Fiiliksiä ja kuvia työviikon varrelta

Ensimmäinen viikko purkissa ja takana. Työhönpaluusta on jäänyt yllättävän hyvät fiilikset, ei ehkä ollenkaan niin vaikeaa mitä alunperin kuvittelin. Tähän asti vauva on vain kiltisti heiluttanut lähtiessäni aamulla, ei itkenyt eikä huutanut ollenkaan. Tosin, illalla minun tullessani takaisin, hän näyttää aika myrtsiltä, ei hymyile, katsoo vain vähän pettynein silmin, ikäänkuin sanoen että missäs sitä oikeen ollaan oltu. Mutta pian se siitä taas iloksi muuttuu ja vauva innostuu leikkimään ja naureskelemaan. Ja sitten onkin pian taas nukkumaanmenon aika.

 

Se on ikävää että en saa paljoa aikaa vauvan kanssa. Aamuisin köllitään sängyssä puolisen tuntia, mutta sitten täytyykin tehdä kaikki aamumenot ja lähteä töihin vähän ennen kahdeksaa, pikaisesti pusuttaen vauvaa ovelta. Ja illalla tulen takaisin joskus seitsemän maissa. Mutta onhan ne viikonloput sitten. Viikolla saan mieheltä kivoja pieniä baby update -kuvia - paljon he ovat ehtineet viikon aikana jo tehdä. Nämä aina jaksavat piristää päivää.

Aamukahvia, joka aamu...

 

Yöt ja työssä keskittyminen on ollut vaikeaa. Vauva heräilee edelleen useamman kerran yössä (ne yöt kun herätään vain kerran ovat täyttä juhlaa!) ja pieni kiljuva herätyskello säännöllisesti pungertaa täyteen voimaan kuuden aikoihin. Kun äiti voisi mielellään vielä nukkua hetkisen. Kahvia on mennyt aivan älyttömästi. Siis aivan liikaa. Ja energiajuomia että pysyy hereillä. Joskus on ollut niin väsynyt olo että on tuntunut siltä kuin sitä pyörtyisi hetkenä minä hyvänsä. Ensi viikolla on pakko alkaa mennä nukkumaan aikaisemmin, vaikka jo kymmeneltä. Työ kun on asiantuntijatyötä, siinä pitäisi olla skarppina koko ajan, eikä se oikein väsyneenä onnistu (eikä olisi kauhean kivaa pyörtyä vaikka metroa odotellessa...).

 

Työtä, sitä ihan varsinaista, en ole vielä ehtinyt tekemään paljoakaan. Paljon on ollut oppimista ihan pelkistä talon tavoista, ja systeemeistä. Mutta se mitä olen nyt työnkuvasta ja suunnitelluista projekteista kuullut, vaikuttaa juuri minulle sopivalta paikalta. Oikealta valinnalta, sitä kun pähkäilin paljon vuoden alussa, kahden tarjouksen välillä. Viikon aikana olen ollut videokonferenssissa muualla sijaitsevan työporukan kanssa, haastatellut paikalla olevia työkavereitani heidän työnkuvistaan useamman tunnin ajan, jutellut line managerini kanssa taidoistani ja toiveistani muutaman tunnin ajan, ja tutustunut taloon. Todella kiireinen ensimmäinen viikko, ja nyt on jo paljon paremmin selvillä se millaista työtä tulen sitten tekemään. Se on erityisesti miellyttänyt että minulle on yritetty löytää projekteja jotka ottavat huomioon taustani ja auttavat kehittämään taitojani eteenpäin. Ja saan aika vapaasti valita itselleni, budjetin puitteissa, eri kursseja jotka voisivat kehittää asiantuntijataitojani.

Lounastauon maisemia ja casual friday asu.

 

Työpaikka on puitteiltaan vaikuttanut ihan kivalta. Siellä tutustuessa en ollut niin kovin fiiliksissä varsinaisesta talosta, mutta nyt vähän tarkemmin siihen tutustuessani, se onkin ihan kiva. Sieltä löytyy (pieni) kuntosali, lounastunnilla järjestettäviä jooga- ja pilatestunteja (on niitä iltaisinkin mutta niissä en sattuneesta syystä aio käydä), kahvila ja lounasruokala. Perusjuttuja, jotka ovat kivoja pieniä lisiä.

Ja näin imettävälle äidille parhaana juttuja - talossa on oma imetyshuone, jossa lukollinen jääkaappi pumpattaville tuotteille. Kuinka ihanan modernia. Briteissä työnantajat ovat pyydettäessä velvoitettuja järjestämään huoneen imettäville äideille pumppausta varten, mutta siitä voi olla vähän kiusallista keskustella, varsinkin miespuolisen pomon kanssa. Joten hienoa miten äidit on otettu tällä työpaikalla huomioon, tekemättä siitä isoa asiaa. Nosti työpaikan pisteitä minun silmissäni välittömästi. Heh, kuinka sitä voikaan olla niin onnellinen tuollaisesta pienestä asiasta. Tsekkasin myös tietty äitiyslomasysteemit - puoli vuotta täydellä palkalla. Aika hyvä!

Pari kuvaa puhelimeeni tupsahtavista vauvapäivityksistä ja miehen tekemä superillallinen - koti-isyys rocks!

Väsymyksen ja kiireen kanssa painiessa ei ihan kaikki ole tietenkään mennyt putkeen. Itse kutsun tätä olotilaa sanalla mumnesia. Hajamielisyys ja kaiken irtiolevan unohtaminen - unohtaisin päänikin jos se ei olisi aika tiukasti kiinnitettynä... Sateisena perjantaina huomasin metrossa unohtaneeni toisen kassini junan hattuhyllylle. Siellä oli rintapumppu ja sateenvarjo, eli ihan mahtava aloitus työpäivälle. No, ajattelin että eiköhän siivoojat vie sen jossain vaiheessa turvaan, eipä sisältö taida ketään kiinnostaa. Työpäivän jälkeen poikkesin sitten siellä junan pääteasemalla, ja siellä toimistossa kassi nökötti edelleen. Jes, päivä pelastettu, en siis joutuisi matkaamaan seuraavalla viikolla löytötavaratoimistoon shekin kera...

Viikkoon mahtui aika paljon kaikenlaista. Kokonaisuudessaan jäi ihan hyvä fiilis työhönpaluusta, mutta aika rankkaahan tämä väsymyksen ja huonojen yöunien takia on. Toivotaan että ne yöunet pikkuhiljaa korjaantuvat...