Pääsiäissunnuntai kului pitkälti työvaatekaapin parissa, ja etsiessä työvaatteita vaatekaapin mustasta aukosta. Ja itseasiassa tämäkin päivä kuluu työvaatekaapin parissa osittain, sillä vielä pitäisi silittää osa vaatteista, keksiä hyviä yhdistelmiä viikon ajaksi ja etsiä työkengät, jotka ovat kadonneet jonnekin tämän jatkuvan remontin tieltä... Tai käydä ostamassa uudet.
Kaunis kuvatilaisuus - päättyi tosin hyvin vauvamaiseen tapaan... |
Nyt se alkaa tuntua todelta, työhönpaluu siis. No, todelta sen pitäisikin tuntua, se on nimittäin huomenna edessä. Työhönpaluu. Äitiysloman loppu. Nämä sanat aiheuttavat minulle ristiriitaisia tunteita. Toisaalta olen onnellinen siitä että menen töihin. En koskaan halunnut jäädä kotiäidiksi, ja jos tosiaan olisin kotona päätyönäni lasten hoitaminen, olisi minulla ollut useampi bisnesidea joita olisin alkanut pikkuhiljaa toteuttamaan. Se että olen menossa työpaikkaan jossa voi rakentaa uraa, pelkän ansaitsemisen ohella, on toinen asia johon olen tyytyväinen. Jos olisin palannut vanhaan työpaikkaani äitiysloman jälkeen, se jos jokin olisi ollut masentavaa. Uudet haasteet ja uusi työnkuva innostavat.
Työhönpaluun kaikkia kommervenkkejä en varmaan vielä osaa edes ajatella. Miltä se sitten tuntuu kun vauva on valvottanut suuremman osan yöstä, ja työpäivän aikana pitäisi keskittyä johonkin haastavaan kysymykseen. Tai miltä se tuntuu jos oma lapsi on kotona kipeänä, ja sitä pitää vain olla jossain muualla. Se sentään helpottaa että lasta hoitaa kotona toinen vanhemmista, se vasta olisi sydäntäsärkevää viedä häntä näin pienenä tarhaan. Sitä se juuri onkin, kavereiden kokemuksia kuunnellessa. Onneksi kotihoito on meille mahdollista.
Toisaalta tuntuu pahalta jättää vauva kotiin. Hänen kanssaan oleminen, niiden pienten edistysaskelien (ja askelien, viime viikolla tuli ensimmäinen askel ja toinenkin!) näkeminen, leikkiminen ja vain oleminen lähellä on nyt loppu, suurimmalta osalta viikosta. Työpäiväni on ihan tavallisen pituinen, mutta työmatkojen takia tulen olemaan poissa kotoa päivittäin kymmenisen tuntia. Se on pitkä aika, joka päivä. Toki meillä on vielä viikonloput, mutta kiireisen elämäntyylin takia, ne tuntuvat olevan nekin tupaten täynnä ohjelmaa, ja asioita mitä pitäisi tehdä, joita ei viikolla ehdi.
Olen jo käynyt toki kaupungilla, työhaastatteluissa ja "työjutuissa", jättäen vauvan koko päiväksi kotiin isänsä kanssa. Kiireisinä päivinä vauva on toki aina mielessä, siellä taka-alalla, nousten pintaan aina kun tiukoilta tilanteilta tai kiperien kysymysten ääreltä ennättää. Ja kotiinlähtiessä askel on aina keveä, sillä pian pääsee näkemään maailman tärkeimmän ihmisen. Sitä kotiinpaluuta oikein odottaa ja sitä innostuu kun tulee sen aika. Ei sen takia että pääsee töistä eroon, vaan sen takia että pääsee vauvan luo.
Aika ristiriitainen olo. Onnellinen ja onneton. Jännittävä ja surullinen. Ristiriitainen. Varmaan aika tavallinen olo kaikilla töihinpalaavilla äideillä... Millaisia olotiloja teillä on ollut täihin palatessanne?
Voihan vauva! Suu auki ja lehdet tänne! |
Niin, sen halusin vielä mainita että nyt töihinpalatessani, bloggailen verkkaisempaan tahtiin. Työhön tutustuessa palaa sen verran energiaa, niin monta uutta työtä olen aloittanut että sen tiedän että parina ensimmäisenä viikkona ei kannata tehdä muuta kuin töitä ja lepoa. Pari juttua olen kuitenkin ajastanut työviikon ajaksi, ja sitten palataan ajankohtaisempiin tunnelmiin blogissa viikonlopun aikana. Instagrammista pääsee seurailemaan vähän ajankohtaisempia fiiliksiä viikon ajalta!
Ihana pikkuinen :) Monethan siellä Englannissa ottaa au pairin, ettei tarvii viedä pikkusta heti tarhaan :D (toisin kun täällä Suomessa, mun sydäntä särkee aina kun näen äidin jättävän alle vuoden ikäisen itkevän lapsen päiväkotiin jo valmiiksi liian isoon ryhmään, mutta ei aina ole vaihtoehtoja..:()
VastaaPoistaKiitos :) Joo, ehkä meillekin tulee au pair sit kun meistä tulee rikkaita ja meillä on iso talo :D Siihen saakka varmaan miehen tulee jäädä kotiin :) Sepä se, se on kyllä tosi aikainen ikä mennä tarhaan mutta valitettavasti kaikilla ei vain ole muita vaihtoehtoja...
PoistaTsemppiä kovasti huomiseen ja alkuun pääsemiseen muutenkin!
VastaaPoistaMulla tosiaan tuore kokemus ja pakko myöntää, että eka aamu oli yllättävän vaikea. Itkin koko matkan töihin ja suunnittelin välitöntä irtisanoutumista. No, helpottihan se sitten... Odotan kyllä nelipäiväiseen siirtymistä. Joskin nyt on ollut kiva, kun tietää, että isä ja poika ovat saaneet nauttia toisistaan.
Päiväkotiin vienti tulee varmasti olemaan hankalaa. Mutta paremmalla mielin vien laadukkaaseen hoitoon kuin jättäisin au pairille (ei sillä etteikö heissäkin olisi hyviä).
Mutta pakko myöntää, että kyllä tässä vähän käy mielessä, että onko tässä mitään järkeä :/
Joo mä muistankin kun se mainitsit asiasta. Hyvä että se on nyt helpompaa, ja varmasti on helpottanut sekin että isä on siellä hoitamassa. Päiväkotiin meno onkin sit seuraava etappi teillä. Ihana kyl että pääset tekemään osittaista viikkoa, että saat olla kotona edes yhden ylimääräisen päivän!
PoistaHeh, mä aina ajattelin että au pair olisi paras valinta. Mut sit. Näin pari au pairia ja vauvojen ryömimässä ties missä au pairien jutellessa keskenään. Tulihan ne sit vauvat hakemaan mut vähän ihmettelin kun vauva on korkeintaan metrin päässä musta "vapaana" eikä pääse tosiaankaan ryömimään minnekään "karkuun".
Tsemppiä minäkin toivotan työn aloittamiseen. Alku tuntuu varmasti haikealta ja vaikealta, mutta helpottaa varmasti ajan myötä. Ja onhan teillä vähän pehmeämpi aloitus, kun pikkuinen jää kotiin isän kanssa.
VastaaPoistaOmat lapset on jo melkein aikuisia, olivat perhepäivähoidossa ja hoitotäti oli meille kuin lottovoitto. Yhteyttä on pidetty niin, että hän on käynyt vielä esim. lasten rippi- ym. juhlissa, tärkeä ihminen!
Tammikuussa pohdit yhdessä postauksessa saamiasi työtarjouksia, tutkimusta vai finanssialaa. Kumpaan paikkaan lopulta päädyit ?
Sari
Kiitoksia :) Joo, tää on pehmeä aloitus, hyvä että onnistuu näin. On oikeastaan tosi kiva että mies jää kotiin, hän on jo suunnitellut koko viikon ruokalistan meille :) Ja mä pääsen viettämään aikuista aikaa. Ihanalta kuulostaa muuten teidän hoitotäti, ihana kun hänestä on tullut tärkeä aikuinen lapsillesi!
PoistaPäädyin lopulta tutkimuksen tekemiseen, se tuntui minulle sopivammalta duunilta.
Tsemppiä ja voimia töihin paluuseen! Itselle moinen tuntuu ihan absurdilta ajatukselta, en vielä yhtään olisi valmis "päästämään irti" ja lähtemään takaisin työ- tai opiskeluelämään. Mutta no, toisaalta, kyllä kai tässä vielä on aikaakin? Terkuin 1-vuotiaan kotiäiti :)
VastaaPoistaKiitoksia :) Ihan hyvin tää on mennyt, ja tosiaankin kun mies on kotona hoitamassa niin on ollut helpompi "päästää irti" :)
Poista