torstai 25. huhtikuuta 2013

Mammaloma alkoi! (viime torstaina)

Yhden aikakauden loppu ja uuden alku!

Aika hyvillä fiiliksillä lähdin mammalomalle. Sain kaikki hommat loppuun, parikymmentä ylimääräistä minuuttia meni vielä töissä keskiviikkona että sain pöydän kokonaan siivottua, Outlookin poissa-viestin laitettua ja viimeiset korjaukset pomolle lähetettävään raporttiin. Edellisenä perjantaina käytiin työporukan kanssa viimeisellä perjantailounaalla ja viimeisen työpäivän jälkeen käytiin vielä pienemmällä porukalla pikaisilla drinksuilla.
 
Ja voin sanoa, ei kyllä jää ikävä! Ei työpaikkaa, eikä line manageria varsinkaan. Mukavaa työporukkaa ehkä vähän. En usko että kukaan odottaa minun tulevan takaisin, sen verran on tullut avauduttua työkavereille tässä lähiaikoina. Vaikka virallisesti sanoinkin että olen tulossa takaisin 9-12kk kuluttua, suurin osa hyvästeli minut sanoen että ehkä (roll-eyes, heh heh) nähdään taas ensi vuonna.
 
No jos nyt avautuisin täälläkin - vaikkapa line managerista joka:
  • Yritti saada minut tekemään ylitöitä käydessäni antenatal-tarkastuksissa työpäivän aikana (laitonta).
  • Yritti väittää että minun tulee valita viimeinen päiväni sen perusteella mikä on firmalle parasta (laitonta).
  • Yritti väittää etten saisi pitää minulle kuuluvia lomapäiviäni (laitonta).
  • Yritti syyllistää minua siitä että vaadin pitää minulle laillisesti kuuluvat lomapäiväni (jota tosin pyysi myöhemmin mukamas anteeksi vedoten siihen että minun pitäisi ymmärtää hänen asemaansakin).
  • Jätti vuosittaisen kehityskeskusteluni täysin käymättä - en keksi asialle mitään muuta selitystä kuin raskauteni, sillä muut samoihin aikoihin aloittaneet kävivät keskustelunsa ajallaan.
  • Ei viitsinyt onnitella raskaudesta minua kertaakaan.
  • Ei viitsinyt järjestää edes pientä korttia tai muuta toivotusta minulle lähtiessäni.
  • Ei viitsinyt henkilökohtaisesti edes hyvästellä minua viimeisenä työpäivänäni.
  • Ei viitsinyt ilmoittaa minulle mammaloman loppumispäivää - pitää varmaan olla vaan tarkkana tiliotteen kanssa... Ja olisi pitänyt printata varmuuden vuoksi omiin varastoihin se mailitse sovittu aloituspäivämäärä.
  • Usein sniikkasi alaistensa ideat ja esitteli ne ominaan - muunmuassa minun ideani josta tuli loppujenlopuksi minun työryhmäni käyttämä työalusta ja jota käytetään varmasti hamaan tulevaisuuteen.
  • Eikä siinä vielä kaikki! - mutta jätetään ne loput tällä kertaa unholaan kun en jaksaisi enää miettiä koko paikkaa...
Eli heh, arvaatte varmaan että minulla ei ole erityisemmin intressejä palata paikkaan takaisin. Jos vain suinkin ei tarvitse, eihän sitä ikinä tiedä jos loppuu niin totaalisesti rahat että joudun etuajassa mammalomalta takaisin töihin... Jaksoitteko edes lukea koko vuodatuksen?
 
En voi väittää tosin että ihan koko johtoporras oli mätä sillä isompi (naispuolinen) pomo oli vähän sympaattisempi, ja aidosti onnitteli raskaudestani ja muutenkin kyseli vointia raskauden aikana ja antoi vinkkiä raskausterveyden ylläpitämiseen ja hyviin liikuntapaikkoihin töitten lähellä. Ja muutenkin kehui tekemäni työn tuloksia - kuulemma tuli hyvin voittoa firmalle. Mutta tämän pomon kanssa en siis oikeastaan tehnyt töitä vaan juuri tuon painajais- line managerin kanssa. Eikä tällä line managerilla oikeastaan ollut muuta syytä kuin oma luonteensa olla nihkeä - hoidin hommat ajallaan, hoidin mammaloman aloituksen työpaikan projektien mukaan ja valitsin mahdollisimman järkevät antenatal-käyntiajat, ihan vain siksi että olen oikeasti ihan fiksu työntekijä. Tarjouduin jopa tekemään antenatal-päivinä töitä kotoa ettei koko päivä menisi matkusteluun paikasta toiseen (asuin siis 5 minuutin matkan päässä neuvolasta). Etta tälläisiä työjuttuja täällä päin minulla. Uskon että minulle on vain sattunut huono säkä, tuskinpa tämä tälläistä aina on raskaana oleville täällä. En ottanut kauheasti stressiä, mutta olen melkoisen hyvin perillä UK:n työlainsäädännöstä nykyään.
 
Nyt minulla olisi muutama projekti meneillään, joita toivottavasti jaksan/ehdin tehdä myös vauvan synnyttyä, ja joista toivottavasti syntyy jotain etten joudu lähtemään takaisin tuohon samaan työpaikkaan. Eli nyt täytyy tsempata! Ja ehkä se vauvan syntymä sitten potkii persauksille vielä enemmän. Jos vain saisi tämän rempan valmiiksi että pääsisi tekemään muutakin kuin olemaan kotoa evakossa / pölyn keskellä etsimässä kaikkea kadonnutta kamaa... Ei ole vielä käynyt tylsäksi tama mammaloma lainkaan.

Onko teillä ollut tälläistä nihkeilyä ennen äitiyslomaa vai sujuiko kaikki inhimillisesti?

18 kommenttia:

  1. Mulla ei ole lapsia, mutta olen aistinut joissakin työpaikoissani, että äitiyttä ei katsoata hyvällä. Ja on kyllä sellaisen kuuloinen tuo työpaikkasi, että hyvä kun vaan lähdit pois :D Ei varmasti jää ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olin kuullut jo kautta rantain että tässä työpaikassa äitiyslomalle jääviä kohdeltiin vähän nihkeästi, mutta en kyllä ihan tälläistä suhtautumista olettanut. Ja tiedänpä nyt sit että kannattaa tosiaan etsiä uutta paikkaa ihan tositarkoituksella :)

      Poista
  2. Mukavaa mammalomaa! Itsellani ei ole omaa kokemusta maternity leavesta muuta kuin esimiehena, mutta tuttavapiirissa nayttaa olevan paljon samanlaisia kokemuksia kuin sinulla.
    Esimiehen nakokulmasta se tosin ei ole ongelma, kun siihen varautuu ajoissa ja tekee back up suunnitelman heti, kun kuulee tyontekijan raskaudesta. Managereita on moneen junaan..... valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, managereita on monenlaisia, mulle ei aikaisemmin ole vaan tälläisiä sattunut kohdalle. Tää mun manager oli kyllä melkoinen tapaus, ei kovin avoimesti sorsiva, mutta tuolla kauemmin ollessa huomasi kaikenlaista ja kuuli kaikenlaista, tässä siis oli vaan muhun henkilökohtaisesti vaikuttaneita juttuja. Enkä tietenkään odottanut että mun pomot olisivat äitiyslomasta innoissaan, en tietenkään, mut odotin kuitenkin sellaista professional courtesy tyyppistä perus-kohteliaisuutta ja sen semmoista.

      Poista
    2. Osa managereista tietysti on "pettyneita", kun hyva tyontekija on pois kuvioista kuukausia (miten pitka on maternity leave Englannissa?), ja pitaisi jotenkin hoitaa henkilon tehtavat. Mutta samaan aikaan lasten saaminen on normaalia elamaa..... ja professional courtesy on vahinta mita odottaa.
      Kuulostaa, etta line managerisi oli omanlainen persoonansa.... No, nyt voit kuitenkin take it easy, eika tarvitse stressata mgr:sta vahaan aikaan :-)

      Poista
    3. Voi olla että osa suhtautuu noin, vaikka se on tietty aika lapsellista... Tässä tapauksessa kyse on kyllä ihan pelkästä asennevammasta. Ja asennevammaisuuden on havainneet muutkin (miespuoliset, ei-raskaana olevat) kollegat, ihan muissakin jutuissa. Noh, ihan totta, mun ei tarvii enää sietää tätä tyyppiä, toivottavasti ei ikinä :D

      Poista
  3. Minä olen juuri matkalla töihin, viimeistä kertaa ennen mammalomaa... Minun kohdallani suhtautuminen on ollut yleisesti ottaen positiivista, mutta toinen esimiehistä on kyllä ollut muutamassa asiassa hyvin nihkeä, eikä fiilikset paluuta varten ole kovin korkealla... mutta täytyyhän sitä nyt vakkariduunista silti kiinni pitää kunnes muuta ilmenee. No, mutta nyt on ihana fiilis enkä aio vielä huolia tulevasta! Hyvää äitiyslomaa siulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sehän siinä on, minäkin kyllä pidän tästä työpaikasta kiinni niin kauan että löydän jotain parempaa, ja uskoisin kyllä löytäväni. Hyvää äitiyslomaa sinnekinpäin! Ja tsemppiä näihin viimeisiin päiviin, kyllä se on hyvä fiilis sit kun saa vihdoinkin napauttaa Outlookkiin poissa-viestin ja sulkea työkoneen viimeistä kertaa :)

      Poista
  4. Mukavaa mammalomaa! Tosi harmi, että esimiehesi oli tuollainen, en ihmettele ettei innosta palata samaan paikkaan enää.

    Oma esimieheni (35v. mies) oli superinnoissaan kun kuuli raskausuutisestani - olin ihan ihmeissäni miten hän oli aivan hullaantunut uutisesta, reaktio meni jopa yli (silloin) tulevien isovanhempien reaktiosta :D Esimieheni on joskus sanonut, että pitää minua kuin pikkusiskonaan tai sukulaistyttönään ja oli vain aidon iloinen puolestani. (Tai sitten vain odotti että pääsee minusta eroon, hih, no en usko.) Vähän kyllä harmitti ettei hän viimeisenä työpäivänäni sitten mitenkään hyvästellyt tms., mutta toisaalta hän on tyyppinä sellainen takapuolelle potkittava (oma työnkuvani pääosin ;p) että toisaalta sopii hyvin luonteeseen. Nyt hän onkin oman äitiyslomani aikana siirtynyt itse toiseen firmaan ja esimiehenäni on nyt toinen mies (joka on ollut hyvä työkaverini asuessani samassa maassa hänen kanssaan), jolle ilmoitin milloin palaan takaisin töihin ja reaktio oli todella innostunut. Että saa sitten nähdä jos ja kun hänen alaisenaan lähden uudelleen samanlaiselle lomalle millainen reaktio sitten on. Mutta hänellä on itselläänkin kaksi lasta enkä usko siitä tulevan mitään ongelmia. Muutenkin varmaan isossa firmassa tällaisetkin asiat ovat helpompia kuin pienissä yrityksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana :D Haha, aika hassua, mutta parempi tietty noin pain kuin että esimies olisi ollut avoimesti nihkeä tai epäkohtelias. Sit on kivempi palata takaisinkin kun on jäänyt hyvä fiilis ennen äitiyslomalle lähtöä. Ja sitä luultavammin palaakin takaisin...

      Toi on ihan totta että isoissa firmoissa on varmaan helpompi jäädä pois - tosin täytyy sanoa että ei tuo mun firma mikään älyttömän piskuinen ollut, enkä näe itseäni mitenkään korvaamattomana työntekijänä, eli sijaisen saaminen ei varmasti ole turhan hankalaa. Briteissähän firmat myös saa anottua valtiolta takaisin maksamansa äitiyslomakorvaukset (n. 92% vähintään), mun työnantajat ei esimerkiksi joudu maksamaan paljoakaan loppupeleissä minulle. Siinä suhteessa musta oli vähän kohtuutonta nihkeillä minulle siitä että vaadin pitää lakisääteisen lomani... Nojoo. Mut asennevammaisia ihmisiä löytyy yltikyllin oon huomannut :)

