tiistai 17. joulukuuta 2013

Luukku 17 - Vauvan jouluinen televisioesiintyminen

Hui, meinasipa melkein unohtua tältä päivältä luukku kun nukahdin vauvaa nukuttaessani itsekin... No, nyt äkkiä kuitenkin ajattelin jakaa täällä pari videota vauvan tulevasta esiintymisestä televisiossa. Vauva on muuten jo kerran ollut televisiossa eräässä toisessa televisiosarjassa, siitä joskus myöhemmin lisää, mutta tämä jouluisempi ohjelma sopii hyvin luukuksi.
 
Vauva esiintyy siis Call the Midwife sarjan joulu-speciaalissa, joka tulee töllöstä ulos joulupäivänä. Call the Midwife on muuten yksi vauvan englantilaisen mummunsa suosikkiohjelmista, joten voitte varmasti kuvitella hänen innostuksensa kun kuulimme että vauvaa käytetään siinä. Pätkä kuvattiin vauvan ollessa 11 päivän ikäinen.
 
Tässä allaolevassa videossa näkyy aivan lopussa (1:26) hyvä pätkä vauvan esiintymistä. Ja ihan mahtava pikku esiintyjä hän olikin, kuin ilmetty näyttelijä. Hän on siis se vauva joka on "the best thing anyone ever got for Christmas".
 
 
Tässä allaolevassa videossa (ja virallisessa trailerissa) näkyy myös vauvaa parissa otteessa, mutta lyhyemmin (0:29).
 
 
Kirjoittelen sitten lisää näistäkin televisiokuvauksista kunhan ohjelma tulee telkkarista ulos!
 
Jos katsoitte video/t, mitäs tykkäsitte meidän näyttelijästä?

8 kommenttia:

  1. Ihana! Kyllä on pikkuisella synnynnäiset näyttelijänlahjat! :D Mä muuten katoin tuota sarjaa sillon raskaana ollessani kun satuin pariin otteeseen telkkarin ääreen juuri sillä hetkellä kun se tuli ja uih ja voih! Se oli aika karseeta siinä vaiheessa.. ja noh, eipä se oma synnytys sit tietty mennyt paljon sen sutjakkaammin.. :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämäkin on vähän dramaattisempi synnytys :) Mä en ole koskaan katsonut tätä sarjaa, kun en oo ikinä sattunut telkkarin eteen sopivasti. Tästä on kyllä sen verran kohkattu täällä et on kyllä ollut katsomislistalla jo pitkään. Tämä tietty täytyy nauhoittaa ja varmaan katsellaan se joulupäivänäkin perheen kesken :)

      Poista
  2. Ihana! Eläytyy kyllä niin hyvin vastasyntyneen rooliinsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) Semmonen se meidän pikku näyttelijä :) Se pikku haukotus oli loistava roolisuoritus :)

      Poista
  3. Suloinen on, kauniit silmät teidän tyttärellä :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mä laitan tämän ehditessäni toteutukseen - muutama haaste on jo jonossa :)

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails