perjantai 6. helmikuuta 2009

Tekstisaastetta ja kuulumisia

Häivynpä tässä pariksi päivää maisemista ja töitten pariin poikaystävän luo. Tehdään tänään kanssa Runebergin torttuja ja ajattelin ylimääräiset sitten lahjoittaa anoppikokelaalle suomalaisen kulttuurin promoamiseksi. Heräsin taas vähän myöhään tähän juhlaan kun vasta eilen blogeja lueskellessani huomasin että kappas pirua, on taas se kakkupäivä. Mistäköhän täällä löytäisi korppujauhoja, veikkaan vähän ettei löydy eli joudun murentelemaan jotain keksejä sinne joukkoon.

Kävinpä eilen lääkärissäkin juttelemassa verikokeitten tuloksista ja kuulemma minulla on mononukleoosi. Kumma kyllä, luulin ko. taudin olevan pelkkä teinitauti ja lähinnä ikävä flunssa, mutta inhaa kyllä tauti iski minuun melko voimakkaasti ja kärsin "flunssista" usein ja yleisestä voimattomasta olosta todella pitkän aikaa. Kauhea taisto oli varsinkin joulun aikaan kun kaikki deadlinet kaatuivat päälle eikä mihinkään jaksanut keskittyä eikä mitään tehdä. Lääkäri sitten tyrkytti minulle lappusen jonka voin antaa yliopistolle selittämään poissaoloja/myöhästyneitä töitä. Toivottavasti kelpaa jotta pysyn arvosanatavoitteessa.

Juttelin tässä myös vanhempien kanssa ja sain tietää että vanhojentanssithan ne nyt meneillään Suomessa, tai pian tulossa, ja pikkuveikka siellä sitten tanssahtelee myös. Itse en hurahtanut siihen prinsessavillitykseen joka tanssien ympärillä pyöri ja hainkin pukuuni punaisen ja samettisen lumikki-korsetin Morticiasta ja tein mummon avustuksella siihen ison pöyheän satiinihameen. Käsissä pitkät, olkavarteen ulottuvat samettihanskat. Meikin ja hiukset tein itse. Harmi kun ei ole kuvaa koneella, vain photomuodossa Suomessa, sillä olisi ollut kiva liittää se tähän. Parinikin innostui repäisemään ja värjäsi hiuksensa shokkisinisellä päivää ennen tansseja. Vähän häntä jännitti vetäisinkö herneet nenuuni moisesta tempauksesta mutta minusta (ja vanhemmistani) idea oli vain hauska. Kuulemma oli helpompi seurata meidän tanssin pyörteilyä joukossa kun sai keskittyä siniseen palloon. Pikkuveikka menee tosin perinteisellä frakki-linjalla.

Mutta minä lähden tästä leipomaan Runebergeja. Ensi viikolla lisää asiaa viimeisimmistä ostoksista sun muista. Kattoo jos ehdin tekemään Lontoosta vinkkipostauksen myöskin joka on ollut pitemmän aikaa suunnitelmissa (huomasin näettäin että pienimuotoisen kyselyn ehdoton voittaja taitaa olla just nää vinkit, ei kyllä ihmeemmin yllättänyt :)).

4 kommenttia:

  1. Aika monella neitokaisella olis voinut mennä useampikin herne nenään tuosta hiusten värjäyksestä :D Poika oli aika onnekas, että sinä satuit hänelle pariksi :)

    VastaaPoista
  2. Heh, munkin pari päätti värjätä hiuksensa pari päivää ennen tansseja. Ei tosin sähkönsiniseksi, mutta jotain sinisen ja violetin vivahteita sieltä mustan tukan juurista löytyi. Meinasin jättää koko tanssit väliin yhdessä vaiheessa reenaamista, mutta parini sai ylipuhuttua. Mekko oli sama mikä mulla oli siskoni häissä kun olin morsiusneito. Kuvaa ei tosin ole digimuodossa (tällä koneella).

    VastaaPoista
  3. Harmi ettei ollu kuvaa sinusta wanhana koneella, teksti sai uteliaisuuden heräämään puvun ja partnerin hiusten suhteen :)

    Toivottavasti mulla ei oo mononukleoosia.. Toinen flunssa parin kk sisään jo, en normaalisti oo näin paljon kipeä joten vähän hirvittää.

    Ilmeisesti anoppikokelaasi on siis Britti ja miehesi myös? Oon ite asunut Chesterissä 80-luvun lopulla pari vuotta, ja koen Englannin toiseksi kotimaakseni sitä kautta :) ja Lontoo on kaupunki, johon ehdottomasti täytyy palata aina uudelleen ja uudelleen!

    VastaaPoista
  4. Johanna, joo totta :) Voin kuvitella minka kohtauksen jotkut tuntemani teinitytot prinsessaunelmineen vetaisi tollaisesta pienesta tempauksesta. Ja muistan kuinka pelokkaana se mun kaveri sillon veti pipon paastaan tanssiaisaamuna :D

    Ice, hyva ette jattanyt tansseja valiin. Monet kavereista silloin jatti tanssit valiin ja itsea ainakin harmitti etteivat paasseet kokemaan sita yhta lukion elamyksista. Oli se kyl kiva tanssahdella silloin.

    bubble, joo mulla alko just tollain. Muistaakseni 3 flunssaa parin kuukauden sisaan ja muuten tosi vetamaton olo. Jos tuntuu oikeasti pahalta kannattaa varata aika verikokeisiin etta asia saadaan selvitettya. Juuh, mies ja sen sukulaiset britteja. Olen ihan tykannyt taalla asumisesta, on tullut ehdottomasti toiseksi kotimaaksi.

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails