Minun on ollut tarkoitus kirjoitella tästä jo muutaman viikon, mutta vasta nyt olen ehtinyt istahtaa blogin ääreen niinkin pitkäksi aikaa että tätä on ehtinyt ajatella. Päinvastoin kuin monissa muissa maissa, Englannissa pukukoodi töihin on melkoisen tarkka. Minusta on ollut mielenkiintoista katsella suomalaisten blogeja, ja heidän työpukeutumistaan ja ihmetellä että miten noinkin vapaamielistä pukeutumista voi olla! Eli täällä liikutaan melko konservatiivisilla linjoilla. Osa työympäristöistä on konservatiivisempia, osa rennompia - itse olen ollut töissä molemmissa ääripäissä. Eli tässä vähän selitystä miten täällä pukeudutaan töihin, ja minun näkemykseni työpukeutumishierarkiasta.
Konservatiivinen:
- Musta tai tummanharmaa perusjakkupuku, hillityt liituraidat ok
- Naisilla mieluiten kynähame
- Valkoinen tai vaaleansininen kauluspaita
- Nudet sukkahousut
- Mustat järkevänkorkuiset simppelit korkokengät ja musta siisti nahkalaukku
- Hiukset auki tai poninhännällä
- Hillitty nude- tai ranskalainen manikyyri, hillitty meikki
- Ei koruja (paitsi vihkisormus / nappikorvikset)
Tämä on kaikista tiukin, ja lähinnä konservatiivisissa lakifirmoissa ja finanssialalla, ja lähinnä silloinkin vain jos joutuu olemaan asiakkaiden kanssa paljon tekemisissä. Tosiaankin tiukka! Vaikka tämä on ehkä rajoittavin, se on samalla myös kaikista helpoin. Näin tulisi myös pukeutua työhaastatteluun, ettei vahingossa riko pukeutumiskoodeja.
Muodollinen:
- Perusjakkupuku, vaaleanharmaa, ruskea, hiekka sun muut värit kelpaavat
- Housut tai hame
- Kauluspaita, tai siisti tavallinen paita, hillittyjä värejä
- Peruskorkokengät ja laukku, mustat tai hillittyä väriä (nude, ruskea, harmaa jne.)
- Hillityt korut ok
Tämä on muuten samanlainen kuin konservatiivinen, mutta laajemmalla väriskaalalla. Tässä voi jo iloitella vaaleanpunaisella paidalla tai ottaa rennomman laukun mukaan. Eipä tämäkään mikään kovin vapaa, mutta tässä voi jo vähän tuoda omia mieltymyksiä esille.
Tavallinen:
- Jakkupuku, erikoiset leikkaukset ja räikeämmät värit ok
- Eriparisuus ok (puvun osissa)
- Siistit kangashousut tai hame, ja tyylikäs cardigan
- Siisti paita
- Erikoisemmat asusteet ok
- Värikäs meikki ok
Tämä on ehkä kaikista tavallisin pukeutumistyyppi tavallisissa toimistotöissä. Väriä ja mielikuvitusta saa käyttää, mutta vaatteiden on oltava siistejä. Ei missään nimessä farkkuja, mutta siistit rennommat kangashousut käyvät esimerkiksi cardiganin kera. Konservatiivisimpiin pukeutumistyyleihin erona erilaisilla väreillä ja pukujen leikkauksilla voi leikitellä, ja esimerkiksi erikoisempia huiveja ja koruja voi käyttää lisämausteena. Kengissäkin saa olla rennompia yksityiskohtia ja värinkäyttöä.
Smart Casual:
- Siistit kangashousut tai hame
- Cardigan tai puvuntakki
- Siistit farkut ok
Itse olen tällä hetkellä töissä paikassa jossa pukukoodi vaihtelee tavallisen ja smart casualin väliltä. Omasta mielestäni farkut ovat turhan rennon työpaikalle, mutta niitäkin ihmisillä näkee, varsinkin perjantaisin.Itse itseasiassa tykkään pukeutumiskoodeista, sillä se helpottaa elämää kummasti kun ei tarvitse miettiä mitä pukisi päälleen aamulla. Sitä vain pukee ns. uniformun päälleen ja lähtee töihin.
Joitain ihmisiä voivat pukukoodit ärsyttää kovasti, ja samaa vähän huomasin Bisquitsin
postauksen kommenttilootaa lukiessani. Monet suomalaisista sanoivat etteivät voisi tottua tiukkaan pukeutumiskoodiin, eikä sellaisella työpaikalla jossa joutuu pukeutumaan kovin erilaisesti normaalityyliin verrattuna voi viihtyä. Minulle tämä kuulostaa melko kummalliselta kun olen tottunut brittimeininkiin. Töihin vain tarvitsee pukeutua siististi, eikä se sen ihmeellisempää ole. Eri asia tietenkin ovat vaatekaupat sun muut non-professional-työt.
Mitäs mieltä itse olette pukukoodeista?