Lueskelen aika usein
My Exploration blogia ja se aina nostattaa melkoisen Afrikka-nostalgian. Siitä on jo muutama vuosi kun kävin Afrikassa (tarkemmin sanottuna Ugandassa ja Rwandassa). Keskityttyäni yliopistossa melkoisesti Afrikan politiikkaan ja talouteen minun oli aivan välttämätöntä päästä mantereelle itse nähdäkseni millaista siellä ihan oikeasti oli. Oli oikeastaan ihan se ja sama minne olin lähdössä, mutta Afrikan mantereelle oli päästävä. Löysin lopulta kivan kuuloisen internship-paikan Ugandasta ja lueskeltuani lisää tuosta maasta, jota paikalliset turistitoimistot tituleerasivat Afrikan helmeksi sen vehreitten laaksojen ja syvien järvien ansiosta, se vaikutti juuri oikealta valinnalta.
Vietin Ugandassa kaksi ja puoli kuukautta, ja kävin Rwandassa viikon matkalla. Sain kokea aivan mielettömiä asioita, opin paljon ja näin miten erilaista elämä voikaan olla. Nyt muistot alkavat jo pikkuhiljaa hälventymään. Tänään lueskelinkin silloista, perheelle kirjoittamaa blogiani ja muistot tulvahtivat jälleen pintaan.
Parhaimmat muistot minulle jäivät niistä pienistä ja yllättävistä tapahtumista ja ihan sellaisista arkipäiväisistä jutuista. Hinnoista kinaamisesta, kadulla seuraan lyöttäytyvien paikallisten kanssa jutustelusta, katukeittiöiden savuisista liha-shahlikeista, värikkäistä mekoista, nauravista lapsilaumoista. Rannalle lähdöstä ja hääseremoniaan päätymisestä, poppamiehen majassa yrttiviinin maistelusta, passionhedelmämehun puristamisesta, kuuromykkien koululapsien kanssa kirjoitetuilla viesteillä kommunikoimisesta, huimaavaa vauhtia kiitävän lava-audon lavalla matkustamisesta. Halusin erityisesti viettää aikaa paikallisiin tutustuen ja sainkin koettua paljon kaikkea mielenkiintoista, paikallisten joukossa.
Arkipäiväisestä elämästä minulle on jäänyt jotain asioita päällimmäisenä mieleen. Rakastin tuoreitten hedelmien ostamista - mangot ja ananakset eivät ole koskaan maistuneet niin hyviltä kuin siellä. Rakastin vehreitä maisemia ja punaista maata. Rakastin meluisia katuja, vilskettä ja vilinää kaikkialla. Inhosin muzungu-huutoja (muzungu = valkoinen, matkailija) joita tietyillä alueilla liikkuva valkoinen aina herättää, ja jossain vaiheessa opettelin sen verran lugandaa että osasin huutaa takaisin että hyvää kuuluu, mitäs itsellesi musta/paikallinen. Ironinen otteeni meni tosin hukkateille, innostaen ihmisiä vain kehumaan kuinka hienosti muzungu on oppinut kieltä ja kyselemään että osaako muzungu puhua enemmänkin.
Suurin ongelmani oli pesukoneen ja lämpimän veden puuttuminen. Asuntolassa jossa asuin oli sentään pyykkäri, mutta alushousut tuli pestä itse ja nyrkkipyykki sai käteni verille. Pestyt vaatteet sai kuivattua asuntolan parvekkeella mutta ne tuli aina hakea illan tullen pois etteivät paikalliset asukkaat niitä varastaneet. Lämpimää pesuvettä halutessa se tuli lämmittää vedenkeittimellä. Sähkökatkokset joskus yltyivät niin pahoiksi että lämmintä pesumahdollisuutta ei ollut päiviin ja matkapuhelimesta loppui virta. Olisihan sen tietenkin saanut ladattua generaattori-kioskeissa, joita yritteliäät paikalliset pitivät pystyssä juuri tämän ongelman vuoksi.
Ihanat muistot minulle jäi. Kuvia katsellessa ja muistoja miettiessä on kaipuu takaisin suuri - vielä joskus palaan takaisin sinne minne jätin pienen palasen sydämestäni.
P.S. Näitä kuvia on muuten vielä aivan mielettömän paljon koneen syövereissä. Taidanpa ehkä tulevaisuudessakin vielä kirjoitella näitä muistoja, kommelluksia ja sattumuksia tänne muistiin, ennenkuin ne ihan häviävät. Kuvia selaillessa tuli mieletön nostalgian puuska!
