tiistai 9. elokuuta 2011

Hääpäivä vol. 1

Saatiin kuvat meidän valokuvaajalta tuossa muutama päivä sitten, ja täytyyhän täälläkin näyttää nyt muutamia (kymmeniä). Ihania ovat - näitä on tullut selattua läpi useampaan kertaan (joka päivä)!







Kirkossa oltiin jo vähän vieraita aikaisemmin hoitamassa paperiasioita ja tapaamassa pappia.







Ei ollut ihan niin seesteistä kuin kuvissa näytti. Oli aivan järkyttävän kuuma kirkossa, hikipisarat vaan valuivat. Huntu kasvojen päällä oli melkoinen virhe - se oli kuin teltassa olisi ollut! Päätin vetää sen sitten taakse ehtoollisviiniä juotaessa enkä odotella sinne suudelmaan saakka. Heh.






Kirkon jälkeen mentiin ottamaan ryhmäkuvia ennen kuin vieraat johdatettiin meidän hääsviittiin onnittelumaljoille. Meillä oli hääautona (heh, reippaan kahden minuutin kävelymatkalle) Mercedes S-Class. Pitäähän sitä olla pientä luksusta. Meidän päälle heiteltiin valkoisia ruusun terälehtiä ja puhalleltiin saippuakuplia. Minusta saippuakuplat oli kivoja, mies halusi ehdottomasti ruusun terälehtiä, eli kompromissina otettiin molemmat :)




Shampanjaa tottakai. Ekojen lasien jälkeen vaihdettiin kyllä kuohuviineihin. Ei tainnut tulla kuvia purtavista, mutta hääkarkkitarjottavina meillä oli sinisiä ja punaisia Marianneja väriteeman mukaan, sitten tuulihattuja ja mansikoita, erilaisia tortillarullakieppejä, juustoja ja hedelmiä, ja ruisnappeja savuporo-tuorejuustotäytteellä. Nami nami. Joskaan itse ei niistä paljoakaan ehtinyt nauttia. Sitten jätettiin vieraat sinne sviittiin pikkupurtavien ja kuohuvien pariin nauttimaan maisemista ja seurasta ja mentiin ottamaan potretteja valokuvaajan kanssa.






Ja niitä tuli otettua ihan urakalla! Tosi hyviä tuli! Ikuistettiin kanssa vähän yksityiskohtia...






Kuvia sormuksesta ja kampauksesta kyseltiin. Hiuksista en tosiaankaan muistanut ottaa kuvaa, ja jostain kumman syystä en ole mistään vielä löytänyt kuvaa itsestäni takaapäin. Tuossa näkyy parhaiten, vaikka tässä vaiheessa kirkon kuumuudessa nuo kiharat takaa ovat osittain suoristuneet. Ohjeistuksena kampaajalle annoin että pitää olla lettejä, helmiä ja puoliksi auki, ja pitää olla rento kampaus. Olin erittäin tyytyväinen, sekä kampaukseen että hänen tekemäänsä meikkiin. Tampereen Glo Hair -kampaamosta Ansku Nevalainen, suosittelen mielelläni :)






Sitten olikin jo aika mennä hakemaan vieraat ja mennä pikkuristeilylle Viikinsaarelle ja takaisin. Skumpan kera tottakai! Oli aika ihanaa, lämpimänä kesäpäivänä, auringon paistaessa nauttia tuulen tuiverruksesta ja vähän levätä ja vihdoinkin jutella vieraitten kanssa! Ja hyvä fiilis kun nyt pystyi vihdoinkin rentoutumaan.

Eiköhän siinä ole tarpeeksi kuvia täksi kertaa :) Kuvaajana meillä muuten oli puoli päivää Markku Pajulahti - suosittelen mielelläni heppua jos Tampereen lähistöllä tarvitsette hääkuvaajaa. Mukavan rauhallinen tyyppi, sulautui hyvin vieraitten joukkoon ja otti paljon hyviä kuvia. Olin erittäin tyytyväinen.

Jos saan kivoja kuvia vieraitten kameroista vielä niin voipi seurata vielä postaus hääpäivän loppupuolesta, eli vähän vapaamuotoisemmasta juhlinnasta. Tämä oli tosiaankin vaan tälläinen iso pläjäys ensimmäisistä neljästä tunnista :)

18 kommenttia:

  1. Eikä, ihania! Jos ei ennen, niin näitä kuvia katsoessa nousi tunne "minäkin haluan naimisiin".. Se oikea vain puuttuu ;D
    Oot ihan hurjan kaunis morsian <3

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa, ja tosi romanttisen oloisia kuvia ja iloiset häät. Jostain syystä tuli kauhean hyvä mieli teidän puolesta :)

    VastaaPoista
  3. Aivan upeita kuvia <3 Tuhannesti onnea vielä hääparille! Vaikutatte (ja varmasti olettekin) kuvissa aivan älyttömän onnellisilta!

    VastaaPoista
  4. ompas laadukkaita hääkuvia! kiva, että halusit jakaa nuo lukijoittesi kanssa. onnittelut! :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Ja kiva idea toi risteily :)

    VastaaPoista
  6. ihania kuvia, hyvä tunnelma!

    VastaaPoista
  7. ulmai, kiitoksia kauniista sanoista! Naimisiin oli ihan mennä - onnea sen oikean metsästämiseen :)

    Agatha, heh kiitoksia sinullekin. Mulla jäi tosi hyvä mieli meidän häistä, vaikka tietty ainahan niitä kommelluksia sattuu :)

    fcookie, kiitos!

    Jenna, oltiin ja ollaan onellisia :) Oli kyl tosi ihana päivä!

    anonyymi, musta on kiva jakaa kivoja muistoja. Varsinkin kun tää on paljolti kuvallinen päiväkirja itselle joten itse tulee selailtua aina silloin tällöin.

    Annika, toi risteily oli ihana! Kuumana kesäpäivänä viilennyttiin tuulenvireessä, ah :)

    anonyymi, kiitos!

    VastaaPoista
  8. oi ootte varmaan kaunein pari minkä oon ikinä nähny! :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihanat häät teillä on ollut! En tiedä, johtuuko tutuista Tampereen maisemista, teidän suloisuudestanne, kuvista välittyvästä rennosta tunnelmasta (aika mahtavaa "sulloutua" vieraiden kera hääsviittiin), ortodoksikirkon "eksoottisuudesta" itselleni vai tuosta aivan upeasta hääkimpusta. :) Kukissa väriteema on todella onnistunut! Kauneimpia hääkimppuja, mitä olen nähnyt.

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia! Voi kun aloin kaiholla muistelemaan omianikin häitä... :)

    VastaaPoista
  11. anonyymi, kiitoksia :) kerroin miehellekin kommentistasi ja sai hänkin hymyilemään :)

    Sophia, kyllä sinne ihan hyvin mahtui, vaikka meillä olikin n. 40 vierasta :) Noi siniset kukat teki just kivan ekstran siihen kimppuun - hyvä kun pidin pääni niitten hommaamisesta, oikean sinisiä kukkia kun on niin hankala löytää kukkakauppias yritti mua toppuutella kovasti :) kiitoksia kauniista sanoista!

    Satu, kiitoksia! Kuvien kautta on niin ihana palata siihen päivään, se kun meni niin vauhdilla ohi... Näitä on tosiaan kiva muistella :)

    VastaaPoista
  12. Tuli hyvälle mielelle kun heti ekoissa kuvissa näytät niin onnelliselta :)
    Kirkkokin on tosi kaunis ja tykkään sun kampauksesta tosi paljon. Voisin kuvitella että itsellänikin "sitten joskus" olisi tuollainen hääkampaus.

    VastaaPoista
  13. J-ess, kiitoksia! :) Mä oli todella tyytyväinen kampaukseen, ja erityisesti tykkäsin noista helmikoristeista - ne toi just sen toivotun viimesilauksen siihen.

    VastaaPoista
  14. Olette niin ihanan onnellisen näköisiä.:) Ja sä olet niin kaunis!

    VastaaPoista
  15. Awwww! Kiitos näistä! Olittepa ihanina ^___^

    VastaaPoista
  16. Kiitoksia Susanna ja bubble. Huh heijakkaa kuinka paljon on tullut nyt näitä kuvia selailtua kun niitä on pitänyt lähettää tutuille ja sukulaisille, ja vielä jaettu facebookissakin :)

    VastaaPoista
  17. Tosi upeita hääkuvia!!! :)
    Tulee ihan omia häitä ikävä!

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails