sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Sunnuntaipäivällinen

Tänään käytiin sunnuntaipäivällisellä kihlatun, hänen äitinsä ja isoisänsä kanssa, kihlatun synttäreitä juhlistaaksemme. Oikeasti syntymäpäivä on vasta huomenna, jolloin lähdemme juhlistamaan ihan kaksistaan. Olenkin varannut meille yllätyksen huomisillaksi. En ole kertonut kihlatulle mitään muuta kuin että hänen kannattaa pukeutua tummiin vaatteisiin, eikä pilata ruokahaluaan. Arvaako kukaan mitä mahtaisimme tehdä? Hän ei ole arvannut, eikä toivottavasti arvaakaan!


Trenssi Benetton / paita J.Crew / farkut Zara /laukku Furla / + beiget kultahohtoiset ballerinat Global


Kihlattu on lukenut blogiani taas Google Translatorin avulla, ja muisti heittoni siitä ettei kukaan ota ikinä kuvia minusta. Tällä kertaa hän ihan itse vapaaehtoisesti tarjoutui ottamaan kuvia. Kenkiä ei tällä kertaa saatu mukaan, mutta ehkä ensi kerralla parempi tuuri :)




Käytiin Pizza Expressissä - tämä oli heidän erikois"dieetti" pitsansa, josta keskiosa oli korvattu salaatilla. Aika hassu idea, ja tälle naureskeltiinkin pöydässä. Tämän keveämmän vaihtoehdon tuomat edut kyllä nollaantuivat eturuoaksi tilattujen leivitettyjen kalamarien myötä.




P.S. Virushankaluudet jatkuvat edelleen. Ja joudun mahdollisesti formatoimaan koko koneen... Eipä olisi voinut tulla paskempaan aikaan tämä säätö - huomenna on ison projektin palautuspäivä!

5 kommenttia:

  1. Mulla tuli mieleen että menettekö sellaiselle "pimeälle" illalliselle joka syödään täysin pimeässä, sokeiden tarjoilijoiden tarjoilemana?

    On muuten herkullisen näköinen pizza, pitäisi varmaan vierailla lähiaikoina Eastbournen Pizza Expressissä. Pizza Express on mun mielestä TÄYSIN harhaanjohtava nimi ketjulle, kuulostaa tavalliselta kotipizzalta.

    VastaaPoista
  2. Joo, arvasit oikein! Olen tosi innoissani, saa nähdä millainen kokemus.

    VastaaPoista
  3. no nyt se google translattaa tämän ja spoilaa yllärin!!! mut sitä vaan että kiva kun hymyilet kuvissa. sulla on tosi kaunis hymy :) PS. valkoinen leipä lihottaa, ei juusto.. tai ylipäätänsä mikään jota pitsan päälle keksii laittaa. mutta kiva että pizza express osaltaan sponsoroi näiden vanhanaikaisten ja vaarallisten tietojen levitystä ;P silti hyvännäkönen pizza haha

    VastaaPoista
  4. Ei se täällä ehtinyt käymään maanantaina ollenkaan, mutta varoitin kyllä vielä erikseen ettei lue tätä :)

    Kiitti, tosi herttaisesti sanottu :)

    VastaaPoista
  5. Niin tosta pitsasta muuten, siitä siis puuttuu se keskusrinkula kokonaan, eli ei oo sitä lihottavaa taikinaakaan, pelkkää salaattia. Mut mun mielestä se keskuspala on kuitenkin kaikista paras pala pizzaa ja mun puolesta olisivat saaneet viedä mielummin reunoista siivut ja laittaa sinne sen salaattinsa :) Tää reikäpitsa oli vaan jotenkin niin random idea että oli pakko kokeilla sitä käytännössä :D

    VastaaPoista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails