Arkielämän aloittelua

Noniin, nyt on taas alettu pääsemään takaisin arkielämään kiinni. Tiistaina kunnon monsuunisateen säestämänä palasin kouluun luentoja edeltävälle ekstra-matikka-kurssille. Aika perusmatikkaa, jonka ajattelin kuitenkin istua loppuun saakka muistinvirkistämiseksi, onhan niistä lukioajoista aika helvatan kauan jo. Ensi viikolla olen yliopistossa töissä ja siten pitäisikin etsiä osa-aikainen vakiotyöpaikka.

Pieniä elämänmuutoksia on myös tullut. Muutin nyt pienestä keskustakopperoisesta esilähiö-rivitalonpätkään. Jotenkin todella kummallinen fiilis kun olen asunut yliopiston läheisyydessä viimeiset kolme vuotta, ja tulee oikeasti kotoisa olo vain kun palaa siihen vilinään ja vilskeeseen. Etäisyys keskustaan on myös älytön, mutta eiköhän tähänkin totu. Uudessa talossa on vielä melkoisesti töitä, ja remonttia pitää tehdä. Tällä hetkellä valmiina on noin 50% talosta, kunhan loput kaksi huonetta saadaan siivottua ja remontoitua niin niistä tehdään walk-in-wardrobe ja minulle oma pikku toimisto. Meillä on myös pieni puutarha!

Tänään käytiin hakemassa khlatun veljenpojalle vähän synttärilegoja.

Hulk! Grrrr!

Tuliaisia Venäjältä

Viimeisiä juttuja Pietarin matkasta viedään nyt. Kahden kuukauden aikana olisi ehtinyt ostaa melkoisesti kaikenlaisia tuliaisia mutta pyrin pitämään itseni kurissa, varsinkin kun nurkissa pyörii muutenkin paljon Venäjältä ostettua tavaraa. Mukaan kuitenkin tarttui muutamia kivoja juttuja. Näitä kuvia en halunnut jakaa täällä aikaisemmin, etteivät yllätykset menisi pilalle, mutta nyt on tuliaiset jaettu!




Rasioita. Vaikken aluksi välittänytkään Hohlomskoista, eli noista mustista, koristeellisista maalauksista, pikkuhiljaa silmä alkoi tottua ja himoitsin tuollaista korurasiaksi. Ison ostin kihlatulle, jotta hän voi laittaa siihen omia rojujaan, pienen itselle kalliimpien korujen säilytysrasiaksi. Tuo isompi on todella kauniisti maalattu, ja pitäisin sen ehkä mieluusti itsellänikin. Mutta kihlatulle kun menee, niin sehän on jo muutenkin puoleksi minun, joten menkööt.

Pikkurasit (toinen emalinen, toinen tuohta(?) ja siihen on läntätty meripihkapallo) koruille. Palehin rasiat, eli ne joissa on erilaisia miniatyyrimaalauksia, ovat myös todella upeita mutteivät minua onneksi ostamiseen saakka kiehtoneet, ne kun ovat vielä törkeän kalliita.




Kavereille ostin aivan näitä kännykkäkoruja. Yksi toki jää minullekin. Tällä hetkellä omassa kännykässä on metallimuumi, mutta olisi nyt vaihtelun paikka.




Sitten pikkusälää. Sotamerkit menivät veljelle, jääkaappimagneetti äitille, muu sälä omiin varastoihin. Nuo lasieläimet olivat vain niin hellyyttäviä ettei niitä voinut olla tuomatta omiin hyllyihin pölyä keräämään. Mekaaninen metallikana on aivan loistava - neukkuaikaista nostalgiaa parhaimmillaan. Sitä veivataan avaimella ja se nokkii maata ja pompahtelee. Ja joskus töksähtää pyrstölleen.




Leluja oli tottakai pakko myös ostaa tuliaisiksi. Pikkuauto ja perässävedettävä puusammakko menevät kihlatun veljenpojille (5v ja 1v), ja käsintehty kaleidoskooppi ilostuttamaan omia iltoja. Kaleidoskooppeja olen pitkän aikaa ihastellut, nyt kun tuli kaunis ja tyylikkäästi tehty vastaan olin aivan onnessani.

Ja ostin tietenkin kaikenlaista mässyä joka on mennyt uhkaavaa vauhtia parempiin suihin, kuvat niitä siis jäivät puuttumaan!

Piirustelua

Tämä oli aika hauska joten tadaa! Oma väkerrykseni. Taiteellisia lahjoja ei näköjään ammenneta tasapuolisesti kaikille mutta ei se mitään. Päivän asu tulee silti piirrosmuodossa. Käsialanäyte samassa.




Pian on lähtö Ryanairilla takaisin Lontooseen ja pitäisi pakata. Mitenniin jätän viime tinkaan? Onhan tässä vielä reilut... puolitoista tuntia jäljellä. Oli kyllä kiva tavata taas kavereita, ja käytiinkin japanilaisessa, enkkupubissa, kahvilassa, vaikkamissä. Englantilaisessa pubissa osallistuttiin oluen litkimisen lomassa perinteiseen visailuun, mutta perinteitten mukaisesti olliin jälleen viimeisellä sijalla, vaikka ihan tosissamme yritettiin. Eipä ammenneta älliäkään tasapuolisesti.

Eikä, nyt on kyllä pakko painua pakkaamaan tai jään vielä tänne!

Näkemiin Pietari!

Viimeisen illan haikeissa tunnelmissa lusikoitiin chilikaakaota joka oli enemmänkin sulatettua suklaata kuin kaakaota, tarkkailtiin sateessa juoksevia ihmisiä ja ihmeteltiin Nevskin autovilinää. Kaksi kuukautta täällä/siellä meni nopeasti, ja vaikka onkin kiva palata kotiin, oli se nyt sitten Suomessa vai Lontoossa, oli vähän haikeaa jättää Pietari taakseen.




Näkymät olivat suoraan Nevskille kahvilan ikkunapaikoilta. Cafe Zinger siis kyseessä, loistomesta. Harmi ettei tuolla tullut käytyä useamminkin. Kahvila sijaitsi jättimäisen kirjakaupan yhteydessä ja monet nappaavatkin kirjan hyllyistä siihen kahvikupposen äärellä perehtyäkseen.




Nyt olen jo takaisin Tampereella ja perjantaina lähden takaisin Lontooseen. Koulu alkaa ensi viikolla, en muista oliko se tiistaina vai keskiviikkona. Sitten alkaakin lyhytaikainen työkeikka, ja armoton vakkariduunin etsiminen. Paluu arkeen tulee olemaan melko jysähtävä. Jotenkin on aika kummallinen olo kun on seilannut muutaman maan väliä tässä kesällä, ja viimekin vuonna, eikä oikein tunnu siltä että olisi välttämättä missään. Jotenkin sitä elää omassa pikku maailmassaan, ne puitteet siinä ympärillä vain muuttuvat, ja oma koti on siellä missä matkalaukku. Loppujen lopuksi arki on melko samanlaista oli sitä Suomessa, Venäjällä, Briteissä ja Ugandassa. Se jatkuva siirtyminen on vain aika hankalaa - nytkin pitäisi puolen tunnin kuluttua lähteä tapaamaan kavereita ja kaikki vaatteet ovat pyykissä!

I'm in a rush to go and meet friends! My last night; we had some chocolate pudding-esque hot chili-chocolate, and admired the views and rush of Nevski Pr. It feels weird being back home, and coming back home to London soon. Two months have passed really fast, even if the every-daylife is remarkably similar whereever you are. It's back to school for me now!

Giselle

Huomenna alkaapi junamatka kotiin, ja koukkaan Suomen kautta Lontooseen. Aikamoinen kiire on tässä ollut, että saa viimoiset työtehtävät tehtyä ennen lopettamista, ja äitikin tuli käymään täällä viikonlopuksi, joten ollaan juostu vaikka missä. Ollaan syöty mahat pullolleen gruusialaisissa (georgialaisissa) ravintoloissa, käytiin baletissa Eremitaasin teatterissa, ja kävelty tuliaisten perässä aivan hitonmoisesti.





Baletissa oli kiva käydä ja oman pikantin lisänsä tietenkin toi Eremitaasin mahtipontinen ympäristö – itse esitys kuitenkin kaukana loisteliaisuudesta. Äiti parjasikin balettitanssijoiden tekemiä alkeellisia virheitä vieressä istuvalle rouvalle esityksen jälkeen. Solistien taitoja hän kuitenkin kiitteli, onneksi, sillä vieressä istuva rouva oli pääballerinan äiti. Kuulemma taso vaihtelee roimasti, meille sitten sattui huonompi mäihä. Yleisön taso oli toinen häiritsevä asia (piilosnobi puhuu). Oikeasti, miksi pitää taputtaa joka helvetin välissä? Klassiseen musiikkiin kuuluvat oleellisesti hengähdystauot osien välillä, ja niihin ei ole tarkoitus ängetä taputapua. Se on myös todella häiritsevää esiintyjille. Kannattaa muistaa että taputtamisen paikka on vasta siinä vaiheessa kun kapellimestari laskee puikkonsa alas lopettamisen merkiksi.






Tomorrow I shall be in a train to Finland and in a few days plane to London. It’s been such a rush to finish all work, and run around with my mom for a last souvenir shopping frenzy. We’ve dined well, mainly in Georgian restaurants and also went to a ballet in the Hermitage Theatre.





It was lovely to go to ballet and especially in the grandiose surroundings of the Hermitage. The show itself wasn’t that grandiose – it was full of mistakes. My mom complained about how bad the dancers were to the lady sitting next to us. She did thank the skills of the solo dancers however, luckily, as the lady sitting next to us was the mom of the prima ballerina of the theatre. Apparently the standard of the ballet depends, and we were just unlucky. The other thing bothering me was the standard of the audience (yes I know, I am a closet snob). Why do people feel the urge to clap in every bloody pause? Classical music needs those moments of breath between separate parts and you are not supposed to fill them by making your own noise. It is also really disturbing for the performers. The moment to show your appreciation isn’t until the end, when the maestro (I am starting to forget my English, whose the guy with the stick at the front?) puts down his stick (which has an actual name instead of just a “stick”, I just can’t remember it right this second!).

Ei kaikki ihan persiistä ole kummiskaan

Vaikka viimeksi tulikin vähän valitusta Venäjästä, on täällä joitain mukavia asioita joita jään kaipaamaan.

Erityisesti olen ihastunut mustikkamummoihin, jotka kauppaavat metroasemien liepeillä huokeaan hintaan itse keräämiään marjoja ja sieniä, ja joskus myös kukkia tai muuta pikkutavaraa. Taustalla on varmaankin osaksi pienen eläkkeen aiheuttamat vaikeudet, mutta myös osaltaan se on paikallista luontokulttuuria. Pitkään Lontoossa asuneena, jossa marjoista maksetaan mansikoita, on tuoppi tuoreita mustikoita parilla eurolla varsinaista nannaa.





Englantilaiseen jonotuskulttuuriin pitkään tutustuneena (siellä aivan oikeasti jonotetaan ihan mihin tahansa, ja jonoetiketti on tiukka!) on virkistävää, kun täällä saa etuilla minkä sielustaan sietää, jos vain jonkun rakosen saa itselleen löydettyä. Ja se on normaalia; jos se rako on sinne jätetty sen saa täyttää eikä se ketään häiritse, opettaapa vain olemaan nopeampi.

Ihmiset ovat kohteliaita, jonotuskulttuurista huolimatta. Esimerkiksi metrossa ja busseissa istumapaikka löytyy hyvinkin nopeasti vanhemmalle väelle, kun nuoremmat ja vikkelämmät tarjoavat paikkansa omasta aloitteesta heti taapertajan nähdessään. Kiitos kuuluu aktiiviseen sanavarastoon ja ovia pidetään auki eikä lyödä takana tulevan naamalle, eikä julkisissa kulkuvälineissä tungeta vaan kysytään reilusti että jäättekö tässä pois, jo ette, voisitteko väistää. Aikaisemmilla matkoilla minulle on myös tultu kysymättä tarjoamaan kantoapua raskaitten matkatavaroitten kera, ja tultu arpomaan kanssani kartasta minne sitä pitäisikään mennä kun on tie matkalla hukkunut.





Kielen kanssa ollaan myös kannustavia; vaikka sitä puhuukin hyvin alkeellisesti ihmiset yrittävät usein kannustaa kehumalla puhumaasi venäjää ”oikein hyväksi”.

Jottei nyt ihan makeiluksi menisi, eilen ketutti suunnattomasti, että (taas kerran) menin DVD-lankaan. Vaikka ihan edustavannäköisestä kaupasta ostaa DVD:n ei tiedä mitä uskomatonta skeidaa sieltä tulee kauniiden kuorien sisällä. Rakeista paskaa jossa ei edes ääniraita synkkaa filkan kanssa. Eli kannattaisi varmaan siirtyä suoraan lataamaan ne leffat itse netistä; saisi mahdollisesti jopa parempaa laatua ja ilmaiseksi!


Kuvituksena aivan täysin satunnaisia turisti-näpäytyksiä ympäri Pietaria.


Last time I complained a few things here, but it’s not all that bad. Like, I’m really fond of those grannies that sell whatever things near the entrances to metro. Last two moths it was mainly berries and such, and after gotten used to the extortionate prices of London, it was just lovely to grab a pint of blueberries for two euros, all hand-plucked and cleaned straight from the forests.





The queue-system is also refreshing after a long hard slog at the infamous queue-etiquette of the British Isles. If there is a place, you fill it; you snooze, you loose; et cetera. In other words, there is no etiquette and people are fine with it. However, people are polite, despite the lack of queuing. Seats are readily offered to elderly in the public transport, doors are held open, and so on. I have also been offered help with carrying heavy luggage, and help with the map when looking lost. People also always remember to comment on how well you speak Russian, just to be supportive.

Not to make it all too sweet, yesterday I was well pissed off about AGAIN falling for those crappy DVD’s. Honestly, even if you buy from an apparently-reputable shop you never know what absolute garbage (think grainy and voice track being out of sync) you are given inside pretty covers. Should have just downloaded it off the net, would have been free and possibly better quality!

Venäläinen herkkukeittiö - omat lempparit

Venäläistä keittiötä ei kummemmin noteerata suurten kulinaristien joukossa, mutta löytyy täältä varsin herkullisia ja koukuttavia ruokia. Monet parhaimmista ruokalajeista ovat rehellistä kotiruokaa, jota on helppo valmistaa itsekin. Tässä muutamia omia makuhermoja kutkuttavia herkkuja pikkusuolaisista jälkiruokiin.





Blinit ovat yksi suosikeistani, ja täältä löytyykin useampia pikaruokablini-ketjuja, joissa on hyvä käydä tankkaamassa kiireisen päivän lomassa. Ja täytteet… Vain mielikuvitus on rajana! Omasta mielestä parhaimpia ovat blinit lohen kanssa (blin s semgoij), tai blinit minkä tahansa kermalla maustetun täytteen kera (kerma – slivki). Makeista blineistä lempitäyte on ehdottomasti kondensoitu maito (blin s sguschjonkoij).

Keitoista borsch on varmaan parhaiten tunnettu, ja voin vakuuttaa että syystä! Sitä saa kylmänä (hyvää varsinkin lämpiminä kesäpäivinä) tai kuumana, ja tarjoillaan smetanan kanssa. Okroschka jakaa mielipiteitä; kylmä kesäkeitto jossa on salaattivihanneksia, keitettyä kananmunaa, makkaraa ja kotikaljaa (kvas). Kokeilemisen arvoinen muttei miellytä kaikkia. Muita hyviä – seljanka (lihakeitto) ja uha (kesäkeiton ja kalakeiton risteys). Venäläiset salaatit ovat myös herkkuja, ja niitä on oikeasti aivan liian monta jotta mitään voisi luetella. Majoneesipohjaiset ovat ihania, jos vain kalorinlaskijoiden omatunto kestää – jos ei kestä niin erilaiset kaalipohjaiset (esim. morskaja kapusta) ovat myös makoisia.





Pelmenit (eli lihatäytteiset ”raviolit”) ovat omia suuria herkkuja, ja ehdottomasti smetanan kera (itse laitan kotioloissa vielä todella kulinaristisesti ketsuppia). Varenikit ovat samantyyppisiä ”ravioleita” mutta kasvistäytteillä. Suosittelen! Muissa pääruoissa omia ehdottomia lemppareita on tattaripuuro (gretsha), oikeastaan ihan minkä tahansa kanssa. Perinteinen valinta lisukkeeksi taitaa olla kaalihöystö, jos sitä sietää (minä pidän ainakin). Myöskin melkeinpä mikä tahansa munakoiso-ruoka (baklazshan) tuppaa olemaan herkullista.

Piirakat ovat blinien ohella toisia pikkuruokasuosikkejani, ja niillä ruokaisammilla saa helposti masun täyteen. Näissäkin vain mielikuvitus on rajana täytteillä; omia lemppareita ovat kuitenkin kaikennäköiset kaalipiirakat (pirazshgi c kapustoij) ja rahkapiirakat (vatruschka c tvorogom). Makeista ja jälkiruoista on vaikka mitä valita – itse valitsen kuitenkin useimmiten zifirit. Nämä ovat vaahtokarkkien tyyppisiä (joskin paljon tiiviimpiä), makeita pikkukakkusia. Niitä saa kaikenlaisina makuina (omena, mansikka, sitruuna, mustikka…) ja myös suklaalla päällystettynä.





Informaatioähky? Suosittelen silti kokeilemaan edes jotain näistä! Onkos teillä mitään venäläisiä ruokasuosikkeja?



Talking about my favourite Russian dishes. Blins are one of my all-time-favourites and there are really cool local fast food joints dedicated to just blinis. Guess where I’ve been eating out the most! Anyways, with salmon and anything with cream is lovely, and with sweet blinis the best filling is condensate milk (which I shall be bringing to London…).

Borsch is a lovely soup (hot or cold), and then okroschka (sparkly home “beer” with tomato, cucumber, diced eggs and sausages), seljanka (meat soup) and uha (milky fish soup) are tasty too. The buckwheat porridge is tasty, especially with cabbage dishes. Pelmenis are probably the best there are out there.

Pies are my other big favourites along blinis and you can find almost any fillings on them – the best are the ones with cabbage. I’ve developed a real liking for zifirs now too, which are a sort or spongy marshmallow (but thicker) type of cake-candies, and very sweet and occasionally covered in chocolate. hopefully I will have some room for them too in my suitcase. I think a Russian night with all things tasty shall be in plans once I return to London 