      Poista
    2. Ai, en tiennytkään että Briteissä työnantajalle äitiyslomalainen on noin "halpa"! Olisi muuten kiva kuulla miten äitiyslomat yms. toimivat UKssa. Muistan kuulleeni, että päiväkotipaikat saattaisivat maksaa jotain tonninkin (ja yli) luokkaa per lapsi, joten moni äiti varmaan jää kotiin? Millaista tukea nämä äidit saavat, saavatko mitään? Miten pitkä perusäitiysloma on? Jos jaksat joskus kirjoitella näistä niin olisi mielenkiintoista lukea :)

      Poista
    3. Joo täytyy katsoa jos joskus iskisi inspis tälläiseen postaukseen :) Mut täällä on erilaisia äitiyslomaysteemeitä - tää mun on statutory maternity pay, eli jossa maksetaan 6vk 90% palkkaa ja sit sen jälkeen 29vk £135/vk, ja sit on kolme kk ilman mitään tukea, jos siis pitää maksimimäärän äitiyslomaa. Eli ei tällä määrällä juhlita... Jotkut työnanatajat antaa enemmän rahaa, mutta sit yleensä ehtona on että töihin tulee palata joksikin tietyksi ajanmääräksi. Päiväkotipaikat maksaa helposti £800-1200/kk Lontoossa, jotain tukea näihin voi käsittääkseni saada jos on matalapalkka-alalla, mut monet äidit joilla ei välttis oo matala mut ei kauhean korkeakaan palkka jättäytyy pois työmarkkinoilta koska ei käteen jää mitään maksujen jälkeen...

      Poista
  5. Wou, ei todellakaan kuulosta kivalta. Hyvä, että osaat pitää puoliasi! Ja hei, paljon tsemppiä mammalomaan, yritetään nähdä jossain vaiheessa?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon onneksi ihan jämpti enkä helposti pelästytettävissä :D Varsinkin kun tiedän olevani oikeassa :D Mut joo, nähtäillään vaan, oon tässä treffaillut ihan urakalla kaikkia kavereita Lontoossa kun ei tosiaan tiedä kauanko tulee hengailtua sit vauvan kaa kotosalla sit syntymän jälkeen :)

      Poista
  6. Sinua on syrjitty raskautesi vuoksi. Ota yhteyttä viranomaisiin, jos katsot sen tarpeelliseksi: http://www.adviceguide.org.uk/england/work_e/work_discrimination_e/discrimination_at_work_because_of_pregnancy_or_maternity_leave.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua lähteä tätä jatkaan eteenpäin, mielummin jätän asian menneisyyteen ja keskitän energiani uusien töitten metsästämiseen. Vain jos tulee jotain maksujen kanssa epämielisyyksiä, sit lähtisin viemään juttua eteenpäin. Kiitti linkistä kuitenkin :)

      Ja periaatteessa, ainoa syrjimisasia mikä tapahtui oli tuo kehityskeskustelu. Muuten kyllä sain kaikki oikeuteni ihan normaalisti (mm. isompi pomo oli ihan clued-up ja valisti tuota mun line manageria). Toi mun line manager teki vaan kaikesta mahdollisimman hankalaa...

      Poista
  7. Mukavaa mammalomaa! Täällä Norjassa mammalomiin ja äitiyteen yleensäkin suhtaudutaan aikas positiivisesti ja ainakaan itselläni tai ystävilläni ei ole huonoja kokemuksia, vaikka varmasti niitäkin joillakin on. Täällä sen sijaan suurin osa odottajista jää jonkinasteisille sairaslomille jo ennen äitiyslomaa... Toivottavasti löydät mukavia ja mielekkäitä töitä mammaloman jälkeen! Kuinka pitkä tuo "virallinen" äitiysloma muuten Englannissa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virallinen aitiysloma on 1v, pakko ottaa minimissaan viikko kaksi. Ei mitaan tiettya paivamaaraa milloin pitaa jaada lomalle, voi olla toissa syntymaan saakka. Monet tosin lahtee 36 tai 37 viikon aikana. Sairauslomat ei kasittaakseni ole kovin tavallisia taalla, mutta yleinen fiilis aitiyslomiin taalla nayttaa olevan ehka vahan muita maita negatiivisempi... En tieda, mut nain oon kasittanyt, riippuu varmaan tyopaikastakin.

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails