maanantai 1. helmikuuta 2010

Spitalfields

Spitalfields taitaa olla oma ehdoton suosikki sunnuntai-toreista. Tänä sunnuntaina tuli taas pitkästä aikaa käytyä verestämässä muistoja paikan vilinästä. Tarkoitus oli ottaa kamera mukaan ja ikuistaa paikan vilinää tännekin mutta harmittavaa lähtötohinoissa kamera jäi kotiin. Kännykällä sain muutamia räpsyjä tänne nyt, ehkä joskus tulevaisuudessa voisin käydä ihan kunnolla kuvailemassa paikanpäällä.




Torialue sijaitsee Liverpool St. aseman läheisyydessä. Se varsinainen Spitalfields-tori löytyy melkeinpä aseman vierestä, mutta koko alue, ja muut kojut ja torit levittäytyvät Brick Lanen puolelle ja Petticoat Lanelle. Tämä alue on parhaimmillaan viikonloppuna, ja varsinkin sunnuntaina. Erityisesti vintage-kojut, nuoret suunnittelijat ja ruokakojut ovat täällä käymisen arvoisia. Muuten paikanpäällä on mukava tarkkailla ihmisiä; Brick Lanen alueelle kun tuppaavat kaikki Lontoon trendinenät, vintagehaukat ja hipsterit kokoontumaan, ja täällä näkeekin paljon hauskoja ja voimakkaita tyylejä. 




Eniten suosittelisin Spitalfields-toria ja Brick Lane aluetta. Petticoat Lane on lähinnä krääsää ja sekalaista rompetta. Spitalfields-torilla on sekalaisesti kaikennäköistä, mutta parhaat valikoimat siellä tarjoavat mielestäni kojut joissa paikalliset suunnittelijat myyvät tuotteitaan, ja kojut joissa myydään Kiinasta tuotuja koruja ja trendiromppeita. Torin sivustossa ja sivukaduilla olevat pysyvät liikkeet ovat myös käymisen arvoisia. 




Vintagea löytyy varsinkin kun lähdetään käymään Brick Lanen puolella (ja vähän halvemmalla kuin itse Spitalfields-torilla). Vintagen etsijöiden kannattaa varsinkin tsekata Sunday Up Market ja sen yläkerta. Sunday Up Marketissa on myös mitä erilaisimpia ruokakojuja, joissa kannattaa käydä tankkailemassa kiertelyn lisäksi. Muuten kannattaa vain kierrellä Brick Lane katua ja poikkeilla mielenkiintoisen näköisiin paikkoihin.




Ruoka on toinen iso juttu jota täältä aina odotan. On etiopialaista, braziliaista, kiinalaista, thaita, japanilaista, karibialaista, espanjalaista... Täältä voi löytää lähes mitä tahansa. Itse poikkesin tänä sunnuntaina japanilaisessa kojussa hakemassa mukaani takoyakeja, eli taikinapallosia joissa on mustekalaa sisällä. Nam. Näitä ei olekaan tullut popsittua sitten Japanin vaihtovuoden.


Käytiin myös Titi Madamin kojulla tukemassa suomalaista designiä. Minäkin olisin tukenut jos olisi löytynyt se jo pitkään himoittelevani iso peilipleksinen lintukoru. Vaan ei löytynyt, pah. Toivotaan parempaa tuuria ensi kerralla. Torilta tuli ostettua pari muuta juttua, joista postaus vielä myöhemmin :)

Kuten sanottua, tämä on ehdoton lempparitorini Lontoossa. Mikäs teidän lempparitorinne on?

2 kommenttia:

  1. Lontoossa ehdottomasti Borough Market! :) Voi niitä kaikkia ihania ruokakojuja... Tuli ikävä sinne. Spitalfieldsiin en ole vielä koskaan ehtinyt, se on varmastikin seuraavalla vierailulla kohteena.

    VastaaPoista
  2. Borough Market on ihana, mut oon käynyt siellä valitettavasti vain yhden kerran (ja silloinkin vaan pistäytymässä)). Sinne pitäisi raahautua niin hemmetin aikaisin jos haluaa päästä kulkemaan eteenpäin ilman kauheaa kyynärpäätaistoa :)

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails