sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

2-vuotis illallisella

Aikamoista kiirusta on pienen kanssa pitänyt tässä, ja pitäähän sitä sosialisoidakin ulkomaailmassa - ollaan ehditty näkemään sukulaisia ja käymään kahvilla mammakavereitten kanssa. Ja hoidettu äitiäkin hammaslääkärissä - auts, kun tuli kallis keikka! Täällähän saavat raskaanaolevat ja vuoden synnytyksen jälkeenkin äidit ilmaisen kunnallisen hammashuollon, mutta jos metallipaikat (hei oikeesti, aika antiikkiaikaista) eivät kelpaa niin privaattipuolelle mennään.
 
No mutta, postauksen pointtina oli kuitenkin se että päästiinhän me sitten viettämään kaksivuotis-hääpäivää. Ei mitenkään ihmeellisesti, mentiin paikalliseen ravintolaan jossa ollaan käyty jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta päästiin silti. Tainnutettiin tuo pikkuinen maitohumalaan ja sitten mentiin äkkiä.
 



Mekko H&M, kengät Massimo Dutti
Vauva: mekko Next 

 
Tarkoitus oli vähän petrata, ja meikata ja ehkä laittaa korkkaritkin, mutta siinä vaiheessa kun pieni snuuzaili onnellisena, oli jo sen verran myöhä että päätettiin pistää menoksi. Mutta mekko oli meillä molemmilla!



 
 
Tasokasta meininkiä - kaksi yhden hinnalla pääruoissa joten otettiin sitten alkupalojen asemasta toinen pääruoka. Minulle pihvi/jättikatkaravunpyrstö-fajitaksia ja sea bassia, ja miehelle pihvi/kana-fajitaksia ja nyhtöpossu-burrito. Oli ihan sikahyvää! Ja tietty syötiin jälkkäri kanssa - banaaniburritot molemmille.

Vauva nukkui autonistuimessaan tyytyväisenä koko illan, ja maitobaari avautui (onneksi) vasta kotona. Mekko ei nimittäin ole kaikista imetysteknisin, jonka huomasin harmikseni viime kerralla mamma-kahveilla, sieltä plumpsahti nimittäin kaikki avut melko esille :D

5 kommenttia:

  1. Onnea vielä minunkin puolesta tytöstänne! Olen vielä aika tuore lukijasi mutta ihana blogi sulla:) Kun katsoin näitä kuvia niin mietin että tuo vauvan mekko voisi olla Nextin (sen verran usein olen käynyt niiden nettisivuja ihastelemassa) ja niinhän se olikin! Siellä on niin ihania lasten vaatteita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :-) Next on tosi kiva lastenvaatepaikka, tosi suosiossa taallapain, ja isovanhemmat on innostuneet ostamaan sielta vaikka mita. Harmi vaan et naa pienet kasvaa niin nopeesti ettei ihanuuksia ehdi kayttaa paljoakaan... Esim yks meidan Nextin leppishaalari pipoineen ehti olla paalla vaan pari kertaa!

      Poista
  2. Voi söpöläistä :) Nextillä olisi tosiaan kivoja lastenvaatteita, harmi ettei niihin pääse täältä Suomesta käsin näpräilemään.. (En tosin ole katsonut jos postittaisivat Suomeen..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aina luulin että toimittavat Suomeenkin, kun oon tosiaan näitä nähnyt joissain suomalaisissa mammablogeissa. No, en kyl tiedä mut nykyään aika monet brittikaupat toimittaa Suomeen, ihan OK postimaksuillakin.

      Poista
    2. Postitta myös suomeen ja tällä hetkellä ainakin ilman postimaksua! Tilasin juuri pari viikkoa sitten vaatteita ja DHL toi ne 3pv tilauksesta kotiovelle ;)

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails