perjantai 4. lokakuuta 2013

Memory Box

Olen jo jonkun aikaa halunnut kerätä vauvalle oman memory boxin. En tiedä ovatko tälläiset tavallisia Suomessa, tai ovatko tavallisia edes Briteissä, mutta tälläinen laatikko johon kerätään lapsen elämän ajalta kaikenlaista pientä kivaa muistoa vaikutti kivalta idealta kun sen ensimmäistä kertaa bongasin jostain internetin lastentarvikekaupasta.


Nyt laatikosta löytyy ensimmäinen mekko, joka oli päällä muunmuassa vastasyntyneen kuvauksissa. Ja sitten myssy joka oli ensimmäinen vaatekappale vauvan päällä! Hänen lempituttinsa, nyt jo liian pieni. Isovanhemmilta ja lähisukulaisilta syntymän onnittelukortit. Ja tietenkin vauvakirja, jonka kanssa pitäisi nyt tsempata. Olen aika hyvin sitä täytellyt, mutta vielä uupuu esimerkiksi synnytyskertomus... Sen taidan referoida ja kaunistella!  


Omaan vaarallisia hamsteritaipumuksia, ja ajattelinkin että jos varaan yhden 9 litraisen laatikon kaikille lapsen muistotavaroille, vältyn siltä että kahdenkymmenen vuoden jälkeen meillä on edelleen vintti täynnä jos jonkinmoista vauvarompetta- ja lelua. Tähän jos tyytyisi, niin hyvä olisi. Ja varmasti vauvalle (sitten kun hän on jo aikuinen) tärkeä lahja.

Onko teillä muuten itsellä tai omilla lapsilla ollut memory boxia? Olen ajatellut että oma memory box olisi ollut ihan hauska idea, mutta olen aika onnistuneesti heittänyt pois kaikki kouluaikojen tarinavihot sun muut lapsuuskamat mitkä olisivat olleet aika tunnearvoisia säilytettäviä. Puoliksi täytetty päiväkirja sentään löytyy jostain vintiltä, kehtaako sitä lie edes lukea ikinä uudestaan... Täytyy katsoa!

9 kommenttia:

  1. Minun tyttöni ovat jo aikuisia ja juuri pois kotoa muutaneet. Näin jälkikäteen olen ajatellut, että olisi kiva, jos olisin kirjoittanut kummastakin sellaista kirjaa hänen elämänsä "tärkeistä hetkistä", hassuista kommelluksista jne. Sellainen olisi ollut kiva muisto, koska niin paljon on unohtunutkin vuosien varrella. On minulla heidän piirustuksiaan paljon, ja valokuvia vielä enemmän, pitäisi varmaan skannata niitä kirjaksi tai jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti kannattaa skannata kirjaksi! Tai tehdä sellainen yhdistelmäkirja, valokuvista ja piirustuksista. Sitä olisi varmasti mukava selailla, niin äidin kuin tyttärienkin :) Mä itse ajattelin myöskin säästää joitain parhaimpia piirustuksia, vaikka kansioon, niin säilyy hyvin tallessa.

      Poista
  2. Tosi kiva idea. Mulla ja sisaruksilla on vaan vauvakirjat, huomaa että mun kirjan kanssa on tsempattu koska olin eka ja sitten myöhemmin syntyneiden kirjoissa on vähemmän tietoa. Just viime Suomen lomallla selailin mm. vanhoja päiväkerhon ryhmäkuvia sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, vaikka mä olin eka, mun vauvakirja on ihan tyhjää täynnä :D Veljen olisi ollut vieläkin tyhjempi, ellen minä olisi innostunut sinne kirjoittelemaan. Niitä on just kiva lueskella vanhempna sit. Itse en aikaisemmin ollut niin kiinnostunut, mutta nyt oman vauvan kanssa olisi ollut kiva vähän vertailla hänen kehitysvaiheitaan omiini.

      Poista
  3. Tommonen laatikko on tosi kiva :) Itselläni ei ole mitään muuta kuin laatikollisia vanhoja valokuvia ja neuvolakortti omasta lapsuudestani. Tein omalle tyttärelleni nyt 1v.-lahjaksi kirjan ajalta kun odotin häntä. Siellä on kuvia vatsasta viikottain, fiiliksiäni ja tapahtumia, kaikenlaisia kuitteja ja paperijuttuja (ihan hauskoja jo historiamielessä; paljonko maksoi varhaisultra yksityisellä, mihin tutkimuksiin tuli alkuraskaudesta kutsu jne) ja viimeisenä myös synnytyskertomus. Toivottavasti siitä on hänelle iloa sitten isompana, viimeistään jos joskus itse on raskaana ja tulee miettineeksi näitä juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululahjaksi teen hänelle kirjan ensimmäisestä vuodestaan. Olen pitänyt tältä ajalta päiväkirjaa ja kuukausittaisia koonteja hänen kehittymisestään. Kuvia on luonnollisesti aika hurja määrä myös.
      Vauvakirjakin on kiva ja meilläkin on sellainen, mutta siihen tulee kuitenkin laitettua vain ne siinä olevat aiheet ja jutut, omasta kirjasta saa tehdä just niin laajan kuin jaksaa :) Pitäis varmaan aloittaa ennenkuin joulu on yhtäkkiä ovella! :D

      Poista
    2. Vau, sinäpä ahkeroit! Varmasti tulee olemaan tärkeitä muistoja tyttärellesi. Mä muistan että raskausaikana olisi ollut ihan kiva, edes pintapuolisesti kuulla, miten raskausaika meni omalla äidillä, ja synnytys. Ja nyt olisi ollut kiva katsoa omia vauvakuvia/muistoja, ihan vaikka vaan vertailun vuoksi. Mutta paljon on unohtunut vuosien varrella, kun ei niitä kirjoita ylös, ei niitä muista.

      Aika hienoa että jaksat tehdä noinkin yksityiskohtaisia muistokirjoja! Niitä on kiva sit lukea muutaman vuosikymmenen kuluttua :)

      Poista
  4. En oo koskaan kuullut kenenkään systemaattisesti keräilevän muistoja lapsensa memory boxiin, mutta musta ajatus on aivan ihastuttava. Itselläni on tuollainen laatikko liittyen kaikkiin keikkoihin ja festareihin. Miksei se siis toimisi niin aiheen kuin aiheen kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli aina aikaisemmin tarkoitus tehdä samanlainen laatikko / skräppäys-kirja vaihtovuodesta ja muista matkoista, mut vasta nyt oon sit innostunut tästä ihan käytännössä. Musta kiva lahja sit lapselle isompana, vaikka sit omia lapsia saadessa oman lapsuusjutut kiinnostaa ihan eri lailla.

      Poista

Tätä blogia ei enää päivitetä, ja kommentteja luetaan harvakseltaan. Tervetuloa poikkeamaan uuteen blogiini Wave to Mummy

Related Posts with Thumbnails