuinka paljon teitä kiinnostaa? Uskoisin voivani väittää että kuvat selataan nopeasti läpi ja unohdetaan puolen sekunnin kuluttua.

 

 

 

 

 

Tässä postauksessa olen käyttänyt erilaisia vauvakuvia. Alussa käytin takaaotettuja kuvia, ja lopussa näkyvät kasvot? Kummat ovat parempia? Minusta jälkimmäisistä saa paljon enemmän irti. Blogeissa näkyy erilaisia kuvapoliittisia ratkaisuja. Jotkut laittavat esille kaiken, lapsen sairaana, lapsen itkemässä, lapsen alastomana, lapsen ihan millaisena vain. Jotkut julkaisevat lapsesta tyylikkäitä, mutta tunnistettavia kuvia (minä toivoisin että tämän blogin vauvakuvapolitiikka nähtäisiin kuuluvan tähän kategoriaan). Jotkut laittavat lapsestaan kuvia joissa lapsen kasvoja ei näy hyvin, tai kuvia jotka on otettu tapaapäin, näin suojellen sitä yksityisyyttä. Ja jotkut blurraavat kasvot.

 

Jos jotain sanoisin eri ratkaisuista, niin ensimmäinen on minusta vähän ikävää. En usko että se on kaikista paras ratkaisu, ja lapselle voisi tulla sellaisista kuvista huono mieli aikaisempana. Jos yksityisyyttä halutaan niin tarkasti suojella, niin takaapäin otetut kuvat ovat varmasti parhain vaihtoehto, ja jos kyseessä on hyvä kuvaaja, antavat varmasti hyvän fiiliksen sen hetkisistä tunnelmista. Mutta tuo jälkimmäinen vaihtoehto, jossa sutataan kasvot... Huh. Minulla menee blogista maku heti jos näen sitä. Minulle blogit ovat osaltaan visuaalista mediaa, ja tuo on ehkä kauheinta mitä voi kuvalle tehdä. Siinäpä sitä on lapsi, sutatut kasvot, näyttäen joltain pieneltä demonilta tai kummitukselta. Niskakarvat nousevat heti pystyyn.

 

 

 

 

 

 

Kysyin lapsen isän mielipidettä asiasta. Hän ei ollut varma mielipiteistään, mutta sen hän sanoi että häntä ei asia eettiseltä kannalta huoleta, itseasiassa se on typerää miettiä asiaa siltä kannalta että lapsi menettää yksityisyytensä. Häntä huolettaa se että kuka kuvat näkee. Toisaalta, hän sanoi, se mitä emme tiedä ei meitä satuta, ja samalla tavalla lasta voisi katsella joku julkisessa uimahallissa tai puistossa. Jos kuvia ei laita nettiin sen takia että pelkää niiden päätyvän huonoon käyttöön, niin samantein voisi olla vain kotona neljän seinän sisällä.  

 

Mitäs mieltä te olette? Saako laittaa lapsen kuvia nettiin? Hämmästyttääkö vai peräti suututtaako teitä tämän blogin vauvakuvapolitiikka?

Tampere: Ravintola Heinätori

Mainitsinhan aikaisemmin että tamperelaisille lukijoille (tai Tampereella poikkeaville turisteille) tulisi pieni ravintolajuttu tänne blogipostausten väliin. Kävimme siis Ravintola Heinätorissa, joka sijaitsee Pyynikintorilla vanhan bussikuskien taukotilan sisustassa. Kaunis tunnelmallinen sisustus tekee paikasta rauhallisen ja rentouttavan, ja letkeän rento pieni terassi takana on erityisen kutsuva kesäiltojen viettoa varten. Siellä muuten suurin osa asiakkaista oli kun me kävimme täällä.

 

Olen täällä käynyt jo useamman kerran, ja tämä on tunnelmaltaan aina niin rauhallinen ja rentouttava. Tämä on pikkuisen ydinkeskustan ulkopuolella, joten ravintola harvoin on ihan tupaten täynnä, joten ihan ex tempore iltoina ei kannata pelätä sitä etteikö tänne mahtuisi joukkoon mukaan. Rohkeasti vain kolkuttelemaan ovia.  

Mutta sitten siihen ruokaan. Sillä sehän on tärkeintä. Leipä on ah niin herkullista - hapanleipään iski vauvakin kimppuun kuin pieni sika limppuun. Alkupalaksi minä otin vaihtuvalta listalta kalalautasen, ja äiti Vorsmarkin (tms.) joka on kuulemma mielettömän hyvää. Minä tykkäsin kaloistani, ja vauvakin maistoi.   

Pääruoista sanoisin että aivan ykkösiä ovat lämminsavustettu lohi ja maksa. Lämminsavustettu lohi savustetaan keittiössä joka päivä ja on mielettömän hyvää. Harvat ravintolat savustavat itse kalansa, varsinkaan päivittäin, ja täytyy sanoa että maku on aivan mieletön. Maksa ruokalajina jakaa mielipiteitä, mutta se on aina täydellisesti valmistettua Heinätorissa.

 

 

Jälkiruoaksi Creme Bruleellä ei voi mennä vikaan - täydellisen rapsakka pinnasta, ja kermainen sisältä. Se tarjotaan hauskasti cappucino-kupista.

 

Jos jotain vielä sanoisin, niin a la carte -listalla saisi olla vaihtelevuutta vähän enemmän, toki pitäen nuo ikisuosikit lämminsavustettu lohi ja maksa siellä jatkuvasti, mutta käyttäen kausiraaka-aineita enemmän ruoka-annosten innoittajina ja pari kertaa vuodessa lista saisi muuttua radikaalimmin. Se toisi vähän mielenkiintoa - muistelisin että kävin Heinätorilla vuosi pari sitten ja ruokalista tuntui olevan nyt täysin sama kuin silloinkin.

 

Kannattaa poiketa!

 

P.S. Jos olette tamperelaisia tai siellä poikkeamassa tsekatkaapas mun Tampereen lempipaikat. Tampere tägin alta löytyy myös muita Tampere aiheisia postauksia.