sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Unikouluun(ko?)

Kaksi tuntia. Viime iltana siinä kesti kaksi tuntia että sain vauvan nukahtamaan omaan sänkyynsä. Kahden tunnin itkun, kitinän, valituksen, naureskelun, pinnasängyssä pomppimisen, pinnojen taakse "piiloutumisen" ja tuutulaulujen jälkeen vauva vihdoin simahti täysin uupuneena.
 
Vauva nukkuu parhaiten kainalossani. Minun vieressäni, maitohörppyjen jälkeen. Vauvan ollessa ihan pieni vauva vielä, nukutimme hänet aina omaan sänkyynsä. Sinne hän nukahti, ihan itse, ilman suurempia kitinöitä tai valituksia.
 
 
 
Sitten tuli hampaat. Ja sitten tuli eroahdistus. Ja sitten helpoin ja nopein tie nukahtamiseen oli imetys ja sen jälkeinen sylittely, yhdessä sängyssä kelliminen. Nyt vauva on siihen tottunut, ja nukahtaa vain ja ainoastaan minun ollessa vieressä, tuntien hengitykseni kasvoillaan. Isä ei kelpaa, vain äiti.
 
Toisaalta tämä on mielestäni aika ihanaa. Vauva tarvitsee minua. Haluaa olla syliteltävänä. Päivällä hereillä ollessaan vauva vain panee menemään eikä halittelu kelpaa. Öisin vauva heräilee muutaman kerran, mutta nukahtaa pian pienen maitohörpyn ja äidin viereen pääsyn jälkeen. Yöt ovat repaleisia, mutta näin vauva on sentään nukahtanut ja itse on päässyt jatkamaan unia kohtalaisen pian. Sitä joko nukahtaa vauvan viereen, ja herää muutaman tunnin kuluttua varsin epämukavasta asennosta niskat jäykkänä, mutta on sentään nukkunut, tai sitä laittaa vauvan pinnasänkyyn pian maitotankkauksen jälkeen, ja nukkuu vähän vähemmän mutta paremmin. Sitäkin olen miettinyt että vauvan elämässä, tämä takertuva yövaihe on niin pieni, että pitääkö siitä muka ottaa stressiä ja ehdointahdoin lopettaa se. Ei se nyt niin rasittavaa minulle ole. Jaksan kyllä, ainakin näin äitiyslomalla. Ja hän on vielä niin pieni, tuntuu julmalta ottaa näin pieneltä äidin syli yöajaksi pois. Jos joku tarvitsee lohtua ja läheisyyttä niin se on vauva.
 
 
 
 
Mutta nyt on työelämään siirtymisen aika, ja mietityttänyt on miten jaksan työelämässä jatkuvien yöheräilyjen kanssa. Mies kun ei niissä voi auttaa, sillä hän ei tässä tilanteessa kelpaa vauvalle. Ja mieskin on antanut oman mielipiteensä asiaan. Kuulemma vauva on jo "iso vauva" jonka tulisi osata nukahtaa itse omaan sänkyynsä, ja tämä tämänhetkinen tilanne on vauvalle haitaksi, ja minulle haitaksi työelämässä.
 
Eilen miehen kanssa keskustelun päätteeksi päätin yrittää vauvan nukuttamista hänen omaan sänkyynsä. Ei onnistunut kovinkaan hyvin. Vauva oli lähes jo unenpartaalla kun nostin hänet sänkyynsä, mutta heräsi heti sängynpohjalle päästessään. Ja itku, kitinä, konttailu, ja pelleily jatkui kaksi tuntia. Nukahti lopulta, mutta yöllä heräsi, ja väsyneenä annoin tulla viereen nukkumaan. Siinäpä sitä unikoulua... 
 
 
 
Kuulemma uusien rutiinien saamisessa alkuun kestää kolme päivää. Jaksankohan tätä, sillä tämä ei minulle edes tunnu niin tärkeältä? Tykkään vauvan vieressä nukkumisesta (joskin okei, tänä aamuna niskat kipeina vauva vieressä herätessäni mietin että äääh). Mutta työelämässä en tiedä jaksanko jatkuvia repaleisia öitä ja kipeitä niskoja, oli se kuinka ihanaa tahansa sylitellä vauvan kanssa.
 
Oletteko te unikouluttaneet ja miten sujui? Mitä tekniikkaa käytitte?

6 kommenttia:

  1. Itselleni tulee mieleen, että voihan vauva jatkaa vieressä nukkumista, jos se tuntuu mukavammalta vaihtoehdolta, mutta pyrkisi ylimääräisistä syötöistä eroon. Eri asia tietenkin on onnistuuko se siinä vierellä nukkuessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin en tiedä onnistuisiko. Tai voisipa onnistuakin. Musta tuntuu että jos vauva herää yöllä, niin haluaa maitoa, mutta sitten kun nukkuu vieressä, herää paljon harvemmin. Täytyy kyl pyrkiä vähentämään noita yösyöttöjä, ne on aika väsyttäviä pitkään jatkuessaan.

      Poista
  2. Kuulisin mielelläni lisää tästä tilanteestanne täällä blogissa! Meillä kun on vähän samankaltainen tilanne, olen nyt viikon verran kypsytellyt ajatusta siirtää vauva nukkumaan yöt omaan sänkyynsä minun kainalon sijaan. Tähänastisena tuloksena on se, että vaikka vauva olisi väsynyt, hän vain leikkii, kitisee ja lopulta itkee omassa sängyssään. Isin pitää kuitenkin aikaisin aamulla herätä töihin ja itsekkin olen tuossa vaiheessa jo niin väsynyt, että en jaksa mitenkään alkaa kuuntelemaan sitä itkua, varsinkin, jos teidän kokemuksen perusteella siihen menisi kaksi tuntia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh. Saa nähdä miten tämä tästä jatkuu. Eilen vauva oli sen verran nuhainen ja nukkunut niin vähän päivällä että päätettiin jättää unikoulut vähäksi aikaa sikseen. Jos sitten vähän terveempänä aletaan taas. Jos se tosiaan etenee mihinkään päin voisin kyllä raportoida sopivan ajakohdan koittaessa.

      Yöaikaan olen niin väsynyt että nappaan vauvan useimmiten vaan viereen syötölle ja sitten nukahdan. Kuten eilen. Ja siinä meni sekin unikoulu... Nyt pitäis tsempata tosiaan.

      Poista
  3. Meillä yöt oli repaleisia 1v1kk asti, kunnes lopetin imetyksen. Sen jälkeen "vauva" on nukkunut vieressä tyytyväisesti kokonaiset yöt. Sitä ennen oli juuri sama tilanne kuin teillä, pohdin samoja asioita. En pitänyt mitään unikoulua ja siedin repaleisia öitä, ajattelin ettei pienen lapsen tarvitse osata nukkua yksinään yöt läpeensä. Yöheräilyt loppuivat itsestään imetyksen päätyttyä, ja nyt on ihana nukkua kokonaiset yöt vauveli kainalossa :) Vauvavuosi on lyhyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK, eli nämä repaleiset yöt voi sittenkin loppua noinkin itsestään... Hmm. Toivottavasti meilläkin kävisi noin! Vauvavuosi on tosiaan lyhyt, en yhtään olisi osannut odottaa että tämä menee niin nopeasti ohi...

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails