torstai 7. huhtikuuta 2011

Häämekoista

Tässä muutaman viime viikon aikana mielessä ovat pyörineet monet asiat, eikä ihan vähäisimpänä häämekko. Kihlatun äiti tarjoutui tekemään sen minulle, mutta pitemmälle suunnitteluissani en ole päässyt kuin siihen että sen tulisi olla pitkä ja valkoinen ja sisältää pitsiä. Eikä missään nimessä laahusta.

Päätöksen avustamiseksi tein vähän leikkaa-liimaa-juttuja :)



Tulisiko minun valita olkaimeton klassinen A-linja? Tämä olisi aika turvallinen ja morsianpiireissä nähtävästi suosittu valinta. Imarteleva kaikenlaisille vartaloille. Sopiva lämpimäänkin päivään ja bolero tai huivi olisivat helppoja tapoja vaihtaa ilmettä ja verhoutua illan viileyttä vastaan.



Vaiko sittenkin romanttinen vintagemekko? Olen menettänyt sydämeni näille vintagetyyppisille mekoille ja tälläiset olisivat ihanan konstailemattomia meidän rentoihin pieniin juhliin. Pienet keveät hihat olisivat myös söpöt.




Vaiko jopa pitkähihainen mekko? Kuvittelin aina meneväni talvella naimisiin (lunta, pakkasta ja valkoista turkista, hrrrh), ja kaavailin pitkiä pitsihihoja. Vaan nyt onkin suunnitelmissa kesähäät, mutten oikein silti osaa päästää näistä mekkotunnelmista irti.

Näitä moodboardeja tekemällä muutamien suunnittelijoiden nimet ovat jääneet muistiin. Lemppareiksi ovat muodostuneet Claire Pettibone, Sassi Holford, Naomi Neoh ja Johanna Hehir.  

Sen verran sentään olen häälehtiä selailemalla (ja näitä moodboardeja tekemällä) saanut selville että kermakakkuprinsessat, timangit, minimalistiset ja fiftarit eivät ole minua. Mutta miten tehdä valinta näistä muista?

6 kommenttia:

  1. Tuon alimman moodboardin toinen vasemmalta ylhäältä puvun hihat ja koko yläosakin on todella kaunis! Minua kyllä nykyään viehättää todella paljon pitsit hääpuvuissa, mallit ovat sen verran elegantimpia kuin ne kasaripitsikammotukset!

    VastaaPoista
  2. Hihallisia pukuja on muuten yllättävän paljon kesälläkin, ainakin UK:n ulkopuolella. :-) Valitse ihmeessä sellainen, joka tuntuu olevan lähinnä sydäntä.

    VastaaPoista
  3. Kannatan keskimmäistä, eli vintage-tyylistä. :)

    Mutta komppaan tässä myös Bisquitsia eli kannattaa varmasti valita se, mikä oikeasti tuntuu sinulle omimmalta. Tsemppiä mekon metsästykseen! :)

    VastaaPoista
  4. Hanne, toi (siis se Penelope Cruzin mekko) oli mulla ihan ensimmäinen valinta minkä ehdottomasti halusin. Harmittavaa vaan musta tuntuu että se sopii parhaiten petite-tytöille :( Pitsit on kyl munkin mielestä parhaita.

    Bisquits, täällä kaikilla tuntuu olevan olkaimeton prinsessamekko :) Mutta joo, ehdottomasti valitsen sit oman lempparin, vaikea vaan päättää.

    Ioanna, voi kun mun olisi helppo päättää :) Itse tällä hetkellä kallistun ykkösen ja kakkosen välimaastoon, tuohon kaikista vasemmanpuoliseen mekkoon kakkoskollaasissa. Mut vielä on viikko aikaa miettiä...

    VastaaPoista
  5. Oih, noi vintaget on kauniita ja vähän erilaisia verrattuna yleiseen muotiin. Niistä joko se kolmas oikealta ilman laajusta tai toka oikealta. Tuo Penelope-mekko on myös todella kaunis, vaikea sanoa sopisiko se muillekin kun petiteille, kokeilemalla ehkä näkisi?

    VastaaPoista
  6. Noi on tosi nättejä - arvaa vaan kuinka vaikea valita! Kaikki olisi tosi kivoja, ja nää on aina vähän vaikeita valita ennenkuin näkee päällä. Mut täytyy vaan yrittää kuvitella parhaimman mukaan :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails