Preview

Pikapikaan halusin vain tännekin päivittää mihin sitä päädyin. Niinkuin tuossa edellisessä postauksessa kerroin, etsin mekkoa yli kuukauden, muttei yhtikäs mitään löytynyt ja loppujen lopuksi jouduin kasaamaan asukokonaisuuden täysin omista varastoista. Halusin ehdottomasti pukeutua peri-englantilaiseen tyyliin näihin häihin, nämä kun olivat melko perinteiset ja juhlalliset häät, ja todella englantilaiset, eli tärkein osa asua oli tietenkin iso hattu. Hatut kuuluvat täällä häihin niinkuin, noh, rusinat maksalaatikkoon. 

Kaikki siis omista varastoista - paitsi hattu, joka löytyi anopilta ja ruusut hattukoristeena, jotka poimittiin anopin puutarhasta. Penniäkään en tähän loppujen lopuksi käyttänyt. Aika matchy-matchy asu, mutta mielestäni melko hyvin onnistunut! Kihlattu laittoi myös parastaan - mutta hänpä käyttikin yhteensä £170 koko helahoitoon, kaikki uutta katsokaas. Pieni waldrobe-malfunction kävi minulle myös, josta syystä vietin illan aika tiukasti huiviini kiertäytyneenä :) Olenpa sitten ensi kerralla paremmin varautunut!

Häistä kirjoittelen sitten paremmalla ajalla enemmän!

Metsästämässä mekkoa

Viimeiset muutaman viikon olen metsästänyt toden teolla uutta soveliasta mekkoa huomisen päivän kesä-häihin. Jonkun tietyn tuotteen metsästäminen kaupoista käy muuten ihan työnteosta! Lukemattomien rekkien koluaminen vaate kerrallaan vaatii haukansilmäistä tarkkaavaisuutta. Vaatepinojen raahaaminen sovituskoppiin vaatii rutkasti raakaa voimaa, varsinkin kun toisella käsivarrella roikkuu käsilaukku, johon on pitänyt tunkea puoli elämää ennen shoppailureissulle lähtöä, ja toisella käsivarrella roikkuu kilokaupalla liukkaita mekkoja, joista joka toisella askeleella ainakin yksi tipahtaa. 

Aivan oma lukunsa on sitten mitä tapahtuu siellä vaatekoppien suljettujen ovien takana... Joidenkin mekkojen päälle pukeminen vaatii avaruustieteilijän tasoisia pulmanratkaisukykyjä. Ja se vaaterumba vielä kaiken päälle! Ensin vaatteiden vaihto mekkoon, ja sitten toiseen mekkoon ja kolmanteen ja neljänteen ja ties kuinka monenteen nostaa tuskanhikikarpalot otsalle. Pahimmassa lykyssä venäytät jonkun lihaksen pyrkiessäsi venkoilemaan neliömetrin kokoisessa komerossa liian tiukan mekon pois päältäsi sitä repimättä. Ja sen jälkeen kun kaikki tämä on toistettu pariin kertaan mitään löytämättä yhä uudelleen uuteen kauppaan siirtyminen alkaa tuntua maratonijuoksun arvoiselta saavutukselta. Ja kengätkin hiertää.

Nyt kun monet vaatekaupat oli jo kierretty tuloksetta läpi menin sitten lauantaina kaverin kanssa Portobello Rd torille, katselemaan josko löytyisi jotain mekkoa. 

Ja arvatkaas mitä löysin?

No enpä sitä helvatan mekkoa ainakaan! Kassikaupalla hedelmiä ja vihanneksia, ja ruisleipää tarttui mukaan. Torilla oli kuitenkin rento fiilis ja kiva käyskennellä - kummaa ajatella etten ole vaivautunut Portobellossa käymään koskaan aikaisemmin, ja olen sentään asunut täällä jo neljä vuotta. Tuo poika muuten lauloi hyvin, olisi pitänyt ostaa CD mukaan.

Kävin vielä tänään epätoivoissani metsästämässä mekkoa paikallisista kaupoista. Otin jopa kihlatun mukaan toimimaan shoppausapulaisena ja Gok Wan- tyyppisenä tyylintarkastajana. Ja useamman tunnin urheilun jälkeen löydettiin aivan täydellinen, kreikkalaisomainen, suklaamokan värinen silkkimekko, jonka kruunasi kermanväriset paksut silkkinauhakoristeet ja solmut vyötäröllä. Ja puoleen hintaan kaikenlisäksi. Ja se sopi kuin valettu. Ja juuri ne kaksi mekkoa minun koossani oli tahrittu huulipunaan.

Sen jälkeen luovutettiin. Eipä minun ole varmaankaan tarkoitus löytää uutta mekkoa. Nyt on vaan pakko pärjätä vanhoilla varastoilla.

MSCHIC

Näistä on ollutkin tarkoitus kirjoittaa jo pitkään, mutta jotenkin nämä meikit ovat vain jääneet kaapin pohjille kaikissa nykyisissä kiireissä. Tilasin MSCHIC -firmalta kaksi meikkituotetta, sillä puolisen vuoden takaisella supertarjouksella, ja sain vieläpä ylimääräisen meikin kaupan päälle. Oli muuten ihan kiva tutustua minulle täysin uuteen tuotemerkkiin, ja vieläpä ehtaan suomalaiseen!

Tilasin Eye Stain geelirajauksen värissä Astral Shine, Shading Powder varjostusvärin, ja ylimääräisen kaupankylkiäisen (nude-huulipuna). Tilaukseni muuten hukkui jonnekin, ja kun uuden sain huulipuna oli korvattu luomivärillä jonka värinä oli Ocean Drive eli vaaleansininen. Harmi sinänsä, sillä huulipunalle olisi ollut käyttöäkin, en oikein tiedä mitä tuolla luomivärillä tehdä. 

Nyt vihdoinkin, uuden paketin ja parin kuukauden meikkipussissa makuuttamisen jälken olen vihdoinkin näitä ehtinyt kokeilla. En ihan tositoimissa, mutta edes vähän!

Erityisesti tykästyin geelirajaukseen Eye Stain - Astral Shine. Todella kätevä ja vaikuttaa pysyvän melko hyvin. Geelirajaukset ovat siitä hyviä, että ne saa näyttämään siistiltä helpommin kuin ne perinteiset kynämäiset siveltimet, ja ohuemmalta kuin käyttämällä muuten helppokäyttöisiä tussirajauksia. Tämä tummanharmaa väri ihastutti minut myös täysin - nätti, tarpeeksi tumma muttei liian kova, ja himmeää ja hillittyä kimallusta. Nappivalinta!

Shading Powder varjostusväri antoi minulle mahdollisuuden vihdoista viimeinkin kokeilla kasvojen varjostamista puuterilla. Jostain syystä olen vuosia halunnut varjostusväriä, ja kokeillut kaupoissakin erilaisia, mutta aina jättänyt ne ostamatta. No, opetella vielä täytyy ennenkuin viitsin ihmisten ilmoilla tätä käyttää, mutta väri vaikutti sopivan vaalealta, eikä liian kellertävältä, vaaleaihoisille suomalaisille sopivasti.

Ocean Drive luomiväriä en edes ole kokeillut - jotenkin vaaleansininen väri vierostuttaa. Siitä tulee aivan liikaa mieleen kasarimeikit... Pitäisiköhän yrittää vielä?

Thank God It's Friday

Pitkä työviikko takana enkä voi muuta sanoa kuin että Thank God It's Friday! Tänään tilaan intialaista kotiin, mässyttelen kihlatun kanssa ja nostan jalat ylös ja katselen hyvin mielin telkkaria. Huomenna työkavereitten kanssa shoppailemaan keskustaan.

T

Tämän näköinen olen työviikon jälkeen

Otettiin jo varaslähtö työkavereitten kanssa viikonloppuun. Sattumoisin kukaan meidän pomoista ei ollut perjantaina paikalla, joten lounaan jälkeen tehtiin töitä aika hissukseen. Viiden aikaan huomasi kuinka porukka vain kasaantui kahvipöytään ja työpisteille jutustelemaan ja tarkkaamaan kellon hidasta kulkua kohti kello kuutta ja viikonloppuvapaita. 

Eilen muuten jouduin vähän hankaluuksiin. Täällä tietyissä junissa käyvät lipuntarkastajat tiuhaa tahtia kyselemässä lippuja. Noh, viikkolippuhan minulla oli tietenkin, en pummaa, mutta minulta puuttui kuvallinen photo card, joka oli tämän lipuntarkastajan mielestä oleellinen asia ja siispä sakon (£50) arvoinen. Kuulemma kuvakortti tulee olla ja viikkolipun täytyy mätsätä tähän korttiin, koska muutenhan kuka tahansa voisi viikkolippua käyttää. Viikkolippu otettiin pois minulta ja jäätiin asemalle jutustelemaan tämän lipuntarkastajan ja hänen työkumppaneidensa kanssa.

No minunpa mielestä kuvakortti ei ollut ollenkaan oleellinen, ja täysin typerä juttu. Jos kuvakorttia tarvitaan niin miksi minä sitten voin ostaa viikkolipun sekä juna-asemalta että lippuautomaatista mitään näyttämättä, ja miksi olen voinut matkustaa ties kuinka monta viikkoa ilman kuvakorttia? Ja miksei kukaan aikaisempi lipuntarkastaja ole maininnut asiasta mitään? No, eipä lipuntarkastajilla ollut tähän muuta vastausta kuin että kummallista mutta säännöt on säännöt. Johon minä vastasin että he eivät tiedä mistään mitään, eikä kuvakorttia tosiaankaan tarvita viikkolippua varten. Ja kieltäydyin maksamasta heille penniäkään sillä olen jo maksanut lipustani aivan tarpeeksi. Viitisentoista minuuttia kolmen lipuntarkastajan kanssa jankattuani herrat ilmeisesti kyllästyivät katselemaan hapanta naamaani ja päästivät minut pälkähästä. Kiehuin pyhää vihaa ja pyyhälsin kotiin naama vielä enemmän vituralla törkeästä kohtelustani suuttuneena.

Nojoo, tarkastin sitten uteliaisuuttani lippusäännöt ja siellähän se komeilee että kuvakortti tarvitaan ehdottomasti viikkolippuunkin. Hups.  Kävin sitten aamusella hakemassa kuvakortin... Taisi käydä hyvä tuuri ja kerrankin tarpeeksi symppis lipuntarkastaja kohdalle. Lipuntarkastajat ovat täällä nimittäin melkoisia natseja ja kutsuvat poliisit usein paikalle jos asiakas ei suostu maksamaan... Tosiaankaan minulla ei ollut harmainta aavistusta että olisin muka joitain sääntöjä rikkonut, ja olin jo valmis itse kutsumaan poliisit paikalle tätä juttua selvittelemään. Että semmoista draamaa tällä viikolla :) Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin, enkä ole yhtään edellistä köyhempi :)

J

Ja tämän näköinen viikonlopun jälkeen

Jes, intialainen take-away tuli jo! Eli nyt syömään!

Office -dress code Englannin malliin

Minun on ollut tarkoitus kirjoitella tästä jo muutaman viikon, mutta vasta nyt olen ehtinyt istahtaa blogin ääreen niinkin pitkäksi aikaa että tätä on ehtinyt ajatella. Päinvastoin kuin monissa muissa maissa, Englannissa pukukoodi töihin on melkoisen tarkka. Minusta on ollut mielenkiintoista katsella suomalaisten blogeja, ja heidän työpukeutumistaan ja ihmetellä että miten noinkin vapaamielistä pukeutumista voi olla! Eli täällä liikutaan melko konservatiivisilla linjoilla. Osa työympäristöistä on konservatiivisempia, osa rennompia - itse olen ollut töissä molemmissa ääripäissä. Eli tässä vähän selitystä miten täällä pukeudutaan töihin, ja minun näkemykseni työpukeutumishierarkiasta.

Konservatiivinen:

• Musta tai tummanharmaa perusjakkupuku, hillityt liituraidat ok
• Naisilla mieluiten kynähame
• Valkoinen tai vaaleansininen kauluspaita
• Nudet sukkahousut
• Mustat järkevänkorkuiset  simppelit korkokengät ja musta siisti nahkalaukku
• Hiukset auki tai poninhännällä
• Hillitty nude- tai ranskalainen manikyyri, hillitty meikki
• Ei koruja (paitsi vihkisormus / nappikorvikset)

Tämä on kaikista tiukin, ja lähinnä konservatiivisissa lakifirmoissa ja finanssialalla, ja lähinnä silloinkin vain jos joutuu olemaan asiakkaiden kanssa paljon tekemisissä. Tosiaankin tiukka! Vaikka tämä on ehkä rajoittavin, se on samalla myös kaikista helpoin. Näin tulisi myös pukeutua työhaastatteluun, ettei vahingossa riko pukeutumiskoodeja.

Muodollinen:

• Perusjakkupuku, vaaleanharmaa, ruskea, hiekka sun muut värit kelpaavat
• Housut tai hame
• Kauluspaita, tai siisti tavallinen paita, hillittyjä värejä
• Peruskorkokengät ja laukku, mustat tai hillittyä väriä (nude, ruskea, harmaa jne.)
• Hillityt korut ok

Tämä on muuten samanlainen kuin konservatiivinen, mutta laajemmalla väriskaalalla. Tässä voi jo iloitella vaaleanpunaisella paidalla tai ottaa rennomman laukun mukaan. Eipä tämäkään mikään kovin vapaa, mutta tässä voi jo vähän tuoda omia mieltymyksiä esille.

Tavallinen:

• Jakkupuku, erikoiset leikkaukset ja räikeämmät värit ok
• Eriparisuus ok (puvun osissa)
• Siistit kangashousut tai hame, ja tyylikäs cardigan
• Siisti paita
• Erikoisemmat asusteet ok
• Värikäs meikki ok

Tämä on ehkä kaikista tavallisin pukeutumistyyppi tavallisissa toimistotöissä. Väriä ja mielikuvitusta saa käyttää, mutta vaatteiden on oltava siistejä. Ei missään nimessä farkkuja, mutta siistit rennommat kangashousut käyvät esimerkiksi cardiganin kera. Konservatiivisimpiin pukeutumistyyleihin erona erilaisilla väreillä ja pukujen leikkauksilla voi leikitellä, ja esimerkiksi erikoisempia huiveja ja koruja voi käyttää lisämausteena. Kengissäkin saa olla rennompia yksityiskohtia ja värinkäyttöä.

Smart Casual:

• Siistit kangashousut tai hame
• Cardigan tai puvuntakki
• Siistit farkut ok

Itse olen tällä hetkellä töissä paikassa jossa pukukoodi vaihtelee tavallisen ja smart casualin väliltä. Omasta mielestäni farkut ovat turhan rennon työpaikalle, mutta niitäkin ihmisillä näkee, varsinkin perjantaisin.Itse itseasiassa tykkään pukeutumiskoodeista, sillä se helpottaa elämää kummasti kun ei tarvitse miettiä mitä pukisi päälleen aamulla. Sitä vain pukee ns. uniformun päälleen ja lähtee töihin.

Joitain ihmisiä voivat pukukoodit ärsyttää kovasti, ja samaa vähän huomasin Bisquitsin postauksen kommenttilootaa lukiessani. Monet suomalaisista sanoivat etteivät voisi tottua tiukkaan pukeutumiskoodiin, eikä sellaisella työpaikalla jossa joutuu pukeutumaan kovin erilaisesti normaalityyliin verrattuna voi viihtyä. Minulle tämä kuulostaa melko kummalliselta kun olen tottunut brittimeininkiin. Töihin vain tarvitsee pukeutua siististi, eikä se sen ihmeellisempää ole. Eri asia tietenkin ovat vaatekaupat sun muut non-professional-työt.

Mitäs mieltä itse olette pukukoodeista?

Curry Lane

Lontoonvinkkiä pesee - yksi minun lempialueistani Lontoossa on Brick Lane, Lontoon Curry Laneksikin kutsuttu kadunpätkä, jolla intialaista ravintolaa löytyy intialaisen ravintolan perään. Kadun varrelta, ja sen sivukaduilta löytyy kymmenittäin ravintoloita, pienistä suurempiin. Ihan autenttisen kokemuksen halutessa kannattaa vain kävellä katua pitkin ja kilpailuttaa sisäänheittäjiä vähän, ja valita hyvänkuuloinen ja hyvännäköinen paikka ja nauttia tarjotut ilmaiset juomat siihen päälle. Kadulla on nimittäin niin monia ravintoloita ja sisäänheittäjiä asiakkaista kilpailemassa ettei siellä voi parhaimpaan täkyaikaan liikkua lähes askeltakaan etteikö joku olisi tarjoamassa intialaista, ja kaupan päälle ilmaisia oluita ja 10-20% alennusta listahinnoista.

Harmi sinänsä että kadulta löytyy suunnilleen samoissa määrin sekä älyttömän hyviä ja älyttömän huonoja intialaisia. On tuuripeliä kumpaan päätyy. Sisäänheittäjiin jos olisi uskomista jokainen paikka on kadun paras paikka. Jos on tärkeämpää löytää todella hyvä ruokapaikka, kuin kinata sisäänheittäjien kanssa niin voin suositella Meraz ravintolaa (56 Hanbury Street), joka löytyy eräältä sivukadulta. Todella maukasta ja autenttista. Itse valitsin viimeksi Lamb Ghost-curryn, joka oli aivan nappivalinta. Muita hyviä voi katsoa täältä.

Erityisen kivaksi tämän alueen tekee sen yleinen tunnelma, ja monet muutkin mahdollisuudet viettää iltaa kuin intialaisen safkan syöminen. Bongailla voi mielenkiintoisia graffiteja ja oivaltavia katutaideteoksia, tai käydä baarissa tai taidegalleriassa. Vibe Bar Old Truman Brewery -panimotalossa on muuten suuressa suosiossa paikallisten kesken kesäaikaan varsinkin. Jos intialainen ei maistu kadulta löytyy myös superherkullisia burgereita ja hyviä bagel-kahviloita.

Kannattaa poiketa!

Tuokiokuvia viime viikon iltaseikkailuista

Viime viikko oli melkoista menoa. Onneksi tällä viikolla ehtii vähän rauhoittumaan ja viettämään aikaa kotonakin. Menoa ja meininkiä ei kuitenkaan liikaa jaksa. 

Työpäivän jälkeen mentiin työkaverin ja sen vierailevan kanukkikaverin kanssa istumaan iltaa puistoon aarioita kuuntelemaan. Ryöstettiin työpaikan kanttiinista vähän keksejä sun muita tuomaan piknikkifiilistä. Ihan hauskaa, harmi vain että piti lähteä aika aikaisin tallustelemaan kotio päin, nukkumaankin kun piti päästä. Olen ehkä ihan pikkaisen vain väsyneen näköinen tuossa kuvassa! Oli aika mielenkiintoinen paikka muuten puistolle. Keskellä tämän kaupungin isoa finanssialuetta, korkeiden pilvenpiirtäjien ympäröimänä istuttiin putipuhtaassa puistossa niin räikeän vihreällä ja rehevällä ruoholla, että se näytti melkein tekaistulta. Kyllä huomasi että kerrankin oli käytetty rahaa puiston ylläpitämiseen, yleensä kun puistot ovat luonnontilassaan melko kaljuja ja sottaisia.

Nämä musiikkitapahtumat ovat muuten jokatorstainen juttu tässä puistossa. Ei pelkkää oopperaa, kaikennäköisiä konsertteja, joten täytyypi käydä uudestaankin katsastamassa mitä sieltä löytyy.

Nämä toiset tuokiokuvat ovatkin Trafalgar Squarelta. Tilapäinen installaatio - pensaslabyrintti! Aika random juttu, mutta samalla myös todella hauska. Olen aina halunnut käydä kunnon puutarhalabyrintissa, ja vaikka tämä nyt ei mikään älyttömän laaja ollutkaan, kyllä se umpikujineen ja korkeine pensasaitoineen täytti vaaditut kriteerit. Sisällä oli katukylttejä Lontoon eri kaduista ja pieniä tietoiskutauluja myös katujen historiasta. Opin taas jotain uuttakin kaupungilla hengailemalla.

Peace! Huono tapa opittu muinoin Japanissa. Olen jo melkein siitä päässyt eroon, mutta aina joskus relapse.